Tahkovuoren tuskassa ja usvassa

Syvärijärvi_aamusumussa2_KuvaTerhiJaakkola

Elokuun lopun Kiilopään reissulla jäähdyttelin päätäni kisan aattona selailemalla Vuoden luontokuvat -kirjaa. Kuva aamu-usvaisesta laaksosta liimautui mieleeni. Lisäsin näkymän haaveideni listalle: tuollaisesta maisemasta haluan vielä joskus löytää itseni. Kolme viikkoa myöhemmin, mökin suojissa tyyny vetää puoleensa, mutta illalla olin luvannut näyttää itselleni auringonnousun Tahkovuoren laelta. Aurinko voittaa. Tahkolahti on täyttynyt lempeän tiiviillä harmaudella. Ehdin jo heittää heipat ajatukselle auringosta, kunnes kulta ja kimallus valtasivat maiseman.

TahkovuoriSumussa_KuvaTerhiJaakkola

Olin noussut usvan yläpuolelle, keskelle haavettani, usvaisten hattaroiden ihailukorkeuteen. Aamupyrähdys venähtää yli tuntiin. Haluan nähdä mäen laen maisemat, suosikkipolkuni ja Huutavanholman aamun ihmeellisessä valossa, usvan pehmeydessä, kultareunuksilla.

Syvärijärvi_aamusumussa_KuvaTerhiJaakkola

Kun reissun ensimmäisenä aamuna löytää itsensä keskeltä unelmaansa, on aikamoinen voittajaolo. Työpäivä sujuu liekehtien ja kaikkivoipaisuuden tunne täyttää puseron. Näissä tunnelmissa onkin hyvä lähteä kohti seuraavaa seikkailua.

Tahkovuori_hissisumussa1_KuvaTerhiJaakkola

Tahkon kesäkuuta värittää Tahko MTB -tapahtuma. Aikomuksenani on osallistua tähän hauskuuteen jonain sopivana kesänä. Ehkä polkisin 120 kilometrin matkan tai miksi en pidempääkin? Olenhan kulkenut jalan yhteen menoon yli sata kilometriä, minulla on maastopyörä ja pidän kovasti luonnosta. Eikö näistä aineksista synnykin jo kelpo maastopyöräilijä? Päätän polkaista kisan 60 kilometrin mittaisen perusreitin ihan vain iloisena iltapäivälenkkinä.

tahkoMTBreitillä2_KuvaTerhiJaakkola

Pyörä on matkannut auton kyydissä kokonaiset 450 kilometriä. Polkupyörän avain sen sijaan halusi viettää viikonlopun Espoossa. Ilokseni ja kauhukseni huomaan lukkoni olevan pihdeille ihan toffeeta. Ensimmäinen quest suoritettu. Kun tajuan, etteivät mukaan nappaamani kartat riitä puoleenkaan reitistä siirryn apaattisena selaamaan Instagram-virtaa. Nimimerkki @jukka_jii hihkuu postauksessaan: ”Suunto Ambitin navigointi on muuten tosi hyvä apu jos ei ole ihan tuttu reitti.” Ja hop! Nappaan Movescount-palvelusta Panu Aholan jakaman reitin ranteeseeni. Toisen erikois-questin selvittäneenä kiepsahdan tuuletellen matkaan.

Karttateline_KuvaTerhiJaakkola

On syyskuu, mutta minä, maailman suurin ammattipalelija poljeskelen pitkin Savoa shortseissa ja t-paidassa. Aurinko nauraa. Kuljen talvista tuttuja latupohjia, nautinnollisia neulaspolkuja. On ihanaa. Nilsiän jälkeen ajattelen: nyt alkavat minulle tuntemattomat maastot, nyt alkaa seikkailu.

tahkoMTBreitillä_KuvaTerhiJaakkola

Ensimmäisen metsäpolkuisen mäen työnnän suosiolla pyörääni. Mäen päällä pääsen jo hetkeksi satulaan. Jatkan työntämistä, nousen satulaan. Ylös, alas, horjahdus. Vastaan tulee aita. Alitan. Seuraavan ylitän. Poljen kymmenen metriä. Talutan kilometrin. Alittelen aitoja ja raahaan pyörääni. Vielä yksi rämisevä alamäki, pihatontin kierto heinikossa kahlaten ja olenkin hiekkatiellä. No eihän se nyt niin kamalaa ollut? Tämä oli varmasti kaikkein vaikein pätkä. Olihan?

tahkoMTBreitillä5_KuvaTerhiJaakkola

Viiletän läpi maalaismaiseman ja käännyn Suuntoni opastamana takaisin sammaleiseen satumetsään. Nousen satulaan ja hyppään pian taas alas. Työnnän, raahaan. Reitti on kaunis, mutta tajuan olevani tiepyöräilijä. En osaa polkea polkua. Luonto läikehtii, oma kattila kuumenee. Illan hämärtyessä istun sileän lammen rannalla, syön puolukoita ja olen ihan puhki.

tahkoMTBreitillä3_KuvaTerhiJaakkola

Mökille olisi toki oikoreittikin tarjolla, mutta kova pää ei anna periksi. Evästaukojen väli venyy liian pitkäksi. Patukan paperi rahisee taskussa, mutten löydä oikeaa taskua. Olen niin poikki, etten jaksa etsiä. Olen änisevä, iso vauva. Raahaan pyörääni kivikossa. Polku pimenee, samoin lamppuni. Moitin itseäni miljoonasta typeryydestä ja samalla muistuttelen: tämähän on oikeasti ihanaa. Saan hikoilla lämpimässä syyskuun illassa, upeassa luonnossa ja mökissä odottaa lämmin sauna. Mitä muuta voisin toivoa?

tahkoMTBreitillä4_KuvaTerhiJaakkola

Raahustan läpi samettisen pimeyden Tahkovuoren laelle joka toisella askeleella jupisten ja joka toiselle nautiskellen. Vihdoin alhaalla loistavat kylän valot. Vain yksi alamäki jäljellä. Voiko kauniimpaa näkyä ollakaan?

jarrupalat_KuvaTerhiJaakkola

Seuraavana päivänä tutkin Tahko MTB -kisan sivuja. Naisten voittaja on viime vuonna kiitänyt reitin kolmeen tuntiin. Minulla meni koko seikkailuun seitsemän tuntia. Hetken oma osaamattomuus juilii, mutta pian pälyilen jo tekniikkakurssien suuntaan. En osaa, mutta ehkä voisin oppia?

katajanmarjat_KuvaTerhiJaakkola

Kun on heilunut heikkopäänä epämukavuusalueella, pitää päästää itsensä kirmaamaan hetkeksi mukavuuslaitumille. Vietän sunnuntain nuuskien Tahkon Vuorijuoksun reittiä (Tästä oma tarina: Polkujuoksija kiipesi vuorelle) ja käyn kurkistamassa suosikkirotkoni syysilmeen (Rotko nuolen kohdalla Kansalaisen karttapaikalla. Suosittelen!)

Edessä on vielä yksi taika-aamu Tahkolla. Sukellan märkäpukuun ja toivon usvan kelluvan taas lahdella, mutta pehmeys onkin nyt hiipinyt mäen päälle. Uin lahden yli, kiipeän ylös. Nautin maisemista ja maisemattomuudesta, uin takaisin. Tahko on taas tarjonnut miljoona elämystä. Reissuun lähtiessä luulen koluavani paikan viimeisetkin kiinnostavat kohteet, mutta sen sijaan löydänkin aina jotain uutta ja innostavaa.

Aamujuoksijausvassa_KuvaTerhiJaakkola

Menenkö seuraavalla kerralla etsimään Huutavanholman geokätköä? Vai Pisan pikkuvuorelle, josta Metsänpiika blogissaan kirjoittaa, vai toteutanko pitkään mielessä muhineen melontaretken? Pohjois-Savon ulkoilureittejä en anna itseni edes kurkkia – aivan laittoman innostavaa aineistoa.

Naava_aamuauringossa_KuvaTerhiJaakkola

Kotimatkalla sulattelen ikävän kivuliasta tietoa: en ole (vielä) maastopyöräilijä. Tahkolla maastopyörää pimeydessä raahatessani luulin olevani merkittävästi mukavuusalueelta metsikön puolella. Mutta eipä vierähtänyt kuukauttakaan, kun löysin itseni kajakista Soča-joelta ja ymmärsin kuinka väärässä olinkaan ollut. Mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.

Tapasin miehen, joka käveli Suomen ympäri

Tero Pylkkänen Haltiassa Kuva: Terhi Jaakkola
Aamukahvilla seilailen somevirrassa ja tallennan muistiin ajatuksen: ”Doing what you like is freedom. Liking what you do is happiness.” ja päätän lähteä Haltian luontokeskukseen Seikkailu Suomen ympäri – Tero Pylkkänen vieraana Haltiassa -tapahtumaan kuuntelemaan tarinoita vapaudesta.

Mitä tekee masentunut nuorimies, jolle lääkäri on juuri paiskannut lääkereseptin kouraan ja todennut: ”Mene kotiin ja paranna itsesi”? Hän avaa selaimen ja etsii kaiken mahdollisen tiedon hänelle määrätyistä lääkkeistä. Toteaa niiden olevan myrkkyä ja päättää etsiä toisen tavan parantua.

Erilaisia sammalia Kuva: Terhi Jaakkola
Keväällä 2015 Tero Pylkkänen pakkasi reppunsa ja päätti kävellä Suomen ympäri. Tänään 10.10.2015, Aleksis Kiven päivänä, hän saapui reissunsa maalipaikkaan, Haltian luontokeskukseen, otti repun selästään ja kertoi tarinansa tuoreeltaan joukolle ihailijoita ja uteliaita. Takana 192 retkipäivää ja 4239 kilometriä.

juurakkopolku Kuva: Terhi Jaakkola

Milloin lähdet uudelleen?
No, ei ihan tänään vielä. Ehkä viikon päästä. No, totta jos puhutaan, niin nyt voisi välillä vähän juosta, kun en ole oikeastaan ottanut yhtään juoksuaskelta ainakaan vuoteen. Jos nyt joku kysyisin mukaan samalle reitille uudelleen, en lähtisi. Reitin tulisi olla mietitympi tarjoten enemmän elämyksiä. Itärajaa ja Lappia yhdistelevälle retkelle voisinkin lähteä.

Miltä tuntui ensimmäisenä päivänä?
Jos olisin tiennyt mihin olin lähdössä, en olisi lähtenyt. Ensimmäinen päivä oli hyvin sekava. Olin ihan pullamössökunnossa. Ensimmäisen 8 kilometrin jälkeen olin ihan puhki.

Jäkälä Kuva: Terhi Jaakkola

Mitkä olivat upeimpia elämyksiä?
Karhun kohtaaminen lähellä Raatteentietä
Itärajan retkeilyreitiltä löytynyt hieno laavu, jonka kohdalla koko päivän jatkunut rankkasade lakkasi ja aurinko revähti esiin.
Teltasta kuunneltu susilauman iltakonsertti

Ohjeesi vastaavaa reissua suunnittelevalle
Levitä kaikki, mitä aiot ottaa mukaan, lattialle. Ota puolet pois. Kanna mukanasi enintään 20 kg verran tavaraa.

Mikä aika oli kaikkein sävähdyttävin?
Keskikesä aivan pohjoisessa. Siellä 3,5 viikkoa sujui täysin sateetta.

kaarnakurkistus Kuva: Terhi Jaakkola

Oliko yksinäistä?
Monet ovat sanoneet, etteivät pystyisi vastaavaan, koska eivät kestäisi yksinäisyyttä. Väitän, että juuri he saisivat vastaavasta matkasta kaikkein eniten. Omat lääkkeeni yksinäisyyteen olivat musiikki ja Radio Suomi POPin podcastit. Nauru on hyvä lääke. Aamulypsyn podcastien tahdissa nauramisesta tuli ihan rutiini. Myös ystävät, joille pystyi soittamaan vaikeina hetkinä, tulivat matkan varrella todella tärkeiksi.

Mitkä hetket olivat kaikkein vaikeimpia?
Matkalle osui kolme todella vaikeaa paikkaa
Ensimmäinen vaikea hetki oli Kuusamon lähellä. Olin suunnitellut liian pitkän huoltovälin. Kolmen viikon eväät niskassa ja ajatus kolmen viikon yhtenäisestä taivaltamisesta yhteen menoon meinasivat katkaista matkan kokonaan.
Toinen vaikea hetki oli keskellä erämaata, kun edessä oli kolme vuorokautta pelkkää suota. Kolmas kohta, jossa henkinen selkärankani meinasi katketa, oli Kittilässä. Edessä ei ollut oikein mitään luontoelämyksiä tarjoavia kohteita. Vastassa pelkkää fyysistä taivalta.

puukuvio Kuva: Terhi Jaakkola

Kuinka paljon maksaa kävellä Suomen ympäri?
Etukäteen laskin, että kokonaiskustannus tällaiselle matkalle olisi 8 kuukauden ajalle 25 000 €. Onnistuin kuitenkin hankkimaan hyvät yhteistyökumppanit ja selvisin koko reissusta noin 7000 eurolla.

Mitä oivalsit itsestäsi? Mitä teet toisin, jotta et pala arjessa uudelleen loppuun?
Tajusin tehneeni elämässäni lähes kaikki päätökset ajatellen aina miltä päätökseni näyttää ulospäin. Olin elänyt elämääni muiden kautta. Ajattelin asiat aina ulkoapäin. Nyt aion toimia toisin.

Muuttuiko suhteesi luontoon?
En ollut aikaisemmin vaeltanut koskaan yksin. Ihan tyhmä juttu. Ryhmässä asioita kokee eri tavoin. Tulen jatkossa viettämään enemmän aikaa luonnossa.

Mikä paikka olisi sellainen, joka aivan taatusti sykähdyttäisi jokaista suomalaista?
Kevon kanjoni ja Kevon seinä
(Lisää näistä paikoista voi lukea vaikkapa täältä: Retkipaikka.fi: Kevon kanjoni kahdella tavalla)

Toinen suositus:
Pöyrisjärven erämaa-alue

Minne palaat?
Petkeljärven kansallispuistosta alkoivat ensimmäiset polkutaipaleet. Itä-Suomi kaiken kaikkiaan yllätti upeudellaan. Itä-Suomessa oli paljon vähemmän kulkijoita kuin Lapissa, loputtomasti puhdasta luontoa, hyvin hoidettuja laavuja. Itärajan retkeilyreitti lienee paikka, jonne seuraavaksi palaan.

sammalseinä Kuva: Terhi Jaakkola
Luennon päätteeksi Tero viihdyttää yleisöä kuvaesityksellä reissustaan. Haltian seinällä vaihtuvat vuodenajat. Kuvissa vilistää lumoavia paikannimiä kaikkialta Suomesta. Kirjoitan muistiin. Näissä haluan ainakin käydä: Möhkö, Susitaival, Piilolan polku, Tsarmitunturi, Vätsärin erämaa, Kaldoaivin erämaa, Valtijokilaakso. Karhunkierroksen kuvien kohdalla hymyilyttää: tuon paikan minäkin tunnen!

Kuvatarinan tunnetta alleviivaavat kappaleet, joita en tunnista:
”Story of your life, time of solitude and strife
Freedom of an open road, hope and many miles to go
Promises to keep, countless gold fields to reap
To be rich is to seek, to relive a memory.”

”Things we lost
The things we couldn’t share
Another rainbow’s end
Another memory”

Heijastus Kuva: Terhi Jaakkola

Jään notkumaan paikan päälle. Yleisön kaikottua rohkenen kysyä suurkävelijältä, mitä musiikkia juuri kuuntelimmekaan. Hän paljasti taustalla soineen kolme Tuomas Holopaisen kappaletta, joista yhtä hän oli kuunnellut viimeisen kävelyviikon aikana yli 200 kertaa. Hymyilyttää. Pohjois-Karjala oli sävähdyttänyt kävelijää muullakin kuin maastoillaan.

Luento päättyy. Jään tunnelmoimaan Haltian huoneisiin. Ajaudun Liikutus-näyttelyyn. Löydän seinän, joka esittelee 140 erilaista tapaa nauttia luonnosta. Kuulen toisen vierailijan tuskailevan: ”Eikö täällä olisi ihan tavallista kävelyä esiteltynä.”

Lasken kokeilleeni 140 tavasta kuuttakymmentäseitsemää.
Tajuan olevani aika onnellinen.

Kuplia Kuva: Terhi Jaakkola

P.S: Kuvituskuvista vain ensimmäinen liittyy tiiviisti tarinaan. Muut kuvat ovat Suomen luonnosta, mutta itse omilta seikkailuilta ottamiani.

2 vuotta pelkoja, pohdintaa ja paljastuksia

Vierivät sammalet X-kaato-kisan maalissa Kuva: Terhi Jaakkola

Kaatuneet X:t eli Vierivät sammalet X-Kaato-kisan maalissa

Viikko sitten blogini täytti kaksi vuotta. Merkkipäivä osui niin kuplivaan, elämystentäyteiseen viikonloppuun, etten oikein vieläkään uskalla muistella kaikkea hauskaa pitämättä paperipussia käden ulottuvilla. Onneksi kaikessa mukana ollut Mia eli Onnellinen täti kirjoitti tunnelmat talteen ja jakoi kaikkien luettavaksi juttuunsa Kakaramaista touhua. Koko viikon olen herkutellut Mian julkikirjoittamalla ajatuksella: leikkiähän tämä kaikki on, ja siksi niin hauskaa!

Naisisto laidalla Kuva: Tom Toivonen

Näin iloisen joukon kanssa sain purjehtija heti X-Kaato-kisan jälkeen syyskuun helliessä kesäkeleillä.

Juhlaraportin sijaan päädyin hengittelemään rauhassa ja tutkailemaan tilastoja. Blogini kaikkien aikojen luetuimmat jutut ovat:

  1. Polkujuoksijan parempi talvi, jonka kuvissa olen juoksemassa Tahkon teillä ja poluilla ensimmäistä pitkää lenkkiä ison nilkkaoperaation jälkeen. Kirjoitusta kurkkiessani valtaa aina riemu ja tunnen hangen narskuvan.
  2. 10 ajatusta aloittelevalle polkujuoksijalle -jutun kuvista suurimman osan otin testaillessani veljeltäni joululahjaksi saamaani kaukosäädintä lempipoluillani. Jutun jälkeen olen hylännyt gaiterit kesäkäytöstä, etsiskellyt edelleen täydellisiä polkulenkkareita ja venyttänyt käsitettä kesäloma säännöllisen lihashuollon osalta lokakuulle asti.
  3. Multisportohjeita ensikertalaiselle -jutun luin uudelleen pakatessani X-kaato -kisaviikonloppua varten ja huomasin kirjoittaneeni itselleni ihan kelpo muistilistan.

Kaikkien aikojen pisimmän pohdinnan ennen Julkaise-napin painallusta vaativat nämä kolme tarinaa:

  1. Solmu joka vei seikkailuihin, koska vieläkään – jo toiset purjehdushousut rikki kuluttaneena ja monet kesät veneessä viettäneenä – en nosta päätäni, kun joku sanoo: ”Hei purjehtija!”
  2. Kuka palaa lomalta? -tarina kertoi itselleni niin henkilökohtaisesta prosessista, että rohkeus riitti vain juuri ja juuri jakamaan tarinan. Miten iloinen olinkaan, kun ystävä kertoi saaneensa jutusta itselleen eteenpäin vievän ajatuksen!
  3. Miten inhosta tuli iloa eli sanoja kirjoittamisesta -jutun julkaisu jumiutui pohdintaan: ”Kuka minä olen sanomaan mitään kirjoittamisesta?” Vasta-argumentteina: ”Olethan kirjoittanut myös polkupyörän korjaamisesta (viikonlopun kisan ajoin takapyörä puoliksi irti omatoimikorjauksieni jäljiltä, ultrajuoksusta (2 kisan kokemuksella), retkiluistelusta (2 kauden kokemuksella) ja Lönnrothista (käytyäni Sammatissa luistelemassa ja käytettyäni hakukonetta)!”

Yllättävän paljon blogiini saapuu edelleen vierailijoita, joita kiinnostavat peroneusjänteet. Omaa operaatiota harkitessani ja nilkan kivuista kärsiessäni kahlasin ahkeran epätoivoisesti netin syövereissä löytämättä pohdinnoilleni ruokaa. Olisin todella onnellinen, jos edes yksi samoja ajatuksia pyörittelevä saisi kirjoituksistani jonkun valoa matkaan tuovan murun. Jutun 12 ajatusta kuntoutujalle lopusta löytyvät linkit koko nilkkaleikkausmatkan juttuihin.

Meriuimari ja uimapoiju Kuva: Terho Lahtinen

Vesi on kirkastunut käsittämättömän upeaksi. Merenpohjassa huikeita värejä ja vedessä leppoisasti leijuvia meduusoja.

Omat, hieman vähemmän lukijoita keränneet suosikkini näiltä kahdelta vuodelta, kertovat kaikki pökerryttävistä luontoelämyksistä, joista suurimmman osan olen taltioitu hyvin varhain aamulla:

  1. Haikuja talvelle
  2. Aamu taikavuorella
  3. Tajuttomana tuomen ja sireenin välissä

Hieman bataatti kurkussa poikittain -tunnelmissa päätin kurkistaa millainen oli aivan ensimmäinen kirjoitukseni. Selaimeen avautuu juttu: Nainen katolla. Vaikka olenkin tehnyt kirjoituksessa tekijänoikeusvirheen, voin nyökätä tyytyväisenä ja todeta: Hikoillen aloitettu aamu on edelleen ehdottomasti ihmisen parasta aikaa.

Avomeriakrobaatit Kuva: Terho Lahtinen

Avomeriakrobaatit

Vapaa verbaalikko

Luovan toteuttajan töiden ja ajatusten arkisto

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (43) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille!

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.