Marraskuisessa metsässä tallustellessani pohdin Jyrki Harin Jäitä pitkin -kirjasta lukemaani vanhan hylkeenpyytäjän viisautta:
”Ei haittaa mitään, jos putoaa jäihin kaksi kertaa saman päivän aikana, mutta kolmatta kertaa on visusti varottava.”
”Olen sittemmin käytännössä kokenut tuon kolmannen nousemisen vaikeuden, olin ihan lopussa.
Kysyin eräältä lääkäriltä, voisiko tällainen heikkous johtua adrenaliinivaraston tyhjentymisestä. Hän laskeskeli päässään, että varastoon mahtuu pari kolme kerta-annosta, ja että niiden annosten uudelleen tuottamiseen kuluu pari päivää.”
En ole vielä pudonnut jäihin, mutta jonkun varaston huitaisin hetkeksi tyhjäksi. Neljään upeaan syysviikkoon sain mahtumaan kolme koitosta, yhteensä 182 jalan kuljettua (k)ilometriä ja miljoona mieletöntä elämystä. Hienoimpien elämysten läpitarpominen vaatii aina oman latautumisensa, kamasäätönsä sekä mittavan itsepetoksen.
Olen siirrellyt mielessäni kipua kantapäistä peukaloihin, naureskellut jalkapohjassa loiskuvalla rakkulalle. Lahjonut itseäni täysin katteettomasti. Kovistellut lahjakkaasti ja vaatinut kohtuuttomia.
Hitaasti huijaamalla ei ehkä adrenaliinivarasto tyhjene, mutta jonkinlainen elastisuus katoaa niin lihaksista kuin mielestäkin. Ihan kuin pieni sielu lukittautuisi pernan portin taakse loukkaantuneena vaatien kuninkaallista kohtelua ja maailman nöyrintä ja aidointa anteeksipyyntöä.
Onneksi on marraskuu. Vuoden kuukausista lempeimmän halauksen omaava hämärän hyssyn tyyssija. Kuukausi, johon voi piiloutua. Valoa riittää vain hetken ja sekin niin paksun pehmeää, että siihen voi melkein nojata.
Pakkaan reppuun kahvinkeittovälineet, otsalamput ja vara-akut. Vietän viikonlopun täysin vailla aikataulua, tavoitteita, lenkkareita ja ihmisjoukkoja. Konttaan suolla ja kuvaan karpaloita. Syön jokaisen kuvaamani marjan. Kuuntelen metsää ja kastelen kenkäni.
Metsä parantaa. Ihan kuin jostain haiman takaa kuuluisi jo Yonan kappaleen Poppamiehelleni hyräilyä:
”Kun ulkona tuiversi tuuli, sitä jo noutajamieheksi luulin, mutta hellästi naurahdit sanoen: ”Tyttöseni pieni, sinun aikasi on vasta alkanut täällä”
Ja vierelläsi sen, totta tosiaankin tunnen, ehkä sittenkin elämä on hyvää ja uskallan minä olla onnellinen, vaikka varjoa rakastankin.”
(Tätä kirjoittaessani taisin ilmoittautua vuoden 2016 ensimmäiseen kisaan.)
Endorfiininmetsästäjä 