7 päivää digipaastoa

Kukkapää Kuva: Terhi Jaakkola
Seikkailen verkossa etsien tietoa paastosta. Huomaan heti mokanneeni rankasti. Paaston perusohjeisiin kuuluu siirtymävaihe, taidolla paastoon laskeutuminen. Ennen digipaastooni siirtymistä naputan älypuhelintani vimmatusti. Jonottaessani pääsyä lentokoneeseen ehdin hyvin lähettämään sähköpostin, kuvaviestin, tekstiviestin ja heilauttamaan yhden kuvan Instagramiin.
Lento laskeutui. Kännykkäni pysyy taskussa. Matkatavarahihnan äärellä hymyilyttää. Kaikki 199 kanssamatkustajaa tuijottavat kännyköitään ja minä tuijotan tutkiskellen heitä.

Seikkailunhinku vai ennakointikyvyttömyys?

Hymy hyytyy, kun astun liian isoa laukkua retuuttaen ulos pakkaseen. Mökin osoite on tiedossa, mutta eipä tullut mieleen selvittää etukäteen miten sinne pääsee tai missä on lähin kauppa ja milloin se on auki. Entä missä on mökkiä lähin bussipysäkki ja kuinka myöhään voi hiihtää eli milloin laskee aurinko? Älypuhelin kaivaisi minulle vastauksen vaivatta kaikkiin näihin. Aurinko laski ja kauppa löytyi.

Tolkuton tiedonjano

Mökissä on Kustaa Saksin suunnittelemat mukit. Hamuilen kännykkääni. Haluan lukea lisää tästä suunnittelijasta. Kirjassa on minulle uusi sana: supinaatio. Ja taas käsi etsii verkkoa. Latukartan reunassa houkuttelevat teksti: torstaisin Aakenushiihto. Mitä? Missä? Miten? Haluan tietää! Ladulla haluan tietää lisää naavasta ja mökissä pohdin, miten saisin pulssimittarin kosketusnäytön pois päältä. Huomaan etsiväni jatkuvasti lisää tietoa. Onhan se ihan hauskaa tietää vähän kaikesta, mutta tarvitseeko pääni ihan oikeasti kaikki nämä tiedon sirpaleet? Voisinko jatkossa kirjata mieleen juolahtavat kysymykset paperille ja etsiä tiedon viikon päätteeksi, mikäli kyseinen tieto vielä silloin tuntuu merkitykselliseltä?

Aakenustunturi Kuva: Terhi Jaakkola

Yks juttu vielä..

Kun kommunikoi päivittäin monen eri kanavan kautta, ei olekaan niin helppoa muistaa nostaa lappua ihan joka luukulle. Vasta puolessa välissä viikkoa muistan, etten ole kertonut mökin vuokraajalle ettei hän tavoita minua millään välineellä. Voisiko hänellä olla tärkeää asiaa? Veljeni yrittää soitella närkästyneenä mutkan kautta. Hän ei ymmärrä, miten voin pitää puhelinta kiinni silloin, kun hänellä on tärkeitä uutisia?! Olen iloinen, että olemme toisillemme tärkeät. Saan ystäviltä ennakkoon mukaan toimitetun, liikuttavan lahjan. Miten voin olla kiittämättä heitä heti?

Jätän jälkiä, siis olen.

Miksi julkaisen kuvia ja sanoja verkkoon lähes päivittäin? Kun en julkaise, huomaankin kirjaavani ajatuksiani vihkoon. Kirjoitan ja piirrän. Ajatukset kirjoitan vain omaan käyttööni. Terveellistä jäsentelyä. Tätä voisin harrastaa paaston päätyttyäkin.

Ihan kokonaisia ajatuksia. Jopa omia

Lomilla olen aina nauttinut kirjojen ahmimisesta. Keikkunut antaumuksella lukukoukussa. Kun erilaiset härpättimet some-virtoineen ovat seuranneet mukana lomallekin, olen huomannut kirjaan keskittymisen muuttuneen vaikeammaksi. Kokonainen tarina tuntuu hitaalta, kun tilalle voi napostella digipaloja monilta eri tarjottimilta. Liikaa aivosokeria? Ajatusten valkoista vehnää? Haluan takaisin kyvyn nauttia kirjoista välittömästi – en vasta viikon aivojani lomatilaan rauhoiteltuani. Marko Suomi pohtii ajankäyttöä ja lukemista klassikkopostauksessaan. Aion seurata näitä ajatuksia. Some-virta saa nyt väistyä myöhäisilloista ja aikaisista aamuista.

Kun en viikkoon tuuppaa päähäni toisten ajatusten palasia, huomaan ajattelevani itse. Ihan kokonaisia ajatuksia. Omiani. Omia ajatuksia kannattaa ravita ja ravistella muiden ajatuksilla, mutta eivät kukatkaan kasva, jos niiden päälle kippaa jatkuvasti ravinteita ja multaa.

Lukutoukka Kuva: Terhi Jaakkola

”Arvoisat matkustajat, pyydämme teitä sulkemaan turvallisuussyistä matkapuhelimenne ja muut elektroniset viestintävälineenne nousun ja laskun ajaksi. Kytkettehän puhelimenne lentotilaan ennen laitteen sammuttamista.” Kuulutus kotimatkalla hymyilyttää. Kyllä, kytken toistekin – en vain lennon ajaksi.

Edelfeltin huvilan tammi ja Veinin siirtolohkareikko

 

Espoon luontokohteet Kuva: Terhi Jaakkola

Lojun pihalla pyörääni nojaten eikä satula houkuta yhtään. Olon pitäisi olla pelkkää riemuloikkaa, kun pääsen kuukausien tauon jälkeen takaisin satulaan. Toisella kuntoutumisviikollani saan pyöräillä pienellä vaihteella tasamaita rauhalliseen tahtiin. Pieni, tasainen ja rauhallinen eivät ole ihan ne adjektiivit, jotka motivoivat minua liikkumaan. Jos en saa mennä pidemmälle tai hankalammin kuin koskaan ennen, haluan ainakin kokea jotain uutta ja mielellään luonnossa.

Espoon luontokohteet Kuva: Terhi Jaakkola

Edelfeltin huvilan tammi

Mistä löydän jotain uutta ja luontoa? Mustarastas sekoilee lähipuussa ja samalla muistan ladanneeni puhelimeeni Espoon luonto -sovelluksen.

Lähimmät kohteet -ominaisuus vaikuttaa juuri sopivan suunnittelemattomalta tavalta edetä. Edelfeltin huvilan tammi saa kunnian olla ensimmäinen bongaukseni. Olen kulkenut puun ohi satoja kertoja sitä näkemättä. Espoo.fi-sivusto kertookin: ”Kun luonto rikkauksineen tulee tutuksi, sitä oppii havainnoimaan eri tavalla” Kyllä! Yhtäkkiä pyörätien varrella on vaikka mitä mielenkiintoista nähtävää.

”Luontokirja esittelee espoolaisten lähiympäristöä, arkiluonnon kauneutta. Monien arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden rinnalla Espoossa kukoistaa rikas lähiluonto.” Arkiluonto ja lähiluonto. Näistä sanoista pidän. Päätän kuitenkin haaveilla myös juhla- ja kaukoluonnosta.

Pohdin koko lenkkini ajan, miten juuri nämä lohkareet, puut, kosteikot ja jäkälät ovat päätyneet luontokohteiksi. Espoon sivuilta löytämäni kaupunki-insinööri Harri Tanska vastailee viestiini nopeasti:

”Kirjanen koottiin aikanaan tuolloisen kaupungininsinööri Martti Tieahon aloitteesta juhlistamaan Espoon 550 juhlavuotta. Kirjan pohja-aineiston muodosti Espoon Luontokohteet -vihkonen. Toinen merkittävä lähde oli julkaisu Espoon arvokkaat geologiset kohteet.
Uusia kohteita on kirjan julkaisun jälkeen tullut useampien luonnonsuojelualueiden muodossa. Uusia kohteita saa toki ehdottaa!”

Espoon luonto -sovellus Sovelluksen kanssa jokainen löytää varmasti perille. Pohjalla on yksinkertainen kartta, jolla kohteet näkyvät punaisella ja oma sijainti sinisellä palkilla. Sitkeä suunnistaja minussa protestoi kartan helppoa zoomausta: enhän tiedä mikä mittakaava milloinkin on käytössä! Rotuaari-blogin kirjoittaja on kiertänyt kohteita sovelluksen sijaan kirja kainalossaan bongaten kallioita, kirnuja ja onkaloita.

Huomaan retkeilleeni suunnittelemani tunnin sijaan jo kaksi. Onneksi unohdin ladata kapulani. Akku loppuu ja maltan palata kotiin.

282 eri kohdetta. Ehtisinkö bongaamaan nämä kaikki yhden kesän aikana?

Espoon luontokohteet Kuva: Terhi Jaakkola

Ekbackan tammi

 

Lisäys 28.5.2014

Espoon kaupunki-insinööri Harri Tanska jakoi vielä hauskan tarinan: ”Kirjan julkaisuvuoden lopulla eräs mies oli esitellyt erittäin luetun näköistä kirjaa, joka oli turvonnut noin kolminkertaiseksi ja kertoi käyneensä kaikissa kohteissa.
Hän tosin oli liikkeellä moottoripyörällä.” Käyköhän kännykälleni samoin, jos yritän koluta kaikki kohteet polkupyöräillen?

Ja vielä yksi täsmennys Harrilta: ”Mobiilisovelluksessa on mukana myös kirjan julkaisun jälkeen perustetut luonnonsuojelualueet.”

”Rouva, sun perse putoo!”

Jumppapallo ja minä emme ole ystäviä Kuva: Terhi Jaakkola

Ei olla kavereita.

No tietenkin tippuu, kun olen keskittynyt seitsemän viikon ajan fiikkaamaan ja virkkaamaan. Ja tippuu ihan rehellisesti juostessa muutenkin, jos en hinkkaa tunnollisesti keskivartalon treeniä ja keskity juoksutekniikkaan. Ominaisuus, ei bugi.

Maanvetovoimasta muistuttava kommentti fysioterapeutin suusta melkeinpä heti kättelyn jälkeen saa minut riemastumaan. Olen tullut oikeaan osoitteeseen! Terapeutti näkee jo parin askeleen perusteella asennostani olennaisen, eikä näytä verhoavan minua pumpuliin.

Nilkkaremontissa alku on osaltani helppoa: ensimmäiset tunnit nukun ja seuraavat viikot pötköttelen sympatiaa keräillen. Seuraavat 10 kuukautta ovat turhauttavimmat. Hinkkaan korvaavia treenejä ja opetan nilkkaani olemaan taas nilkka. Hammaskiille kuluu. Polut eivät. Koska päätin lähteä remonttiin, aion hoitaa oman osuuteni kunnolla, mutta tarvitsen avukseni reippaan raadollisen ammattilaisen, joka osaa auttaa minut takaisin poluille, ei vain konttorikuntoon. Sellaisen löysin suosituksen perusteella Kotkan Ergoselkäklinikalta.

Mielenkiintoisen käynnin aikana opin, että jänne paranee luuta huomattavasti hitaammin. Jänteessä ei veri kierrä parantamassa. Mieleni kevenee aina huomattavasti, kun kuulen ammattilaiselta leikkauksen olleen perusteltu. Näin myös tänään. Hymyä leventää myös kommentti: ”Älä valvo öitä. Hyvä tästä tulee.”

Hieman huolissani olen hoippunut ensimmäisen kipsittömän viikon ilman minkäänlaista tukea. Nyt saan mukaani nilkkatuen, jota käytän aina kuntoillessani. Helpotun. Lisäksi saan siviilikenkiini kantojen alle korokkeet, jotka helpottavat jänteen elämää ensimmäisten viikkojen ajan. Muutama viikko on vielä kuulemma todella kriittistä aikaa. Jalan kanssa voi helposti hölmöillä ja aiheuttaa itse viikkojen takapakin.

”Saat nyt tällaisen mummojumpan.” Seuraavat neljä viikkoa mummojumppaan kolmesti viikossa. Saankohan mummomaisia sivuoireita? Kuulen taas tutun ohjeen: ”Näitä liikkeitä voit tehdä telkkaria katsoessa.” Ehkä jonain päivänä keksin, mitä sieltä voisin katsoa? Neljän viikon jälkeen on luvassa haastavammat liikkeet. Tätileveli?

Oltaisko ystäviä?  Kuva: Terhi Jaakkola

Suositus vesijuoksuun uinnin sijaan on perusteltu, mutta ärsyttävä. Kuntopyöräilyn sijaan tingin itselleni luvan pyöräillä ulkona. Kuntoutumisohjeista ilahduttavin on lupa pyöräillä tuntien mittaisia lenkkejä – ei minuuttien. Siis ihan heti. Tosin niin, että poljen leikatun jalan keskiosalla ja vain varovasti tasaisilla teillä.

Riemuissani saamiani ohjeita kasaillessani rohkenen vielä kysyä: ”Milloin uskallan lähteä purjehtimaan?” ”Niin, siis kisaan. Keulagastina.”

Reipasotteisinkin fysioterapeutti voi joskus huokaista todella syvään.

Lohtublogi

lohtukahlaajalintu Kuva: Terhi JaakkolaPäivänä, jolloin auringonvalo on liian kirkas maatuneeseen mielentilaan ja hiirenkorvat menettivät heleytensä, selailen tuttuja blogeja. Latistaa ja ahdistaa. Normaalisti motivoivat, ilahduttavat ja kannustavat blogit eivät maistu. Aina ei maistu reipas greippi. Huomaan omienkin kirjoitusteni olevan juuri samaa genreä: oli ihan hirmu kivaa ja sitten oli vielä hauskempaa, kun sai vähän oppia uutta ja urheilla ja kaikki oli ihanaa kunnes tuli pieni kommellus: nenäliina olikin unohtunut väärän takin taskuun, mutta siitäkin selvittiin ja sitten oli taas hirmu kivaa.

Mutta nyt on päässä plääh-hattu.

Eikö lohturuoka toimi? Auttaisiko lohtublogi?

On-niin-kivaa-treenata-blogosfäärin sijaan meloskelin hetken kirjablogeissa. Hahtuvalohtua. Silittää, ei tartu.

Heidin Ei saa mennä ulos saunaiholla -blogi on täsmälääke, jota etsin. Nasevaa, ei negailevaa. Hidasta, ei raskasta. Älykästä, ei briljeeraavaa. Jotenkin sallivan armollista.

Seilaan täällä kunnes Uimastadion avaa ovensa. Siellä asuu kesä ja lohtukahlaajalintu.

Enää yksi yö.

2 jalkaa ja lupa haaveilla

”Ai nytkö se on leikattu? Milloin oikein päätit mennä leikkaukseen?”, kysyi ystäväni kuullessaan kipsistäni. En osannut vastata.

Syksyllä havahduin jalan kestokipuun. Vältin kipua aiheuttavia lajeja loppiaiseen asti. Talven keräsin tietoa. Kävin ortopedillä, osteopaatilla ja kahlasin nettiä.

Ja sitten vain odotin. Tiesin, että jonain päivänä tietäisin.

Veli-Matti Toivosen ja Marja Koiviston kirjassa ITSEstään todetaan: ”Tietoisessa ajattelussa on valintatilanteessa muutamia heikkouksia. Ensinnäkin tietoiseen mieleen mahtuu vain hyvin pieni määrä informaatiota kerrallaan. Esimerkiksi lukiessa tietoinen mieli käsittelee noin 45 bittiä sekunnissa, joka vastaa noin kahdeksan sanan lausetta. Ihmisen hermosto, tietoinen ja ei-tietoinen yhdessä pystyy puolestaan käsittelemään 11 200 000 bittiä sekunnissa.”

Olin tarjonnut päälleni aineistoa kuukausien ajan. Nyt minun piti vain odottaa oikeaa vastausta. Tajusin myöhemmin tehneeni päätöksen leikkauksesta jossain päin Päijännettä, maaliskuisena sunnuntaina, retkiluisteluletkassa talvesta nauttiessa ja uusista seikkailuista haaveillessa. Haaveilua yrittäessä. Huomasin liian monen haaveiluni pysähtyvän ajatukseen: ”mutta kun mulla on tämä jalka…”

Ensimmäinen diagnoosi: haljennut peroneus-jänne, ei tuntunut minusta riittävältä syyltä kuukausia vievään remonttiin. Tarkemmassa tutkimuksessa jänteen halkeama sai syyllisen. Jännettä hankasi terävä luupiikki. Kun leikkauksessa nilkasta löytyi vielä täysin hajonnut nivelside sekä ylimääräinen luunpala, olin erittäin tyytyväinen päätökseeni.

Kiitos haaveilunhalulleni, minulla on nyt onnistuneen leikkauksen ansiosta kaksi superjalkaa sekä lupa haaveilla.

kipsijalka Kuva: Terhi Jaakkola

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (42) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Helena Kemppainen

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.

Saaressa

Elämää meren keskellä