Syksyisellä polkulenkillä kaverini kertoi tuttavastaan, joka treenasi vuoden ajan triatlonin puolimatkalle. Kisa-aamun koittaessa kuume esti osallistumisen. Kuulin hänen kommentoineen pettyneenä: ”Kaikki ne aikaiset aamut uimahallilla ja muutkin treenit – aivan turhaan!”
Olin hetken surullinen tämän turhaantreenaajan puolesta. Viime vuonna uin, hiihdin, meloin, suunnistin, juoksin, pyöräilin ja harrastin monen monta muuta lajia yhteensä 331 kertaa. Uin 108 kertaa ja näistä suurimman osan aikaisin aamulla. Jokaiseen sporttailuun lähdin vain siksi, että halusin urheilla juuri silloin, siinä hetkessä. Minusta on hauskaa olla sellaisessa kunnossa, että voin lähteä kisailemaan ja kokeilemaan kaikenlaista, kun hauska tapahtuma osuu kohdalle. Vuonna 2013 osui aika monta. Vuosi oli uskomaton, upea.
Helmikuussa osallistuin elämäni ensimmäiseen seikkailukisaan. Toukokuussa tein jotain, mitä luulin mahdottomaksi: superkaverini kanssa sinnittelimme 12 tunnin rogain-kisan läpi. Kotimatkalla huokaisimme molemmat: ”Tämä on ehdoton yläraja. Tämän pidempään kisaan emme lähde!” Nyt olen jo aivan valmis pyörtämään päätöksen. Salpaus-rogain oli merkityksellinen myös toisesta syystä. Siellä kisasimme ensimmäisen kerran Vierivät sammalet -nimellä.
Toukokuun hauskimmat kommellukset koin Spring Adventuressa, joka oli elämäni ensimmäinen kesäseikkailukisa. Kesäkuussa huomasin pohtineeni jo vuosikaudet, että joskus vielä osallistuisin oikeaan Jukolan-viestiin – siis siihen miesten viestiin. Venloissa olen toki juossut useita kertoja. Onneksi tajusin kysyä itseltäni mikä estää osallistumisen juuri tänä vuonna. Elämys oli upea!
Kesälomaa maustoi erittäin hauska, kansainvälinen ja värikäs Croatia Open, jossa rikoin aivan taatusti oman hitausennätykseni sekä osallistuin ensimmäistä kertaa sprinttimatkalle.
Elokuun viimeisenä päivänä jalkani vaihtuivat siipiin ja kiitelin Nuuksio Classicin läpi käsittämättömällä vauhdilla. Joinain päivinä kaikki palaset ovat kohdillaan. Tuon päivän tunnetta aion maistella vielä monta vuotta tästä eteenpäin.
Kisavuoden huipensi Vierivien sammalten X-kaadon huima kolmas sija naisten kisasarjassa sekä iloinen kisakauden päätöspurjehdus.
Hämmentävän hieno vuosi takana. Repussa huima läjä elämyksiä ja oppeja.
Uusi vuosi on juuri räiskitty käyntiin. Muutaman yön päässä häämöttää jo Loppiaisrogain. Tänä vuonna osallistun kisaan pyöräillen. Jälleen aivan uusi kokemus luvassa. Mukava kisanodotustunnelma poreilee jo mielessä.
Vuoden 2013 kisat
6.1.2013 |
Loppiaisrogain | Rogain |
24.2.2013 |
SnowFlakes Talviseikkailu | Seikkailu |
4.5.2013 |
Salpausrogain – 12 tunnin sarja | Rogain |
11.5.2013 |
Spring Adventure | Seikkailu |
Touko-syyskuu |
11 kertaa Tiistaikisoissa | Purjehdus |
Touko-syyskuu |
11 kertaa Westhouse Cupissa | Purjehdus |
7.-9.6.2013 |
Slam Suursaari Race | Purjehdus |
15.-16.6.2013 |
Venlat & Jukola | Suunnistus |
5.-7.7.2013 |
Hangon Regatta | Purjehdus |
23.-24.7.2013 |
Croatia Open | Suunnistus |
16.-17.8.2013 |
Helsinki-Tallinna Race | Purjehdus |
31.8.2013 |
Nuuksio Classic | Polkujuoksu |
20.-22.9.2013 |
Tahko Sailing & Golf | Golf |
28.10.2013 |
X-kaato | Seikkailu |