Silitystä ja stunt-videoita eli ohjeita toipilaille

”Mutta eihän tämä ole sinun jalka ollenkaan!”, hämmästelee maailman paras Tatu-hierojani, joka tuntee jalkani paremmin kuin minä itse.

”Eeeeeei – älä sano noin!”, kiljun. Olen ensimmäistä kertaa hierontapöydällä jalkaleikkaukseni jälkeen, ja olen viimeiset viikot keskittynyt liittämään operoitua jalkaa samaan tiimin muiden osasteni kanssa.

Kun hilseilevä, turvonnut, kalpeankarvainen ja höntti jalka paljastui kipsin suojista, olin varma, että jalka on vaihtunut vahingossa. Valittelin osteopaatilleni, kun jalka ei oikein tunnu omalta, iho ei näytä iholta ja huomaan puhuvanikin minussa roikkuvasta lihanpalasta kolmannessa persoonassa. Sain kehotuksen silitellä jalkaa, jotta se ymmärtäisi olevansa minun jalkani.

Vauvoja kehotetaan hieromaan silitellen mm seuraavin perustein: ”Ihon tuntohermot ovat pitkälle kehittyneitä hermoston osia. Niitä voidaan aktivoida, kun halutaan jouduttaa lapsen kehitysrytmiä, ihokosketus esimerkiksi hieronnan muodossa edistää lapsen fyysistä kehitystä. Kokonaisvaltainen kosketuskokemus auttaa lasta kokemaan itsensä kokonaisena ja tiedostamaan kehon eri osien liittyvän vartalon välityksellä toisiinsa.”

Miksipä sama ei toimisi leikkauksessa säikähtäneeseen jalkaan?

Silittelyn lisäksi osteopaattini kehotti katsomaan Jackie Chanin stunttivideoita. Chan on käsittämätön rämäpää, joka tekee kaikki stunttinsa itse, on katkonut varmasti kaikki luunsa kertaalleen ja saanut reiän päähänsä. Hän on jo syöksymässä uuteen otokseen, vaikka edellisestä saadut vammat ovat vielä arkoja. Hänellä on uskomaton kyky unohtaa kolhut välittömästi ja käyttää kehoaan täyspainoisesti loukkaantumisista huolimatta.

Jotta pääsen takaisin poluille pyyhältämään, on tärkeää saada mielen piilotetuinkin puoli luottamaan korjattuun jalkaan, unohtaa vanhat osumat. Minullahan on nyt täydellinen superjalka, jossa oli vamma, mutta ei ole enää. Tiedostamatta arastellen saattaisin vain aiheuttaa uuden ongelman johonkin toisaalle tai jättää jotain hauskaa väliin huomaamattani.

Vielä hetken liikun nilkkatuen kanssa ja moni juttu on vielä kiellettyä. Jackien Chanin top-10 on jo tuttu ja monia juttuja olen päässyt yrittämään ihan täysillä – eskimokäännöstäkin. Yrittämään.

Kapselin kaipuu

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta miten kuvaa tulisi tulkita? Tutkimuksessa lähes 80%:lta oireettomia, ammattilaistason baseball-syöttäjiä löydettiin vaurioita olkanivelen rustossa. Monet oireettomat olisi pelkkien kuvien perusteella arvioitu leikkaushoitoa tarvitseviksi. Kipua tuntevilta ei välttämättä löytynyt kuvista perusteita operaatiolle. Joidenkin ihmisen jänteet tai luut voivat olla kolhimattominakin palasina.

Tämän ja paljon muuta hämmentävää opin vietettyäni mielenkiintoisen aamun osteopaatin vastaanotolla. Viikkoa aikaisemmin ortopedin suositus ’leikataan’ ei kaivannut tulkintaa. Jostain syystä minusta tuntuu kuitenkin siltä, ettei nyt ole syytä kiirehtiä.

Lukiessani Tantturin blogia ja pysähdyin riveille:
”When in doubt, don’t!”
”Tekemällä ei mitään teet itse asiassa aktiivisen päätöksen vielä odottaa.”
”Joskus on vain viisasta istua ja odottaa, että tunne menee ohi.”

Rivit vahvistavat päätöstäni odottaa ja etsiä ajatuksia viisaammilta omaa pohdintaani tukemaan.

Osteopaatti kysyy: ”Mitä haluat elämältäsi nyt? Entä kolmen vuoden kuluttua? Mitä voit jalallasi tehdä juuri nyt ja mitä et? Millaista elämää haluat elää? Mikä estää elämästä juuri tällaista elämää? Oletko listannut kaikki lajit, joita voit harrasta nyt? ” Kärsimätön lapsi minussa haluaa sanoa: ”Korjaa nyt vain jalkani, niin pääsen taas temmeltämään.” Harmikseni huomaan olevani aikuinen, joka saa, ja jonka myös täytyy kantaa vastuu itsestään. Hetken kakisteltuani ymmärrän kysymysten olevan juuri oikeita.

Osteopaatti kertoo tehtäväkseen auttaa toiminnallisuuteni mahdollisimman lähelle sellaista tilannetta, jossa voin elää itselleni mielekästä elämää. Hänen tehtävänään ei ole ottaa kantaa tuleeko jalka leikata vai ei. Hän auttaa minun tavoitteessani, olipa oma päätökseni mikä tahansa. Äh, joudun itse miettimään. Ärsyttävän totta.

Sain mukaani kasan ajatuksia. Kaipaan konkretiaa. Olisipa saanut vaikka määräyksen tehdä kuperkeikkoja. Auttaisiko päälläseisonta? Toiminta on niin paljon pohdintaa helpompaa.

Kotimatkalla kurvaan luontaistuotekauppaan. Haluan edes lumelääkettä. Isoja, värikkäitä kapseleita. Jotain hankalasti nieltävää. Kysyn myyjältä apua revenneeseen jänteeseen. Opin jänteiden pitävän samoista herkuista kuin nivelet ja ihokin. Ostan pullollisen kollageenisiirappia. Kyljessä hymyilee heleäkasvoinen nainen. Toisena aamuna kompuroin aamuhämärässä. Keittiöntaso peittyy tahmaiseen kollageeniin ja on nyt saamansa hoidon ansiosta kauniimpi kuin koskaan ennen.

Varaan ajan kiropraktikolleni ja ostan foam-rullan.

Viikon kuluttua saan osteopaatiltani viestin. Hän on paneutunut ongelmaani, konsultoinut tuttujaan. Hän lähettää hyvin konkreettisia neuvoja ja on valmiina auttamaan.

Maailma on täynnä hyviä ihmisiä.

10 tikkiä laudalla

Koira vai lammas?

19 vuotta sitten toukokuussa Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa ja vasen nilkkani avattiin toistamiseen. Arpia oli kertynyt matkan varrella muitakin. Päätin: haluan kävellä 50-vuotiaana, en nilkuttaa. Suunnistusmitalit saivat jäädä muiden metsästettäväksi. Kannustin itseni keskittymään muihin asioihin. Päätin ettei jalkojani enää leikattaisi. Jos jotain irtoaa, voi sen ommella kiinni. Muut vaivat hoitukoon yrttiteellä.

Viime lokakuussa havahduin: nilkka on yrittänyt huudella huomiota jo kuukausien ajan. Lopetin juoksun. Lopetin kaiken mikä aiheutti kipua – siis jalkaan. Välillä testailin varovaisen toiveikkaana voisinko jo juosta. Kävin hierojalla, kiropraktikolla, työpaikkalääkärillä. Kahlasin netin tietosuossa. Hain apua ostopaatilta ja lopulta jopa karjalaiselta jäsenkorjaajalta. Sitkeästi etsin netistä oireisiini täsmäävää tarinaa ja ongelmaan avun löytänyttä, edes jotain johtolankaa.

Kun kipu täytti puoli vuotta, halusin saada sille nimen. Ajattelin, että diagnoosi kainalossa on helpompi aloittaa luomuhoitokierros uudelleen. Taskuun ostin valmiiksi osteopaatin sarjalipun.

Tammikuisena keskiviikkoiltana vietettiin nimenantojuhlaa: ruptura longitudinalis tendinis peroneus longus (”lienee useampi etunimi turva sen pienen ihmisen”). Lääkäri kysyi: millainen vakuutus sinulla on?

Peroneus longus jänteessäni on calcaneuksen distaalipään seudussa osarepeämä. Lääkäri ei tarjonnut vaihtoehtoisia parantumiskeinoja. Taas olisi tikkejä tarjolla. 39-vuotiaana ryhdyn neuvottelemaan 21-vuotiaana itselleni laatimiani lakeja uuteen muotoon.

Löytyykö joustoa? Vielä en tiedä.