Marraskuun halauksessa

Pisaraiset havut Kuva: Terhi Jaakkola
Marraskuisessa metsässä tallustellessani pohdin Jyrki Harin Jäitä pitkin -kirjasta lukemaani vanhan hylkeenpyytäjän viisautta:

”Ei haittaa mitään, jos putoaa jäihin kaksi kertaa saman päivän aikana, mutta kolmatta kertaa on visusti varottava.”

”Olen sittemmin käytännössä kokenut tuon kolmannen nousemisen vaikeuden, olin ihan lopussa.
Kysyin eräältä lääkäriltä, voisiko tällainen heikkous johtua adrenaliinivaraston tyhjentymisestä. Hän laskeskeli päässään, että varastoon mahtuu pari kolme kerta-annosta, ja että niiden annosten uudelleen tuottamiseen kuluu pari päivää.”

Suohelmet Kuva: Terhi Jaakkola

En ole vielä pudonnut jäihin, mutta jonkun varaston huitaisin hetkeksi tyhjäksi. Neljään upeaan syysviikkoon sain mahtumaan kolme koitosta, yhteensä 182 jalan kuljettua (k)ilometriä ja miljoona mieletöntä elämystä. Hienoimpien elämysten läpitarpominen vaatii aina oman latautumisensa, kamasäätönsä sekä mittavan itsepetoksen.

Punainen sammal Kuva: Terhi Jaakkola
Olen siirrellyt mielessäni kipua kantapäistä peukaloihin, naureskellut jalkapohjassa loiskuvalla rakkulalle. Lahjonut itseäni täysin katteettomasti. Kovistellut lahjakkaasti ja vaatinut kohtuuttomia.

Hitaasti huijaamalla ei ehkä adrenaliinivarasto tyhjene, mutta jonkinlainen elastisuus katoaa niin lihaksista kuin mielestäkin. Ihan kuin pieni sielu lukittautuisi pernan portin taakse loukkaantuneena vaatien kuninkaallista kohtelua ja maailman nöyrintä ja aidointa anteeksipyyntöä.

Marraskuun lampi Kuva: Terhi Jaakkola

Onneksi on marraskuu. Vuoden kuukausista lempeimmän halauksen omaava hämärän hyssyn tyyssija. Kuukausi, johon voi piiloutua. Valoa riittää vain hetken ja sekin niin paksun pehmeää, että siihen voi melkein nojata.

Pakkaan reppuun kahvinkeittovälineet, otsalamput ja vara-akut. Vietän viikonlopun täysin vailla aikataulua, tavoitteita, lenkkareita ja ihmisjoukkoja. Konttaan suolla ja kuvaan karpaloita. Syön jokaisen kuvaamani marjan. Kuuntelen metsää ja kastelen kenkäni.

Karpalo Kuva: Terhi Jaakkola
Metsä parantaa. Ihan kuin jostain haiman takaa kuuluisi jo Yonan kappaleen Poppamiehelleni hyräilyä:

”Kun ulkona tuiversi tuuli, sitä jo noutajamieheksi luulin, mutta hellästi naurahdit sanoen: ”Tyttöseni pieni, sinun aikasi on vasta alkanut täällä”
Ja vierelläsi sen, totta tosiaankin tunnen, ehkä sittenkin elämä on hyvää ja uskallan minä olla onnellinen, vaikka varjoa rakastankin.”

(Tätä kirjoittaessani taisin ilmoittautua vuoden 2016 ensimmäiseen kisaan.)

Ruuhijärvi Kuva: Terhi Jaakkola

Tahkovuoren tuskassa ja usvassa

Syvärijärvi_aamusumussa2_KuvaTerhiJaakkola

Elokuun lopun Kiilopään reissulla jäähdyttelin päätäni kisan aattona selailemalla Vuoden luontokuvat -kirjaa. Kuva aamu-usvaisesta laaksosta liimautui mieleeni. Lisäsin näkymän haaveideni listalle: tuollaisesta maisemasta haluan vielä joskus löytää itseni. Kolme viikkoa myöhemmin, mökin suojissa tyyny vetää puoleensa, mutta illalla olin luvannut näyttää itselleni auringonnousun Tahkovuoren laelta. Aurinko voittaa. Tahkolahti on täyttynyt lempeän tiiviillä harmaudella. Ehdin jo heittää heipat ajatukselle auringosta, kunnes kulta ja kimallus valtasivat maiseman.

TahkovuoriSumussa_KuvaTerhiJaakkola

Olin noussut usvan yläpuolelle, keskelle haavettani, usvaisten hattaroiden ihailukorkeuteen. Aamupyrähdys venähtää yli tuntiin. Haluan nähdä mäen laen maisemat, suosikkipolkuni ja Huutavanholman aamun ihmeellisessä valossa, usvan pehmeydessä, kultareunuksilla.

Syvärijärvi_aamusumussa_KuvaTerhiJaakkola

Kun reissun ensimmäisenä aamuna löytää itsensä keskeltä unelmaansa, on aikamoinen voittajaolo. Työpäivä sujuu liekehtien ja kaikkivoipaisuuden tunne täyttää puseron. Näissä tunnelmissa onkin hyvä lähteä kohti seuraavaa seikkailua.

Tahkovuori_hissisumussa1_KuvaTerhiJaakkola

Tahkon kesäkuuta värittää Tahko MTB -tapahtuma. Aikomuksenani on osallistua tähän hauskuuteen jonain sopivana kesänä. Ehkä polkisin 120 kilometrin matkan tai miksi en pidempääkin? Olenhan kulkenut jalan yhteen menoon yli sata kilometriä, minulla on maastopyörä ja pidän kovasti luonnosta. Eikö näistä aineksista synnykin jo kelpo maastopyöräilijä? Päätän polkaista kisan 60 kilometrin mittaisen perusreitin ihan vain iloisena iltapäivälenkkinä.

tahkoMTBreitillä2_KuvaTerhiJaakkola

Pyörä on matkannut auton kyydissä kokonaiset 450 kilometriä. Polkupyörän avain sen sijaan halusi viettää viikonlopun Espoossa. Ilokseni ja kauhukseni huomaan lukkoni olevan pihdeille ihan toffeeta. Ensimmäinen quest suoritettu. Kun tajuan, etteivät mukaan nappaamani kartat riitä puoleenkaan reitistä siirryn apaattisena selaamaan Instagram-virtaa. Nimimerkki @jukka_jii hihkuu postauksessaan: ”Suunto Ambitin navigointi on muuten tosi hyvä apu jos ei ole ihan tuttu reitti.” Ja hop! Nappaan Movescount-palvelusta Panu Aholan jakaman reitin ranteeseeni. Toisen erikois-questin selvittäneenä kiepsahdan tuuletellen matkaan.

Karttateline_KuvaTerhiJaakkola

On syyskuu, mutta minä, maailman suurin ammattipalelija poljeskelen pitkin Savoa shortseissa ja t-paidassa. Aurinko nauraa. Kuljen talvista tuttuja latupohjia, nautinnollisia neulaspolkuja. On ihanaa. Nilsiän jälkeen ajattelen: nyt alkavat minulle tuntemattomat maastot, nyt alkaa seikkailu.

tahkoMTBreitillä_KuvaTerhiJaakkola

Ensimmäisen metsäpolkuisen mäen työnnän suosiolla pyörääni. Mäen päällä pääsen jo hetkeksi satulaan. Jatkan työntämistä, nousen satulaan. Ylös, alas, horjahdus. Vastaan tulee aita. Alitan. Seuraavan ylitän. Poljen kymmenen metriä. Talutan kilometrin. Alittelen aitoja ja raahaan pyörääni. Vielä yksi rämisevä alamäki, pihatontin kierto heinikossa kahlaten ja olenkin hiekkatiellä. No eihän se nyt niin kamalaa ollut? Tämä oli varmasti kaikkein vaikein pätkä. Olihan?

tahkoMTBreitillä5_KuvaTerhiJaakkola

Viiletän läpi maalaismaiseman ja käännyn Suuntoni opastamana takaisin sammaleiseen satumetsään. Nousen satulaan ja hyppään pian taas alas. Työnnän, raahaan. Reitti on kaunis, mutta tajuan olevani tiepyöräilijä. En osaa polkea polkua. Luonto läikehtii, oma kattila kuumenee. Illan hämärtyessä istun sileän lammen rannalla, syön puolukoita ja olen ihan puhki.

tahkoMTBreitillä3_KuvaTerhiJaakkola

Mökille olisi toki oikoreittikin tarjolla, mutta kova pää ei anna periksi. Evästaukojen väli venyy liian pitkäksi. Patukan paperi rahisee taskussa, mutten löydä oikeaa taskua. Olen niin poikki, etten jaksa etsiä. Olen änisevä, iso vauva. Raahaan pyörääni kivikossa. Polku pimenee, samoin lamppuni. Moitin itseäni miljoonasta typeryydestä ja samalla muistuttelen: tämähän on oikeasti ihanaa. Saan hikoilla lämpimässä syyskuun illassa, upeassa luonnossa ja mökissä odottaa lämmin sauna. Mitä muuta voisin toivoa?

tahkoMTBreitillä4_KuvaTerhiJaakkola

Raahustan läpi samettisen pimeyden Tahkovuoren laelle joka toisella askeleella jupisten ja joka toiselle nautiskellen. Vihdoin alhaalla loistavat kylän valot. Vain yksi alamäki jäljellä. Voiko kauniimpaa näkyä ollakaan?

jarrupalat_KuvaTerhiJaakkola

Seuraavana päivänä tutkin Tahko MTB -kisan sivuja. Naisten voittaja on viime vuonna kiitänyt reitin kolmeen tuntiin. Minulla meni koko seikkailuun seitsemän tuntia. Hetken oma osaamattomuus juilii, mutta pian pälyilen jo tekniikkakurssien suuntaan. En osaa, mutta ehkä voisin oppia?

katajanmarjat_KuvaTerhiJaakkola

Kun on heilunut heikkopäänä epämukavuusalueella, pitää päästää itsensä kirmaamaan hetkeksi mukavuuslaitumille. Vietän sunnuntain nuuskien Tahkon Vuorijuoksun reittiä (Tästä oma tarina: Polkujuoksija kiipesi vuorelle) ja käyn kurkistamassa suosikkirotkoni syysilmeen (Rotko nuolen kohdalla Kansalaisen karttapaikalla. Suosittelen!)

Edessä on vielä yksi taika-aamu Tahkolla. Sukellan märkäpukuun ja toivon usvan kelluvan taas lahdella, mutta pehmeys onkin nyt hiipinyt mäen päälle. Uin lahden yli, kiipeän ylös. Nautin maisemista ja maisemattomuudesta, uin takaisin. Tahko on taas tarjonnut miljoona elämystä. Reissuun lähtiessä luulen koluavani paikan viimeisetkin kiinnostavat kohteet, mutta sen sijaan löydänkin aina jotain uutta ja innostavaa.

Aamujuoksijausvassa_KuvaTerhiJaakkola

Menenkö seuraavalla kerralla etsimään Huutavanholman geokätköä? Vai Pisan pikkuvuorelle, josta Metsänpiika blogissaan kirjoittaa, vai toteutanko pitkään mielessä muhineen melontaretken? Pohjois-Savon ulkoilureittejä en anna itseni edes kurkkia – aivan laittoman innostavaa aineistoa.

Naava_aamuauringossa_KuvaTerhiJaakkola

Kotimatkalla sulattelen ikävän kivuliasta tietoa: en ole (vielä) maastopyöräilijä. Tahkolla maastopyörää pimeydessä raahatessani luulin olevani merkittävästi mukavuusalueelta metsikön puolella. Mutta eipä vierähtänyt kuukauttakaan, kun löysin itseni kajakista Soča-joelta ja ymmärsin kuinka väärässä olinkaan ollut. Mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.

Tapasin miehen, joka käveli Suomen ympäri

Tero Pylkkänen Haltiassa Kuva: Terhi Jaakkola
Aamukahvilla seilailen somevirrassa ja tallennan muistiin ajatuksen: ”Doing what you like is freedom. Liking what you do is happiness.” ja päätän lähteä Haltian luontokeskukseen Seikkailu Suomen ympäri – Tero Pylkkänen vieraana Haltiassa -tapahtumaan kuuntelemaan tarinoita vapaudesta.

Mitä tekee masentunut nuorimies, jolle lääkäri on juuri paiskannut lääkereseptin kouraan ja todennut: ”Mene kotiin ja paranna itsesi”? Hän avaa selaimen ja etsii kaiken mahdollisen tiedon hänelle määrätyistä lääkkeistä. Toteaa niiden olevan myrkkyä ja päättää etsiä toisen tavan parantua.

Erilaisia sammalia Kuva: Terhi Jaakkola
Keväällä 2015 Tero Pylkkänen pakkasi reppunsa ja päätti kävellä Suomen ympäri. Tänään 10.10.2015, Aleksis Kiven päivänä, hän saapui reissunsa maalipaikkaan, Haltian luontokeskukseen, otti repun selästään ja kertoi tarinansa tuoreeltaan joukolle ihailijoita ja uteliaita. Takana 192 retkipäivää ja 4239 kilometriä.

juurakkopolku Kuva: Terhi Jaakkola

Milloin lähdet uudelleen?
No, ei ihan tänään vielä. Ehkä viikon päästä. No, totta jos puhutaan, niin nyt voisi välillä vähän juosta, kun en ole oikeastaan ottanut yhtään juoksuaskelta ainakaan vuoteen. Jos nyt joku kysyisin mukaan samalle reitille uudelleen, en lähtisi. Reitin tulisi olla mietitympi tarjoten enemmän elämyksiä. Itärajaa ja Lappia yhdistelevälle retkelle voisinkin lähteä.

Miltä tuntui ensimmäisenä päivänä?
Jos olisin tiennyt mihin olin lähdössä, en olisi lähtenyt. Ensimmäinen päivä oli hyvin sekava. Olin ihan pullamössökunnossa. Ensimmäisen 8 kilometrin jälkeen olin ihan puhki.

Jäkälä Kuva: Terhi Jaakkola

Mitkä olivat upeimpia elämyksiä?
Karhun kohtaaminen lähellä Raatteentietä
Itärajan retkeilyreitiltä löytynyt hieno laavu, jonka kohdalla koko päivän jatkunut rankkasade lakkasi ja aurinko revähti esiin.
Teltasta kuunneltu susilauman iltakonsertti

Ohjeesi vastaavaa reissua suunnittelevalle
Levitä kaikki, mitä aiot ottaa mukaan, lattialle. Ota puolet pois. Kanna mukanasi enintään 20 kg verran tavaraa.

Mikä aika oli kaikkein sävähdyttävin?
Keskikesä aivan pohjoisessa. Siellä 3,5 viikkoa sujui täysin sateetta.

kaarnakurkistus Kuva: Terhi Jaakkola

Oliko yksinäistä?
Monet ovat sanoneet, etteivät pystyisi vastaavaan, koska eivät kestäisi yksinäisyyttä. Väitän, että juuri he saisivat vastaavasta matkasta kaikkein eniten. Omat lääkkeeni yksinäisyyteen olivat musiikki ja Radio Suomi POPin podcastit. Nauru on hyvä lääke. Aamulypsyn podcastien tahdissa nauramisesta tuli ihan rutiini. Myös ystävät, joille pystyi soittamaan vaikeina hetkinä, tulivat matkan varrella todella tärkeiksi.

Mitkä hetket olivat kaikkein vaikeimpia?
Matkalle osui kolme todella vaikeaa paikkaa
Ensimmäinen vaikea hetki oli Kuusamon lähellä. Olin suunnitellut liian pitkän huoltovälin. Kolmen viikon eväät niskassa ja ajatus kolmen viikon yhtenäisestä taivaltamisesta yhteen menoon meinasivat katkaista matkan kokonaan.
Toinen vaikea hetki oli keskellä erämaata, kun edessä oli kolme vuorokautta pelkkää suota. Kolmas kohta, jossa henkinen selkärankani meinasi katketa, oli Kittilässä. Edessä ei ollut oikein mitään luontoelämyksiä tarjoavia kohteita. Vastassa pelkkää fyysistä taivalta.

puukuvio Kuva: Terhi Jaakkola

Kuinka paljon maksaa kävellä Suomen ympäri?
Etukäteen laskin, että kokonaiskustannus tällaiselle matkalle olisi 8 kuukauden ajalle 25 000 €. Onnistuin kuitenkin hankkimaan hyvät yhteistyökumppanit ja selvisin koko reissusta noin 7000 eurolla.

Mitä oivalsit itsestäsi? Mitä teet toisin, jotta et pala arjessa uudelleen loppuun?
Tajusin tehneeni elämässäni lähes kaikki päätökset ajatellen aina miltä päätökseni näyttää ulospäin. Olin elänyt elämääni muiden kautta. Ajattelin asiat aina ulkoapäin. Nyt aion toimia toisin.

Muuttuiko suhteesi luontoon?
En ollut aikaisemmin vaeltanut koskaan yksin. Ihan tyhmä juttu. Ryhmässä asioita kokee eri tavoin. Tulen jatkossa viettämään enemmän aikaa luonnossa.

Mikä paikka olisi sellainen, joka aivan taatusti sykähdyttäisi jokaista suomalaista?
Kevon kanjoni ja Kevon seinä
(Lisää näistä paikoista voi lukea vaikkapa täältä: Retkipaikka.fi: Kevon kanjoni kahdella tavalla)

Toinen suositus:
Pöyrisjärven erämaa-alue

Minne palaat?
Petkeljärven kansallispuistosta alkoivat ensimmäiset polkutaipaleet. Itä-Suomi kaiken kaikkiaan yllätti upeudellaan. Itä-Suomessa oli paljon vähemmän kulkijoita kuin Lapissa, loputtomasti puhdasta luontoa, hyvin hoidettuja laavuja. Itärajan retkeilyreitti lienee paikka, jonne seuraavaksi palaan.

sammalseinä Kuva: Terhi Jaakkola
Luennon päätteeksi Tero viihdyttää yleisöä kuvaesityksellä reissustaan. Haltian seinällä vaihtuvat vuodenajat. Kuvissa vilistää lumoavia paikannimiä kaikkialta Suomesta. Kirjoitan muistiin. Näissä haluan ainakin käydä: Möhkö, Susitaival, Piilolan polku, Tsarmitunturi, Vätsärin erämaa, Kaldoaivin erämaa, Valtijokilaakso. Karhunkierroksen kuvien kohdalla hymyilyttää: tuon paikan minäkin tunnen!

Kuvatarinan tunnetta alleviivaavat kappaleet, joita en tunnista:
”Story of your life, time of solitude and strife
Freedom of an open road, hope and many miles to go
Promises to keep, countless gold fields to reap
To be rich is to seek, to relive a memory.”

”Things we lost
The things we couldn’t share
Another rainbow’s end
Another memory”

Heijastus Kuva: Terhi Jaakkola

Jään notkumaan paikan päälle. Yleisön kaikottua rohkenen kysyä suurkävelijältä, mitä musiikkia juuri kuuntelimmekaan. Hän paljasti taustalla soineen kolme Tuomas Holopaisen kappaletta, joista yhtä hän oli kuunnellut viimeisen kävelyviikon aikana yli 200 kertaa. Hymyilyttää. Pohjois-Karjala oli sävähdyttänyt kävelijää muullakin kuin maastoillaan.

Luento päättyy. Jään tunnelmoimaan Haltian huoneisiin. Ajaudun Liikutus-näyttelyyn. Löydän seinän, joka esittelee 140 erilaista tapaa nauttia luonnosta. Kuulen toisen vierailijan tuskailevan: ”Eikö täällä olisi ihan tavallista kävelyä esiteltynä.”

Lasken kokeilleeni 140 tavasta kuuttakymmentäseitsemää.
Tajuan olevani aika onnellinen.

Kuplia Kuva: Terhi Jaakkola

P.S: Kuvituskuvista vain ensimmäinen liittyy tiiviisti tarinaan. Muut kuvat ovat Suomen luonnosta, mutta itse omilta seikkailuilta ottamiani.

Lenkkikenkäinen työmatkaturisti

Auringonnousu Wienissä. Kuva: Terhi Jaakkola

Ihan liekeissä. Aamusta alkaen.

Tuttu kysyi miten voin juosta 82 km, kun hänelle jo viiden kilometrin hölkkä on tuskaisen tylsää. Yleensä kannustan pohtimaan lajeja, joita kohtaan kokee imua. Kaikkien ei tarvitse juosta. Syyskuisen viikon rakentuessa kolmen päivän työmatkasta ajauduin juoksuvimmaan, ja tajusin, että kyse ei olekaan puhtaasti väärästä lajivalinnasta vaan myös siitä, mitä lenkkarit jalassa lähtee etsimään.

Palatsi Wienissä. Kuva: Terhi Jaakkola

Turistikierroksella klo: 6:30

Jos lähtisin juoksemaan viittä kilometriä, pökertyisin tylsyyteen jo viiden metrin jälkeen. En lähde juoksemaan matkaa. Lähden usein vaihtamaan kuulumisia, nuuskimaan uutta polkua, kehittämään jotain ominaisuutta, kokemaan uutta, katsomaan auringonnousua, ihailemaan maisemaa, kurkkaamaan miltä suosikkipaikkani näyttää juuri nyt.

Aurinkokello Kuva: Terhi Jaakkola

Olisinkohan joskus ajoissa, jos minulla olisi näin hieno aurinkokello?

Hotelliin kirjautuessani sain avaimen lisäksi yllättävän kelvollisen kartan alueesta. Ensimmäisenä aamun säntäsin tutkimaan, miltä hotellin läheltä löytynyt vihreä alue näyttää. Taivas tarjoili bonuksena upean, punaisen auringonnousun. Puisto yllätti upeudellaan. Suihkulähteitä, kukkaloistoa, loputtomasti pieniä kujia ja käytäviä. Kun aika oli jo auttamatta lopussa, avautui näkyviin aamun valossa keikaroiva mäki. ”Tuonne haluan kiivetä! Palaan heti huomenna!”, ajattelin.

Vihreä wieniläiskuja Kuva: Terhi Jaakkola

Polkujuoksija hämmästyy: vihreys nousi lenkillä maasta taivaisiin.

Reissuun osui myös täysin poikkeuksellinen vapaailta. Viikonloppuna olin saanut vinkin kauniista viinitilojen päällystämästä alueesta sporttiystävältäni Päiviltä. Miten iloinen olinkaan, kun löysin kyseisen paikan aivan turistikartan reunalta.

Paistettu muna Kuva: Terhi Jaakkola

Aamupala oli hieman lentävä, kun aamun lenkin maisemat saivat ajankulun unohtumaan

Ehtiäkseni ahmimaan viinitilojen syysviehkeyttä sijoitin taksimatkaan. Hyppäsin kyydistä keskelle paikallisten viikonloppuvaellusten suosikkikohdetta.

Viiniköynnöksiä Kuva: Terhi Jaakkola

Viinitilojen läpi kulki lukuisia kujasia

Juosten pujottelin pieniä teitä pitkin. Ihailin puroja ja viiniköynnösten säntillistä vihreyttä. Viinitilat vaihtuivat puistikoiksi. Olin turisti. Ihailin kirkkoja ja esikaupunkialueen pienten keskusten iltakuhinaa.

Prezli Kuva: Terhi Jaakkola

Itävaltalainen energiapatukka

Illalla ennen unta kääntelin lähipuiston karttaa. Ehtisinkö aamulenkillä koluamaan kaikki tutkimattomat nurkat?

Puisto Kuva: Terhi Jaakkola

Taustalla siintelevä mäki jäi ensimmäisenä aamuna kokematta

En juokse kilometrien vaan elämysten perässä. Kerään ilometrejä. Juoksen seikkaillakseni. Elääkseni. Nähdäkseni jotain, mitä en muuten näkisi.

Ja ennen kaikkea juoksen, koska voin.

Solmu, joka vei seikkailuihin

Paalusolmu Kuva: Terhi Jaakkola

Vuosi sitten olin lähdössä elämäni ensimmäistä kertaa Gotlannin kiertävään ÅF Offshore Race 2015 -avomerikilpailuun. Istuin isäni kanssa mansikkakakun ja kahvin ääressä. Isäni totesi: ”Sinäkin olet nyt sitten innostunut tuosta purjehduksesta

Ai, minäkö?”, ihmettelin. Olen niin metsäläinen, että etsin aina huoneesta muita, kun puhutaan purjehtijoista.

Spinnun skuuttausta kevyessä kelissä ÅFOR  2014

Käyskentelin juhannusaattoaamuna mieheni kanssa Kaunissaaren rantakivillä. Takana oli yö merellä. Edessä ihan uusi kokemus: matka veneellä Venäjän vesien puolelle, ja sieltä ylös 8 kanavan kautta Saimaalle. Kysyin osasiko mieheni aavistaa vuosia sitten, mihin seikkailuihin hänen minulle antamansa köydenpätkä vielä johtaisikaan.

Olin saanut häneltä vuosituhannen alussa lahjaksi solmuharjoitusköyden. Mukana oli lupaus. Jos oppisin tekemään paalusolmun, pääsisin mukaan kesälomapurjehdukselle.

Endorfiininmetsästäjä h-hetken mastossa

Nyt meneillään on jo viidestoista venekesä.
Olen viettänyt öitä avomerellä. Kiertänyt Suursaaren ja Gotlannin.
Nähnyt hylkeitä ja delfiinejä. Astunut melkein mustekalan päälle.
Keilannut lampulla merimerkkejä pimeässä.
Ahminut auringonlaskuja -ja nousuja merellä. Nähnyt trombin.
Meripahoinvoinut ja selvinnyt siitä hengissä.
Pelännyt ukkosmyrskyn silmässä.
Istunut veneenlaidalla lukuisia maileja maailmaa ihmetellen.
Mokaillut. Oppinut. Mokaillut lisää.

Paistanut lettuja vauhdikkaassa myötätuulessa.
Jäänyt keulan ja merenpinnan väliin housuistani roikkumaan ja samalla melkein kuollut nauruun.
Dippi- ja hippijiipannut.
Rikkonut purjeita. Paikannut purjeita. Vaihtanut purjeeseen numeroita.
Luullut osaavani ja taas hämmentynyt takaisin lähtöpisteeseen.

Endorfiininmetsästäjä ruorissa
Oppinut tekemään yhdessä.
Huomannut sanovani: ”fokkaa voisi vähän kiristää” tai ”skuuttipiste taitaa olla liian takana”. Tajunnut ymmärtäväni mitä ja miksi sanon.
Pleissannut köysiä. Hionut ja maalannut pohjaa. Vahannut kylkiä ja putsannut pilssiä. Oikonut windexejä, putsannut pentteriä, vaihtanut ikkunan tiivisteitä.
Olen ollut ymmärtämättä kokonaisia lauseita. Tuskastunut itseeni. Riemuinnut oivalluksen hetkillä.
Sitten taas törmännyt tilanteeseen, jollaisessa en ennen ole ollut.
Saanut nauttia kokeneempien opettavaisesta seurasta. Tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja veneisiin.

Oppinut, miten tehdään paalusolmu.

Saanut opettaa paalusolmun.

Yö merellä

Vuosi sitten täytimme isäni kanssa kahvikupit uudelleen. Pohdintamme päättyi yhteisten asuntoautoreissujen muisteluun.  Isänikin oivalsi, ettei hän autoilusta ollut silloin innostunut. Aivan muut asiat ajoivat retkille asuntoautolla.

Helena ja Terhi h-hetkellä kevyenkelin TIistiksissä

Kotimatkalla mietin, miksi oikeastaan olin niin innoissani lähdössä Gotlantia kiertämään. Pohdintani päätyivät kahteen aiheeseen:

  • Kokisin jotain minulle aivan uutta yhdessä hyvien tyyppien kanssa
  • Saisin olla luonnossa, luonnonvoimien edessä nöyränä, ulkona

Vaaleanpunainen taivas ÅFOR 2014 -avomerikilpailussa

Kolmen yön päästä olen taas tärisemässä jännityksestä upean miehistön mukana ÅF Offshore Race 2015 -kisan lähtöviivalla.

Olemme silloin varustautuneet ja valmistautuneet. Luonto päättää millainen kisasta tulee.

Endorfiininmetsästäjä ÅFORin illassa kesällä 2014

 

Multisport-ohjeita ensikertalaisille

karttapiilo Kuva: Terhi Jaakkola

Sain houkuteltua lauantaina 9.5.2015 käytävään Spring Adventure -multisportkisaan joukkuekaverikseni ensikertalaisen. Sähköpostitse yhden henkilön opastuksen sijaan jaan ajatukseni, ohjeeni ja pakkauslistani julkisesti. Ehkä listalta löytyy joku hyvä vinkki kokeneemmillekin?

Ensikertalaisen kysymykset:

Miten pitkiä etapit ovat? Tiedämmekö etukäteen missä järjestyksessä eri lajit kisassa ovat?
Kuntosarjalaisina meillä kisan kokonaismatka on noin 30 km. Matka koostuu enimmäkseen pyöräilystä ja vähiten melonnasta. Loput matkasta kuljetaan juosten. Tapahtuman Facebook-sivulla on jo paljastettu miesten kisasarjan lajien järjestys sekä eri lajien matkat. Samat tiedot kuntosarjasta paljastunevat viimeistään perjantaina. Muutenkin tuota FB-sivua kannattaa seurailla. Jaossa on hyviä vinkkejä, mutta ennen kaikkea hauskaa kisafiilistä nostattavia julkaisuja.

Kannammeko mukana vaihtovarusteemme? Jätämmekö johonkin meitä odottamaan?
Juomareppuun kannattaa napata mukaan omaa akilleenkantapäätä varten vaihtovaatteet vesitiiviiseen pussiin. Itselläni jäätyvät kädet kaikkein helpoiten, joten pakkaan mukaan parit vaihtohanskat. Kilpasarjoissa voi olla tarjolla hyvinkin märkiä pätkiä pitkin kisaa. Meidät kuntosarjalaiset saatetaan näin kevään kisassa säästää pahemmilta uiskenteluilta reitin varrella. Joskus melontaosuus voi olla keskellä kisaa. Tällöin on melontapaikalle saanut antaa kuljetettavaksi oman varavarustepussin.

Voiko käyttää pyöräilykenkiä vai kannattaako lähtee juoksulenkkareilla?
He joille pyöräilyosuudet ovat kaikkein vahvimpia, lukkopolkimet tuovat polkemiseen selkeästi lisää voimaa, polkimet eivät sovi lenkkareille ja polkupyöräilyn sijaan he kutsuisivat lajia pyörityspyöräilyksi – heille selvä kenkävalinta näyttää olevan klossikenkä.

Omista jaloistani pyöräilykengillä juoksu tuntuu kömpelöltä. En ole kovin ketterä klossipyörittelijä (vielä) ja polkimillani voi hyvin pyöräillä myös lenkkareilla. Minun kenkävalintani ovat polkulenkkarit. Mutta mitkä niistä? Onneksi ei tarvitse ihan vielä päättää!

Jotkut kuljettavat toisia kenkiä mukanaan ja vaihtavat kengät lajin vaihtuessa.

Onko juoksu enemmän asvaltilla vai maastossa?
Selvästi enemmän maastossa. Osittain jopa metsässä. Ihanaa!

Metsässä Kuva: Terhi Jaakkola

Pärjääkö normipyörällä vai onko maastopyörä parempi?
Maastopyörä on parempi. Kuntosarjassa pärjää ihan millä vain pyörällä. En ihan maantiekiiturillä matkaan lähtisi, mutta vanhalla 3-vaihde-nopsalla jo reitistä selviäisi.

Voisiko pyöränpaikkaustarvikkeita yhdistää?
Voi hyvin yhdistää. Mielestäni on kuitenkin hyvä rutiini pitää aina pyörässä omat huoltovälineet mukana. Minulla pieni huoltolaukku kulkee aina pyöräillessä satulan alla kätevästi. Sitten, kun lähdemme urhoilemaan monen vuorokauden mittaisiin seikkailukisoihin, joissa aivan kaikki varusteet kannetaan koko ajan mukana – sitten voimme hieman optimoida ja pakata mukaan vain yhdet rengasraudat. On aina tärkeää osata tehdä itse tärkeimmät pikakorjaukset omaan pyörään.

Mukaan kannattaa pakata myös varaosia pyörän karttatelineeseen. Juuri oikeasta kohdasta kadonnut ruuvi muuttaa pyöräsuunnistuksen hetkessä muistisuunnistukseksi.

Miten paljon varaenergiaa kannattaa kantaa mukana?
Meillä kisaan mennee noin 4-5 tuntia. Juomaa ja muutama geeli tai patukka reppuun tai taskuihin riittää hyvin. Pyörässä lisäjuomapullot kulkevat kätevästi mukana. Kisassa on monta lajivaihtoa ja jatkuvasti jotain hauskaa mietittävää. Syöminen ja juominen saattavat helposti unohtua. Onneksi minulla on toistaiseksi ollut onni kisata kavereiden kanssa, joiden syömisestä en ole joutunut huolestumaan, ja jotka ovat muistuttaneet minua aiheesta kärsivällisesti.

Onko järjestäjien puolesta mitään juomapisteitä tai muuta tankkausta?
Kannattaa varautua kantamaan kaikki omat eväät mukanaan. Omaan reppuuni harkitsen hankkivani mukaan kokoontaitettavan muovikuksan, jolla voi kätevästi kaapaista lisää vettä mukaan mahdolliselta tankkauspisteeltä.

Kuinka vaativat kiipeilyosuudet ovat? Kannattaisiko harjoitella etukäteen?
Hyvä kuntoinen seikkailija pärjää kuntosarjassa ilman lajiharjoittelua. Kisat, joita olen ehtinyt koluamaan, ovat tarjonneet toistaiseksi vain erilaisia köysillä tasapainoilutehtäviä. Joinain vuosina tämän saman sarjan kisoissa on ollut laskeutumistehtävä, josta on suoriutunut turvallisesti vailla aikaisempaa kokemusta. Ensimmäinen kerta selkä kohti tyhjyyttä voi kuitenkin tuntua aika hurjalta, joten kiipeilyä tai laskeutumista – jotain missä pääsee kokeilemaan luottamustaan köysiin, on hyvä kokeilla etukäteen. Onnekseni olen päässyt kokeilemaan. Kokeilusta lisää tarinaa täällä.

Muutamia edellisissä kisoissa opittuja juttuja:

Emit repussa Kuva: Terhi Jaakkola

Emit-leimauskortti teipataan kuminauhaan tiukasti kiinni. Kuminauhan toinen pää kietaistaan varmasti pysyvällä, mutta helposti irroteltavalla solmulla kiinni juomareppuun. Yksi joukkueen jäsenistä vastaa kaikilla rasteilla leimauksesta. Kerran tuli kuitenkin vastaan tilanne, jossa leimausvastuullisen kannatti jäädä suorittamaan kiipeilytehtävää, suunnistusvastuullisen sännätessä leimauskorttia vaativan muistisuunnistustehtävän kimppuun. Tuossa kisassa olimme teipanneet emit-laitteen tiiviisti kiinni leimausvastuulliseen. Hampailla oli saksia ikävä.

karttapuuro Kuva: Terhi Jaakkola

Saamme kisan materiaalit (kartat + reittikirja) 2 tuntia ennen lähtöä. Piirrettyämme suunnittelemamme reitit kartoille päällystämme kartat tiiviisti kontaktimuovilla, jonka saumakohdat varmistamme erityisen tarkasti. Ensimmäisessä kisassa muovittamaton suunnistuskartta ui melontaosuudella mukana ja löytyi mössönä repun taskusta suunnistusosuuden koittaessa.

Illat ennen kisaa:

  • Lataa sykemittari ja tyhjennä tarvittaessa
  • Huolla pyörä
  • Kiinnitä karttateline pyörään
  • Viritä emit-kapulan kuminauha
  • Pakkaa juomareppu
  • Lue kisan säännöt ajatuksella läpi

Mukaan:

  • Kisan jälkeen: vaihtovaatteet, pyyhe, eväät
  • Muovipusseja mutaisten vaatteiden ja kenkien kotiinkuljetusta varten*
  • Kisaan:
    • Polkulenkkarit
    • Polkupyörän karttateline
    • Kypärä
    • Polkupyörä + korjaustarvikelaukku
    • Juomareppu/liivi
    • Kontaktimuovia, sakset, korostustusseja reitin piirtämistä varten
    • Aurinkolasit/pyöräilylasit
    • Reppuun:
      • vesipullot
      • energiageelejä, patukoita
      • puhelin vedenpitävästi pakattu (joukkueelle riittää yksi puhelin)
      • sidostarpeita, urheiluteippiä vähintään 5cm x 1m ja 2 laastaria
      • avaruuslakana*
      • vessapaperia kaiken varalta*
      • emit-kortti kuminauhalla kiinnitettynä (yhdellä joukkueen jäsenistä)
      • kompassi (molemmilla – taktikon kompassi on suunnistusvastuullisen varakompassi)
      • vaihtohanskat/-sukat / -paidat
      • kynä
      • varahakaneuloja, jos kisanumero kiinni hakaneuloilla

Pitkiä listoja ja pohdintoja. Vankinkin valmistautuja tulee kohtaamaan yllätyksiä. Tämä kuuluu kisan luonteeseen. Vastassa voi olla peilikuvakartta, älynystyröitä ja hermoja riipova pulma, ennen kokeilematon köysirata, muistisuunnistusta – mitä vain! Ah ja nam – ja aina jää joku juttu mieleen kaivelemaan: miksi emme heti tajunneet! Ensi kerralla osaamme!

Kisassa lajit vaihtuvat tiheästi, kulkumuoto muuttuu, matka jatkuu, ja sitten aivan yhtäkkiä oletkin maalissa. Siksi kannattaakin keskittyä nautiskelemaan menosta jo aivan ensimmäisistä metreistä alkaen!

Linkkejä:

*lisätty 8.5.2015 pakkauksen tiimellyksessä

10 ajatusta aloittelevalle polkujuoksijalle

Ilokseni pääsin puhumaan Amer Sports Brand Storen Trail Running -iltaan polkujuoksusta aloittelijoille. Olen kasvanut keskellä metsää. Metsä ja polut ovat aina olleet minulle luontevin paikka juoksennella.  Viime vuosina olen onnistunut houkuttelemaan monia uusia iloisia metsäisten rientojen pariin. Olen huomannut aloittelijoiden pohtivat usein samoja asioita, hämmästyvän samassa kohdassa ja kiljahtavan riemusta samoissa käänteissä. Näistä pohdinnoista aloittelijoiden kanssa keräsin 10 ajatuksen listan. Polkujuoksua aloittelijoille 1 Kuva: Terhi Jaakkola Kilometrivauhdit ovat metsäpoluilla mielestäni toisarvoinen juttu. Vauhti on huomattavasti hitaampaa kuin tiellä, eikä koskaan vertailukelpoista oikeastaan minkään kanssa. Roiskuvaa ja märkää vai poutasäätä – jopa sama lenkki on vertailukelvoton kelien vaihtuessa. Ja miksi juosta samaa lenkkiä, kun maailmassa on niin paljon juoksemattomia polkuja? Suosittelen keräämään elämyksiä, ilometrejä. Polkujuoksua aloittelijoille 2 Kuva: Terhi Jaakkola Polkulenkkarit ovat suositeltava hankinta jo aika alkuvaiheessa. Polkulenkkareiden pohja pitää maastossa paremmin, kenkä päästää nielaisemansa veden nopeasti takaisin luontoon ja narut pysyvät hyvin kiinni. Tuntuma maastoon pysyy hyvänä ja kenkä napakasti jalassa. Uusia polkujuoksukenkiä ilmestyy koko ajan uusia. Valikoima on kasvanut hurmaavan valtaisaksi. On mukavaa, että on valinnanvaraa, mutta samalla pää menee täysin pyörälle. Ei syytä huoleen! Polulle voi mennä ihan tavallisillakin lenkkareille. Useissa tapahtumissa pääsee kokeilemaan kenkiä. Kannattaa lähteä mukaan yhteislenkeille ja haastatella muita juoksijoita. Kerätä ajatuksia ja ostaa kengät sitten, kun tuntuu hyvältä. (Itsestäni tuntuu tällä tavoin hyvältä vähän liian usein…) Polkujuoksua aloittelijoille 3 Kuva: Terhi Jaakkola Erityisesti talveksi suosittelen kaikille juoksijoille nilkan suojaksi ’gaitereita’. Olisikohan oikea suomenkielinen sana ’nilkkain’? Nilkkasuojia voi pitää myös kesällä. Estävät niin neulasten kuin oravienkin päätymisen kenkiin. Juomaliivin uumenissa minulla kulkee aina pieni ensiapupussi: avaruuslakana, nilkkateippiä, sidostarpeita, kertakäyttöinen kemiallinen lämmittävä pussi. Mukana kulkee myös puhelin, jolla voin avaruuslakanaan kääriytyneenä soittaa tarvittaessa apua.

(Lisäys 17.5.2015: Tarkemmin juoksureppuani tongittuani muistin, että mukana kulkee aina myös pieni pussillinen vessapaperia sekä kesäisin käärmepakkaus.)

Polkujuoksua aloittelijoille 4 Kuva: Terhi Jaakkola Seurasin pitkään maantiemaratoneja juoksevan lenkkikaverin harjoittelua hämmentyneenä. Ihmettelin, eikö hän todellakaan tee lainkaan lihaskunto- tai koordinaatioharjoituksia. Opin, että maantiemaratonin pystyy juoksemaan läpi melkeinpä ilman vatsalihaksia. Polulla ensikertalaiset kauhistuvat ensin: ”Täällähän kaatuu!” Ja seuraavaksi kuuluu hihkuntaa: ”Tämähän on hurjan monipuolista!” Polkujuoksua aloittelijoille 5 Kuva: Terhi Jaakkola Etkö pääse korpeen? Ei hätää, Suomessa melkeinpä missä vain löytyy metsälampareita, joilla voi juoksennella. Ehkä aloitat polkujuoksijan urasi poikkeamalla aina silloin tällöin tieltä polulle? Polkujuoksua aloittelijoille 6 Kuva: Terhi Jaakkola Aloittelevat maantiejuoksijat kertovat aina ylpeinä: ”Jaksoin juosta x kilometriä kävelemättä yhtään.” Tätä kommenttia jään aina pohtimaan. Miksi ei voisi kävellä? Metsässä ja polulla ainakin voi. Ja pitää. Polulla voi myös pomppia ja loikkia tai kiivetä välillä vaikka puuhun tai kivelle. Polkujuoksua aloittelijoille 7 Kuva: Terhi Jaakkola Polkujuoksija hullaantuu talvesta ja juoksee poluilla. Lisää aiheesta kirjoituksessani Polkujuoksijan parempi talvi. Polkujuoksua aloittelijoille 8 Kuva: Terhi Jaakkola Uudellamaalla asuvalle paras paikka löytää polkulenkkiseuraa on Helsinki Trail Running Clubin Facebook-sivu. Samalla seinällä käydään jatkuvasti kiinnostavaa, hyvän henkistä ja asiallista keskustelua polkujuoksentelusta. Jostain syystä olen ihastunut Instagram-palvelun tarjoamaan mahdollisuuteen löytää polkujuoksijoita kaikkialta maailmasta. Joka päivä bongaan jonkun maiseman tai polun, johon olisi kiva päästä joskus juoksemaan. Inspiroivaa. Polkujuoksua aloittelijoille 9 Kuva: Terhi Jaakkola Yhteislenkkejä on tarjolla kaiken vauhtisille. Letkassa oppii. Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan – ainakin kokeilemaan. Suomen lukuisat polkujuoksutapahtumat löytyvät Trailrunning.fi-sivustolta. Tapahtumat tarjoavat hauskan hengen lisäksi myös valmiiksi merkityn reitin. Polkujuoksua aloittelijoille 10 Kuva: Terhi Jaakkola Jos et ole vielä lähtenyt poluille, niin harkitse vielä hetki. Lähdin ystäväni kanssa täysin tietämättömänä mukaan Nuuksio Classic Trail Marathon -tapahtuman yhteislenkeille. Letkassa kuuntelimme kokeneempien tarinoita. Pian olimme jo osallistuneet polkujuoksutapahtumien lisäksi myös rogaining-kilpailuihin ja kolunneet multisport-kisoja. SwimRun-kisat kuulostavat hauskalta idealta ja Jukolassa olemme tietenkin mukana. Puuhakalenteri täytyy. Lenkkarikasa eteisessä kasvaa. Arjessa on sopivalla tavalla seikkailun makua, ja mielessä on aina joku uusi hullutus, johon voisi lähteä mukaan. Polku kutsuu. Kuuletko?

 

Lisäys 30.4.2015 klo 13:00
Trail Running -illassa pitämäni esitys löytyy myös SlideSharesta:

Lenin-taulu ja lukuisia lukkoja

Puumummoja Kuva: Terhi Jaakkola

Sähköpostilaatikkooni ilmestyi viesti: ”Olen silmäillyt blogiasi ja ajattelin, että endorfiinia voi metsästää monella tavalla, ja roomescape on yksi niistä. Tarjoankin nyt mahdollisuutta sinulle ja kavereillesi osallistua Roomescape Running Rabbitin pakohuonepeliin.”

Rupla Kuva: Terhi Jaakkola

Pakohuone kuulostaa ahdistavalta sanalta. Harvoin innostun mistään pelistä. Running Rabbitin sivuilta luen: ”Live room escape -pelit ovat tosielämän peliversio netissä pelattavista room escape -peleistä”. Nettipeli, livepeli – ei kiitos, ei taida olla minun juttuni.

Mutta voinko tietää, jos en kokeile?

Venäläisia puumummoja Kuva: Terhi Jaakkola

Ja niin me 8 kaverusta kolkuttelemme pakohuoneen ovea, tietämättä lainkaan mihin olemme astumassa. Saamme käyttöömme kaksi huonetta. Päädyn kolmen huipputyypin kanssa tunnelmallisen punaiseen KGB-teemaiseen huoneeseen, jonka seinillä tarinaa vahvistavat vakavailmeinen Lenin, kiinnostava kartta sekä lukuisat lukot.

Lenin ja ruplat Kuva: Terhi Jaakkola

Etsimme vihjeitä, hihkumme, turhaudumme, avaamme lukkoja, hikoilemme, kiljumme riemusta, raavimme päitämme, pyörittelemme vihjeitä, laskemme yhteen, käännämme, väännämme, konttaamme ja kurkistelemme.

Leima passissa Kuva: Terhi Jaakkola

Ilmassa on tahtoa ja sitkeyttä. Me haluamme ratkaista tämän yhdessä. Haluan löytää viimesenkin avaimen juuri näiden ihmisten kanssa. Tsemppaamme, mutta muistammeko olevamme joukkue? Ajattelemmeko miten voisimme hyödyntää toistemme vahvuudet? Olemmeko yhdessä jotain suurempaa kuin olisimme yksilöinä yhteensä? Leikkaako silloinkin, kun ovessa oleva kello höylää armotta käytössämme olevaa aikapalaa pienemmäksi? Pystynkö itse ratkomaan ongelmia, joihin ei ole olemassa valmista mallia vai onko lanttuni kankeaa massaa?

Avaimia emalirasiassa Kuva: Terhi Jaakkola

Pakohuone tiivistää tuntiin loistavasti monia tiimityön elementtejä. Pelin valvoja tarkkailee pelin kulkua kameran kautta ja näkee varmasti miljoonia ihmisyyden kummallisuuksia. Mitäpä jos huonetunnista saisikin katsoa taltioinnin aina pelin jälkeen? Entä jos purkaisimme koko touhun ammattilaisen opastuksella? Seikkailukisoissa säntäillessä, veneen miehistössä ja arjen tiimitilanteissa on harvinaista päästä tarkkailemaan omaa ja oman joukkueen toimintaa jälkikäteen tällaisena tiivisteenä. Omalle toilailulleen on kovin sokea. Voisiko pakohuonetta kutsua pelin sijaan joukkuetoimintasimulaatioksi?

51 minuuttia on kulunut. Löydämme viimeisen avaimen ja avaamme huoneen oven. Huikea, yhteinen ilo!

Avain ja ruplat Kuva: Terhi Jaakkola

 

Suomalaisia pakohuoneita:

29.3.2015 lisätty 3 pelipaikkaa:

23.4.2015 lisätty :

Juttuja pakohuoneista:

 

PS: Kuvituskuvat eivät ole kyseisestä KGB-teemaisesta pakohuoneesta, mutta välittävät mielestäni tilan tunnelman. Itse huoneesta en voi enkä haluakaan paljastaa yksityiskohtia kuvien välityksellä, jottei kenellekään vierailijalle paljastuisi yhtään vihjettä etukäteen.

Aamu taikavuorella

Joskus voi onnistua raapimaan kuuran silmistään riittävän aikaisin.

Aamu vuorella 5 Kuva: Terhi Jaakkola

Auringon ja kuun lyödessä kättä voi aikainen vaeltaja nähdä vuoren päällä palasen taikaa.

Aamu vuorella 9 Kuva: Terhi Jaakkola

Kulkiko tästä metsäyön kuningatar? Jättikö huntu timanttivanan?

Aamu vuorella 7 Kuva: Terhi Jaakkola

Soiko yössä sammalsamba? Kenen käädyt tarttuivat kaiteeseen?

Aamu vuorella 10 Kuva: Terhi Jaakkola

Feeniks-lintu palaa kanelipuun oksista rakentamassaan pesässä. Tuhkasta nouse uusi lintu. Mikä lintu rakentaa pesänsä kuuraan ja jäähän?

Aamu vuorella 2 Kuva: Terhi Jaakkola

Linnunlennonaikaan kurottautuvat timanttiviljelmät kohti valon pisaroita

Aamu vuorella 3 Kuva: Terhi Jaakkola

Kuka kiipesi pöydälle jättäen violetin vanan?

Aamu vuorella 1 Kuva: Terhi Jaakkola

Tarun mukaan Tahkovuoren notkelmassa kasvoi mystinen kasvi. Hän joka nostaisi kasvin juuren murustakaan katkaisematta ylös maasta, saisi itselleen aarteen. Joku taisi onnistua. Hän kulki juuri tästä pudotellen jalokiviä taskuistaan.

Aamu vuorella 8 Kuva: Terhi Jaakkola

Cafe Auringonnousu. Kattauksena kuura ja huurre. Lumoavat luomuvalot.

Aamu vuorella 4 Kuva: Terhi Jaakkola

Taikaikkuna sulkeutui. Aurinko keskittyy jo päivän työhön. On aika laskeutua vuorelta tavalliseen maailmaan.

Aamu vuorella 6 Kuva: Terhi Jaakkola

Jänis jätti ladulle limpun. Mökissä odotti tuore leipä.

Jäniksen kakka Kuka: Terhi Jaakkola

Kuvat otettu Nilsiässä, Tahkovuoren laella maaliskuisen auringonnousun aikaan.

Sopivan suuri seikkailu

Kuovinkalliolla Kuva: Terhi Jaakkola

Kuovinkalliolla

Huhtikuussa ilmoittauduin Espoon Eskimoiden melonnan alkeiskurssille, kesäkuussa kurssin ohjaaja komensi pois vedestä – halusivat päästä ymmärrettävästi nukkumaan, vaikka kesäyö olisikin tarjonnut hyvin valoa. Elokuussa osallistuin jatkokurssille. Lokakuun vilkuttaessa ensimmäisiä pakkaslukemia liian iloinen retkue pyysi mukaansa melomaan Kymijoen Pyhtään haaralle. Löydän itseni testaamasta kajakkia pimenevässä pakkasillassa pohtien voinko lähteä mukaan reissuun, vai muuttuisinko jääpuikoksi heti kajakkiin pujahdettuani.

Piuhain haara Kuva: Terhi Jaakkola

Piuhain haara lokakuun valossa

Lokakuisena lauantaiaamuna ikkunoista vilkkuu jäälampareita, kun siirrymme Aholan Lomalaitumelta lähtöpaikallemme Inkeroisiin. Olin juuri pukenut päälleni kuivapuvun ensimmäistä kertaa elämässäni. Sateessa sormet muuttuvat pakkasnakeiksi ja kajakin pakkaaminen on rutiinitonta sähläystä. Vihdoin pääsen pujahtamaan retkipatjalla vuoraamaani kajakkiin, aukkopeitteen suojiin. Muutama veto ja sormia lukuun ottamatta on ihan lämmintä. Uskomatonta! Tämähän on talvilaji.

Hameväkeä Kuva: Terhi Jaakkola

Lokakuisena sunnuntaiaamuna kaikki aikaansa seuraavat pukeutuvat tyylikkääseen hameeseen.

Kylmyyttä pelätessäni en tajunnut pohtia reitin muita haasteita. Myötävirtaa ymmärsin olevan luvassa, mutta vasta ensimmäisen kohinan kantautuessa korviin ajatuksiini rakentui yksi olennainen juttu: luvassa on ainakin neljä koskea. Saan kokeneelta ja kultaiselta reissukaverilta hyvät neuvot: keskity pitämään kajakin keula kohti menosuuntaa, katso mistä vesi menee ja mene sieltä, siirrä painoa eteenpäin, melo, melo ja melo. Nopeimmin saat käännettyä kääntämällä melan hetkeksi takaperäsimeksi. Seuraan luottavaisena ohjeita ja edellä melojaa. Ensimmäinen ikinä melomani koski jää selän taakse. En kaatunut. Veden sijaan kajakin täyttää riemu.

Märät hanskat Kuva: Terhi Jaakkola

Melaan kiinnitettävät tuulisuojat olivat reissun pelastus. Tauolla tuulisuojien alle pukemistani hanskoista sai puristaa vuonollisen vettä. Kädet pysyivät meloessa hyvin lämpiminä.

Matkalla saamme ihailla kymmenten ja taas kymmenten joutsenten kokoontumista vaihtamaan kesän kuulumisia ja valmistelemaan muuttomatkaa. Maisema esittelee lempeästi kaikkia harmaan vivahteita.

Jääpuikko. Kuva: Terhi Jaakkola

Onneksi vesi oli enimmäkseen sulaa.

Ihmettelemme joen yli viriteltyjä tukkeja ja köysiä kunnes oivallamme niiden liittyvän jäiden tuhojen torjuntaan. Myöhemmin opin ELY-keskuksen sivuilta näiden olevan juuri paikoilleen asetettuja hyytöpuomeja. Ensimmäisen päivän päätteeksi harmaahaikara tervehtii meitä ylilennollaan.

Hyytöpuomit valmiina talveen Kuva: Terhi Jaakkola

Hyytöpuomit valmiina talveen

Illalla reissukaveri käy kävelylenkillä ja ihailee tuulen lauluja puissa. Hän haikailee telttaan, ja ihmettelee miten päädyimmekään majoittumaan kerrossänkyihin, tuulen kuulumattomiin. Hien paistuessa kiinni paitoihimme sähköpatterin lämmössä pohdin salaa olenkohan ihan arkajalka. Ennen unta tarinoimme hetken erilaisista vesiseikkailuista. Kuulen huimia tarinoita hernekeitolla käyvästä supermelojasta sekä ranskalaisesta jätehuollosta.

Pyhtäänhaaran kasvustoa Kuva: Terhi Jaakkola

Reittiopas suosittelee Kymijoen Pyhtään haaraa perheille ja aloittelijoille. Suosittelisin reittiä kajakinraahausinnokkaille perheille.

Sunnuntaina vastatuuli saa Tammijärven ylityksen tuntumaan viikon mittaiselta. Saan jälleen hyviä neuvoja ja pääsen opettelemaan letkassa melomista. Käsillä en jaksa enää repiä itseäni eteenpäin. On pakko muistella alkeiskurssin tekniikkaoppeja. Aaltojen läiskeessä mietin seikkailun suuruutta. Olen elämäni pisimmällä melontaretkellä, laskenut ensimmäiset koskeni, oppinut varustautumaan kylmään keliin ja tutustunut reittioppaan merkintöihin ensimmäistä kertaa. Jännittänyt lähtemistä, ja selviytynyt jo monesta minulle suuresta jutusta. Ymmärrän reissun olevan minulle juuri sopivan suuri seikkailu, sopivan haastava ja opettavainen. Yhtä numeroa suurempi olisi jo hölmöilyä, turvallisuusriski. Ensi kerralla voin valita taas yhtä numeroa suuremmat saappaat, ylemmän hyllyn yritykset.

Strukan sulun häämöttäessä olen asettunut kajakkiini, löytänyt retkimelonnan leppoisuuden ja oivaltanut tässäkin lajissa matkan olevan päämäärää tärkeämpi.

Sturkan sulku Kuva: Terhi Jaakkola

Strukan sululla. Onnellinen. Takana 55 kilometriä ja 4 koskea.

Linkkejä:

Outdoors Finlandin sivuilta löytyy reittiopas tälle ja monille muille reiteille täysin veloituksetta

Koskimelonta.com-sivuston hauska Koskimelonta – suomi -sanakirja

Vapaa verbaalikko

Luovan toteuttajan töiden ja ajatusten arkisto

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (43) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille!

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.