Retkiluistelija sairastui jäähulluuteen

Retkiluistelija kuurassa Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Jäitä hatussa

Kohvajää, teräsjää, paannejää, marmorijää, jääpuikko, jääkukka, jääkukkameri ja luonnon lumoavista lauluista kaunein: jään laulu.

Retkiluistelija pizzajään äärellä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Porkkalan jäälummelammella

Jouluaattona pääsin melomaan merelle hilpeän seurueen kanssa. Auringon säihkeessä lauttauduimme hetkeksi ja nautimme glögit. Tapaninpäivänä pinosin vuodenvaihteen reissuun kasan kirjoja, polkujuoksutamineet ja vain varmuuden vuoksi, myös retkiluisteluvälineet. Luonto päätti toisin. Leuto sääennuste vaihtuikin paukkupakkasiin. Kirjojen lukemisen sijaan luin jäätä, karttoja, retkiraportteja, tuuliennusteita ja vielä vähän lisää jäätä. Enemmän kuin koskaan ennen.

Retkiluistelijan kirjapino Kuva: Terhi Jaakkola | Endorfiininmetsästäjä

Jäitä pitkin – joululomani lempilukeminen

Vain muutama vuosi sitten kuuluin siihen pelottavaan ihmisryhmään, jonka edustajat kysyvät: ”Joko jää kantaa?” Hämmästelen, miten olen voinut säilyä hengissä, hukkumatta. Jää ei ole on/off-asia. Jää elää. Jää voi kantaa kymmenen kulkijaa ja hajota yhdennentoista alla. Jään muodostumiseen vaikuttavat niin monet seikat, ettei yhdellekään vesistölle voi laskea täydellistä kaavaa, joka kertoisi kuinka paksua jää kulloinkin on. Ja siksipä jää onkin niin kiehtovaa.

Retkiluistelija heikon jään äärellä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Erotatko heikon jään rajan?

Suomen retkiluistelijoiden retkillä olen saanut nauttia kokeneiden retkenvetäjien turvallisista letkoista. Ahminut oppeja omatoimiretkikurssilla. Koputellut jäätä hieman laiskahkosti, antanut muiden hoitaa ajattelun. Ja yhtäkkiä olenkin Savossa, keskellä täydellisiä jäitä. Mukana terät ja terävät luisteluystävät.

Retkiluistelijat jääpirunpellolla Kuva: Helena Skogman | Endorfiininmetsästäjä

Syvärin jääpirunpellolla

Ensimmäiset omatoimiretket avasivat aivan uuden maailman. Vatsaan asettuu kylmä kuutio. Jännittää. On ihanaa. On pakko ajatella ja havainnoida ihan joka hetki. Kerrata turvallisuusoppeja. Tarkistaa omat ja kaverin varusteet. Tutkia jään paksuutta taukoamatta.

Retkiluistelija pizzajään äärellä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Porkkalassa aurinko kertoi keväästä

Sitten koittaa päivä, jolloin ensimmäisen kerran osaan ennakoida: jää on sellaista, kuten kartan perusteella arvelinkin. Salmien sulat, selkien teräsjäät ja kapeikoiden jääpirunpellot asettuvat paikoilleen. Kosken virtaus pyörähtää järvellä juuri kuten olemme retkeä suunnitellessa ennakoineetkin. Aikaisemmin huonommat jääalueet harmittivat, nyt onkin nautinnollista pohtia, miksi jää on läjäytynyt jossain ja lauttautunut toisaalla. Etsimme yhdessä parhaita herkkujäitä, mutta yhä useammin koukkaamme tutkimaan muutoksiä jäässä, pohtimaan railon paikkoja ja rannan sulaa kohtaa.

Retkiluistelija etsii railon ylityspaikkaa Kuva: Jukka Jaakkola | Endorfiininmetsästäjä

Pielisellä etsimässä turvallista railonylityspaikkaa

Pakkasen kiristyessä jää pamahtelee. Kuulostaa kuin ukkonen löisi jalkojen alle. Jalat tutisevat tovin spagetteina. Lauhtuessa lahti kurnuttaa ja kumisee. Jokaisella retkellä päädyn polvilleni. Tuijotan jään hämmentävän kauniita, miljoonia eri olomuotoja. Katselun lisäksi rakastun jään kuunteluun. Jää on laulua, pauketta, rahinaa ja helinää.

Retkiluistelija railolla Kuva: Jukka Jaakkola | Endorfiininmetsästäjä

Railo ylitetty turvallisesti ja kuivin monoin

Palaan Savon jäiltä Pielisen ja Päijänteen retkien kautta kotivesistöille. Porkkalan retkellä jää notkuu aaltojen keinussa.

Juuri kun hurmaantumiseni jäähän on kääntymässä sulaksi hulluudeksi, saapu lumi. Kausi katkeaa hetkeksi, mutta luisteleva yhteisö etsii uutta jäätä viehkolla vimmalla. Huhu kertoo: Ahvenanmaalla saattaisi olla tuoretta jäätä. Tammisaaressa jotain toivoa.

Retkiluistelijat jääkukkameressä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Päijänteen jääkukkameressä

Ehdin elämään lähes neljä vuosikymmentä tietämättä mitään jään upeasta maailmasta. Mikä onkaan seuraava mieletön maailma, johon en vielä ole ymmärtänyt kurkistaa?

Iloinen retkiluistelija Päijänteellä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Päijänteellä – iloinen kuin saukko, jonka hilpeitä jälkiä näimme tällä retkellä

Linkkejä:
Suomenluonto.fi: Lauri Hallikaisen taltioimia jään ääniä
Jouni Kenttämiehen video jään laulusta luistelijoiden alla

Aikaisemmat kirjoitukseni retkiluistelusta:

10 tuunausvinkkiä retkiluistelijalle
Haikuja talvelle
Lönnrot, ultramatkaaja
Jäässä on reikä
Musta mieletön taikatalvi
Tyhjennys- ja täydennysharjoituksia

10 tuunausvinkkiä retkiluistelijalle

Jäitä poltellessa Kuva: Terhi Jaakkola

Vahvan väkevä suositus henkilöille, jotka eivät ole vielä ryhtyneet retkiluistelemaan: ethän edes harkitse. Mene vaikka kävelylle. Poikkea polulle ja hengittele luontoa. Pysyt tolkuissasi.

Retkiluistelun ajattelu tuo hullun jääkiillon silmiini, sekoilen, selaan vimmalla sää- ja jäätiedotuksia. Jos on mahdollista, että jossain on ehkä luisteltavaa jäätä, olen valmis valkoisiin valheisiin, lahjontaan ja roikkumaan maakunnan urheiluliikkeen myyjäpoloisen kauluksessa tivaten: ”Eikö teillä todellakaan ole edes yhtä retkiluisteluterää edes tiskin alla. Yhtä!” (Hajonneen tilalle. Olihan niillä.)

Jos olet vielä pysynyt onnellisesti talvisella rannalla, etkä tunne lajia. Suosittelen lukemaan nämä kaksi juttua:

  • Bettina S: ”Man glider fram på skridsko och får höra att man är galen” Bettiina kertoo valtavan hyvin lajin kauneudesta, Suomen Retkiluistelijat -seuran erinomaisesta toiminnasta sekä siitä, miten sanoinkuvaamattoman pysäyttävän kamalaa on ajatella, että joku ajattelematon ja varustautumaton voi seurata retkiluistelijaa vaarallisille jäille.
  • Suomen Ladun: Pysy hengissä jäillä liikkuessasi antaa neljä neuvoa. Liikut kuitenkin joskus jäällä. Lue nämä neljä elämää pidentävää ohjetta. Ehdit kyllä.

Jos olet jo tehnyt elämäsi virheen ja haaveilet juuri nyt teräsjäästä, jääkukista, jäänlaulusta ja kaikesta tuosta, voit jatkaa tämän jutun lukemista.

Osallistuin Suomen Retkiluistelijoiden tulokasretkelle Itsenäisyyspäivänä vuonna 2012. Alkamassa on siis vasta viides retkiluistelukauteni. Suomen Retkiluistelijoiden sivuilla on erinomainen lista pakollisista ja suositeltavista varusteista. Listaan alla 10 itse hyväksi havaitsemaani lisäystä perusvarusteisiin. Ilahdun kovasti, jos joku konkari innostuisi kommentoimaan ja kertomaan mahdolliset ajatusvirheeni tai innostuisi jopa jakamaan omat oivalluksensa ja oppinsa.

Jääsauvat Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Jääsauvat ovat ensisijaisesti jään tutkimista varten, siksipä piirsin omiin sauvoihini merkit 5, 10 ja 15 senttimetrin korkeuteen jään paksuuden tutkimista helpottamaan. Sauvoihin olen kirjoittanut sekä puhelinnumeroni että sähköpostiosoitteeni. Ensimmäisellä bussiretkellä 50 samanlaisen sauvaparin keskeltä omiani etsien ymmärsin miksi. Paukkupakkasella metallinen sauva on todella kylmä. Viritin sauvaan retkipatjan suikaleesta ja nilkkateipistä maailman rumimmat lämpöeristeet käsien jäätymistä estämään. Lisäämättä ovat vielä heijastinteipit.

Jäämittari Kuva: Terhi Jaakkola

2. Jäämittari roikkuu luistellessa takin helmassa. Mustasta mittarista oli vaikea tähyillä mustia numeroita. Lisäsin punaiset teipit 5 ja 10 senttimetrin kohdille.

Kypärä Kuva: Terhi Jaakkola

3. Kypärä on luistellessa paras päähine. Tätä kypärää olen käyttänyt kovimmalla viimalla, mutta huomannut korvien kohdalla olevan materiaalin estävän kaikkein tärkeimmän: jään ja luistelukavereiden kuuntelun. Hankintalistalla onkin siis korvat vapauttava kypärä.

Heijastin Kuva: Terhi Jaakkola

4. Heijastimen läiskäisin luistelureppuuni ilman sen suurempia viisasteluja. Nyt olen kuullut moneltakin kanssaluistelijalta, että heijastin helpottaa huomattavasti pimeässä luistellessa.

Pikaplutaussukat Kuva: Terhi Jaakkola

5. Pikaplutaussukat asuvat aina sivutaskussa, helposti saatavilla. Kokovartaloplutausta todennäköisempää on pikainen jalan kastelu varomattomasti rannasta jäälle siirryttäessä. Vaihtosukkien päälle laitettavaksi taskussa on 2 muovipussia, jotta märät kengät eivät estäisi luistelun jatkamista sekä kertakäyttöisiä lämmittimiä hetken hytinää helpottamaan.

Ensiapulaukku Kuva: Terhi Jaakkola

6. Ensiapupussi seilasi jossain laukun pohjalla. Nyt se on repussa päällimmäisenä. Pienet paikkaa vaativat naarmut lienevät plutausta todennäköisempiä ja silloin olisi turhaa tyhjentää koko reppua laastaria kaivellessa.

Pussit Kuva: Terhi Jaakkola

7. Vaihtovarustepussit ovat selkeästi eriväriset. Plutausharjoituksessa yritin minua avustaville sanoa: ”Anna paita siitä pussista, jossa lukee isolla YLÄOSA”. Viesti ei mennyt millään perille. Vihreä ja sininen ovat sekoilevana hetkenä helpompia ymmärtää. On myös hyvä, jos pussin jokainen vaatekappale on reippaan värikäs. Kerran luistelin Porvoosta Kotkaan ja pukeuduin perillä repun vaihtovaatteisiin ja päädyin ravintolaan illalliselle. Silloin olin iloinen, etten ollut vielä noudattanut tätä riemunkirjavaa neuvoani.

Plutauspussi Kuva: Terhi Jaakkola

8. Yläosan vaihtovaatteet sisältävään pussiin pakkasin päällimmäiseksi kolmet kumirukkaset. Yhdet sille, joka puristaa plutauksen jälkeen vaatteistani ylimääräisen veden pois. Toiset sille, joka auttaa riisuutumaan ja pukeutumaan. Kolmannet minulle.
Varaterä Kuva: Terhi Jaakkola

9. Varaterä kulkee aina mukana repussani paksun muovipussin suojissa. Ohjeistus suosittelee varaosia ja korjausvälineitä. Sormeni jäätyvät niin tehokkaasti, etten usko, että pystyisin jäällä pieniä muttereita viimassa nykertämään paikoilleen.

SuuntoAmbitSportCustom Kuva: Terhi Jaakkola

10. Mittari kaikkien hihojen alle. Vielä viikko sitten pidin mittarin kaikkien hihojen päällä, kunnes ystävä kysyi miten aion muistaa ottaa mittarin pois pudottuani veteen. No en tietenkään mitenkään. Siellä minä tempoisin mittarilla ranteeseen lukittuja hihoja sinertävän tärisevänä.

Luisteluystävät Kuva: Terhi Jaakkola

Kaikkea säätöä, sälää ja tuunaustakin tärkeämpää ovat hyvät luisteluystävät. Sellaiset jotka ovat käyneet samat kurssit ja haluavat pysyä yhdessä pinnalla. Niin kuin nyt esimerkiksi nämä kuvan upeat tyypit, jota tarkistavat jatkuvasti toisiaan ja huikkaavat aina välillä: ”Hei sulla on jäänyt toi haararemmi auki.” ”Sun naskalit on vähän huonosti hupun reunan alla.” ”Mä laitoin tän sun yhden repun remmin kiinni.”

Tärkeintä ovat ystävät. Ja äidin neulomat villahousut.

 

Muita kirjoituksiani retkiluistelusta:

Asioita jotka saavat sydämen loiskumaan

Viime kesäloman kuumimpana päivänä suolasimme itseämme ystäväni kanssa meressä. Huomasimme potevamme samaa kateuden lajia. Olemme kateellisia sille itsellemme, joka ei ole vielä lukenut tätä tai tuota suosikkikirjaamme. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Mia Kankimäen sielun sulattava Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ei ole tällainen kirja. Kankimäen tyynyn alle sopiva kirja ei ole luettava, se on tunnetila.

Sivu 697. Kuva: Terhi Jaakkola

Auringon palattua kevään myötä taivaalle, ilmaantui Kankimäen kirjan tunnetila mieleeni. Luin kirjan vuosi sitten juuri tämän saman huhtikuunvalon valloittaessa.

Kirjassa sekä kirjoittaja että kirjan päähenkilö laativat listoja. Listoja kaikesta: miellyttäviä asioita, asioita joita huomaa matkalla, julkeita asioita, ärsyttäviä asioita ja tietenkin asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Listaan asioita, jotka ovat saaneet mittarin mukaan sydämeni lyömään nopeammin viimeisten viikkojen aikana:

  • Porrastreeni Malminkartanon jätemäellä
  • Mäkijuoksu Haukkalammen metsissä
  • Kevät-rogaining
  • Pääsiäisen sohjokenkäkävely Kettukankaalta Sammakkolamminholman kautta Välimäelle
  • Lapasesta lähtenyt iltalenkki luistelusuksilla

Oliko tämä polku tässä jo silloin? Kuva: Terhi Jaakkola

Kirjan päähenkilö, Sei Shonagon tarkoittaa kuitenkin sykkeen sijaan jotain muuta. Hänen listansa eivät olekaan listoja asioista, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, vaan listoja asioista, jotka saavat sydämen läikkymään ja loiskumaan, kammiot tärisemään vailla ensiavun tarvetta.

Näitä hetkiä ei ehkä juuri eläessään huomaa. Siksi on syytä listata.

Juuri nyt, huhtikuun valossa, tässä istuessani sydämeni saavat läikkymään seuraavat ajatukset tulevista tai jo menneistä hetkistä:

  • Juuri kantavaksi jäätyneen jään laulu edellä luistelevan terien alla
  • Riemu mittarin kilometrien vaihtuessa 49:stä 50:een Hyvinkään Sveitsin pimeässä, märässä, lumisessa ylämäessä, kun luulen voivani jatkaa lenkkiä ikuisesti ja jokainen soluni on täynnä onnellisuutta
  • Kesäkuun ensimmäisen viikonlopun aamuyön hetki avomerellä, kun kädessä on kahvimuki, eikä kukaan veneessä tiedä laskeeko aurinko vielä vai joko kääntyi nousuun
  • Maaliskuinen ajatus Sipoonkorvessa kompassi kädessä, kun tajuan juosseeni metsässä jo monta tuntia, eikä satu yhtään mihinkään
  • Kesäloman ensimmäinen aamukahvi juuri oikeasta kupista, kun aikaa on niin paljon, että siinä voi kieriä (kahvi jo toista kertaa mukana listalla. Syytä huoleen?)

Ensi viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa. Ensi viikolla vien sydämeni lyömään sohjoiseen mäkeen, ja pääsen lukemaan ensimmäistä kertaa Peppi Pitkätossun tarinoita veljenpojilleni. Nämä ajatukset saavat sydämeni läikkymään.

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Kuva: Terhi Jaakkola

Blogosfäärin arvioita kirjasta:

Haikuja talvelle

 

Aurinkojää 1 Kuva: Terhi Jaakkola

Miksi kaipaat
Kevättä sekä kesää
Kukin vuorollaan

Aurinkojää 2 Kuva: Terhi Jaakkola

Jää älä jää
Ole vieraana talven
Kirkkaana ydin

 
Aurinkojää 4 Kuva: Terhi Jaakkola

aurinkojää 7 Kuva: Terhi Jaakkola

Talvi sylissä
Nautittava raakana
Kunnes sulaa pois

aurinkojää 8 Kuva: Terhi Jaakkola

aurinkojää 9 Kuva: Terhi Jaakkola

Yö lyhenee
Ei pääse päivää piiloon
Aamuton ilta

aurinkojää 10 Kuva: Terhi Jaakkola
aurinkojää 11 Kuva: Terhi Jaakkola

Polkujuoksijan parempi talvi

Talvipolkujuoksija 1 Kuva: Helena SkogmanSain kunnian viedä vastikään juoksuharrastuksen aloittaneen ystäväni ensimmäistä kertaa poluille juoksemaan. Alkumatkan aikana taisi käytössä olla jopa sana kuolemanpelko. Seuraavaksi ihmetys: tämähän on paljon monipuolisempaa, kuin tiellä juoksu! Samaan lenkkiin mahtui uusien lihasten löytymistä, itsensä ylittämistä ja iloisen leppoisaa seuraa. Päälle vielä metsän ihmistä korjaava vaikutus. Ja näin oli taas yksi onnellinen antanut hyvälle pikkusormensa.

Pian lenkin jälkeen saapuu sähköpostiviesti: ”Ja tyhmä kysymys… Miten polkujuoksua harrastetaan talvella?”

Talvipolkujuoksija 2 Kuva: Helena Skogman

Ryhdyin kirjoittamaan vastausta, mutta tekstini maistui termisen- ja kalenteritalven vertailuineen saivartelevalta. Päätin kääntyä itseäni viisaampien puoleen.

Nina Heiskanen jäi mieleeni historian ensimmäisen Nuuksio Classic -polkumaratonin tulosluettelosta. Mietin pitkään, miten ihmeessä joku voi juosta niiiiin kovaa. Myöhemmin pääsin juoksemaan kimppalenkillä samaan letkaan, ja ihastuin Ninan reippaaseen asenteeseen.

Lähetän kysymyksen Ninalle. Vastaus saapuu muutamassa minuutissa:

”Periaatteessa samat polut ja urat ovat käytössä talvellakin, mutta ne on usein itse pidettävä kulkukelpoisina. Eli säännöllisin väliajoin vain juoksemaan. Kaupunkiolosuhteissa muut ihmiset ja etenkin koiralliset auttavat verkoston ylläpitämisessä.

Itseäni aina viehättää ajatus siitä, että polkujuoksu on kuin palaamista alkuun, aikaan ennen kunnon teitä. Polku on muodostunut sinne, missä on ollut paras ja helpoin kulkea turvallisesti. Ja yleensä niitä ovat käyttäneet myös eläimet.”

”Juosta voi aina ja säässä kuin säässä. Etenkin odotan kunnon jäätä merelle. Se taas tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja voi kun tulisi kunnolla lunta. Lumessa kahlaaminen on parasta treeniä talvella!

Viime keväällä juostiin jäätä pitkin Vartiosaareen. Oli hieno uusi tuttavuus tällaiselle muualta Helsinkiin muuttaneelle.”

Hullaannun vastauksesta täysin! Koirista tuli heti kavereita. En ollut koskaan ajatellut, että jäälläkin voisi juosta. Haluan päästä heti kokeilemaan ja kokemaan!

Talvipolkujuoksija 2 Kuva: Helena Skogman

Päätän kuitenkin kysyä myös toiselta asiantuntijalta. Terho Lahtinen, mies monen suomalaisen polkujuoksutapahtuman takana, ilahduttaa monipuolisella vastauksellaan:

”Polkujuoksija lenkkeilee aurattuja reittejä, hölkkää koirankusetuspoluilla, tarpoo umpihangessa, hiihtää, lumikenkäilee, skimbailee mäkiä ylös ja alas ilman hissiä, menee Tuusulan Voima-Veikkojen talvitrail-tapahtumiin, käy ulkomaanlomalla juoksemassa sulissa maastoissa, tekee voimatreeniä salilla tai ulkona, retkiluistelee, jos on jäitä, juoksee metsässä, jos ei ole lunta, suunnittelee tulevan kesän hienoja juoksuja, inspiroituu edellisen kesän kisavideoista, tutustuu muihin harrastajiin netin kautta ja yhteislenkeillä, ja varmaan vielä paljon muuta.”

Ja taas koirat mainittu!

Pöydälläni pyörii jo kartta. Suunnittelen reittiä uudelle aloittelijoiden retkelle. Tulisipa hirmuiset lumikinokset. En mitenkään malttaisi odottaa ensikertalaisten epäröivien askeleiden vierellä kokemista, epäuskoa, pohdintaa ja lopulta iloista hihkuntaa.

Terhon ja Ninan vastauksista inspiroituneena lähetän toiveen vuodenaikojen säätäjille: ”Ei kevättä ihan vielä!”

Talvipolkujuoksija 4 Kuva: Helena Skogman

PS: Innostuitko Terhon vinkeistä?

Tässä muutama linkki niiden toteuttamista helpottamaan:

2 jalkaa ja lupa haaveilla

”Ai nytkö se on leikattu? Milloin oikein päätit mennä leikkaukseen?”, kysyi ystäväni kuullessaan kipsistäni. En osannut vastata.

Syksyllä havahduin jalan kestokipuun. Vältin kipua aiheuttavia lajeja loppiaiseen asti. Talven keräsin tietoa. Kävin ortopedillä, osteopaatilla ja kahlasin nettiä.

Ja sitten vain odotin. Tiesin, että jonain päivänä tietäisin.

Veli-Matti Toivosen ja Marja Koiviston kirjassa ITSEstään todetaan: ”Tietoisessa ajattelussa on valintatilanteessa muutamia heikkouksia. Ensinnäkin tietoiseen mieleen mahtuu vain hyvin pieni määrä informaatiota kerrallaan. Esimerkiksi lukiessa tietoinen mieli käsittelee noin 45 bittiä sekunnissa, joka vastaa noin kahdeksan sanan lausetta. Ihmisen hermosto, tietoinen ja ei-tietoinen yhdessä pystyy puolestaan käsittelemään 11 200 000 bittiä sekunnissa.”

Olin tarjonnut päälleni aineistoa kuukausien ajan. Nyt minun piti vain odottaa oikeaa vastausta. Tajusin myöhemmin tehneeni päätöksen leikkauksesta jossain päin Päijännettä, maaliskuisena sunnuntaina, retkiluisteluletkassa talvesta nauttiessa ja uusista seikkailuista haaveillessa. Haaveilua yrittäessä. Huomasin liian monen haaveiluni pysähtyvän ajatukseen: ”mutta kun mulla on tämä jalka…”

Ensimmäinen diagnoosi: haljennut peroneus-jänne, ei tuntunut minusta riittävältä syyltä kuukausia vievään remonttiin. Tarkemmassa tutkimuksessa jänteen halkeama sai syyllisen. Jännettä hankasi terävä luupiikki. Kun leikkauksessa nilkasta löytyi vielä täysin hajonnut nivelside sekä ylimääräinen luunpala, olin erittäin tyytyväinen päätökseeni.

Kiitos haaveilunhalulleni, minulla on nyt onnistuneen leikkauksen ansiosta kaksi superjalkaa sekä lupa haaveilla.

kipsijalka Kuva: Terhi Jaakkola

Röykkiöittäin tirkisteltävää

Olivia-lehti tarjoili 10 vinkkiä ammattiblogaajaksi aikovalle. Uutta on aina hauska oppia, vaikka tavoitteena ei ammattilaisuus olisikaan. Päätin toteuttaa ensimmäiseksi vinkin numero 5:

”Anna lukijoille sopivasti tirkisteltävää. Mitä enemmän itsestään antaa, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. Siinä on sellaista tirkistelynhalua, että mitä teillä on joulupöydässä ja millaiset tapetit olohuoneessa. Täydellinen on tylsää.”

Joulupöydässä meillä oli niin ujo silli, etten uskalla kuvaa jakaa. Kuusen alla sen sijaan päivystivät kovin hohdokkaat kaverit.

kuusen alla Endorfiininmetsastaja Kuva: Terhi Jaakkola

Koska olo- eikä muissakaan huoneissamme ole tapetteja, paljastan sisustusajatteluni vankan kulmakiven: röykkiöt.

8-tunnin tammikuinen rogaining-tapahtuma vaati normaalia suuremman röykkiön, koska osallistuin kisaan pyörällä.

rogainvarusteet Endorfiininmetsastaja Kuva: Terhi Jaakkola

urheiluvarusteita Endorfiininmetsastaja Kuva: Terhi Jaakkola

Kestoröykkiön muodostavat uima- ja jumppailukassit sekä pyöräilyreppu. Talvisin kukkulaa koristaa myös retkiluistelureppu. Kaiken täytyy olla aina valmiina, muuten jää elämää elämättä. Tapahtumiin liittyvien röykkiöiden keruu käynnistyy jo pari vuorokautta ennen starttia. Eteisen lattia on aina toimiva paikka asioiden ripotteluun. Viime hetkellä ei mikään löydy. Keskellä lattiaa asioille annetaan mahdollisuus säilyä tallessa.

Reppuja Kuva: Terhi Jaakkola Joskus röykkiöitä voi kasvaa lattialle vaikkapa vain siksi, kun päätän kokeilla toimisiko pyöräilyreppu luistelureppuna ja voisinkohan  korjata pyörän siinä sivussa ja onnistuisinko rakentamaan retkipatjasta  retkiluistelusauvalle lämpimän kädensijan.

Kotiinpaluun ja lähtemisen välissä kuivattelen kamoja. Kuivatusröykkiö huolehtii kätevästi siitä, ettei kukaan ulkopuolinen eksy vahingossa saunaamme. Sisäpuolisillekin saunaan pääsy tuottaa toisinaan ongelmia. Jouluna tämä röykkiö oli kipattu piiloon. Keräsin kiitoksia.

sauna Endorfiininmetsastaja Kuva: Terhi Jaakkola

Röykkiöt voivat kasvaa lattioiden ja seinien lisäksi myös ovenkahvoihin.

kengänlämmittimet Endorfiininmetsästäjä Kuva: Terhi Jaakkola

rukkaset_Endorfiininmetsastaja_TerhiJaakkolaVielä elämätön vuorokausi lähestyy taas vinhaa vauhtia rakentaessani eteiseen muuria seuraavan päivän varusteista.

Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa sivulla 65 Nipsu, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen ovat taivaltaneet koko yön.

”Nipsu alkoi kitistä.
– Minua väsyttää, hän sanoi.
– Olen väsynyt kaikkeen. Nyt on teidän vuoronne kantaa telttaa. Ja ohukaispannua.
– Se on hyvä teltta, sanoi Nuuskamuikkunen
Mutta pitää varoa kiintymästä liikaa omaisuuteen. Heitä se menemään. Ja ohukaispannu myös.
– Oletko tosissasi? Kysyi Nipsu ällistyneenä.
– Kuiluunko?
Nuuskamuikkunen nyökkäsi.”

Ystäviä ja ylistystä

Samalla viikolla ystävänpäivän kanssa Metsäntutkimuslaitos otsikoi: ”Luontoympäristöllä on ulkoiluseuraa suurempi merkitys emotionaaliseen hyvinvointiin”  Jutussa viitataan Kansainvälisessä Environmental Psychology -lehdessä julkaistuun tutkimukseen.

Olen kasvanut metsässä. Jos käyttäydyn oudosti, toivon tosiystävän kiikuttavan minut ensin metsään, sitten vasta ammattiauttajan luo, jos tarvetta enää ilmenee. Ihan parasta soppaa on, kun luonto ja liikunta lyövät kättä. Maistuu!

Joskus metsään pitää päästä ihan yksin, mutta mieleeni tulvahtaa aivan silmänräpäyksessä kymmeniä luontoelämyksiä, joita en olisi voinut kokea samanlaisina ilman ystäviä.

Jääkiipeily_Terhi Jaakkola

Viime viikonloppuna pääsin kokemaan minulle jotain uutta: ylitin itseni pystyyn ripustetulla jäällä. Tähän tarvittiin ihmeellisen kultainen kaveri, joka vei Vierivät sammalet kiipeämään ja hihkumaan. Itseni ylittämiseen tarvitsin ystävän, joka huutaa luovuttamisen hetkellä: ”Pystyt kyllä!” Ja niin pystyinkin.

Olen päässyt kokemaan hienoja hetkiä kesäistä horisonttia tuijotellen ja miettien nouseeko aurinko vai laskeeko se vielä. Avomerelle en yksin rohkenisi. Ystävien kanssa kyllä.

auringonnousu Kuva: Terhi Jaakkola

Usein mieleni tekee kokeilla rajoja – ihan vain vähän. Jaksaisinko pyöräillä yhden päivän aikana koko Reitti 2000 -lenkin? No jaksanhan minä, kun mukaan lähtevät luottokaverit.

Reitti 2000 Kuva: Terhi Jaakkola

Venda jos toinenkin – matka Suomen upean saariston maisemia ahmien. Ei olisi ollut mahdollista minulle ilman ystäviä.

hveneily Terhi Jaakkola

Pimeä retkiluisteluretki aaltoilevalla jäällä, valtavasti uutta oppien ja luonnon upeudesta läkähtyen. Yksin ei jäälle voi lähteä. Olen onnekas – olen löytänyt kavereita, joiden kanssa voin turvallisesti opetella jään ihmeitä.

Retkiluistelu kompassi Kuva: Terhi Jaakkola

Elämäni ensimmäinen jääkukkameri. Miten surullinen olisinkaan, jos ei mukana olisi ollut ystäviä. Kenelle silloin sanoisin: ”Muistatko silloin Sammatissa?”

retkiluistelija selällään Kuva: Terhi Jaakkola

Ystäviltäni voin oppia jatkuvasti uutta. Opittuani voin vaikka laskeutua kalliolta, mutta yksin ei tämäkään minulta onnistuisi.

laskeutumassa Kuva: Terhi Jaakkola

Ystävämme luotsasivat meidät toissakesän meriretkellä paikkaan, jota emme olisi merikortin avulla löytäneet. Opastivat saunan, jossa maailman makeimmat löylyt ja näyttivät reitin uimaan. Poimimme yhdessä katajanmarjoja talvisiin patoihimme kesästä muistuttamaan. Ja jäykistyimme kauhusta käärmeitä nähdessämme. Ja aina uudelleen ja uudelleen muistelemme: ”ai, kamala – se oli se käärmesaari!” Elämyksiä. Luontoa.

kruunu Kuva: Terhi Jaakkola

















Ison ilon saan viemällä ystäviä niihin paikkoihin, jotka saavat itseni huokaamaan ihastuksesta kerta toisensa jälkeen. Muutamat tämän maiseman jo tunnistavatkin ja toivottavasti hymyilevät juuri nyt.

Kornati Kuva: Terhi Jaakkola

Lönnrot, ultramatkaaja

Jääkukkia Sammattissa Kuva: Terhi Jaakkola

Sunnuntairetken vetäjä kirjoitti kutsussa: ”Iltalukemisena retkeä odotellessa voit lukaista Sammatin suuren pojan Elias Lönnrotin tuotannon.” Yö ei ihan riittänyt koko tuotannon tutkailuun, mutta jo nopea vilkaisu Wikipediaan sai minut ymmärtämään Lönnrotin olleen valovuoden verran kiinnostavampi henkilö kuin olin ymmärtänytkään. Elias Lönnrot tunnetaan Kalevalan kokoajana, kansanrunouden kerääjänä. Hän oli myös kasvi- ja kielitieteilijä, sanakirjailija, lehtimies, runoilija, lääkäri ja tutkimusmatkailija. Ja varsin tuottelias joka alalla.

Koko päivän kestävän Sammatin-retken aikana ehdin pohtimaan monenlaista. Lönnrot oli lääkäri, joka virkavapaakausien turvin keskittyi varsinaiseen intohimoonsa: kansanrunojen keruuseen ja suomen kielen kehittämiseen. Mies siis muistetaan ensisijaisesti asioista, joita hän teki päivätyönsä ulkopuolella. Kuinka moni henkilö muistetaan työuransa saavutuksista? Kuinka moni harrastuneisuuden kautta saavutetuista asioista?

Sammattilaisia jääkukkia Kuva: Terhi Jaakkola

Jatkan pohdintaani. Mikä mahtoi motivoida Lönnrotia? Mikä sytytti liekin ja sai lähtemään matkaan aina uudelleen ja uudelleen?

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vastaa: ”Toisaalta velvollisuudentunne ajoi täyttämään häneen kohdistetut kansalliset odotukset, toisaalta tiedonhalu houkutteli tutkimaan, mitä taipaleiden takaa voisi saada saaliiksi hyödyntämään historian, kielitieteen tai kansanperinteen tutkimusta” Mieletöntä! Ja minä kun tallustelen ihan vain huvin vuoksi. Voisinko oman liikkumiseni ohella tuottaa jotain hyödyllistä?

Sammattilaisia jääkukkia Kuva: Terhi Jaakkola

Kahlaan jääkukissa ja minusta tuntuu kuin olisin joutunut vahingossa satumetsään. Kukkameren kauneus pyörryttää. Runojen ohella Lönnrot keräsi myös kasveja. Ahkeran poiminnan tuloksena syntyi ensimmäinen suomenkielinen luonnontieteellinen kirja: Flora Fennica – Suomen Kasvisto. Mutta näkikö Lönnrot matkoillansa koskaan jääkukkia?

Jääkukkien helistessä mietin miten Lönnrot mahtoi taivaltaa. SKS kertoo: ”Elias Lönnrot kulki kävellen, soutaen, hiihtäen ja kulkuneuvoja niukalti hyödyntäen viidentoista vuoden aikana matkan, jonka pituus vastasi matkaa Helsingistä etelänavalle.”

Lönnrothan olikin melkoinen ultramatkojen luomuliikkuja!

Paljasjaloin kulkevasta Lönnrotista tehdyn pilakuvan tekstissä lukee: ”Unus homo nobis currendo restituit rem = Yksi ainoa mies meille juoksemalla korjasi kaiken” Paljasjalkajuoksu, luomuliikunta, omien intohimojen seuraaminen. Kuulostako tutulta? 2000-luvun ihanteilta?

Kiitos luomujuosseen Lönnrotin saatoin kirjoittaa tämänkin tekstin minulle rakasta suomenkieltä käyttäen.

Päivän leikit aika lopettaa on Kuva: Terhi Jaakkola

Jäässä on reikä

Jäässä on reikä Kuva: Terhi Jaakkola

Vuoden pimeimpänä päivänä Helsingin sanomat otsikoi: ”Retkiluistelija näkee pieniä ihmeitä.” Heti seuraavana päivänä Pelastuslaitos huutaa hädissään: Etelä-Suomen jäille ei saa mennä!

Merelle ei kannata lähteä yksin missään olosuhteissa, jos ei ymmärrä merenkulun perusteita. Metsään on todennäköistä eksyä, jos matkaan lähtee ilman perustaitoja tai paikallistuntemusta. Autoakin saa ajaa vasta luvan saatuaan. Jäähän pätee sama logiikka. Hesarin artikkeli kertoi monessa kohdassa jään tarkkailusta: kuuntelusta, koputtelusta, katselusta. Toimittaja välitti onnistuneesi palan retkiluistelun ihmeellisyyttä, mutta unohti pohtia, mitä kaikkea retkiluistelija kuljettaakaan mukanaan.

Monen jäällä liikkujan kaulassa kulkevat naskalit. Retkiluistelijalla naskalit ovat tiukasti kaulaan kiinni vedetyt, etteivät kaaduttaessa kolhi kasvoja. Kädessä kulkevia sauvoja voi käyttää tasapainon tukena hankalimmissa paikoissa, mutta ensisijaisesti nämä ovat jäänpaksuuden tutkimista varten. Selässä kulkee aina vesitiivis reppu, joka vesivahingon sattuessa kelluttaa luistelijaa. Reppu nousee niskan takana korkealle suojaten päätä taaksepäin kaaduttaessa. Repussa eväiden ja ensiaputarvikkeiden lisäksi kulkevat aina täydelliset vaihtovaatekerrat. Heittokäden ulottuvilla on aina heittoliina. Itselläni turvallisuutta lisäävät myös polvisuojat. Suomen Retkiluistelijoiden sivuilla on laajemmin vankkaa tietoa turvallisuudesta luisteluretkellä.

Täydelliset varusteet eivät yksin tee toiminnasta turvallista. Pohdin vähintään kerran retken aikana: mitä tekisin, jos nyt putoaisin avantoon. Mietin kaiken läpi vaihe vaiheelta. Käyn säännöllisesti kastautumassa kylmäaltaassa. Myös siellä viivyn aina niin kauan, että ehdin miettimään: mitä nyt tekisin, jos olisin avannossa? Suomen Retkiluistelijat järjestävät säännöllisesti plutauskursseja. Aion päästä plutaamaan jo tänä talvena, koska jäästä voi aina löytyä minun mentävä reikä.

Turvallisesti jäällä. Kuva: Tom Toivonen

Vapaa verbaalikko

Luovan toteuttajan töiden ja ajatusten arkisto

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (43) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille!

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.