Narinaa vasemmalta

Vasen nilkka on arkana ja ujona kaverina yrittänyt saada suunvuoron jo heinäkuusta lähtien. Auton ongelmista suurimman osan voi peittää kääntämällä musiikin kovemmalle. Jalkojen narinat voi vaimentaa lisäämällä vauhtia tai kääntämällä pään sisäisen soittimen nupit kaakkoon. Syyskuun soitin päässäni korkealta ja kovaa mm Hello Saferideä:

”I was definitely made for these times

I can make the meanest daiquiri

I can quote all of high fidelity

I was definitely made for these times

Would have gotten stoned or ridiculed

Maimed or trampled

Or died from poor nutrition”

Lokakuussa havahduin, kun en tunnistanut lenkkipolulla napatuista kuvista askellustani, tasapainoni oli hukassa. Yhdellä jalalla seisominen ihan huimaa hommaa. Nyt oli pakko myöntää. Vasempaan nilkkaan sattuu ja kaikki muut palaset minussa yrittävät auttaa kaikin keinoin. Huomaamattani varoin kaikkea, ettei vain jalkaa vihloisi. Nyt pitää pysähtyä. Sammuttaa radio. Kuunnella, kun jalalla on asiaa.

Internet, tuo kaiken totuuden lähde, tekee jokaisesta hetkessä urheilulääkärin. Masennuin luettuani lukuisista eri lähteistä saman viestin: nilkkoja operoidaan enää todella harvoin. Omani on operoitu kahdesti. Ehkä en olekaan definitely made for these times.

Olisiko pitänyt sittenkin syntyä 20 vuotta myöhemmin?

Koska rakkaimpia lapsuusmuistojani ovat hetket, jolloin saatoin istua auton takapenkillä, etupenkkien välistä kurkistellen, selkänojissa roikkuen, päätän 70-lukulaisuuden olevan minulle oikea vuosikymmen. Jatkan nöyränä surfailua ja päädyn Tasapainopiste.fi-sivustolle.

Toimintaohjeet kroonisesta kivusta irti pääsemiseksi

1. Kuuntele kaikkia kehon antamia signaaleja (rajoitteita), ei vain kipua.
2. Mieti mistä ongelmasta nämä signaalit voisivat viestiä.
3. Päättele mikä on paras tapa toimia ongelman korjaamiseksi.
4. Unohda vanhat tekosyyt, ota vastuu ja toimi suunnitelman pohjalta.
5. Tarkista tulokset: jos toimintasuunnitelmasi toimii, jatka samalla tiellä – jos ei, tee muutoksia ja yritä uudestaan!

Kun tunnet kipua, älä siis ajattele: ”Voi ei, mikä minussa on vikana?!!” vaan: ”Hmmm… mitähän kehoni yrittää minulle viestiä?” Tämä pieni muutos ajattelutavassa sisältää valtavan eron, ja se ero on tässä: vain jälkimmäinen voi johtaa täysivaltaisen terveyden saavuttamiseen eli 4-kohdan toteutumiseen. Ensin mainittu johtaa vain oireiden jahtaamiseen ja lopulta turhautumiseen niin potilaan kuin hoitavien asiantuntijoiden puolesta. On suositeltavaa käyttää asiantuntijoita apuna 2- ja 3-kohtien selvittämisessä, mutta muista aina pitää vastuu itselläsi, eli osallistu prosessiin aktiivisesti.

(kopioitu www.tasapainopiste.fi-sivustolta)

Ärsyttävää, mutta niin totta. Otan vastuun, vaikka valtaisa kitinä ja jonkun vammaan auttavan urheiluvälineen ostaminen olisi paljon houkuttelevampi vaihtoehto. Junnuvuosina onnistuin juoksemaan jalkani palasiksi lukemattomat kerrat. Surkuttelin maailman epäreiluutta, kovaa kohtaloani. Lepäsin aikani. Väänsin käsittämättömällä sitkeydellä korvaavia treenejä. Päädyin aina hyväkuntoisena nopeasti lähtölistoille palatakseni taas uudestaan telakalle. Riemukas kierre.

Pari vuosikymmentä vanhempana ei ole enää niin kiire päästä kuntoon juuri tämän vuoden kisaan tai tapahtumaan x. Useimpia kisoja järjestetään joka vuosi, suurin osa mielenkiintoisista poluista on metsissä ensikin vuonna ja aikaa on loppu elämä. Kiireettömyyden lisäksi auttaa korvien väliin kertynyt materiaali. Ihailen parikymppisen minun idealismia, mutta kapeakatseisuus on silloin estänyt Tasapainopisteenkin suositteleman pohdinnan: Mistä signaalit viestivät?

Säännöllinen kuukausipalkka taas mahdollistaa asiantuntijoiden konsultoinnin – hei kiro-, osteo- ja ihanmikävaan-paatti – varaan ajan!

Viimeksi säpälöin jalkani keväällä 2009. Lähdin ortopedin vastaanotolta kädessäni lappu, jossa mainittiin mm kysta, luukuolio, ödeema ja selvä effuusio. Luukuolio kengässäni olin varma, etten voisi enää juosta.

Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, joka jaksoi sitkeästi vesijuosta kanssani diagnoosista seuraavan puolen vuoden ajan. Vielä kiitollisempi olen samaiselle ystävälleni siitä, että lähti kanssani rohkeasti uintikurssille. Uintikurssille kannusti myös Kaukomara-blogi, jossa olin seurannut selkävaivoista kärsivän urhean kuntourheilijan uimaan opettelua. Jos Kaukomara, miksi en minäkin?

Edellisen telakkakauden ansiosta löysin siis uuden lajin: uinnin. Ilman jalkavaivaani, en olisi koskaan päätynyt uintikurssille ja löytänyt lajia, joka tuottaa minulle valtavasti iloa ihan joka viikko. Nyt on tarjolla taas oppimisen paikka.  Mitä tulen oppimaan tästä jaksosta? Ryhdynkö paljasjalkajuoksijaksi? Hurahdanko joogaan? Opettelenko perhosuinnin alkeet?