Tahkovuoren tuskassa ja usvassa

Syvärijärvi_aamusumussa2_KuvaTerhiJaakkola

Elokuun lopun Kiilopään reissulla jäähdyttelin päätäni kisan aattona selailemalla Vuoden luontokuvat -kirjaa. Kuva aamu-usvaisesta laaksosta liimautui mieleeni. Lisäsin näkymän haaveideni listalle: tuollaisesta maisemasta haluan vielä joskus löytää itseni. Kolme viikkoa myöhemmin, mökin suojissa tyyny vetää puoleensa, mutta illalla olin luvannut näyttää itselleni auringonnousun Tahkovuoren laelta. Aurinko voittaa. Tahkolahti on täyttynyt lempeän tiiviillä harmaudella. Ehdin jo heittää heipat ajatukselle auringosta, kunnes kulta ja kimallus valtasivat maiseman.

TahkovuoriSumussa_KuvaTerhiJaakkola

Olin noussut usvan yläpuolelle, keskelle haavettani, usvaisten hattaroiden ihailukorkeuteen. Aamupyrähdys venähtää yli tuntiin. Haluan nähdä mäen laen maisemat, suosikkipolkuni ja Huutavanholman aamun ihmeellisessä valossa, usvan pehmeydessä, kultareunuksilla.

Syvärijärvi_aamusumussa_KuvaTerhiJaakkola

Kun reissun ensimmäisenä aamuna löytää itsensä keskeltä unelmaansa, on aikamoinen voittajaolo. Työpäivä sujuu liekehtien ja kaikkivoipaisuuden tunne täyttää puseron. Näissä tunnelmissa onkin hyvä lähteä kohti seuraavaa seikkailua.

Tahkovuori_hissisumussa1_KuvaTerhiJaakkola

Tahkon kesäkuuta värittää Tahko MTB -tapahtuma. Aikomuksenani on osallistua tähän hauskuuteen jonain sopivana kesänä. Ehkä polkisin 120 kilometrin matkan tai miksi en pidempääkin? Olenhan kulkenut jalan yhteen menoon yli sata kilometriä, minulla on maastopyörä ja pidän kovasti luonnosta. Eikö näistä aineksista synnykin jo kelpo maastopyöräilijä? Päätän polkaista kisan 60 kilometrin mittaisen perusreitin ihan vain iloisena iltapäivälenkkinä.

tahkoMTBreitillä2_KuvaTerhiJaakkola

Pyörä on matkannut auton kyydissä kokonaiset 450 kilometriä. Polkupyörän avain sen sijaan halusi viettää viikonlopun Espoossa. Ilokseni ja kauhukseni huomaan lukkoni olevan pihdeille ihan toffeeta. Ensimmäinen quest suoritettu. Kun tajuan, etteivät mukaan nappaamani kartat riitä puoleenkaan reitistä siirryn apaattisena selaamaan Instagram-virtaa. Nimimerkki @jukka_jii hihkuu postauksessaan: ”Suunto Ambitin navigointi on muuten tosi hyvä apu jos ei ole ihan tuttu reitti.” Ja hop! Nappaan Movescount-palvelusta Panu Aholan jakaman reitin ranteeseeni. Toisen erikois-questin selvittäneenä kiepsahdan tuuletellen matkaan.

Karttateline_KuvaTerhiJaakkola

On syyskuu, mutta minä, maailman suurin ammattipalelija poljeskelen pitkin Savoa shortseissa ja t-paidassa. Aurinko nauraa. Kuljen talvista tuttuja latupohjia, nautinnollisia neulaspolkuja. On ihanaa. Nilsiän jälkeen ajattelen: nyt alkavat minulle tuntemattomat maastot, nyt alkaa seikkailu.

tahkoMTBreitillä_KuvaTerhiJaakkola

Ensimmäisen metsäpolkuisen mäen työnnän suosiolla pyörääni. Mäen päällä pääsen jo hetkeksi satulaan. Jatkan työntämistä, nousen satulaan. Ylös, alas, horjahdus. Vastaan tulee aita. Alitan. Seuraavan ylitän. Poljen kymmenen metriä. Talutan kilometrin. Alittelen aitoja ja raahaan pyörääni. Vielä yksi rämisevä alamäki, pihatontin kierto heinikossa kahlaten ja olenkin hiekkatiellä. No eihän se nyt niin kamalaa ollut? Tämä oli varmasti kaikkein vaikein pätkä. Olihan?

tahkoMTBreitillä5_KuvaTerhiJaakkola

Viiletän läpi maalaismaiseman ja käännyn Suuntoni opastamana takaisin sammaleiseen satumetsään. Nousen satulaan ja hyppään pian taas alas. Työnnän, raahaan. Reitti on kaunis, mutta tajuan olevani tiepyöräilijä. En osaa polkea polkua. Luonto läikehtii, oma kattila kuumenee. Illan hämärtyessä istun sileän lammen rannalla, syön puolukoita ja olen ihan puhki.

tahkoMTBreitillä3_KuvaTerhiJaakkola

Mökille olisi toki oikoreittikin tarjolla, mutta kova pää ei anna periksi. Evästaukojen väli venyy liian pitkäksi. Patukan paperi rahisee taskussa, mutten löydä oikeaa taskua. Olen niin poikki, etten jaksa etsiä. Olen änisevä, iso vauva. Raahaan pyörääni kivikossa. Polku pimenee, samoin lamppuni. Moitin itseäni miljoonasta typeryydestä ja samalla muistuttelen: tämähän on oikeasti ihanaa. Saan hikoilla lämpimässä syyskuun illassa, upeassa luonnossa ja mökissä odottaa lämmin sauna. Mitä muuta voisin toivoa?

tahkoMTBreitillä4_KuvaTerhiJaakkola

Raahustan läpi samettisen pimeyden Tahkovuoren laelle joka toisella askeleella jupisten ja joka toiselle nautiskellen. Vihdoin alhaalla loistavat kylän valot. Vain yksi alamäki jäljellä. Voiko kauniimpaa näkyä ollakaan?

jarrupalat_KuvaTerhiJaakkola

Seuraavana päivänä tutkin Tahko MTB -kisan sivuja. Naisten voittaja on viime vuonna kiitänyt reitin kolmeen tuntiin. Minulla meni koko seikkailuun seitsemän tuntia. Hetken oma osaamattomuus juilii, mutta pian pälyilen jo tekniikkakurssien suuntaan. En osaa, mutta ehkä voisin oppia?

katajanmarjat_KuvaTerhiJaakkola

Kun on heilunut heikkopäänä epämukavuusalueella, pitää päästää itsensä kirmaamaan hetkeksi mukavuuslaitumille. Vietän sunnuntain nuuskien Tahkon Vuorijuoksun reittiä (Tästä oma tarina: Polkujuoksija kiipesi vuorelle) ja käyn kurkistamassa suosikkirotkoni syysilmeen (Rotko nuolen kohdalla Kansalaisen karttapaikalla. Suosittelen!)

Edessä on vielä yksi taika-aamu Tahkolla. Sukellan märkäpukuun ja toivon usvan kelluvan taas lahdella, mutta pehmeys onkin nyt hiipinyt mäen päälle. Uin lahden yli, kiipeän ylös. Nautin maisemista ja maisemattomuudesta, uin takaisin. Tahko on taas tarjonnut miljoona elämystä. Reissuun lähtiessä luulen koluavani paikan viimeisetkin kiinnostavat kohteet, mutta sen sijaan löydänkin aina jotain uutta ja innostavaa.

Aamujuoksijausvassa_KuvaTerhiJaakkola

Menenkö seuraavalla kerralla etsimään Huutavanholman geokätköä? Vai Pisan pikkuvuorelle, josta Metsänpiika blogissaan kirjoittaa, vai toteutanko pitkään mielessä muhineen melontaretken? Pohjois-Savon ulkoilureittejä en anna itseni edes kurkkia – aivan laittoman innostavaa aineistoa.

Naava_aamuauringossa_KuvaTerhiJaakkola

Kotimatkalla sulattelen ikävän kivuliasta tietoa: en ole (vielä) maastopyöräilijä. Tahkolla maastopyörää pimeydessä raahatessani luulin olevani merkittävästi mukavuusalueelta metsikön puolella. Mutta eipä vierähtänyt kuukauttakaan, kun löysin itseni kajakista Soča-joelta ja ymmärsin kuinka väärässä olinkaan ollut. Mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.

Uusin ihastukseni: swimrun

SwimRunTrio kuva: Terhi Jaakkola

Nyt kerron teille salaisuuden, jonka kaikki muut jo tiesivätkin: syksyllä järvien vesi kirkastuu aivan ihmeellisen ihanaksi. Koko elämäni ajan metsät ovat olleet täynnä kaikille avoimia järviä ja lampia, lähes yksityisiä kirkasvesialtaita. Tästä upeudesta olen ollut autuaan tietämätön. Maailmahan on amme!

Tämä tajunnan räjäyttävä seikka paljastui viime viikon tyynenä taikailtana. Kaksi sporttiystävistä sai puuhakalenteriinsa ujutettua Solvalla Swimrun -tapahtuman. Meitä rannalle jääneitä ei harmittanut kuin hetken, kun viisain tajusi: ei tähän mitään tapahtumaa tarvita. Siellähän ne järvet ovat meitä jo odottamassa!

Swimrun viuhahdus kuva: Terhi Jaakkola

Aikaisemmin olin tuupannut koko lajin ei-oo-mun-juttu-laariin. Silmät pyöreinä kuuntelin hurjia tarinoita jo 10 vuotta Ruotsissa järjestetystä Ötillö-kisasta.  En todellakaan halunnut lähteä Itämereen vapaaehtoisesti hukkumaan. Mutta kuka sanoo, että pitäisi kisata lajin haastavimmassa kisassa? Tai kisata ollenkaan?

Olinhan toki juossut monesti pohjalle ja sitten uinut hieman päälle. Kesälomalla jopa juoksin monet aamut auringonnousun kanssa jonkun poukaman reunaan ja uin takaisin. Luulin tajuavani lajin juonen, mutta en oikeasti tiennyt mistään mitään.

Vierivät swimrun-sammalet kuva: Terhi Jaakkola

Viime viikon juoksentelu märkäpuvussa hurmaavan hullujen ystävien kanssa päästi maistamaan lajin todellista luonnetta. Ei riitä, että juoksee yhden lammen rantaan. Pitää juosta polulla yhteen rantaan, nousta toisesta ylös, juosta ja sitten taas uida ja juosta. Kirmailla märkäpuvussa lapsen lailla. Pyllähtää taas veteen. Istahtaa, kompastua, iloita. Edetä niin, että unohtaa muun, kuin alla olevan polun tai pohjan. Kokea olevansa hyvällä tavalla vinksahtanut. Onnellinen. Kolmen tunnin nautiskelun jälkeen poluille hiipi hämärä ja oli pakko lopettaa.

Tuonne! kuva: Terhi Jaakkola

Mutta hinku jäi. Tällä viikolla sain taas yhden yllytyshullun mukaani. Kun oikein varhain herää, ehtii metsään arkisinkin ennen työpäivää. Ja niin me menimme. Viikonloppuna vein rasteja metsään uiden vaikka tietäkin olisi ollut tarjolla. Ensi viikolle on jo suunnitteilla uusi märkäpukuinen metsäreissu.

Ja sitten kerron toisen salaisuuden: Nuuksion Orajärven pohja on sininen kuin velhon tukka.

Agentit kuva: Terhi Jaakkola

Swimrun-tarinoita blogeissa:
Onnellisen tädin treeni: Ajalla onni ja elämys
Unelmiia märissä lenkkareissa: Solvalla Swimrun, sprintti
Haastetta elämään: Solvalla Swimrun 2014
Pink Seals: Kisaraportti – Engadin swimrun 12.7.2014

Lajin oma ryhmä Facebookissa:Facebook Swimrun Finland

Suomessa järjestetään toistaiseksi vain kahta Swimrun-kisaa:
Solvalla Swimrun
Porkkala Swimrun
Facebookissa juoruilllaan jo: Vuoden 2016 heinäkuun alkuun tulossa kisa Ylläkselle

Ruotsin kisakalenteri
Maailman kisakalenteri

Muita juttuja:
Headswimming: Osa 1 – Mikä ihmeen swimrun?
Kestävyysurheilu.fi: Swimrun rantautuu Suomeen

Kuka palaa lomalta?

Aamukastesarja: puukaide Kuva: Terhi Jaakkola
”Loppulomasta se hiipii monelle mieleen: jos sanoisi vakityölle heipat ja alkaisi toteuttaa itseään? Kun tämä vapaana oleminen on niin kivaa. Seuraavana iltana huomaa miettivänsä kuka olenkaan, mitä haluan – ja kuinka toteutan itseäni, jos en tiedä kuka olen ja mitä haluan.” Me Naiset 23.7.2015*

Onneksi tämä ajatus hiipi mieleeni jo muutama vuosi sitten, ja päädyin ottamaan selvää. Yhden kesän kirjoitin, piirsin, pohdin ja työstin upean aurinkoisen valmentajani Kaijan minulle antamien tehtävien parissa.

Itseeni tutustuminen ei ollut alkuperäinen syy tutkimusmatkaani. Matkalla kuitenkin opin monille toivottavasti jo itsestään selvän asian: on tärkeää tietää kuka on. Loppu on helppoa. Itsenä oleminen on laji, jossa jokainen voi olla maailmanmestari.

Aamukastesarja: knaapi Kuva: Terhi Jaakkola

Kun tuntee itsensä, tietää mitä haluaa ja miten toteuttaa itseään, voi arjestaan rakentaa itsensä näköisen. Käytännön esimerkki: maanantaiangsti ei pilaa enää sunnuntaitani, kun aloitankin työviikon urheilemalla ja varaamalla aikaa rauhalliseen aamiaiseen. Aamusta asti viikosta on jo niskaote. Viisas esimieheni tietää, että tulen mielelläni mukaan aikaisiin aamutapaamisiin, jos aihe on oikeasti kriittinen. Parhaat puolet ja hyvää virtaa minusta saa kuitenkin vasta, kun olen päässyt ensin altaaseen tai lenkille. Yksinkertaista.

Monille toteutettavissa. Mutta mitä lähtee toteuttamaan, jos ei tiedä kuka on ja mitä haluaa?

Aamukastesarja: pelastusrengas Kuva: Terhi Jaakkola

Kesälomani viimeisenä päivänä rohkenin kysyä Kaijalta vinkkejä vielä riippumatossa loikoileville lomalaisille, jotka juuri nyt pohtivat, keitä oikein ovatkaan. Miten matkan voisi aloittaa, jos aika ei ole juuri oikea valmennukselle?

Ilokseni Kaija lähetti nopeasti 3 käytännön vinkkiä:

Kaijan 3 vinkkiä

Itsetuntemus on elämänmittainen taitolaji – matka, jonka alkuun voit päästä esim. näillä kolmella harjoituksella. Tee kutakin harjoitusta joka päivä 30 päivän ajan ja huomaat muutoksen. Tee, vaikket uskoisi ja katso mitä tapahtuu. Säännöllisyys on tärkeää! Työvälineiksi tarvitset vain kynän, paperia ja avoimen mielen.

AAMU
Kun heräät ja menet kylppärin peilin eteen, katso itseäsi syvälle silmiin ja sano ääneen: Minä hyväksyn itseni ehdoitta juuri nyt.

PÄIVÄ
Varaa itsellesi päivän aikana 3 x 3 minuuttia (laita vaikka kännykkään muistutus). Pysähdy hetkeksi ja tiedosta, mitä ajattelet (mitä ajatuksia päässäsi liikkuu juuri nyt), mitä tunnet (iloa, surua, suuttumusta, innostusta…) ja miltä kehossasi tuntuu (kipu, jännitys, kireys – mitä ja missä kohtaa kehoa?). Kirjaa huomiosi lyhyesti.

ILTA
Ennen nukkumaanmenoa kirjaa ainakin kolme asiaa, mistä olet kiitollinen juuri nyt. Vältä samojen asioiden toistoa ja huomioi pienetkin asiat.

Näillä pääset hyvään alkuun. Iloa tutkimusretkeen itseesi!

Aamukaste sarja: vinssi Kuva: Terhi Jaakkola

Palasin lomalta työn ääreen viime viikolla. Ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä en katsonut peiliin. Aloitin päivän lenkillä ja uimalla meressä. Vietin rauhallisen tovin aamukahvin ääressä. Kiitin itseäni tekemästäni, elämäni tärkeimmästä tutkimusmatkasta.

Edessä on kiireinen työjakso. Avaan tietokoneen, sähköpostin ja kalenterin ahdistumatta, koska tiedän kuka olen.

Aamukastesarja: basilika Kuva: Terhi Jaakkola

Linkkejä Kaijan kirjoituksiin:

*Artikkeli esitteli Elizabeth Gilbertin kirjaa Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä

Henkinen lavasukeltaja

Vielä aivan vuoden viime metreillä pääsin kokeilemaan uutta lajia: lavasukellusta. En ihan sitä aitoa oikeaa, jossa on yleensä mikrofooni kädessä ja luut vaarassa, vaan laitteetonta, henkistä lavasukellusta.

Wikipedia kuvaa lavasukelluksen näin: Stage divingissä artisti (tai joku yleisöstä) hyppää lavalta yleisön joukkoon ja yleisö ottaa hänet käsillään vastaan. Usein oletuksena on, että yleisö kannattelee häntä käsillään (niin sanottu crowd surfing) ja kantaa hänet lopulta takaisin lavalle.”

Istuin hyvää aavistamattomana allasfilosofien ympäröimänä aamukahvilla. Pöydällä paloi kynttilä. Annoimme itsemme lipuilla aamussa, kuin meillä olisi kaikki maailman aika tuhlattavanamme. Paljastin haaveeni. Ei, haave on liian suuri sana tähän. Päästin ilmoille pienen unelman, ajatuksen poikasen. Yksi kahvittelija sanoi tietävänsä jonkun, joka voi auttaa eteenpäin. Toinen tiesi jonkun, joka osaisi neuvoa. Kolmas kannusti ja neljäs kannatteli. Olin sukeltanut ja kaverit kannattelivat.

Kuinka usein olen litistänyt muiden ajatuksia hyvää tarkoittavilla neuvoilla ja kysymyksillä: ”Oletko miettinyt tätä? Huomioinut tuon?” Oppisinko vain kannustamaan? Kannattelemaan? Olisiko ensi vuosi lavasukeltajien vuosi?

Kädet ovat jo ylhäällä. Kuka haluaa hypätä?

Kannustusta. Ei kannua, kiitos! Kuva: Terhi Jaakkola

Jos rakastat liikennevaloja

Minäkin voisin joskus pyöräillä töihin, mutta kun sinne on kotoani aivan liian pitkä matka”, toteaa ystäväni, jonka kodin sijainnin tiedän oikein hyvin. Tekee mieli halata ja sanoa: ”Olet suloinen. Olet IHAN kuin minä vuosi sitten”. Tyydyn hymyilemään leveästi ja kysymään kuinka monta kertaa hän on kokeillut. Siirtymispyöräilemättömyyden syyt ovat usein sympaattisia. Ja vain hyvin harvoin totta.

Vielä vuosi sitten kotoani oli lähes kaikkialle aivan liian pitkä matka ja kamalogistiikka oli ylipääsemätön este. Edellä mainitut olivat totuuksiani kunnes kokeilin ja koukkuunnuin. Vuoden aikana olen satulassa matkaten huumaantunut aamusumusta, seonnut kesäyöstä, rakastunut räntäsateeseen, epäonnistunut renkaanvaihdossa, ottanut hammaslukua. Olen saanut reppuuni mahtumaan aamu-uintipussin, läppärin, työvaatteet, monot ja melontavarusteet – siis samaan aikaan. Olen oppinut, että kaikkialle on alle tunnin matka.

Etäisyydet vai läheisyydet Kuva: Terhi Jaakkola

Uimastadikan aamuun polkaisen hidastaen vain yksien liikennevalojen kohdalla. Autolla samaa matkaa kulkiessa pysäyttävät 14 liikennevalot.

liikennevalot kuva: Terhi Jaakkola
Ääneen lausumani syyt satulaanmuuttooni olivat alun perin ehkä jotain ekologisuuden ja kuntoilun yhdistäviä yleviä tokaisuja. Oikeasti pyörällä kaikkialle kulkevat olivat mielestäni ällistyttävän makeita tyyppejä. Hyvin hiljaa ja salaa haaveilin olevani joskus samanlainen.

Tämän hetken lempiruokablogissani Jotain maukasta kirjoittaja toteaa: Kun mulla ei ole yhtään kiire. Kiire on mielentila.

Nyt hyppään satulaan ennen kaikkea siksi, että silloin olen perillä. Minulla on paljon vähemmän kiire.
Voin ähistä aamut autossa liikennevaloja tuskaillen. Useimmiten valitsen kuitenkin traktoripyöräni, nostan pullistelevan repun selkääni, annan maantiekiitäjien suihkia ohi ja viipotan vapaana.

Vihreä valo Kuva: Terhi Jaakkola

”Jos rakastat pieniä tyttöjä
pieniä tyttöjä, pieniä poikia
koiria, mummoja, vanhojapiikoja
salaattia ja sellerinjuurta
lampaanpaistia, kevätaamuja
kylmien asemien yksinäisiä miehiä
minä tulen sinun kanssasi merenrantaan

Ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan”

Sanat: Kaj Chydenius

”Rouva, sun perse putoo!”

Jumppapallo ja minä emme ole ystäviä Kuva: Terhi Jaakkola

Ei olla kavereita.

No tietenkin tippuu, kun olen keskittynyt seitsemän viikon ajan fiikkaamaan ja virkkaamaan. Ja tippuu ihan rehellisesti juostessa muutenkin, jos en hinkkaa tunnollisesti keskivartalon treeniä ja keskity juoksutekniikkaan. Ominaisuus, ei bugi.

Maanvetovoimasta muistuttava kommentti fysioterapeutin suusta melkeinpä heti kättelyn jälkeen saa minut riemastumaan. Olen tullut oikeaan osoitteeseen! Terapeutti näkee jo parin askeleen perusteella asennostani olennaisen, eikä näytä verhoavan minua pumpuliin.

Nilkkaremontissa alku on osaltani helppoa: ensimmäiset tunnit nukun ja seuraavat viikot pötköttelen sympatiaa keräillen. Seuraavat 10 kuukautta ovat turhauttavimmat. Hinkkaan korvaavia treenejä ja opetan nilkkaani olemaan taas nilkka. Hammaskiille kuluu. Polut eivät. Koska päätin lähteä remonttiin, aion hoitaa oman osuuteni kunnolla, mutta tarvitsen avukseni reippaan raadollisen ammattilaisen, joka osaa auttaa minut takaisin poluille, ei vain konttorikuntoon. Sellaisen löysin suosituksen perusteella Kotkan Ergoselkäklinikalta.

Mielenkiintoisen käynnin aikana opin, että jänne paranee luuta huomattavasti hitaammin. Jänteessä ei veri kierrä parantamassa. Mieleni kevenee aina huomattavasti, kun kuulen ammattilaiselta leikkauksen olleen perusteltu. Näin myös tänään. Hymyä leventää myös kommentti: ”Älä valvo öitä. Hyvä tästä tulee.”

Hieman huolissani olen hoippunut ensimmäisen kipsittömän viikon ilman minkäänlaista tukea. Nyt saan mukaani nilkkatuen, jota käytän aina kuntoillessani. Helpotun. Lisäksi saan siviilikenkiini kantojen alle korokkeet, jotka helpottavat jänteen elämää ensimmäisten viikkojen ajan. Muutama viikko on vielä kuulemma todella kriittistä aikaa. Jalan kanssa voi helposti hölmöillä ja aiheuttaa itse viikkojen takapakin.

”Saat nyt tällaisen mummojumpan.” Seuraavat neljä viikkoa mummojumppaan kolmesti viikossa. Saankohan mummomaisia sivuoireita? Kuulen taas tutun ohjeen: ”Näitä liikkeitä voit tehdä telkkaria katsoessa.” Ehkä jonain päivänä keksin, mitä sieltä voisin katsoa? Neljän viikon jälkeen on luvassa haastavammat liikkeet. Tätileveli?

Oltaisko ystäviä?  Kuva: Terhi Jaakkola

Suositus vesijuoksuun uinnin sijaan on perusteltu, mutta ärsyttävä. Kuntopyöräilyn sijaan tingin itselleni luvan pyöräillä ulkona. Kuntoutumisohjeista ilahduttavin on lupa pyöräillä tuntien mittaisia lenkkejä – ei minuuttien. Siis ihan heti. Tosin niin, että poljen leikatun jalan keskiosalla ja vain varovasti tasaisilla teillä.

Riemuissani saamiani ohjeita kasaillessani rohkenen vielä kysyä: ”Milloin uskallan lähteä purjehtimaan?” ”Niin, siis kisaan. Keulagastina.”

Reipasotteisinkin fysioterapeutti voi joskus huokaista todella syvään.

Lohtublogi

lohtukahlaajalintu Kuva: Terhi JaakkolaPäivänä, jolloin auringonvalo on liian kirkas maatuneeseen mielentilaan ja hiirenkorvat menettivät heleytensä, selailen tuttuja blogeja. Latistaa ja ahdistaa. Normaalisti motivoivat, ilahduttavat ja kannustavat blogit eivät maistu. Aina ei maistu reipas greippi. Huomaan omienkin kirjoitusteni olevan juuri samaa genreä: oli ihan hirmu kivaa ja sitten oli vielä hauskempaa, kun sai vähän oppia uutta ja urheilla ja kaikki oli ihanaa kunnes tuli pieni kommellus: nenäliina olikin unohtunut väärän takin taskuun, mutta siitäkin selvittiin ja sitten oli taas hirmu kivaa.

Mutta nyt on päässä plääh-hattu.

Eikö lohturuoka toimi? Auttaisiko lohtublogi?

On-niin-kivaa-treenata-blogosfäärin sijaan meloskelin hetken kirjablogeissa. Hahtuvalohtua. Silittää, ei tartu.

Heidin Ei saa mennä ulos saunaiholla -blogi on täsmälääke, jota etsin. Nasevaa, ei negailevaa. Hidasta, ei raskasta. Älykästä, ei briljeeraavaa. Jotenkin sallivan armollista.

Seilaan täällä kunnes Uimastadion avaa ovensa. Siellä asuu kesä ja lohtukahlaajalintu.

Enää yksi yö.

38 kisaa merellä ja metsissä

Croatia Open Kuva: Terhi Jaakkola

Syksyisellä polkulenkillä kaverini kertoi tuttavastaan, joka treenasi vuoden ajan triatlonin puolimatkalle. Kisa-aamun koittaessa kuume esti osallistumisen. Kuulin hänen kommentoineen pettyneenä: ”Kaikki ne aikaiset aamut uimahallilla ja muutkin treenit – aivan turhaan!”

Olin hetken surullinen tämän turhaantreenaajan puolesta. Viime vuonna uin, hiihdin, meloin, suunnistin, juoksin, pyöräilin ja harrastin monen monta muuta lajia yhteensä 331 kertaa. Uin 108 kertaa ja näistä suurimman osan aikaisin aamulla. Jokaiseen sporttailuun lähdin vain siksi, että halusin urheilla juuri silloin, siinä hetkessä. Minusta on hauskaa olla sellaisessa kunnossa, että voin lähteä kisailemaan ja kokeilemaan kaikenlaista, kun hauska tapahtuma osuu kohdalle. Vuonna 2013 osui aika monta. Vuosi oli uskomaton, upea.

Helmikuussa osallistuin elämäni ensimmäiseen seikkailukisaan. Toukokuussa tein jotain, mitä luulin mahdottomaksi: superkaverini kanssa sinnittelimme 12 tunnin rogain-kisan läpi. Kotimatkalla huokaisimme molemmat: ”Tämä on ehdoton yläraja. Tämän pidempään kisaan emme lähde!” Nyt olen jo aivan valmis pyörtämään päätöksen. Salpaus-rogain oli merkityksellinen myös toisesta syystä. Siellä kisasimme ensimmäisen kerran Vierivät sammalet -nimellä.

Toukokuun hauskimmat kommellukset koin Spring Adventuressa, joka oli elämäni ensimmäinen kesäseikkailukisa. Spring Adventure Kuva:TerhiJaakkolaKesäkuussa huomasin pohtineeni jo vuosikaudet, että joskus vielä osallistuisin oikeaan Jukolan-viestiin – siis siihen miesten viestiin. Venloissa olen toki juossut useita kertoja. Onneksi tajusin kysyä itseltäni mikä estää osallistumisen juuri tänä vuonna. Elämys oli upea!

Kesälomaa maustoi erittäin hauska, kansainvälinen ja värikäs Croatia Open, jossa rikoin aivan taatusti oman hitausennätykseni sekä osallistuin ensimmäistä kertaa sprinttimatkalle.

Nuuksio Classic Terhi Jaakkola Kuva: Tommi LainemaElokuun viimeisenä päivänä jalkani vaihtuivat siipiin ja kiitelin Nuuksio Classicin läpi käsittämättömällä vauhdilla. Joinain päivinä kaikki palaset ovat kohdillaan. Tuon päivän tunnetta aion maistella vielä monta vuotta tästä eteenpäin.

Kisavuoden huipensi Vierivien sammalten X-kaadon huima kolmas sija naisten kisasarjassa sekä iloinen kisakauden päätöspurjehdus.

Hämmentävän hieno vuosi takana. Repussa huima läjä elämyksiä ja oppeja.

Uusi vuosi on juuri räiskitty käyntiin. Muutaman yön päässä häämöttää jo Loppiaisrogain. Tänä vuonna osallistun kisaan pyöräillen. Jälleen aivan uusi kokemus luvassa. Mukava kisanodotustunnelma poreilee jo mielessä.

Vuoden 2013 kisat

6.1.2013

Loppiaisrogain Rogain

24.2.2013

SnowFlakes   Talviseikkailu Seikkailu

4.5.2013

Salpausrogain – 12   tunnin sarja Rogain

11.5.2013

Spring Adventure Seikkailu

Touko-syyskuu

11 kertaa   Tiistaikisoissa Purjehdus

Touko-syyskuu

11 kertaa Westhouse   Cupissa Purjehdus

7.-9.6.2013

Slam Suursaari Race Purjehdus

15.-16.6.2013

Venlat & Jukola Suunnistus

5.-7.7.2013

Hangon Regatta Purjehdus

23.-24.7.2013

Croatia Open Suunnistus

16.-17.8.2013

Helsinki-Tallinna   Race Purjehdus

31.8.2013

Nuuksio Classic Polkujuoksu

20.-22.9.2013

Tahko Sailing &   Golf Golf

28.10.2013

X-kaato Seikkailu

Narinaa vasemmalta

Kuva: Terhi Jaakkola

Vasen nilkka on arkana ja ujona kaverina yrittänyt saada suunvuoron jo heinäkuusta lähtien. Auton ongelmista suurimman osan voi peittää kääntämällä musiikin kovemmalle. Jalkojen narinat voi vaimentaa lisäämällä vauhtia tai kääntämällä pään sisäisen soittimen nupit kaakkoon. Syyskuun soitin päässäni korkealta ja kovaa mm Hello Saferideä:

”I was definitely made for these times

I can make the meanest daiquiri

I can quote all of high fidelity

I was definitely made for these times

Would have gotten stoned or ridiculed

Maimed or trampled

Or died from poor nutrition”

Kuva: Terhi JaakkolaLokakuussa havahduin, kun en tunnistanut lenkkipolulla napatuista kuvista askellustani, tasapainoni oli hukassa. Yhdellä jalalla seisominen ihan huimaa hommaa. Nyt oli pakko myöntää. Vasempaan nilkkaan sattuu ja kaikki muut palaset minussa yrittävät auttaa kaikin keinoin. Huomaamattani varoin kaikkea, ettei vain jalkaa vihloisi. Nyt pitää pysähtyä. Sammuttaa radio. Kuunnella, kun jalalla on asiaa.

Internet, tuo kaiken totuuden lähde, tekee jokaisesta hetkessä urheilulääkärin. Masennuin luettuani lukuisista eri lähteistä saman viestin: nilkkoja operoidaan enää todella harvoin. Omani on operoitu kahdesti. Ehkä en olekaan definitely made for these times.

Olisiko pitänyt sittenkin syntyä 20 vuotta myöhemmin?

Koska rakkaimpia lapsuusmuistojani ovat hetket, jolloin saatoin istua auton takapenkillä, etupenkkien välistä kurkistellen, selkänojissa roikkuen, päätän 70-lukulaisuuden olevan minulle oikea vuosikymmen. Jatkan nöyränä surfailua ja päädyn Tasapainopiste.fi-sivustolle.

Toimintaohjeet kroonisesta kivusta irti pääsemiseksi

  1. Kuuntele kaikkia kehon antamia signaaleja (rajoitteita), ei vain kipua.
  2. Mieti mistä ongelmasta nämä signaalit voisivat viestiä.
  3. Päättele mikä on paras tapa toimia ongelman korjaamiseksi.
  4. Unohda vanhat tekosyyt, ota vastuu ja toimi suunnitelman pohjalta.
  5. Tarkista tulokset: jos toimintasuunnitelmasi toimii, jatka samalla tiellä – jos ei, tee muutoksia ja yritä uudestaan!

Kun tunnet kipua, älä siis ajattele: ”Voi ei, mikä minussa on vikana?!!” vaan: ”Hmmm… mitähän kehoni yrittää minulle viestiä?” Tämä pieni muutos ajattelutavassa sisältää valtavan eron, ja se ero on tässä: vain jälkimmäinen voi johtaa täysivaltaisen terveyden saavuttamiseen eli 4-kohdan toteutumiseen. Ensin mainittu johtaa vain oireiden jahtaamiseen ja lopulta turhautumiseen niin potilaan kuin hoitavien asiantuntijoiden puolesta. On suositeltavaa käyttää asiantuntijoita apuna 2- ja 3-kohtien selvittämisessä, mutta muista aina pitää vastuu itselläsi, eli osallistu prosessiin aktiivisesti.

(kopioitu www.tasapainopiste.fi-sivustolta)

Ärsyttävää, mutta niin totta. Otan vastuun, vaikka valtaisa kitinä ja jonkun vammaan auttavan urheiluvälineen ostaminen olisi paljon houkuttelevampi vaihtoehto. Junnuvuosina onnistuin juoksemaan jalkani palasiksi lukemattomat kerrat. Surkuttelin maailman epäreiluutta, kovaa kohtaloani. Lepäsin aikani. Väänsin käsittämättömällä sitkeydellä korvaavia treenejä. Päädyin aina hyväkuntoisena nopeasti lähtölistoille palatakseni taas uudestaan telakalle. Riemukas kierre.

Kuva: Terhi JaakkolaPari vuosikymmentä vanhempana ei ole enää niin kiire päästä kuntoon juuri tämän vuoden kisaan tai tapahtumaan x. Useimpia kisoja järjestetään joka vuosi, suurin osa mielenkiintoisista poluista on metsissä ensikin vuonna ja aikaa on loppu elämä. Kiireettömyyden lisäksi auttaa korvien väliin kertynyt materiaali. Ihailen parikymppisen minun idealismia, mutta kapeakatseisuus on silloin estänyt Tasapainopisteenkin suositteleman pohdinnan: Mistä signaalit viestivät?

Säännöllinen kuukausipalkka taas mahdollistaa asiantuntijoiden konsultoinnin – hei kiro-, osteo- ja ihanmikävaan-paatti – varaan ajan!

Viimeksi säpälöin jalkani keväällä 2009. Lähdin ortopedin vastaanotolta kädessäni lappu, jossa mainittiin mm kysta, luukuolio, ödeema ja selvä effuusio. Luukuolio kengässäni olin varma, etten voisi enää juosta.

Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, joka jaksoi sitkeästi vesijuosta kanssani diagnoosista seuraavan puolen vuoden ajan. Vielä kiitollisempi olen samaiselle ystävälleni siitä, että lähti kanssani rohkeasti uintikurssille. Uintikurssille kannusti myös Kaukomara-blogi, jossa olin seurannut selkävaivoista kärsivän urhean kuntourheilijan uimaan opettelua. Jos Kaukomara, miksi en minäkin?

Edellisen telakkakauden ansiosta löysin siis uuden lajin: uinnin. Ilman jalkavaivaani, en olisi koskaan päätynyt uintikurssille ja löytänyt lajia, joka tuottaa minulle valtavasti iloa ihan joka viikko. Nyt on tarjolla taas oppimisen paikka.  Mitä tulen oppimaan tästä jaksosta? Ryhdynkö paljasjalkajuoksijaksi? Hurahdanko joogaan? Opettelenko perhosuinnin alkeet?

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (42) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Helena Kemppainen

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.

Saaressa

Elämää meren keskellä