Tahkovuoren tuskassa ja usvassa

Syvärijärvi_aamusumussa2_KuvaTerhiJaakkola

Elokuun lopun Kiilopään reissulla jäähdyttelin päätäni kisan aattona selailemalla Vuoden luontokuvat -kirjaa. Kuva aamu-usvaisesta laaksosta liimautui mieleeni. Lisäsin näkymän haaveideni listalle: tuollaisesta maisemasta haluan vielä joskus löytää itseni. Kolme viikkoa myöhemmin, mökin suojissa tyyny vetää puoleensa, mutta illalla olin luvannut näyttää itselleni auringonnousun Tahkovuoren laelta. Aurinko voittaa. Tahkolahti on täyttynyt lempeän tiiviillä harmaudella. Ehdin jo heittää heipat ajatukselle auringosta, kunnes kulta ja kimallus valtasivat maiseman.

TahkovuoriSumussa_KuvaTerhiJaakkola

Olin noussut usvan yläpuolelle, keskelle haavettani, usvaisten hattaroiden ihailukorkeuteen. Aamupyrähdys venähtää yli tuntiin. Haluan nähdä mäen laen maisemat, suosikkipolkuni ja Huutavanholman aamun ihmeellisessä valossa, usvan pehmeydessä, kultareunuksilla.

Syvärijärvi_aamusumussa_KuvaTerhiJaakkola

Kun reissun ensimmäisenä aamuna löytää itsensä keskeltä unelmaansa, on aikamoinen voittajaolo. Työpäivä sujuu liekehtien ja kaikkivoipaisuuden tunne täyttää puseron. Näissä tunnelmissa onkin hyvä lähteä kohti seuraavaa seikkailua.

Tahkovuori_hissisumussa1_KuvaTerhiJaakkola

Tahkon kesäkuuta värittää Tahko MTB -tapahtuma. Aikomuksenani on osallistua tähän hauskuuteen jonain sopivana kesänä. Ehkä polkisin 120 kilometrin matkan tai miksi en pidempääkin? Olenhan kulkenut jalan yhteen menoon yli sata kilometriä, minulla on maastopyörä ja pidän kovasti luonnosta. Eikö näistä aineksista synnykin jo kelpo maastopyöräilijä? Päätän polkaista kisan 60 kilometrin mittaisen perusreitin ihan vain iloisena iltapäivälenkkinä.

tahkoMTBreitillä2_KuvaTerhiJaakkola

Pyörä on matkannut auton kyydissä kokonaiset 450 kilometriä. Polkupyörän avain sen sijaan halusi viettää viikonlopun Espoossa. Ilokseni ja kauhukseni huomaan lukkoni olevan pihdeille ihan toffeeta. Ensimmäinen quest suoritettu. Kun tajuan, etteivät mukaan nappaamani kartat riitä puoleenkaan reitistä siirryn apaattisena selaamaan Instagram-virtaa. Nimimerkki @jukka_jii hihkuu postauksessaan: ”Suunto Ambitin navigointi on muuten tosi hyvä apu jos ei ole ihan tuttu reitti.” Ja hop! Nappaan Movescount-palvelusta Panu Aholan jakaman reitin ranteeseeni. Toisen erikois-questin selvittäneenä kiepsahdan tuuletellen matkaan.

Karttateline_KuvaTerhiJaakkola

On syyskuu, mutta minä, maailman suurin ammattipalelija poljeskelen pitkin Savoa shortseissa ja t-paidassa. Aurinko nauraa. Kuljen talvista tuttuja latupohjia, nautinnollisia neulaspolkuja. On ihanaa. Nilsiän jälkeen ajattelen: nyt alkavat minulle tuntemattomat maastot, nyt alkaa seikkailu.

tahkoMTBreitillä_KuvaTerhiJaakkola

Ensimmäisen metsäpolkuisen mäen työnnän suosiolla pyörääni. Mäen päällä pääsen jo hetkeksi satulaan. Jatkan työntämistä, nousen satulaan. Ylös, alas, horjahdus. Vastaan tulee aita. Alitan. Seuraavan ylitän. Poljen kymmenen metriä. Talutan kilometrin. Alittelen aitoja ja raahaan pyörääni. Vielä yksi rämisevä alamäki, pihatontin kierto heinikossa kahlaten ja olenkin hiekkatiellä. No eihän se nyt niin kamalaa ollut? Tämä oli varmasti kaikkein vaikein pätkä. Olihan?

tahkoMTBreitillä5_KuvaTerhiJaakkola

Viiletän läpi maalaismaiseman ja käännyn Suuntoni opastamana takaisin sammaleiseen satumetsään. Nousen satulaan ja hyppään pian taas alas. Työnnän, raahaan. Reitti on kaunis, mutta tajuan olevani tiepyöräilijä. En osaa polkea polkua. Luonto läikehtii, oma kattila kuumenee. Illan hämärtyessä istun sileän lammen rannalla, syön puolukoita ja olen ihan puhki.

tahkoMTBreitillä3_KuvaTerhiJaakkola

Mökille olisi toki oikoreittikin tarjolla, mutta kova pää ei anna periksi. Evästaukojen väli venyy liian pitkäksi. Patukan paperi rahisee taskussa, mutten löydä oikeaa taskua. Olen niin poikki, etten jaksa etsiä. Olen änisevä, iso vauva. Raahaan pyörääni kivikossa. Polku pimenee, samoin lamppuni. Moitin itseäni miljoonasta typeryydestä ja samalla muistuttelen: tämähän on oikeasti ihanaa. Saan hikoilla lämpimässä syyskuun illassa, upeassa luonnossa ja mökissä odottaa lämmin sauna. Mitä muuta voisin toivoa?

tahkoMTBreitillä4_KuvaTerhiJaakkola

Raahustan läpi samettisen pimeyden Tahkovuoren laelle joka toisella askeleella jupisten ja joka toiselle nautiskellen. Vihdoin alhaalla loistavat kylän valot. Vain yksi alamäki jäljellä. Voiko kauniimpaa näkyä ollakaan?

jarrupalat_KuvaTerhiJaakkola

Seuraavana päivänä tutkin Tahko MTB -kisan sivuja. Naisten voittaja on viime vuonna kiitänyt reitin kolmeen tuntiin. Minulla meni koko seikkailuun seitsemän tuntia. Hetken oma osaamattomuus juilii, mutta pian pälyilen jo tekniikkakurssien suuntaan. En osaa, mutta ehkä voisin oppia?

katajanmarjat_KuvaTerhiJaakkola

Kun on heilunut heikkopäänä epämukavuusalueella, pitää päästää itsensä kirmaamaan hetkeksi mukavuuslaitumille. Vietän sunnuntain nuuskien Tahkon Vuorijuoksun reittiä (Tästä oma tarina: Polkujuoksija kiipesi vuorelle) ja käyn kurkistamassa suosikkirotkoni syysilmeen (Rotko nuolen kohdalla Kansalaisen karttapaikalla. Suosittelen!)

Edessä on vielä yksi taika-aamu Tahkolla. Sukellan märkäpukuun ja toivon usvan kelluvan taas lahdella, mutta pehmeys onkin nyt hiipinyt mäen päälle. Uin lahden yli, kiipeän ylös. Nautin maisemista ja maisemattomuudesta, uin takaisin. Tahko on taas tarjonnut miljoona elämystä. Reissuun lähtiessä luulen koluavani paikan viimeisetkin kiinnostavat kohteet, mutta sen sijaan löydänkin aina jotain uutta ja innostavaa.

Aamujuoksijausvassa_KuvaTerhiJaakkola

Menenkö seuraavalla kerralla etsimään Huutavanholman geokätköä? Vai Pisan pikkuvuorelle, josta Metsänpiika blogissaan kirjoittaa, vai toteutanko pitkään mielessä muhineen melontaretken? Pohjois-Savon ulkoilureittejä en anna itseni edes kurkkia – aivan laittoman innostavaa aineistoa.

Naava_aamuauringossa_KuvaTerhiJaakkola

Kotimatkalla sulattelen ikävän kivuliasta tietoa: en ole (vielä) maastopyöräilijä. Tahkolla maastopyörää pimeydessä raahatessani luulin olevani merkittävästi mukavuusalueelta metsikön puolella. Mutta eipä vierähtänyt kuukauttakaan, kun löysin itseni kajakista Soča-joelta ja ymmärsin kuinka väärässä olinkaan ollut. Mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.

2 vuotta pelkoja, pohdintaa ja paljastuksia

Vierivät sammalet X-kaato-kisan maalissa Kuva: Terhi Jaakkola

Kaatuneet X:t eli Vierivät sammalet X-Kaato-kisan maalissa

Viikko sitten blogini täytti kaksi vuotta. Merkkipäivä osui niin kuplivaan, elämystentäyteiseen viikonloppuun, etten oikein vieläkään uskalla muistella kaikkea hauskaa pitämättä paperipussia käden ulottuvilla. Onneksi kaikessa mukana ollut Mia eli Onnellinen täti kirjoitti tunnelmat talteen ja jakoi kaikkien luettavaksi juttuunsa Kakaramaista touhua. Koko viikon olen herkutellut Mian julkikirjoittamalla ajatuksella: leikkiähän tämä kaikki on, ja siksi niin hauskaa!

Naisisto laidalla Kuva: Tom Toivonen

Näin iloisen joukon kanssa sain purjehtija heti X-Kaato-kisan jälkeen syyskuun helliessä kesäkeleillä.

Juhlaraportin sijaan päädyin hengittelemään rauhassa ja tutkailemaan tilastoja. Blogini kaikkien aikojen luetuimmat jutut ovat:

  1. Polkujuoksijan parempi talvi, jonka kuvissa olen juoksemassa Tahkon teillä ja poluilla ensimmäistä pitkää lenkkiä ison nilkkaoperaation jälkeen. Kirjoitusta kurkkiessani valtaa aina riemu ja tunnen hangen narskuvan.
  2. 10 ajatusta aloittelevalle polkujuoksijalle -jutun kuvista suurimman osan otin testaillessani veljeltäni joululahjaksi saamaani kaukosäädintä lempipoluillani. Jutun jälkeen olen hylännyt gaiterit kesäkäytöstä, etsiskellyt edelleen täydellisiä polkulenkkareita ja venyttänyt käsitettä kesäloma säännöllisen lihashuollon osalta lokakuulle asti.
  3. Multisportohjeita ensikertalaiselle -jutun luin uudelleen pakatessani X-kaato -kisaviikonloppua varten ja huomasin kirjoittaneeni itselleni ihan kelpo muistilistan.

Kaikkien aikojen pisimmän pohdinnan ennen Julkaise-napin painallusta vaativat nämä kolme tarinaa:

  1. Solmu joka vei seikkailuihin, koska vieläkään – jo toiset purjehdushousut rikki kuluttaneena ja monet kesät veneessä viettäneenä – en nosta päätäni, kun joku sanoo: ”Hei purjehtija!”
  2. Kuka palaa lomalta? -tarina kertoi itselleni niin henkilökohtaisesta prosessista, että rohkeus riitti vain juuri ja juuri jakamaan tarinan. Miten iloinen olinkaan, kun ystävä kertoi saaneensa jutusta itselleen eteenpäin vievän ajatuksen!
  3. Miten inhosta tuli iloa eli sanoja kirjoittamisesta -jutun julkaisu jumiutui pohdintaan: ”Kuka minä olen sanomaan mitään kirjoittamisesta?” Vasta-argumentteina: ”Olethan kirjoittanut myös polkupyörän korjaamisesta (viikonlopun kisan ajoin takapyörä puoliksi irti omatoimikorjauksieni jäljiltä, ultrajuoksusta (2 kisan kokemuksella), retkiluistelusta (2 kauden kokemuksella) ja Lönnrothista (käytyäni Sammatissa luistelemassa ja käytettyäni hakukonetta)!”

Yllättävän paljon blogiini saapuu edelleen vierailijoita, joita kiinnostavat peroneusjänteet. Omaa operaatiota harkitessani ja nilkan kivuista kärsiessäni kahlasin ahkeran epätoivoisesti netin syövereissä löytämättä pohdinnoilleni ruokaa. Olisin todella onnellinen, jos edes yksi samoja ajatuksia pyörittelevä saisi kirjoituksistani jonkun valoa matkaan tuovan murun. Jutun 12 ajatusta kuntoutujalle lopusta löytyvät linkit koko nilkkaleikkausmatkan juttuihin.

Meriuimari ja uimapoiju Kuva: Terho Lahtinen

Vesi on kirkastunut käsittämättömän upeaksi. Merenpohjassa huikeita värejä ja vedessä leppoisasti leijuvia meduusoja.

Omat, hieman vähemmän lukijoita keränneet suosikkini näiltä kahdelta vuodelta, kertovat kaikki pökerryttävistä luontoelämyksistä, joista suurimmman osan olen taltioitu hyvin varhain aamulla:

  1. Haikuja talvelle
  2. Aamu taikavuorella
  3. Tajuttomana tuomen ja sireenin välissä

Hieman bataatti kurkussa poikittain -tunnelmissa päätin kurkistaa millainen oli aivan ensimmäinen kirjoitukseni. Selaimeen avautuu juttu: Nainen katolla. Vaikka olenkin tehnyt kirjoituksessa tekijänoikeusvirheen, voin nyökätä tyytyväisenä ja todeta: Hikoillen aloitettu aamu on edelleen ehdottomasti ihmisen parasta aikaa.

Avomeriakrobaatit Kuva: Terho Lahtinen

Avomeriakrobaatit

52 kertaa vuodessa

Madon sijaan aamupyöräilijä nappaa parhaat maisemat. Kuva: Terhi Jaakkola

Madon sijaan aamupyöräilijä nappaa parhaat maisemat.

Meneillään oleva Liikkujan viikko huipentuu huomenna Auton vapaapäivään. Liikkujan viikon sivusto tiivistää tavoitteensa: ”Liikkujan viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16.–22.9. Vuonna 2015 teemana on erilaiset kulkumuodot eri matkoilla.”

Ystävältäni Helenalta olen oppinut ajattelemaan, että totaalisen muutoksen sijaan tärkeämpää on tehdä jotain säännöllisesti, vaikka vähänkin.

Raparipa Kuva: Terhi Jaakkola

Viikon sateisimpana aamuna muistin, etten ole vieläkään hankkinut kickbikeen lokasuojaa

Työmatkapyöräily ihan jokaisena aamuna on monelle mahdottomuus. Useimmat pystyisivät kuitenkin polkaisemaan töihin keskimäärin kerran viikossa. Keskimäärin kerran viikossa = keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Sehän onkin jo aikamoinen saavutus! Muutos, jota kannattaa tavoitella.

He, jotka ovat jo päätyneet työmatkasatulaan, virnuilevat nyt. He tietävät, ettei tätä ihanuutta malta yhteen kertaan viikossa jättää.

Työmatkameloja Kuva: Terhi Jaakkola

Meloen toimistolle. Ehdottomasti hitain, mutta myös elämyksellisin aamu.

Vielä muutama vuosi sitten olin täysin vakuuttunut, etten voi työmatkapyöräillä. Nyt olen puolivahingossa viettänyt viikon sijaan kokonaista liikkujan vuotta! Ensin hurahdin työmatkapyöräilyyn. Pyöräilyn lisäksi olen vuoden sisällä juossut, kävellyt, melonut ja potkinut kickbikella työn ääreen. Mitä seuraavaksi? Hiihtäen? Rullaluistellen?

Miltä kuulostaisi kokeilla jotain uutta? Vaikka vain kerran viikossa?

Lenkkikenkäinen työmatkaturisti

Auringonnousu Wienissä. Kuva: Terhi Jaakkola

Ihan liekeissä. Aamusta alkaen.

Tuttu kysyi miten voin juosta 82 km, kun hänelle jo viiden kilometrin hölkkä on tuskaisen tylsää. Yleensä kannustan pohtimaan lajeja, joita kohtaan kokee imua. Kaikkien ei tarvitse juosta. Syyskuisen viikon rakentuessa kolmen päivän työmatkasta ajauduin juoksuvimmaan, ja tajusin, että kyse ei olekaan puhtaasti väärästä lajivalinnasta vaan myös siitä, mitä lenkkarit jalassa lähtee etsimään.

Palatsi Wienissä. Kuva: Terhi Jaakkola

Turistikierroksella klo: 6:30

Jos lähtisin juoksemaan viittä kilometriä, pökertyisin tylsyyteen jo viiden metrin jälkeen. En lähde juoksemaan matkaa. Lähden usein vaihtamaan kuulumisia, nuuskimaan uutta polkua, kehittämään jotain ominaisuutta, kokemaan uutta, katsomaan auringonnousua, ihailemaan maisemaa, kurkkaamaan miltä suosikkipaikkani näyttää juuri nyt.

Aurinkokello Kuva: Terhi Jaakkola

Olisinkohan joskus ajoissa, jos minulla olisi näin hieno aurinkokello?

Hotelliin kirjautuessani sain avaimen lisäksi yllättävän kelvollisen kartan alueesta. Ensimmäisenä aamun säntäsin tutkimaan, miltä hotellin läheltä löytynyt vihreä alue näyttää. Taivas tarjoili bonuksena upean, punaisen auringonnousun. Puisto yllätti upeudellaan. Suihkulähteitä, kukkaloistoa, loputtomasti pieniä kujia ja käytäviä. Kun aika oli jo auttamatta lopussa, avautui näkyviin aamun valossa keikaroiva mäki. ”Tuonne haluan kiivetä! Palaan heti huomenna!”, ajattelin.

Vihreä wieniläiskuja Kuva: Terhi Jaakkola

Polkujuoksija hämmästyy: vihreys nousi lenkillä maasta taivaisiin.

Reissuun osui myös täysin poikkeuksellinen vapaailta. Viikonloppuna olin saanut vinkin kauniista viinitilojen päällystämästä alueesta sporttiystävältäni Päiviltä. Miten iloinen olinkaan, kun löysin kyseisen paikan aivan turistikartan reunalta.

Paistettu muna Kuva: Terhi Jaakkola

Aamupala oli hieman lentävä, kun aamun lenkin maisemat saivat ajankulun unohtumaan

Ehtiäkseni ahmimaan viinitilojen syysviehkeyttä sijoitin taksimatkaan. Hyppäsin kyydistä keskelle paikallisten viikonloppuvaellusten suosikkikohdetta.

Viiniköynnöksiä Kuva: Terhi Jaakkola

Viinitilojen läpi kulki lukuisia kujasia

Juosten pujottelin pieniä teitä pitkin. Ihailin puroja ja viiniköynnösten säntillistä vihreyttä. Viinitilat vaihtuivat puistikoiksi. Olin turisti. Ihailin kirkkoja ja esikaupunkialueen pienten keskusten iltakuhinaa.

Prezli Kuva: Terhi Jaakkola

Itävaltalainen energiapatukka

Illalla ennen unta kääntelin lähipuiston karttaa. Ehtisinkö aamulenkillä koluamaan kaikki tutkimattomat nurkat?

Puisto Kuva: Terhi Jaakkola

Taustalla siintelevä mäki jäi ensimmäisenä aamuna kokematta

En juokse kilometrien vaan elämysten perässä. Kerään ilometrejä. Juoksen seikkaillakseni. Elääkseni. Nähdäkseni jotain, mitä en muuten näkisi.

Ja ennen kaikkea juoksen, koska voin.

Kuka palaa lomalta?

Aamukastesarja: puukaide Kuva: Terhi Jaakkola
”Loppulomasta se hiipii monelle mieleen: jos sanoisi vakityölle heipat ja alkaisi toteuttaa itseään? Kun tämä vapaana oleminen on niin kivaa. Seuraavana iltana huomaa miettivänsä kuka olenkaan, mitä haluan – ja kuinka toteutan itseäni, jos en tiedä kuka olen ja mitä haluan.” Me Naiset 23.7.2015*

Onneksi tämä ajatus hiipi mieleeni jo muutama vuosi sitten, ja päädyin ottamaan selvää. Yhden kesän kirjoitin, piirsin, pohdin ja työstin upean aurinkoisen valmentajani Kaijan minulle antamien tehtävien parissa.

Itseeni tutustuminen ei ollut alkuperäinen syy tutkimusmatkaani. Matkalla kuitenkin opin monille toivottavasti jo itsestään selvän asian: on tärkeää tietää kuka on. Loppu on helppoa. Itsenä oleminen on laji, jossa jokainen voi olla maailmanmestari.

Aamukastesarja: knaapi Kuva: Terhi Jaakkola

Kun tuntee itsensä, tietää mitä haluaa ja miten toteuttaa itseään, voi arjestaan rakentaa itsensä näköisen. Käytännön esimerkki: maanantaiangsti ei pilaa enää sunnuntaitani, kun aloitankin työviikon urheilemalla ja varaamalla aikaa rauhalliseen aamiaiseen. Aamusta asti viikosta on jo niskaote. Viisas esimieheni tietää, että tulen mielelläni mukaan aikaisiin aamutapaamisiin, jos aihe on oikeasti kriittinen. Parhaat puolet ja hyvää virtaa minusta saa kuitenkin vasta, kun olen päässyt ensin altaaseen tai lenkille. Yksinkertaista.

Monille toteutettavissa. Mutta mitä lähtee toteuttamaan, jos ei tiedä kuka on ja mitä haluaa?

Aamukastesarja: pelastusrengas Kuva: Terhi Jaakkola

Kesälomani viimeisenä päivänä rohkenin kysyä Kaijalta vinkkejä vielä riippumatossa loikoileville lomalaisille, jotka juuri nyt pohtivat, keitä oikein ovatkaan. Miten matkan voisi aloittaa, jos aika ei ole juuri oikea valmennukselle?

Ilokseni Kaija lähetti nopeasti 3 käytännön vinkkiä:

Kaijan 3 vinkkiä

Itsetuntemus on elämänmittainen taitolaji – matka, jonka alkuun voit päästä esim. näillä kolmella harjoituksella. Tee kutakin harjoitusta joka päivä 30 päivän ajan ja huomaat muutoksen. Tee, vaikket uskoisi ja katso mitä tapahtuu. Säännöllisyys on tärkeää! Työvälineiksi tarvitset vain kynän, paperia ja avoimen mielen.

AAMU
Kun heräät ja menet kylppärin peilin eteen, katso itseäsi syvälle silmiin ja sano ääneen: Minä hyväksyn itseni ehdoitta juuri nyt.

PÄIVÄ
Varaa itsellesi päivän aikana 3 x 3 minuuttia (laita vaikka kännykkään muistutus). Pysähdy hetkeksi ja tiedosta, mitä ajattelet (mitä ajatuksia päässäsi liikkuu juuri nyt), mitä tunnet (iloa, surua, suuttumusta, innostusta…) ja miltä kehossasi tuntuu (kipu, jännitys, kireys – mitä ja missä kohtaa kehoa?). Kirjaa huomiosi lyhyesti.

ILTA
Ennen nukkumaanmenoa kirjaa ainakin kolme asiaa, mistä olet kiitollinen juuri nyt. Vältä samojen asioiden toistoa ja huomioi pienetkin asiat.

Näillä pääset hyvään alkuun. Iloa tutkimusretkeen itseesi!

Aamukaste sarja: vinssi Kuva: Terhi Jaakkola

Palasin lomalta työn ääreen viime viikolla. Ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä en katsonut peiliin. Aloitin päivän lenkillä ja uimalla meressä. Vietin rauhallisen tovin aamukahvin ääressä. Kiitin itseäni tekemästäni, elämäni tärkeimmästä tutkimusmatkasta.

Edessä on kiireinen työjakso. Avaan tietokoneen, sähköpostin ja kalenterin ahdistumatta, koska tiedän kuka olen.

Aamukastesarja: basilika Kuva: Terhi Jaakkola

Linkkejä Kaijan kirjoituksiin:

*Artikkeli esitteli Elizabeth Gilbertin kirjaa Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä

Miten inhosta tuli ilo eli sanoja kirjoittamisesta

Katukahvilassa istuu nainen ja kirjoittaa. Kahvilan naisen ohittaessani ajattelen: ”Istuisinpa minäkin juuri nyt tuossa kirjoittamassa.” Miten hyvältä tämä ajatus tuntuikaan!

2009 kesäloman kynnyksellä, aamu-uinnin jälkeen puimme kahvikupin ääressä ystäväni Mian kanssa maailmaa kuntoon. Tuskailin silloisiin työtehtäviini liittyvää pientä tekstinpätkää. Ihmettelin, miten kirjoittaminen voikin olla niin vaikeaa ja työlästä. En ollut koskaan kirjoittanut mitään kouluaineita ahkerampaa, en tuottanut tekstejä, en kiintynyt kirjoittamiseen. Nyt oli kuitenkin puolipakko pakertaa jotain maailmalle.

Ystäväni antoi ymmärtämättään kaksi niin hyvää ohjetta, että jopa tänään, kuusi vuotta myöhemmin, kesäloma-aamuna, halusin herätä katsomaan ensin auringonnousun, ja sitten kirjoittaa pelkästä kirjoittamisen ilosta.

Parhaat kestit Kuva: Terhi Jaakkola

Ensimmäisen ohje oli: kirjoita. Kirjoita mitä vain. Kirjoita vain itsellesi. Kirjoita jostain, mistä pidät.

Ja niin minä kirjoitin. Joka toinen päivä, koko kesäloman ajan avasin saman Word-tiedoston, johon kirjoitin asioita lomastani, tutuista paikoista, ruuista, tuoksuista, mauista, tunnelmista. Tärkeintä oli, ettei tekstiä ollut tarkoitus näyttää kenellekään. Ei korjata. Ei kritisoida. Ei muokata. Tavoitteena oli vain kirjoittaa. Harjoitella.

Toinen ohje oli: verryttele. Ennen varsinaiseen tekstiin tarttumista, kirjoita jotain. Helppo lämmittelyharjoitus on kirjoittaa siitä, mitä juuri sillä hetkellä näkee: Pöydällä on turkoosi hiiri, postikortti ja ostoskuitti. Ostoskuitin kääntöpuolelle on kirjoitettu sitaatti. Kärpänen surisee.

Miten typerä olinkaan ollut. Jos joku kertoisi yhden, täyttä vauhtia puristetun juoksuyrityksen jälkeen, ettei juoksu ole hänen lajinsa, osaisin toki opastaa oivalluksen polulle. Maratonille tähtäävän on syytä ymmärtää, että kyseessä on matka, joka alkaa kävelyaskelin. Erilaisten urheilulajien opetteluun olen ollut aina valmis sijoittamaan aikaa ja ajatuksia, mutta kirjoittamisen ajattelin olevan sisäinen lähde, jota minulla ei vain ole.

Ei keskeytyksiä Kuva: Terhi Jaakkola

Ei. Kirjoittaminen on laji, jota voi harjoitella.

Kun päättää lähteä matkalle – oppimaan uutta lajia tai selättämään kirjoituskammoa, ei tiedä mihin päätyy.

Kirjoittaminen ei jäänytkään yhteen tekstiin. Inhosta tuli into. Rakastuin sanoihin ja niiden yhteen virkkailuun, mutta ennen kaikkea ryhdyin jäsentämään ajatuksiani kirjoittamisen kautta. Jäin koukkuun siihen, miten kirjoittamisen ajattelu ohjaa tarkistamaan löytyisikö haituvasta merkitystä – oivallusta, jonka voisin jakaa. Opin vaatimaan omilta ajatuksenpoikasiltani metrin verran enemmän.

Mutta tärkein kaikesta on ilo.

Helposti opittu ja omaksuttu taito tuottanee iloa. Taito, jonka saavuttaakseen on taivaltanut matkan, hikoillut, kolhiutunut ja oppinut – sellainen taito tuo iloa, joka saa varpaatkin kipristymään riemusta aina uudelleen ja uudelleen.

Kun taidosta tulee hinku, voi onnellisena kadehtia katukahvilassa kirjoittajaa. Huokaista ohi pyyhältäessään ja olla itsestään ylpeä: miten mielenkiintoisen matkan olenkaan kulkenut!

Vimeinen sana kuva: Terhi Jaakkola

Asioita jotka saavat sydämen loiskumaan

Viime kesäloman kuumimpana päivänä suolasimme itseämme ystäväni kanssa meressä. Huomasimme potevamme samaa kateuden lajia. Olemme kateellisia sille itsellemme, joka ei ole vielä lukenut tätä tai tuota suosikkikirjaamme. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Mia Kankimäen sielun sulattava Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ei ole tällainen kirja. Kankimäen tyynyn alle sopiva kirja ei ole luettava, se on tunnetila.

Sivu 697. Kuva: Terhi Jaakkola

Auringon palattua kevään myötä taivaalle, ilmaantui Kankimäen kirjan tunnetila mieleeni. Luin kirjan vuosi sitten juuri tämän saman huhtikuunvalon valloittaessa.

Kirjassa sekä kirjoittaja että kirjan päähenkilö laativat listoja. Listoja kaikesta: miellyttäviä asioita, asioita joita huomaa matkalla, julkeita asioita, ärsyttäviä asioita ja tietenkin asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Listaan asioita, jotka ovat saaneet mittarin mukaan sydämeni lyömään nopeammin viimeisten viikkojen aikana:

  • Porrastreeni Malminkartanon jätemäellä
  • Mäkijuoksu Haukkalammen metsissä
  • Kevät-rogaining
  • Pääsiäisen sohjokenkäkävely Kettukankaalta Sammakkolamminholman kautta Välimäelle
  • Lapasesta lähtenyt iltalenkki luistelusuksilla

Oliko tämä polku tässä jo silloin? Kuva: Terhi Jaakkola

Kirjan päähenkilö, Sei Shonagon tarkoittaa kuitenkin sykkeen sijaan jotain muuta. Hänen listansa eivät olekaan listoja asioista, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, vaan listoja asioista, jotka saavat sydämen läikkymään ja loiskumaan, kammiot tärisemään vailla ensiavun tarvetta.

Näitä hetkiä ei ehkä juuri eläessään huomaa. Siksi on syytä listata.

Juuri nyt, huhtikuun valossa, tässä istuessani sydämeni saavat läikkymään seuraavat ajatukset tulevista tai jo menneistä hetkistä:

  • Juuri kantavaksi jäätyneen jään laulu edellä luistelevan terien alla
  • Riemu mittarin kilometrien vaihtuessa 49:stä 50:een Hyvinkään Sveitsin pimeässä, märässä, lumisessa ylämäessä, kun luulen voivani jatkaa lenkkiä ikuisesti ja jokainen soluni on täynnä onnellisuutta
  • Kesäkuun ensimmäisen viikonlopun aamuyön hetki avomerellä, kun kädessä on kahvimuki, eikä kukaan veneessä tiedä laskeeko aurinko vielä vai joko kääntyi nousuun
  • Maaliskuinen ajatus Sipoonkorvessa kompassi kädessä, kun tajuan juosseeni metsässä jo monta tuntia, eikä satu yhtään mihinkään
  • Kesäloman ensimmäinen aamukahvi juuri oikeasta kupista, kun aikaa on niin paljon, että siinä voi kieriä (kahvi jo toista kertaa mukana listalla. Syytä huoleen?)

Ensi viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa. Ensi viikolla vien sydämeni lyömään sohjoiseen mäkeen, ja pääsen lukemaan ensimmäistä kertaa Peppi Pitkätossun tarinoita veljenpojilleni. Nämä ajatukset saavat sydämeni läikkymään.

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Kuva: Terhi Jaakkola

Blogosfäärin arvioita kirjasta:

Aamu taikavuorella

Joskus voi onnistua raapimaan kuuran silmistään riittävän aikaisin.

Aamu vuorella 5 Kuva: Terhi Jaakkola

Auringon ja kuun lyödessä kättä voi aikainen vaeltaja nähdä vuoren päällä palasen taikaa.

Aamu vuorella 9 Kuva: Terhi Jaakkola

Kulkiko tästä metsäyön kuningatar? Jättikö huntu timanttivanan?

Aamu vuorella 7 Kuva: Terhi Jaakkola

Soiko yössä sammalsamba? Kenen käädyt tarttuivat kaiteeseen?

Aamu vuorella 10 Kuva: Terhi Jaakkola

Feeniks-lintu palaa kanelipuun oksista rakentamassaan pesässä. Tuhkasta nouse uusi lintu. Mikä lintu rakentaa pesänsä kuuraan ja jäähän?

Aamu vuorella 2 Kuva: Terhi Jaakkola

Linnunlennonaikaan kurottautuvat timanttiviljelmät kohti valon pisaroita

Aamu vuorella 3 Kuva: Terhi Jaakkola

Kuka kiipesi pöydälle jättäen violetin vanan?

Aamu vuorella 1 Kuva: Terhi Jaakkola

Tarun mukaan Tahkovuoren notkelmassa kasvoi mystinen kasvi. Hän joka nostaisi kasvin juuren murustakaan katkaisematta ylös maasta, saisi itselleen aarteen. Joku taisi onnistua. Hän kulki juuri tästä pudotellen jalokiviä taskuistaan.

Aamu vuorella 8 Kuva: Terhi Jaakkola

Cafe Auringonnousu. Kattauksena kuura ja huurre. Lumoavat luomuvalot.

Aamu vuorella 4 Kuva: Terhi Jaakkola

Taikaikkuna sulkeutui. Aurinko keskittyy jo päivän työhön. On aika laskeutua vuorelta tavalliseen maailmaan.

Aamu vuorella 6 Kuva: Terhi Jaakkola

Jänis jätti ladulle limpun. Mökissä odotti tuore leipä.

Jäniksen kakka Kuka: Terhi Jaakkola

Kuvat otettu Nilsiässä, Tahkovuoren laella maaliskuisen auringonnousun aikaan.

Haikuja talvelle

 

Aurinkojää 1 Kuva: Terhi Jaakkola

Miksi kaipaat
Kevättä sekä kesää
Kukin vuorollaan

Aurinkojää 2 Kuva: Terhi Jaakkola

Jää älä jää
Ole vieraana talven
Kirkkaana ydin

 
Aurinkojää 4 Kuva: Terhi Jaakkola

aurinkojää 7 Kuva: Terhi Jaakkola

Talvi sylissä
Nautittava raakana
Kunnes sulaa pois

aurinkojää 8 Kuva: Terhi Jaakkola

aurinkojää 9 Kuva: Terhi Jaakkola

Yö lyhenee
Ei pääse päivää piiloon
Aamuton ilta

aurinkojää 10 Kuva: Terhi Jaakkola
aurinkojää 11 Kuva: Terhi Jaakkola

Henkinen lavasukeltaja

Vielä aivan vuoden viime metreillä pääsin kokeilemaan uutta lajia: lavasukellusta. En ihan sitä aitoa oikeaa, jossa on yleensä mikrofooni kädessä ja luut vaarassa, vaan laitteetonta, henkistä lavasukellusta.

Wikipedia kuvaa lavasukelluksen näin: Stage divingissä artisti (tai joku yleisöstä) hyppää lavalta yleisön joukkoon ja yleisö ottaa hänet käsillään vastaan. Usein oletuksena on, että yleisö kannattelee häntä käsillään (niin sanottu crowd surfing) ja kantaa hänet lopulta takaisin lavalle.”

Istuin hyvää aavistamattomana allasfilosofien ympäröimänä aamukahvilla. Pöydällä paloi kynttilä. Annoimme itsemme lipuilla aamussa, kuin meillä olisi kaikki maailman aika tuhlattavanamme. Paljastin haaveeni. Ei, haave on liian suuri sana tähän. Päästin ilmoille pienen unelman, ajatuksen poikasen. Yksi kahvittelija sanoi tietävänsä jonkun, joka voi auttaa eteenpäin. Toinen tiesi jonkun, joka osaisi neuvoa. Kolmas kannusti ja neljäs kannatteli. Olin sukeltanut ja kaverit kannattelivat.

Kuinka usein olen litistänyt muiden ajatuksia hyvää tarkoittavilla neuvoilla ja kysymyksillä: ”Oletko miettinyt tätä? Huomioinut tuon?” Oppisinko vain kannustamaan? Kannattelemaan? Olisiko ensi vuosi lavasukeltajien vuosi?

Kädet ovat jo ylhäällä. Kuka haluaa hypätä?

Kannustusta. Ei kannua, kiitos! Kuva: Terhi Jaakkola

Vapaa verbaalikko

Luovan toteuttajan töiden ja ajatusten arkisto

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (43) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille!

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.