Uusin ihastukseni: swimrun

Nyt kerron teille salaisuuden, jonka kaikki muut jo tiesivätkin: syksyllä järvien vesi kirkastuu aivan ihmeellisen ihanaksi. Koko elämäni ajan metsät ovat olleet täynnä kaikille avoimia järviä ja lampia, lähes yksityisiä kirkasvesialtaita. Tästä upeudesta olen ollut autuaan tietämätön. Maailmahan on amme!

Tämä tajunnan räjäyttävä seikka paljastui viime viikon tyynenä taikailtana. Kaksi sporttiystävistä sai puuhakalenteriinsa ujutettua Solvalla Swimrun -tapahtuman. Meitä rannalle jääneitä ei harmittanut kuin hetken, kun viisain tajusi: ei tähän mitään tapahtumaa tarvita. Siellähän ne järvet ovat meitä jo odottamassa!

Aikaisemmin olin tuupannut koko lajin ei-oo-mun-juttu-laariin. Silmät pyöreinä kuuntelin hurjia tarinoita jo 10 vuotta Ruotsissa järjestetystä Ötillö-kisasta.  En todellakaan halunnut lähteä Itämereen vapaaehtoisesti hukkumaan. Mutta kuka sanoo, että pitäisi kisata lajin haastavimmassa kisassa? Tai kisata ollenkaan?

Olinhan toki juossut monesti pohjalle ja sitten uinut hieman päälle. Kesälomalla jopa juoksin monet aamut auringonnousun kanssa jonkun poukaman reunaan ja uin takaisin. Luulin tajuavani lajin juonen, mutta en oikeasti tiennyt mistään mitään.

Viime viikon juoksentelu märkäpuvussa hurmaavan hullujen ystävien kanssa päästi maistamaan lajin todellista luonnetta. Ei riitä, että juoksee yhden lammen rantaan. Pitää juosta polulla yhteen rantaan, nousta toisesta ylös, juosta ja sitten taas uida ja juosta. Kirmailla märkäpuvussa lapsen lailla. Pyllähtää taas veteen. Istahtaa, kompastua, iloita. Edetä niin, että unohtaa muun, kuin alla olevan polun tai pohjan. Kokea olevansa hyvällä tavalla vinksahtanut. Onnellinen. Kolmen tunnin nautiskelun jälkeen poluille hiipi hämärä ja oli pakko lopettaa.

Mutta hinku jäi. Tällä viikolla sain taas yhden yllytyshullun mukaani. Kun oikein varhain herää, ehtii metsään arkisinkin ennen työpäivää. Ja niin me menimme. Viikonloppuna vein rasteja metsään uiden vaikka tietäkin olisi ollut tarjolla. Ensi viikolle on jo suunnitteilla uusi märkäpukuinen metsäreissu.

Ja sitten kerron toisen salaisuuden: Nuuksion Orajärven pohja on sininen kuin velhon tukka.

Swimrun-tarinoita blogeissa:
Onnellisen tädin treeni: Ajalla onni ja elämys
Unelmiia märissä lenkkareissa: Solvalla Swimrun, sprintti
Haastetta elämään: Solvalla Swimrun 2014
Pink Seals: Kisaraportti – Engadin swimrun 12.7.2014

Lajin oma ryhmä Facebookissa:Facebook Swimrun Finland

Suomessa järjestetään toistaiseksi vain kahta Swimrun-kisaa:
Solvalla Swimrun
Porkkala Swimrun
Facebookissa juoruilllaan jo: Vuoden 2016 heinäkuun alkuun tulossa kisa Ylläkselle

Ruotsin kisakalenteri
Maailman kisakalenteri

Muita juttuja:
Headswimming: Osa 1 – Mikä ihmeen swimrun?
Kestävyysurheilu.fi: Swimrun rantautuu Suomeen

Polkujuoksija kiipesi vuorelle

Tahkovuoren nousua testaamassa

Juuri kun olen saavuttanut Onnellisen tädin treeni -blogissa lähes polkujuoksuropagandistin kunnioitettavan arvonimen, on aika keksiä uusi hullutus. Ei laillani (vielä) endorfiineihin hurahtanut mieheni kysyi yllättäen lähtisinkö Tahkolle Vuorijuoksu-viikonloppuna. Pelkkä numerolappu rinnassa juoksentelu ei saa minua innostumaan, mutta kun sanassa on mukana vuori, ja tarjolla olisi jotain sellaista, mitä en ole ennen kokeillut, niin pitihän reittiä lähteä nuuskimaan jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Syyskuun auringon helliessä selkää nautiskelin reitin parhaita paloja ja pohdin, miksi reitti ei kulje Tahkovuoren suosikkipolkujani pitkin? Mitä oikeastaan on vuorijuoksu?

Tästä ylös. Maistuisko?

Järjestävän organisaation Juuso Kutvonen vastaili pian pohdintoihini sähköpostitse:

Minä: Mitä eroa on vuorijuoksulla ja polkujuoksulla?
Juuso: Perinteisissä polkujuoksutapahtumissa reitin haastavuuden muodostaa reitin teknisyys. Vuorijuoksussa reitit ovat teknisesti helpompia ja haasteena ovat korkeuserot.

Minä: Aikaisemmin järjestettiin erilaisia hölkkätapahtumia. Nyt on tarjolla kiihtyvään tahtiin vuorijuoksuja, polkujuoksuja ja extreme-kisailuja. Mistä suosio johtuu?
Juuso: Aktiiviset ihmiset haluavat haasteita ja vaihtelua. Perinteiset ”hölkät” eivät tällä hetkellä taida ihmisille tuoda aivan sitä ”juttua” mitä he etsivät.

Monipuolisen reitin metsäisimpiä polkuosuuksia.

Minä: Miten reitti on suunniteltu? Miksi reitti on juuri tämä?
Juuso: Reitti on suunniteltu yhdistelemällä olemassa olevia polkuja, teitä ja reitteä siten, että mukaan saataisiin mahdollisimman paljon paikallista fiilistä.

Toivottavasti rinneterassit avaavat luukkunsa ja keräävät paljon kannustajia vuorelle kisapäivänä.

Minä: Millä kengillä kannattaa startata Tahkon vuorijuoksuun?
Juuso: Moni juoksee aivan normaaleilla juoksukengillä eikä reitti vaadi mitään erikoisvarusteita. Itse juoksisin maastojuoksukengillä.

Minä: Miten eroaa maailmalla järjestettävistä vuorijuoksuista?
Juuso: Suurin ero lienee nousumetreissä, joita maailmalla vastaavissa tapahtumissa saattaa kertyä jopa 1500m Tahkon 600m sijaan (21 km reitin nousumäärä).

Minä: Onko reitistä tarjolla jossain ladattavaa GPS-tiedostoa? Tai olisiko jossain tarkempi reittikartta? Sivustolla olevasta 21 km:n reittikartasta puuttuu pala eikä reitistä saa ihan tarkasti selvää
Juuso: Kartat on aavistuksen heikot, mutta emme lähteneet tälle vuodelle tekemään uusia karttoja, koska ensivuodelle on jo uusia suunnitelmia. Silloin Tahkonvuorijuoksusta tulee kansallisen trailcup sarjan finaalikisa.

Syyskuussa maa jo viritteli ruskaa. Kisaviikonloppuna tästäkin kohdasta saattaa avautua leiskuva väriloisto.

Minä: Kerro joku iloinen muisto viime vuodentapahtumasta?
Juuso: Vuorijuoksu järjestettiin Tahkolla viimevuonna ensimmäistä kertaa ja sää oli vuodenaikaan nähden aivan käsittämättömän hieno. Reitit olivat yöpakkasen jälkeen erinomaisessa kunnossa ja päivällä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lämpötilan noustessa +10 asteeseen. Kilpailupäivän jälkeisenä päivänä satoi ensilumi maahan.

Minä: Mitä muuta haluaisitte kertoa tapahtumaan osallistuville tai heille, jotka vielä pohtivat osallistumista?
Juuso: Tahko on äärettömän hieno paikka mille tahansa tapahtumalle ja paikalle kannattaa ehdottomasti tulla!

Tässä kohdassa reittiä voi jo tuulettaa. Pelkkää alamäkeä jäljellä. Ainiin… ja sitten vielä toinen kierros.

Juuson avattua tapahtuman luonnetta kääntelen karttaa uudelleen. Maistelen mielessäni mäkiä ja mutkia. Nälkä kasvaa. Eiköhän tilata tätä herkkua ihan koko rahalla. Lokakuussa luvassa 42 kilometriä reipasta reisirääkkiä savolaisissa syysmaisemissa.

Ehdinkö maaliin ennen ensilunta?

Kotiinpaluun aamuna Tahkovuori heräsi kauniisti usvaan kääriytyneenä.

Lisää tapahtumasta: Tahko Vuorijuoksu 17.10.2015

Lenkkikenkäinen työmatkaturisti

Ihan liekeissä. Aamusta alkaen.

Tuttu kysyi miten voin juosta 82 km, kun hänelle jo viiden kilometrin hölkkä on tuskaisen tylsää. Yleensä kannustan pohtimaan lajeja, joita kohtaan kokee imua. Kaikkien ei tarvitse juosta. Syyskuisen viikon rakentuessa kolmen päivän työmatkasta ajauduin juoksuvimmaan, ja tajusin, että kyse ei olekaan puhtaasti väärästä lajivalinnasta vaan myös siitä, mitä lenkkarit jalassa lähtee etsimään.

Turistikierroksella klo: 6:30

Jos lähtisin juoksemaan viittä kilometriä, pökertyisin tylsyyteen jo viiden metrin jälkeen. En lähde juoksemaan matkaa. Lähden usein vaihtamaan kuulumisia, nuuskimaan uutta polkua, kehittämään jotain ominaisuutta, kokemaan uutta, katsomaan auringonnousua, ihailemaan maisemaa, kurkkaamaan miltä suosikkipaikkani näyttää juuri nyt.

Olisinkohan joskus ajoissa, jos minulla olisi näin hieno aurinkokello?

Hotelliin kirjautuessani sain avaimen lisäksi yllättävän kelvollisen kartan alueesta. Ensimmäisenä aamun säntäsin tutkimaan, miltä hotellin läheltä löytynyt vihreä alue näyttää. Taivas tarjoili bonuksena upean, punaisen auringonnousun. Puisto yllätti upeudellaan. Suihkulähteitä, kukkaloistoa, loputtomasti pieniä kujia ja käytäviä. Kun aika oli jo auttamatta lopussa, avautui näkyviin aamun valossa keikaroiva mäki. ”Tuonne haluan kiivetä! Palaan heti huomenna!”, ajattelin.

Polkujuoksija hämmästyy: vihreys nousi lenkillä maasta taivaisiin.

Reissuun osui myös täysin poikkeuksellinen vapaailta. Viikonloppuna olin saanut vinkin kauniista viinitilojen päällystämästä alueesta sporttiystävältäni Päiviltä. Miten iloinen olinkaan, kun löysin kyseisen paikan aivan turistikartan reunalta.

Aamupala oli hieman lentävä, kun aamun lenkin maisemat saivat ajankulun unohtumaan

Ehtiäkseni ahmimaan viinitilojen syysviehkeyttä sijoitin taksimatkaan. Hyppäsin kyydistä keskelle paikallisten viikonloppuvaellusten suosikkikohdetta.

Viinitilojen läpi kulki lukuisia kujasia

Juosten pujottelin pieniä teitä pitkin. Ihailin puroja ja viiniköynnösten säntillistä vihreyttä. Viinitilat vaihtuivat puistikoiksi. Olin turisti. Ihailin kirkkoja ja esikaupunkialueen pienten keskusten iltakuhinaa.

Itävaltalainen energiapatukka

Illalla ennen unta kääntelin lähipuiston karttaa. Ehtisinkö aamulenkillä koluamaan kaikki tutkimattomat nurkat?

Taustalla siintelevä mäki jäi ensimmäisenä aamuna kokematta

En juokse kilometrien vaan elämysten perässä. Kerään ilometrejä. Juoksen seikkaillakseni. Elääkseni. Nähdäkseni jotain, mitä en muuten näkisi.

Ja ennen kaikkea juoksen, koska voin.

24 tuntia tuntureilla

Lokakuussa 2012 osallistuin ystäväni kanssa elämäni ensimmäistä kertaa rogaining-tapahtumaan. Kisan aikana kävimme vakavan keskustelun 5 tuntia kestävän koitoksen sopivuudesta. Olimme vakuuttuneita, että tämä tapahtuma on meille kestoltaan juuri sopiva. Pidempään emme pysty. Seuraavan vuoden tammikuussa osallistuimme 8 tuntia kestävään Loppiais-rogaining-tapahtumaan ja toukokuussa juoksimme jalkamme tohjoiksi 12 tunnin rastihullutuksessa.

Kotimatkalla 12 tunnin kisasta teimme lähes verivalat ja vannoimme: 12 tuntia on ehdoton maksimi. Tämän pidempään tapahtumaan emme lähde.

Ensi lauantaina starttaamme Kiilopäältä yhdessä suursuklaashamaanin, maailman parhaan Vierivät sammalet -seikkailutaisteluparini kanssa 24 tunnin kisaan.

Rogaining.fi-sivusto selittää lajin seuraavasti:
”Rogaining-kilpailuissa liikutaan 2-5 -henkisillä joukkueilla sarjasta ja kilpailusta riippuen yleensä kahdesta tunnista vuorokauteen. Kilpailijoiden tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä käymällä eriarvoisilla rasteilla haluamassaan järjestyksessä annetun ajan puitteissa.”

Erityisesti pidän siitä, miten kansainvälinen rogaining-järjestö tiivistää lajin säännöt:
”Rogaining is an amateur sport to be enjoyed by social and competitive participants and event organisers. These rules have been drafted with simplicity and enjoyment as primary guides and govern the conduct of all rogaining events organised by any group affiliated with the International Rogaining Federation”

Yksinkertaisuuteen ja nautinnollisuuteen ensisijaisesti nojautuvien sääntöjen yhdistyessä luonnossa liikkumiseen olin tietenkin oikopäätä ilmoittautumassa mukaan lajin Suomessa käytäviin MM-kisoihin ajattelematta sen tarkemmin onko vuorokauden mittainen tarpominen tunturissa ihmiselle ylipäätään mahdollista.

Kesälomalla näin unta, jossa kadotin kaverini tunturiin. Löysin hänet vihdoin paksussa toppapuvussa kesähelteessä puuskuttamasta. Unessa teimme yhdessä kaikki mahdolliset ja mahdottomat mokat. Ajattelin tämän olleen loistokas kenraaliharjoitus, jota seuraisi sulavaisen sujuva kisa.

Onneksi kävimme verryttelemässä roga-tunnelmia ihan oikeassakin kisassa Someron yössä. Touhukkaasti käytimme yli puolet reitin suunnitteluun annetusta ajasta, kunnes tajusimme karttoja olevan luulemamme yhden paperin sijaan kaksi. Loma oli paahtanut henkisen hiusvärimme astetta blondimmaksi. Aikapaineen alla ajattelu on lajin suola. Nyt suolapitoisuus kohosi turhan korkeaksi. Tärkein oppi Someron yöstä: mokan sattuessa otetaan kiukulla ja turhautumisella täytetty kuppi nöyrästi käteen. Kaadetaan sisältö maahan. Täytetään henkinen kuppi alkuperäisellä iloisella innostuksella ja aloitetaan tyynesti alusta.

Kisaa alustava viikko on sikermä sekoilua, hermoilua, ärsyyntyneisyyttä, malttamatonta odotusta, kihelmöivää spekulointia, eväiden pakkausta, sääennusteen kyttäystä, varustepohdintaa, sääntöjen lukua, harjoituskartan tutkintaa, hetken onnellisia fiilistelyjä ja sitten taas vähän varustesekoilua.

Lauantaina olemme samalla viivalla satojen muiden kisaajien kanssa. Ensimmäiseen koskaan napapiirin pohjoispuolella järjestettävään lajin MM-kilpailuun on ilmoittautunut osallistujia Australiasta, Espanjasta, Norjasta, Uudesta-Seelannista, Puolasta, USA:sta ja 16 muusta maasta. Lähtöviivalla meillä on reput täynnä eväitä ja käsissämme kartat, joille olemme suunnitelleet noin 100 kilometrin reitin.

Joukkueemme hilpeästä sitkeydestä huolimatta, me emme pysty kisaamaan kärkisijoista. Jossain uskon joukkueemme kuitenkin olevan maailmanmestaruustasoa. Me olemme loistokkaan hyviä nautiskelemaan, iloitsemaan elämyksistä. Pahin moka ei tulekaan olemaan väärä sukkavalinta tai armoton sekoilu reitinsuunnittelussa. Suurin moka, jonka voisimme tehdä, olisi se, ettemme nauttisi kauan odottamamme tapahtuman aivan jokaisesta sekunnista.

Tätä kisaa me emme mokaa.

 

Linkkejä:

• Pohjolan Sanomat: Rogainingin MM ensimmäistä kertaa napapiirin pohjoispuolella
• MM-kisojen sivut
• Rogaining Suomessa
• Mitä on rogaining?

Kuka palaa lomalta?

”Loppulomasta se hiipii monelle mieleen: jos sanoisi vakityölle heipat ja alkaisi toteuttaa itseään? Kun tämä vapaana oleminen on niin kivaa. Seuraavana iltana huomaa miettivänsä kuka olenkaan, mitä haluan – ja kuinka toteutan itseäni, jos en tiedä kuka olen ja mitä haluan.” Me Naiset 23.7.2015*

Onneksi tämä ajatus hiipi mieleeni jo muutama vuosi sitten, ja päädyin ottamaan selvää. Yhden kesän kirjoitin, piirsin, pohdin ja työstin upean aurinkoisen valmentajani Kaijan minulle antamien tehtävien parissa.

Itseeni tutustuminen ei ollut alkuperäinen syy tutkimusmatkaani. Matkalla kuitenkin opin monille toivottavasti jo itsestään selvän asian: on tärkeää tietää kuka on. Loppu on helppoa. Itsenä oleminen on laji, jossa jokainen voi olla maailmanmestari.

Kun tuntee itsensä, tietää mitä haluaa ja miten toteuttaa itseään, voi arjestaan rakentaa itsensä näköisen. Käytännön esimerkki: maanantaiangsti ei pilaa enää sunnuntaitani, kun aloitankin työviikon urheilemalla ja varaamalla aikaa rauhalliseen aamiaiseen. Aamusta asti viikosta on jo niskaote. Viisas esimieheni tietää, että tulen mielelläni mukaan aikaisiin aamutapaamisiin, jos aihe on oikeasti kriittinen. Parhaat puolet ja hyvää virtaa minusta saa kuitenkin vasta, kun olen päässyt ensin altaaseen tai lenkille. Yksinkertaista.

Monille toteutettavissa. Mutta mitä lähtee toteuttamaan, jos ei tiedä kuka on ja mitä haluaa?

Kesälomani viimeisenä päivänä rohkenin kysyä Kaijalta vinkkejä vielä riippumatossa loikoileville lomalaisille, jotka juuri nyt pohtivat, keitä oikein ovatkaan. Miten matkan voisi aloittaa, jos aika ei ole juuri oikea valmennukselle?

Ilokseni Kaija lähetti nopeasti 3 käytännön vinkkiä:

Kaijan 3 vinkkiä

Itsetuntemus on elämänmittainen taitolaji – matka, jonka alkuun voit päästä esim. näillä kolmella harjoituksella. Tee kutakin harjoitusta joka päivä 30 päivän ajan ja huomaat muutoksen. Tee, vaikket uskoisi ja katso mitä tapahtuu. Säännöllisyys on tärkeää! Työvälineiksi tarvitset vain kynän, paperia ja avoimen mielen.

AAMU
Kun heräät ja menet kylppärin peilin eteen, katso itseäsi syvälle silmiin ja sano ääneen: Minä hyväksyn itseni ehdoitta juuri nyt.

PÄIVÄ
Varaa itsellesi päivän aikana 3 x 3 minuuttia (laita vaikka kännykkään muistutus). Pysähdy hetkeksi ja tiedosta, mitä ajattelet (mitä ajatuksia päässäsi liikkuu juuri nyt), mitä tunnet (iloa, surua, suuttumusta, innostusta…) ja miltä kehossasi tuntuu (kipu, jännitys, kireys – mitä ja missä kohtaa kehoa?). Kirjaa huomiosi lyhyesti.

ILTA
Ennen nukkumaanmenoa kirjaa ainakin kolme asiaa, mistä olet kiitollinen juuri nyt. Vältä samojen asioiden toistoa ja huomioi pienetkin asiat.

Näillä pääset hyvään alkuun. Iloa tutkimusretkeen itseesi!

Palasin lomalta työn ääreen viime viikolla. Ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä en katsonut peiliin. Aloitin päivän lenkillä ja uimalla meressä. Vietin rauhallisen tovin aamukahvin ääressä. Kiitin itseäni tekemästäni, elämäni tärkeimmästä tutkimusmatkasta.

Edessä on kiireinen työjakso. Avaan tietokoneen, sähköpostin ja kalenterin ahdistumatta, koska tiedän kuka olen.

Linkkejä Kaijan kirjoituksiin:

• Kenen elämää elät: Mihin valintasi perustuvat?
• Kuka olisit ilman tarinaasi?
• Ihminen kadoksissa: itsetuntemus kunniaan

*Artikkeli esitteli Elizabeth Gilbertin kirjaa Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä

Miten inhosta tuli ilo eli sanoja kirjoittamisesta

Katukahvilassa istuu nainen ja kirjoittaa. Kahvilan naisen ohittaessani ajattelen: ”Istuisinpa minäkin juuri nyt tuossa kirjoittamassa.” Miten hyvältä tämä ajatus tuntuikaan!

2009 kesäloman kynnyksellä, aamu-uinnin jälkeen puimme kahvikupin ääressä ystäväni Mian kanssa maailmaa kuntoon. Tuskailin silloisiin työtehtäviini liittyvää pientä tekstinpätkää. Ihmettelin, miten kirjoittaminen voikin olla niin vaikeaa ja työlästä. En ollut koskaan kirjoittanut mitään kouluaineita ahkerampaa, en tuottanut tekstejä, en kiintynyt kirjoittamiseen. Nyt oli kuitenkin puolipakko pakertaa jotain maailmalle.

Ystäväni antoi ymmärtämättään kaksi niin hyvää ohjetta, että jopa tänään, kuusi vuotta myöhemmin, kesäloma-aamuna, halusin herätä katsomaan ensin auringonnousun, ja sitten kirjoittaa pelkästä kirjoittamisen ilosta.

Ensimmäisen ohje oli: kirjoita. Kirjoita mitä vain. Kirjoita vain itsellesi. Kirjoita jostain, mistä pidät.

Ja niin minä kirjoitin. Joka toinen päivä, koko kesäloman ajan avasin saman Word-tiedoston, johon kirjoitin asioita lomastani, tutuista paikoista, ruuista, tuoksuista, mauista, tunnelmista. Tärkeintä oli, ettei tekstiä ollut tarkoitus näyttää kenellekään. Ei korjata. Ei kritisoida. Ei muokata. Tavoitteena oli vain kirjoittaa. Harjoitella.

Toinen ohje oli: verryttele. Ennen varsinaiseen tekstiin tarttumista, kirjoita jotain. Helppo lämmittelyharjoitus on kirjoittaa siitä, mitä juuri sillä hetkellä näkee: Pöydällä on turkoosi hiiri, postikortti ja ostoskuitti. Ostoskuitin kääntöpuolelle on kirjoitettu sitaatti. Kärpänen surisee.

Miten typerä olinkaan ollut. Jos joku kertoisi yhden, täyttä vauhtia puristetun juoksuyrityksen jälkeen, ettei juoksu ole hänen lajinsa, osaisin toki opastaa oivalluksen polulle. Maratonille tähtäävän on syytä ymmärtää, että kyseessä on matka, joka alkaa kävelyaskelin. Erilaisten urheilulajien opetteluun olen ollut aina valmis sijoittamaan aikaa ja ajatuksia, mutta kirjoittamisen ajattelin olevan sisäinen lähde, jota minulla ei vain ole.

Ei. Kirjoittaminen on laji, jota voi harjoitella.

Kun päättää lähteä matkalle – oppimaan uutta lajia tai selättämään kirjoituskammoa, ei tiedä mihin päätyy.

Kirjoittaminen ei jäänytkään yhteen tekstiin. Inhosta tuli into. Rakastuin sanoihin ja niiden yhteen virkkailuun, mutta ennen kaikkea ryhdyin jäsentämään ajatuksiani kirjoittamisen kautta. Jäin koukkuun siihen, miten kirjoittamisen ajattelu ohjaa tarkistamaan löytyisikö haituvasta merkitystä – oivallusta, jonka voisin jakaa. Opin vaatimaan omilta ajatuksenpoikasiltani metrin verran enemmän.

Mutta tärkein kaikesta on ilo.

Helposti opittu ja omaksuttu taito tuottanee iloa. Taito, jonka saavuttaakseen on taivaltanut matkan, hikoillut, kolhiutunut ja oppinut – sellainen taito tuo iloa, joka saa varpaatkin kipristymään riemusta aina uudelleen ja uudelleen.

Kun taidosta tulee hinku, voi onnellisena kadehtia katukahvilassa kirjoittajaa. Huokaista ohi pyyhältäessään ja olla itsestään ylpeä: miten mielenkiintoisen matkan olenkaan kulkenut!

Tajuttomana tuomen ja sireenin välissä

Toukokuisena lauantaina juoksimme joukkuekaverini kanssa Lohjan Liessaaren polulla kohti Spring Adventure -multisportkisan neljättä rastia. Kaikkialla oli kainon, hennon vihreää, maa peitelty valkoisella. Mietin: ”Onpa upeasti johdettu orkesteri! Pienet vihreät tunnelmoivat taustalla antaen valkovuokon loistaa pääsolistina.”

Kevätkonsertin jälkeen vietin pitkän Karhunkierros-viikonlopun Kuusamon keväässä. Lumi laikutti maisemaa. Vihreää vaivasi ujous. Oli ruskeaa ja rauhallista. Ja sitten täysin vaaraa aavistamattomana lensin takaisin Etelä-Suomeen, hyppäsin taksista kotipihaan ja olin pyörtyä. Viikonlopun aikana kotikulmilleni oli saapunut maaginen aika, aika tuomen ja sireenin kukinnan välissä. Kaikkialla oli liioittelevan vihreää, tuoksu tahmean makeaa ja vaatimattomimmatkin puut olivat ripustelleet kukkia oksilleen.

Tarinan mukaan määritelmää ’tuomen ja sireenin välissä’ käytti ensimmäistä kertaa suutari, joka naulasi oveensa kyltin ”Stängt mellan hägg och syren”. (Tiedon löysin Institutet för språk och folkminnen -sivuilta)

Yritin käydä pienellä metsälenkillä. Siitä ei tullut yhtään mitään. Ojanvarren saniaiset olivat liian upeita. Purolaakso tulvi kielojen lehtiä. Mustikanvarpujen vihreys ja kukkien puna vaativat konttaamaan. Kokonaisuuden katselu ei antanut oikeutta yksittäisille kasveille, siksipä ryömin katsellen jokaista yksitellen. Tämän aamun varhainen pyöräily vasta silkkaa hulluutta olikin. Liikaa kastepisaroita, liian ihanaa.

Ensi vuonna taidan olla kuin suutari, tavoittamattomissa tuomen ja sireenin välissä.

Ensimmäinen ultrajuoksuni

3 metriä takana, 82 000 metriä edessä

“Miten juostaan ultramaraton? Avaa rintasi, laita jalka toisen eteen, äläkä lopeta ennen kuin olet ylittänyt maaliviivan”, neuvoo Dean Karnazes kirjassaan Ultramarathon Man: Confessions of an All-Night Runner. Ahmin Karnazesin neuvoja NUTS Karhunkierros  -tapahtumaa edeltävällä viikolla. Olen hermostuneempi, kuin muistan koskaan ennen olleeni. Kun olen pohtinut kaiken järkevän kisaan liittyvän, ryhdyn pohtimaan päättömyyksiä. Mietin miten selviäisin koko matkasta yksittäisen, ikävän korvamadon iskiessä? Entä jos olenkin arvioinut kaiken väärin? Eihän minun jaloillani voi juosta 80 kilometrin matkaa. Jalkani tuntuvat ompelulangan paksuisilta, ja peilistä katsova tyyppi maailman isoimmalta ääliöltä. Dean Karnazes paljastaa kirjassaan sekopäisyyteni täysin normaaliksi kisaviikon olotilaksi.

Lyhyen ja levottoman yön jälkeen pääsen vihdoin raikkaaseen tihkusateeseen Karhunkierroksen luontokeskuksen lähtöviivalle 57 muun sitkeän kanssa.

Vielä viikkoa aikaisemmin reitti oli ennätyksellisen kevättulvan vuoksi poikki. Nyt polku on vain paikoin pehmeä. Letkassa muistellaan viime vuoden lumikaaoksen kamaluuksia. Minä muistuttelen itselleni, että tänään on se päivä, jota varten olen kevään harjoitellut. Nyt pitäisi nauttia ihan joka metristä.

Ensimmäinen 10 kilometriä opettaa, ettei tällä reitillä Karnazesin neuvoma jalan toisen eteen laittelu auttaisi. Reitti yllättää juurakkoisuudellaan. Jokainen askel on aseteltava huolella. Vastaan tulee edellisenä iltana Rukalta matkaan lähteneitä 160 kilometrin sarjalaisia. Pitkänmatkalaisten hymyt ovat hyytyneet vaativan yön aikana. Päädyn leppoisaan letkaan, jossa vauhtia pidetään kurissa kahden miehen voimin. Voin keskittyä läkähtymään luonnosta. Koski pauhaa ja metsä on pakahduttavan upea. Syke pysyy tasaisena, ruoka ja juoma uppoaa. On ihanaa.

Ninni, kiitos hilpeästä seurasta & kivoista kuvista!

Oulangan luontokeskuksella odottaa vaihtovarustesäkki. Vaihdan vesipullot täysiin, nappaan mukaan kuivia käsineitä ja täytän repun taskut eväillä. Olen varannut vaihtovarusteita ja varavarusteen varavarusteita. Kaikki on kuitenkin aivan täydellistä. Ei ole kylmä eikä kuuma. Jatkan matkaa samoilla varusteilla. Letka jatkaa reitillä, mutta päätän tehdä pienen pikaisen koukun ja käyn ihailemassa Kiutakönkään kuohut. Kannatti!

Kiutakönkään kuohuja

30 kilometrin kohdalla rohkenen nostaa sykettä pienen pykälän verran. Letkamme kutistuu kahden hengen joukkueeksi. Maisemat muuttuvat jylhemmiksi. Mukaan liittyy 160 kilometrin sarjalainen, jolla on takana jo 120 kilometriä. Hänen mielialansa on kuopassa. ”Ei minusta ole ultrajuoksijaksi”, hän harmittelee. Muutaman kilometrin päästä hän huikkaa hieman veryttelevänsä jalkojaan ja katoaa nopeasti näkyvistä.

Kulmakkavaaran nousu ennen Jussin kämppää näytti kartalla reisiä rääkkäävältä. Nousu ei tappanut, mutta loputon juurakkoristikko nakersi yllättävän paljon mieltä.

Reitistä oli helpompaa nauttia, kun matkan oli kulkenut mielessään ulkoilukartan avulla pariin kertaan edellisinä iltoina. Kartanlukukaverina polkujuoksutapahtumaan ensimmäistä kertaa osallistunut Helena.

Reitin kurvatessa Kitkanjoen varteen on kilometrejä takana melkein 50. Juoksukaverini ilmoittaa olevansa minulle liiaksi jarruna. Ojennamme toisillemme kannustavat lauseet evääksi loppumatkalle. Nyt annan itselleni luvan unohtaa numerot ja vain nauttia juoksusta. Muistan koulun valmentajan opastaneen ultrajuoksija Dean Karnazesia: ”Älä juokse jalkojesi vaan sydämesi tahtiin”. Näin teen. Sykemittarista tulee vellikello. Tarkkailen vain tasatunteja säilyttääkseni oikean ruokailutahdin. Leijailen. Unohdan kilometrit ja ajan. Tuntuu todella hyvältä. Luonto tykittää elämyksiä. Lisään cocktailiin endorfiineja isolla kauhalla.

Liihottelevaa onnea riittää noin 15 kilometrin matkalle. Sitten hiipii ensimmäinen seinä vastaan. Raekuuro raapii naamaa. Jylhät kosket ovat vaihtuneet hakkuuaukeaan. Vankka tuuli puskee vastaan. Lonkkiin sattuu. Mutta kaikkein eniten nujertaa se, etten pysty lainkaan piiskaamaan itseäni. Olen oman maailmani mestari huijaamaan itseäni. Katteettomien lupausten turvin jalkaparkani ovat juosseet monet kerrat tuskaisia tunteja. Mutta nyt pää on ihan turta. Yritän huutaa ja möykätä, mutta kukaan ei vastaa. Mitä jos jalkani pysähtyvät kokonaan? Jäänkö tänne hyiseen sateeseen istumaan? Luulin päätäni reisiä rautaisemmaksi.

Yksi syy lähteä tarpomaan ultramatkaa oli se, että halusin tutustua uuteen puoleen itsestäni. Millaisen minän löytäisin, kun matkaa on mittarissa enemmän kuin tarpeeksi? Nyt ylevä ajatus tuntuu typerältä. Täällä rajan toisella puolella on todella ärsyttävä tyyppi. Ei kannattanut tulla moikkaamaan. Masentaa.

Muutaman tuskaisen tuokion jälkeen muistan: pakkasin korvanapit ja soittolistat mukaan heikkoa hetkeä varten. Eikö nyt ole sellainen? Poppi korvissa ja karkkipussi kädessä jatkan hiipivää askellusta. Saan jalkani toimimaan. Meno on puolisitkuttelua, mutta etenen. 31 ja 53 kilometrin sarjalaisten käveleviä selkiä tulee hiljalleen vastaan. Niitä on mukavaa napsia. Mutta ei ole helppoa. Jokainen askel vaatii työtä. Ynisen.

Ei rakkuloita, ei mustelmia, ei yhtään hiertymää. Olikohan varvassukkien ja superisojen kenkien ansiota?

Repussani kulkee GPS-laite, jonka avulla kulkuani voi kuka tahansa seurata. Pohdin heitä, jotka lähettivät tsemppiviestejä etukäteen ja heitä, jotka nyt aivan varmasti tuijottavat pistettäni. Ajattelen heidän työntävän minua vähä vähältä eteenpäin. Nousen pahamaineista Konttaista edeltävälle Kumpuvaaralle näiden virtuaalikannustajien voimilla.

Muistelen lukemaani Karhunkierroksen historia: ”…Reitti valmistui 1955, kun Konttaisen ja Rukan väli suunniteltiin. Reitti kulkee vielä nykyäänkin samaa polkua vaarajonon ja kaikkien huippujen kautta. Reitin lopetuksesta olikin tarkoitus tehdä sellainen, että se varmasti tuntuu kulkijoiden jaloissa.” (Karhunkierros retkeilyopas ja kartta, Karttakeskuksen matkaoppaat) Pahin olisi siis vielä edessä. Miten ikinä selviäisin maaliin asti?

Konttaiselta laskeutujat palkitaan juomapisteellä. Tarjolla on jo tuttujen suklaiden, perunalastujen ja urheilujuoman lisäksi myös Red Bull -tölkkejä. Seuraava nousu vaatii melkein konttausotteita. Kulauttelen hämmästyksekseni mukaan nappaamaani energiajuomaa ja tyhjennän suklaamantelipussin. Ja yhtäkkiä saan siivet takaisin kantapäihini. Juoksen. Juoksen loivat mäet ja portaat ja osan alamäistäkin. Ylhäällä tuivertaa myrskytuuli ja tuntuu niin hyvältä, että melkein itkettää.

Suomen suosituin vaellusreitti, Karhunkierros, täyttää tänä vuonna 60 vuotta.

Maalissa kuulen olevani sarjani kolmas.

Linkkejä:

• NUTS Karhunkierros -tapahtuman sivusto
• Terho Lahtisen kanssa yhdessä kirjoittamani juttu Trailrunning.fi-sivustolla: NUTS Karhunkierros moninkertaisti osanottajamääränsä

Reissutarinoita blogosfäärissä:

•  Aina ylämäki: NUTS Karhunkierros 31k 2015
• Ninnin poluilla: NUTS Karhunkierros 80K 2015 – Ninnin kanssa juoksentelimme yhdessä samassa letkassa letkeät ensimmäiset 30 kilometriä
• Matsku treenaa: NUTS Karhunkierros 80 km
• Ultrajuoksua ja muuta vaellusta: Viikko 21 ja Karhunkierros 160 km
• Samba Trail Running Club: Kuusamon kisaraportti  ja Kuinka ultraneitsyys menetetään? Ilkan raportti Karhunkierroksen 53km matkalta
• Ihan hukassa: NUTS Karhunkierros 160km: vain yhren puukon tähren

27.5.2015 lisättyjä linkkejä:

• Samba Trail Running Clubin Harrin kirjoituksessa mainitaan hymyni! KARHUNKIERROS 31 (Hyvien ihmisten juhla – John Steinbeck)
• Poluntaika: NUTS Karhunkierros 53km
• Harrastuksena kestävyys: NUTS Karhunkierros 160km DNF
• Minä, kuntoileva perheenäiti: NUTS Karhunkierros 31 km – olihan se matka!
• Askel askeleelta: NUTS Karhunkierros 31 k – raportti
• TeamKunnostamo: Kohti Seikkailua – NUTS Karhunkierros 31k – kipeää kävi mutta oli se sen arvoista/Hanna
• Kirjoituksia juoksutapahtumista ja vähän muutenkin: Elämäni ensimmäinen ultra NUTS Karhunkierros 53 k
• Kestävyyttä kuntoliikkujan tavoittein: Polkujuoksua Rukalla – NUTS Karhunkierros 31km
• Juntit OK: Juntit goes NUTS Karhunkierros 80km

Lisätty 28.5.2015:

Yksi hauskimmista reissutarinoista on Juoksutarinoita-blogissa: NUTS Karhunkierros 2015

Missä lymyää polun pää?

Postilaatikkooni putosi hauska, polkuaiheinen viesti. Pyörittelen päivittäin mielessäni metsiä, joissa en ole vielä juossut, haaveilen juoksemattomista poluista ja suunnittelen tulevia.

Aloittelevalle polkujuoksijalle metsään lähtö ei olekaan niin yksinkertaista. Intoa riittää, mutta mistä löytää polun pää? Alla vastaukseni kysyjälle. Mukavaa, jos näistä ajatuksista ja vinkeistä on iloa muillekin.

Olisiko sinulla antaa vinkkiä hyvästä polkujuoksupaikasta Nuuksiossa tai sen lähellä? Mukavaa, jos paikkaan ei olisi  hirveän pitkä matka Helsingistä.

Ekologisin paikka löytyy aina ihan kotiovelta. Suomessa polkuja on kaikkialla. Seuraavalle tielenkille lähtiessä kannattaa tarkkailla tien pientareita. Polun bongattuaan voi hypätä polulle ja juosta niin kauan, kuin polkua riittää ja palata sitten takaisin. Tämä toistetaan niin kauan kuin virtaa tai aikaa riittää. Pian lähikulmille on muodostunut muutama oma lempireitti.

Joulukuussa olin mukana järjestämässä Vierivien sammalten Joulupolkujuoksua. Merkit on nyt kerätty pois, mutta poluthan ovat toki paikoillaan. 10 km reitin kartan voi käydä hakemassa täältä.

Erittäin hyvä tapa tutustua pääkaupunkiseudun polkuihin, on liittyä mukaan muiden letkoihin. Facebookissa kommunikoiva Helsinki Trail Running Club on uskomattoman aktiivinen ja mukavan henkinen ryhmä. Melkein joka päivä joku tarjoaa juoksuseuraa pääkaupunkiseudun poluille.

TrailRunning.fi-sivustolla on pitkä lista polkujuoksutapahtumia. Useimpien tapahtumien sivuilta löytyvät myös kartat sekä opasteet lähtöpaikalle. Olisipa hauskaa kiertää jonain vuonna kaikkien tapahtumien polut ihan vain lenkkeillen!

Oma suosikkimetsäni on lapsuudenkotini ympärillä, Kirkkonummen ja Espoon rajamailla, Ämmässuon kaatopaikan takana. Siellä käyn säännöllisesti läkähtymässä luonnosta ja korjautumassa arjen kiireistä. Lempipoluilleni luonnostelin noin 8 kilometrin mittaisen reitin. Kartan voi hakea käyttöönsä täältä.

Mihin päin Pirttimäestä kannattaisi lähteä, että pääsisi kunnolla poluille/metsään juoksemaan?

Pirttimäestä lähtiessä ehdottomasti parasta polkuluxusta tarjoavat Bodom Trail -kisan reitit. Reissun avaa 12 kilometriä pitkä alkuosa, joka tunnetaan nimellä ’Kivet ja kannot’. Loppulenkki on 9 kilometrin mittainen ja lempinimeltään ’Ummet ja lammet’. Aivan umpihurmaavia molemmat. Tapahtuman sivuilla on Movescount GPS-reitti sekä reittikartta ladattavana.

Mitä muita lähtöpaikkoja suosittelet Pirttimäen lisäksi?

Luontoon.fi-sivusto esittelee karttalinkkeineen monia Nuuksion reittejä. Nämä kaikki, kun nautiskelee, onkin jo aika kokenut polkujuoksija.

Polulla kaipaisin kunnon karttaa, jossa näkyisi polut. Onko tällaisia karttoja olemassa?

Verkossa on monia hyviä karttapalveluita kaikkien käytettävissä. Ainakin näitä kahta olen itse käyttänyt Retkikartta.fi ja Pikakartta.fi. Kun mittakaavan säätää sopivaksi, näkyvät molemmissa palveluissa isoimmat polut. Hyllyilleni on kertynyt myös aimo kasa erilaisia ulkoilukarttoja. Ulkoilukarttoja voi käydä haaveilemassa mm Karttakeskuksen karttakaupassa.

Mitä karttoja itse käytät?

Kaikkien mieluiten juoksen ihan oikea suunnistuskartta kädessäni. Lähiseudun karttoja on kertynyt hyllyille vuosien varrella erilaisilta kuntorasteilta. Karttoja voi usein ostaa suoraan suunnistusseuroilta. Lista kaikista Suomen suunnistuseuroista linkkeineen löytyy Suomen Suunnistusliiton sivuilta. Helsingin suunnistajat järjestävät maanantaisin Iltarastit. Kunkin viikon kartan voi käydä ostamassa Helsingin Suunnistajan Kaupasta (Museokatu 34). Samalla voikin hullaantua uuteen, polkujuoksijalle hyvin luontevaan lajiin, suunnistukseen!

Olisi iloinen yllätys, jos joku tämän kirjoituksen lukeneista rohkenisi paljastamaan kommenttikentässä oman lempipolkunsa pään tai suosikkikarttapalvelunsa!

Lisäyksiä 17.5.2015

Tanja Kantolan Partioaitan blogikirjoituksessa erittäin monipuolisia vinkkejä polkujenetsijälle niin Suomeen metsiin kuin ulkomaillekin: Ummet ja lammet – juoksupolkujen jäljillä

Facebook-kommenteista poimittua:
Tommi  neuvoi: Karttaretkisteristä löytää kaikki alueet, joista on tehty suunnistuskartta.
Ollin suunnistuskarttalinkit:
Nurmijärven suunnistuskartat
Espoon Akilleksen suunnistuskartat

 

Multisport-ohjeita ensikertalaisille

Sain houkuteltua lauantaina 9.5.2015 käytävään Spring Adventure -multisportkisaan joukkuekaverikseni ensikertalaisen. Sähköpostitse yhden henkilön opastuksen sijaan jaan ajatukseni, ohjeeni ja pakkauslistani julkisesti. Ehkä listalta löytyy joku hyvä vinkki kokeneemmillekin?

Ensikertalaisen kysymykset:

Miten pitkiä etapit ovat? Tiedämmekö etukäteen missä järjestyksessä eri lajit kisassa ovat?
Kuntosarjalaisina meillä kisan kokonaismatka on noin 30 km. Matka koostuu enimmäkseen pyöräilystä ja vähiten melonnasta. Loput matkasta kuljetaan juosten. Tapahtuman Facebook-sivulla on jo paljastettu miesten kisasarjan lajien järjestys sekä eri lajien matkat. Samat tiedot kuntosarjasta paljastunevat viimeistään perjantaina. Muutenkin tuota FB-sivua kannattaa seurailla. Jaossa on hyviä vinkkejä, mutta ennen kaikkea hauskaa kisafiilistä nostattavia julkaisuja.

Kannammeko mukana vaihtovarusteemme? Jätämmekö johonkin meitä odottamaan?
Juomareppuun kannattaa napata mukaan omaa akilleenkantapäätä varten vaihtovaatteet vesitiiviiseen pussiin. Itselläni jäätyvät kädet kaikkein helpoiten, joten pakkaan mukaan parit vaihtohanskat. Kilpasarjoissa voi olla tarjolla hyvinkin märkiä pätkiä pitkin kisaa. Meidät kuntosarjalaiset saatetaan näin kevään kisassa säästää pahemmilta uiskenteluilta reitin varrella. Joskus melontaosuus voi olla keskellä kisaa. Tällöin on melontapaikalle saanut antaa kuljetettavaksi oman varavarustepussin.

Voiko käyttää pyöräilykenkiä vai kannattaako lähtee juoksulenkkareilla?
He joille pyöräilyosuudet ovat kaikkein vahvimpia, lukkopolkimet tuovat polkemiseen selkeästi lisää voimaa, polkimet eivät sovi lenkkareille ja polkupyöräilyn sijaan he kutsuisivat lajia pyörityspyöräilyksi – heille selvä kenkävalinta näyttää olevan klossikenkä.

Omista jaloistani pyöräilykengillä juoksu tuntuu kömpelöltä. En ole kovin ketterä klossipyörittelijä (vielä) ja polkimillani voi hyvin pyöräillä myös lenkkareilla. Minun kenkävalintani ovat polkulenkkarit. Mutta mitkä niistä? Onneksi ei tarvitse ihan vielä päättää!

Jotkut kuljettavat toisia kenkiä mukanaan ja vaihtavat kengät lajin vaihtuessa.

Onko juoksu enemmän asvaltilla vai maastossa?
Selvästi enemmän maastossa. Osittain jopa metsässä. Ihanaa!

Pärjääkö normipyörällä vai onko maastopyörä parempi?
Maastopyörä on parempi. Kuntosarjassa pärjää ihan millä vain pyörällä. En ihan maantiekiiturillä matkaan lähtisi, mutta vanhalla 3-vaihde-nopsalla jo reitistä selviäisi.

Voisiko pyöränpaikkaustarvikkeita yhdistää?
Voi hyvin yhdistää. Mielestäni on kuitenkin hyvä rutiini pitää aina pyörässä omat huoltovälineet mukana. Minulla pieni huoltolaukku kulkee aina pyöräillessä satulan alla kätevästi. Sitten, kun lähdemme urhoilemaan monen vuorokauden mittaisiin seikkailukisoihin, joissa aivan kaikki varusteet kannetaan koko ajan mukana – sitten voimme hieman optimoida ja pakata mukaan vain yhdet rengasraudat. On aina tärkeää osata tehdä itse tärkeimmät pikakorjaukset omaan pyörään.

Mukaan kannattaa pakata myös varaosia pyörän karttatelineeseen. Juuri oikeasta kohdasta kadonnut ruuvi muuttaa pyöräsuunnistuksen hetkessä muistisuunnistukseksi.

Miten paljon varaenergiaa kannattaa kantaa mukana?
Meillä kisaan mennee noin 4-5 tuntia. Juomaa ja muutama geeli tai patukka reppuun tai taskuihin riittää hyvin. Pyörässä lisäjuomapullot kulkevat kätevästi mukana. Kisassa on monta lajivaihtoa ja jatkuvasti jotain hauskaa mietittävää. Syöminen ja juominen saattavat helposti unohtua. Onneksi minulla on toistaiseksi ollut onni kisata kavereiden kanssa, joiden syömisestä en ole joutunut huolestumaan, ja jotka ovat muistuttaneet minua aiheesta kärsivällisesti.

Onko järjestäjien puolesta mitään juomapisteitä tai muuta tankkausta?
Kannattaa varautua kantamaan kaikki omat eväät mukanaan. Omaan reppuuni harkitsen hankkivani mukaan kokoontaitettavan muovikuksan, jolla voi kätevästi kaapaista lisää vettä mukaan mahdolliselta tankkauspisteeltä.

Kuinka vaativat kiipeilyosuudet ovat? Kannattaisiko harjoitella etukäteen?
Hyvä kuntoinen seikkailija pärjää kuntosarjassa ilman lajiharjoittelua. Kisat, joita olen ehtinyt koluamaan, ovat tarjonneet toistaiseksi vain erilaisia köysillä tasapainoilutehtäviä. Joinain vuosina tämän saman sarjan kisoissa on ollut laskeutumistehtävä, josta on suoriutunut turvallisesti vailla aikaisempaa kokemusta. Ensimmäinen kerta selkä kohti tyhjyyttä voi kuitenkin tuntua aika hurjalta, joten kiipeilyä tai laskeutumista – jotain missä pääsee kokeilemaan luottamustaan köysiin, on hyvä kokeilla etukäteen. Onnekseni olen päässyt kokeilemaan. Kokeilusta lisää tarinaa täällä.

Muutamia edellisissä kisoissa opittuja juttuja:

Emit-leimauskortti teipataan kuminauhaan tiukasti kiinni. Kuminauhan toinen pää kietaistaan varmasti pysyvällä, mutta helposti irroteltavalla solmulla kiinni juomareppuun. Yksi joukkueen jäsenistä vastaa kaikilla rasteilla leimauksesta. Kerran tuli kuitenkin vastaan tilanne, jossa leimausvastuullisen kannatti jäädä suorittamaan kiipeilytehtävää, suunnistusvastuullisen sännätessä leimauskorttia vaativan muistisuunnistustehtävän kimppuun. Tuossa kisassa olimme teipanneet emit-laitteen tiiviisti kiinni leimausvastuulliseen. Hampailla oli saksia ikävä.

Saamme kisan materiaalit (kartat + reittikirja) 2 tuntia ennen lähtöä. Piirrettyämme suunnittelemamme reitit kartoille päällystämme kartat tiiviisti kontaktimuovilla, jonka saumakohdat varmistamme erityisen tarkasti. Ensimmäisessä kisassa muovittamaton suunnistuskartta ui melontaosuudella mukana ja löytyi mössönä repun taskusta suunnistusosuuden koittaessa.

Illat ennen kisaa:

• Lataa sykemittari ja tyhjennä tarvittaessa
• Huolla pyörä
• Kiinnitä karttateline pyörään
• Viritä emit-kapulan kuminauha
• Pakkaa juomareppu
• Lue kisan säännöt ajatuksella läpi

Mukaan:

• Kisan jälkeen: vaihtovaatteet, pyyhe, eväät
• Muovipusseja mutaisten vaatteiden ja kenkien kotiinkuljetusta varten*
• Kisaan:
  • Polkulenkkarit
  • Polkupyörän karttateline
  • Kypärä
  • Polkupyörä + korjaustarvikelaukku
  • Juomareppu/liivi
  • Kontaktimuovia, sakset, korostustusseja reitin piirtämistä varten
  • Aurinkolasit/pyöräilylasit
  • Reppuun:
    • vesipullot
    • energiageelejä, patukoita
    • puhelin vedenpitävästi pakattu (joukkueelle riittää yksi puhelin)
    • sidostarpeita, urheiluteippiä vähintään 5cm x 1m ja 2 laastaria
    • avaruuslakana*
    • vessapaperia kaiken varalta*
    • emit-kortti kuminauhalla kiinnitettynä (yhdellä joukkueen jäsenistä)
    • kompassi (molemmilla – taktikon kompassi on suunnistusvastuullisen varakompassi)
    • vaihtohanskat/-sukat / -paidat
    • kynä
    • varahakaneuloja, jos kisanumero kiinni hakaneuloilla

Pitkiä listoja ja pohdintoja. Vankinkin valmistautuja tulee kohtaamaan yllätyksiä. Tämä kuuluu kisan luonteeseen. Vastassa voi olla peilikuvakartta, älynystyröitä ja hermoja riipova pulma, ennen kokeilematon köysirata, muistisuunnistusta – mitä vain! Ah ja nam – ja aina jää joku juttu mieleen kaivelemaan: miksi emme heti tajunneet! Ensi kerralla osaamme!

Kisassa lajit vaihtuvat tiheästi, kulkumuoto muuttuu, matka jatkuu, ja sitten aivan yhtäkkiä oletkin maalissa. Siksi kannattaakin keskittyä nautiskelemaan menosta jo aivan ensimmäisistä metreistä alkaen!

Linkkejä:

• Anne Dahlgrenin kirjoitus Relaa.com:ssa kertoo mainiosti mistä multisportissa on kyse. Jutussa mukana raportti kahdesta multisport-kisasta. Erityisestin Tallinnassa käyty kisa vaikuttaa aivan vastustamattoman hauskalta!
• Multisport-sivu Facebookissa. Hyvä lähde monelle tiedolle. Seinällä kutsuja moneen hauskaan kisaan.
• Kisaraportteja aikaisempien vuosien Spring Adventure -kisasta
  Jaksaa jaksaa: Spring Adventure ja Oxalis feat MJKettu

*lisätty 8.5.2015 pakkauksen tiimellyksessä