Tarahumalassa

Syntynyt juoksemaan -kirja Kuva: Terhi Jaakkola
”Joka vuosi 60-80% juoksijoista loukkaantuu. Juostujen kilometrien määrällä ei ole merkitystä, loukkaantumisriski on aina sama.”

Viime keväänä nilkkaleikkauksesta toipuessani ahmin Christopher McDougall:n Syntynyt juoksemaan -kirjan. Huomasin ujuttavani kirjamerkkejä itselleni erityisen merkityksellisten aukeamien kohdalle. Jossain vaiheessa luovuin laputuksesta. Kirja hukkui lappuihin.

Kirja on tarina tarahumara-intiaaneista, paljasjalkajuoksusta, ultramatkoista, hurmaavalla tavalla vinksahtaneista ihmisistä, ihmisen evoluutiosta, ja mikä tärkeintä: juoksemisen ilosta.

Kipsi jalassa mietin, miten tulisin liikkumaan tästä eteenpäin. Rikkooko juoksu jalkani? Kestääkö jo kolmesti operoitu jänne enää rasitusta? Jos jatkan, mikä on hinta? Mikä muu voisi tuottaa saman ilon kuin juokseminen? Riittäisikö vain puolikas ilo?

”Jalan keskipisteenä on jalkaholvin kaari, joka on hienoin koskaan luotu painoa kantava rakenne. Kaaren upeus perustuu sen tapaan vahvistua paineenalaisena.” ”Jalkojen laittaminen kenkiin on sama kuin pistäisi jalat kipsisidokseen. Jos jalka kipsataan, sen lihaksista 40–60 % surkastuu kuuden viikon aikana. Samantapaista näivettymistä tapahtuu myös silloin, kun jalat laitetaan kenkiin.”

Kuuden viikon kipsituomio ei tuntunutkaan enää kovin pahalta. Olinhan upottanut jalkani monenmoisiin näivettäviin kenkiin jo vuosikymmenten ajan.

Jalkapohjani Kuva: Tom Toivonen

Kirja saa vakuuttumaan: ihminen on suunniteltu juoksemaan. Kirjan luettuani olin ajatuksissani perinteiset kengät hylkäävä, täyskäännytetty luomujuoksija. Onneksi paljasjalkakenkäkauppojen lisäksi surfailin myös kokeneempien paljasjalkailijoiden blogeissa. Aitoon Nylkky paljastaa hankkineensa kuukausien juoksutauon ja Tahdonvoiman käyttöohje -blogi raportoi mahtavia rakkulatarinoita. Hitaan hillitysti tyydyinkin kesän vain kävelemään five fingerseilläni. Vuoden vaihteesta lähtien olen juossut paljasjalkaillen keskimäärin kerran viikossa. Tekniikka on vielä aivan hukassa. Pohkeet jämähtävät sementiksi jokaisen lenkin jälkeen.

Tahto saada jalkaterieni kaikki 52 luuta, 110 niveltä, 214 nivelsidettä ja 62 lihasta toimimaan niille suunnitellulla tavalla on kova. Uudet paljasjalkasandaalit ovat jo kesää odottamassa. Tuoreet tekniikkaneuvot mielessäni aion saada askeleen siirtymään edes vähän kantapäältä päkiälle kesään mennessä.

Askellanpa kengittä, kantapäillä, metsässä tai maantiellä, haluan juosta ajatuksiltani kuin tarahumara. Tarahumalassa, koska juokseminen on niin hurmaavaa.

”Ei ihme, että niin monet ihmiset inhosivat juoksemista. Jos sitä vain ajatteli keinona saavuttaa jokin päämäärä – nopeammaksi, laihemmaksi tai rikkaammaksi tuleminen – miksi sitä olisi syytä jatkaa, ellei saisi investoinnilleen tarpeeksi vastinetta?”
”Se oli tarahumarojen varsinainen salaisuus. He eivät olleet koskaan unohtaneet, miltä tuntui rakastaa juoksemista.”

Chia ja lime Kuva: Terhi Jaakkola

PS: Jos aiot lukea kirjan, varaudu totaaliseen hurahdukseen. Jos et ole hurahtajatyyppiä, osta kuitenkin valmiiksi jo pussillinen chia-siemeniä ja lime-hedelmiä. Luettuasi tiedät kyllä miksi.

Linkkejä muihin blogosfäärissä tästä kirjasta kirjoitettuihin juttuihin:

12 ajatusta kuntoutujalle

Postilaatikkooni tipahti viesti: ”Olen lukenut blogiasi, ja muistin, että sinultahan leikattiin nilkka viime vuonna. Minulla on sama ruljanssi edessä kuukauden päästä…kuntoutuksesta haluaisin pitää huolta. Olisiko sinulla vinkkejä leikkauksen jälkeiseen elämään ja nilkan kuntouttamiseen?”

Tulevalla potilaalla on edessä peroneusjänteen operaatio. Samainen pala parsittiin vasemmasta nilkastani kasaan 11 kuukautta sitten.

Pilleripurkki Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Nappia

Sain tämän neuvon itse ennen leikkausta: leikkauksen jälkeisinä päivinä kannattaa syödä aivan kaikki särkylääkkeet, mitä annetaan. Pientäkään kipua ei kannata sietää. Näin annat elimistön keskittyä ensimmäisinä toipumispäivinä kriittisimpään tehtäväänsä.

Kipsijalka Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Kynä ja paperi

Heti leikkauksen jälkeen tunnet olevasi aivan kartalla. Viikon päästä tajuat olleesi aivan pihalla. Leikannut lääkäri käy tervehtimässä sinua hyvin pian leikkauksen jälkeen. Saat ajan lääkärin tapaamiseen viikkojen päähän ja käteesi lapun, jossa lukee: sinulle tehtiin struptura druxtura fixtuura onnistuneesti. Ota siis mukaan kynä ja paperi. Kirjoita muistiin kaikki, mitä lääkäri kertoo heti leikkauksen jälkeen. Ehkä pyydät häntä vielä piirtämään havainnollistavan kuvan? On mukavampaa köllötellä kotona kipsi kohden kattoa, kun yöpöydällä on paperi, jossa on selvällä suomenkielellä: kaikki meni hyvin. Paranet kyllä.

Kengurupalloilija Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Liiku

Kuuntele lääkärin, hoitajien ja fysioterapeutin ohjeita siitä, kuinka paljon ja kuinka nopeasti voit liikkua. Käytä suositeltuja tukia, keppejä ja teippejä. Ennen kaikkea kuuntele itseäsi. Älä kuuntele ystävää, miestä, naapuria, postikantajaa ja hortonomia, jotka voivottelevat tilannettasi, ja kehottavat sohvan pohjalle. Ihmisen sisällä täytyy virrata, jotta rikotut palat pääsevät uusiutumaan. Seisova vesi ummehtuu. Paikallaan olo ei paranna. Liiku, keiku, heilu.

  1. Sairaslomaile

Nauti sairaslomasta – se on sinun työtäsi. Pohdinta siitä, voiko mennä ulos talosta, hymyillä, nauttia tai rouskuttaa kulttuuria, on turhaa. Hyvä mieli saa kehon paranemaa nopeammin. Sairasloma on paranemista varten. Tee outoja juttuja. Jotain, mitä arki ei muuten salli. Pyydä kaveri kuskaamaan sinut kahvilaan, kirjastoon, taidenäyttelyyn – rauhallisiin paikkoihin, joissa voi nostaa jalan ylös ja liikkua kömpelösti. Heittäydy hemmoteltavaksi, tuhlaa aikaa. Muista kiittää kaikkia kahvia keitelleitä ja kuskina toimineita vuolaasti jälkikäteen.

  1. Vauvahiero

Kun jalasta on napsittu tuhat piuhaa poikki, ei jalka tiedä olevansa jalka. Silittele jalkaa heti leikkauksen jälkeen joka päivä, jotta se ymmärtää olevansa osa sinua. Kun arpi on parantunut hiero myös arpea. Jos olet heitä, jotka käyttävät kuorintavoidetta, voit lisätä rutiineihisi arven hieronnan kuorinnan yhteydessä. Arpikudos on hölmöä materiaalia – iho viisasta. Mitä pikemmin arpi muuttuu ihoksi, sen paremmin jalka toimii. Leikkaus on elimistölle melkoinen säikähdys. Ehkä Tension Releasing Exercises (TRE) tuo jollekulle avun?

  1. Älä sairasta

Kannattaa tehdä fysioterapeutin ohjauksessa vain ehdottoman välttämättömät kuminauha- ja pallojumpat. Pyydä konkreettinen tavoite, ja päätä itse milloin tämän tavoitteen saavutat. Muuten keskity liikkumaan monipuolisesti, koska liikkuminen on kivaa. Jos ei ole, etsi lajit, jotka ovat juuri sinun mielestäsi hauskoja. Itse hinkkasin liian kauan fysioterapeuttien toipumisjumppailuja ja pidin itseäni kuukausitolkulla ajatuksissani sairaana.

Vesijuoksija Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Poista turvotus

Annoin jalkani olla liian kauan liian turvoksissa. Turvonnut jalka ei pääse toipumaan täydellä teholla. Kannattaa kokeilla kompressiosukkia ja vesijuoksua turvotuksen vähentämiseen. Märkäpuku muuten kelluttaa niin hyvin, ettei vesijuoksuvyötä tarvitse lainkaan. Märkäpuku päällä voi juosta villinä ja vapaana jopa Suomen vesissä.

Luihureisi Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Reisipenkki

Kuntosalit eivät oikein viehätä minua. Siksipä keskityin jumppailemaan kotikonstein. Melkein kaikki onnistuukin kotona, mutta jos nyt menisin leikkaukseen, kävisin muutaman viikon ajan leikkauksen jälkeen tehojumppaamassa reiden takaisin tähän maailmaan kuntosalilaitteissa heiluen.

  1. Tasapainolauta

Fysioterapeutti suosittelee sinulle tasapainolautaa. Sitkeinkin tyyppi tulee seisoskelleeksi tasapainolaudalla vain rajatun ajan. Jos haluat toimivan jalan, tee sillä asioita, joihin tulet jalkaa tarvitsemaan jatkossa, ja jotka ovat sinun mielestäsi hauskoja. Olin onnekas. Pääsin asumaan veneeseen kesällä loman ajaksi. 24/7 veneessä tasapainoilua oli ehdottomasti parasta kuntoutusta jalalle. Ehkä vuokraat SUP-laudan kesäksi? Tai etsit Suomen juurakkoisimmat polut ja yrität kävellä juurakoita pitkin maahan koskematta. Hauskaa ja taatusti nilkan toipumista edistävää!

  1. Mistä ongelma johtuu?

Kuntoutusta enemmän olen keskittynyt pohtimaan, mistä ongelma johtuu? Mitä voin tehdä, jottei ongelma toistu.

  1. Keskity siihen mitä voit tehdä

Aktiivisesti liikkuva törmää aina päiviin/viikkoihin/kuukausiin, jolloin ei voi harrastaa rakastamaansa lajia. Juoksupalstoilla voivotellaan kuinka monta päivää on kulunut juoksematta, ja hihkutaan miten hienoa on hypätä lenkkareihin tauon jälkeen. On oma päätös sairastaako vai elääkö ihan jokaisen päivän täysillä.

Huomaamattani olen päättänyt elää. Tajusin vasta vuoden ensimmäisinä päivinä pitkää lenkkiä juostessani, että minähän voin juosta. Tajusin, että menneeseen vuoteen on mahtunut käsittämätön määrä hienoa hikoilua ja liikuntaelämyksiä, vaikka pala minusta onkin ollut telakalla.

  1. Totuus

Mikään edellä mainituista ei ole absoluuttisen totta. Nämä ovat vain minun ajatuksiani. Ortopedi, fysioterapeutti, äiti, isä, supersomettaja, pappi, poliisi ja opettaja – kaikki ovat omien alojensa asiantuntijoita. Kun on kyseessä oma keho, on jokainen itsensä paras asiantuntija. Oman kehon kuuntelun oppiminen on hidasta ja haastavaa. Kuuntelun tueksi tarvitaan toki eri asiantuntijoiden lausuntoja ja ajatuksia, mutta päättävä kaveri seisoo aina omissa sukissasi.

Jos en olisi viettänyt kuukausia telakalla, olisin juossut yhden tossuparin puhki. Nyt olen oppinut tekemään kajakilla eskimokäännöksen ja kutomaan räsymattoja. Tiedän, että jaksan polkea Espoosta Keuruulle kolmessa päivässä, ja että jokaisen suljetun oven vieressä on ikkuna, josta voi kiivetä ulos, ja lentää kohti uusia seikkailuja.

Toivottavasti joku ajatuksistani antaa kysyjälle himpun iloa ja aineksia omiin oivalluksiin!

Onnea matkaan!

Aikaisemmat kirjoitukseni vasemman jalkani remontista:

 

PS: Voit nyt seurata blogiani myös Bloglovin-palvelun kautta:

Endorfiininmetsästäjä Bloglovinissa

Helpoin on haastavinta

Kun ystävä pyytää mukaan uuteen urheiluhullutukseen, mietin harvoin ehdinkö, pystynkö, jaksanko tai osaanko. Jos tarjolla on jotain, mitä en ole ennen kokeillut, jotain mitä voin tehdä pidempään tai pidemmälle, kuin koskaan ennen ja mielellään hikoilla samalla, olen aivan intopäänä pakkaamassa reppuani. Mahdottomassa on imua. Mahdoton on mahdollista.

Pieni ja tuttu on minulle haastavinta.

jumppajänis #1 Kuva: Terhi Jaakkola

Vasen nilkkani leikattiin 232 päivää sitten. Leikannut lääkäri lupasi, että toipumiseen menee vuosi. Huhtikuu meni haavaa umpeen kasvatellessa. Touko- ja kesäkuu ahkerasti jumpaten. Heinäkuun vene toimi tasapainolautana. Aurinko silitti arpea. Syys- ja lokakuu katosivat johonkin. Marraskuu irvisti tylysti ja totesi: jalka on vielä ihan höntti. Kaivoin esiin lähetteen ja varasin nöyränä taas ajan fysioterapeutille. Lääkäri on osuutensa taidolla hoitanut ja typerintä, mitä nyt voisin tehdä, olisi jättää kuntoutus hoitamatta.

Annan terapeutille tuntiin tuplahaasteen: jalka täytyy saada polkujuoksukuntoon, mutta samalla haluan oppia välttämään uudet vammat. Opin etteivät keskimmäiset pakaralihakseni osallistu lainkaan talkoisiin. Nilkan kuntoutuksen lisäksi minun tulee opetella kommunikoimaan kankkuni kanssa.

Palaan kotiin taas kerran apaattisena, uudet jumppaohjeet mukanani. Ymmärrän, etten voi puskusuorittaa jumppailujani projektina. Haluan liikkua jaloillani hyperaktiivisesti loppuelämäni, joten tästä täytyy tulla tapa elää.

jumppajänis #3 Kuva: Terhi Jaakkola

Lähdekritiikittä selaan nettiä ja törmää monesti väitteeseen, jonka mukaan uuden tavan voi oppia 21 päivässä. Kuulostaa kepoiselta. Päädyn hämmästyksekseni selaamaan amerikkalaisen painonnostajan tarinoita. James Clear kirjoittaa tutkimuksesta, jonka mukaan uuden tavan oppimiseen menee mitä tahansa 66 ja 254 päivän välillä. Tai sitten enemmän. Plääh.

Onneksi Herra Clear jatkaa juttua. Tärkeää ei olekaan tavoite vaan sitoutuminen. Mutta miten? Hän kehottaa keskittymään menetelmään ja prosessiin tavoitteen sijaan. Nauttimaan matkasta. Tätä osaan muille hokea, mutta näköjään olen itse unohtanut. Jos keskittyisin vain tavoitteeseen, joko lopettaisin tavoitteen saavutettuani tai olisin pettynyt, kun en saavuta tavoitetta. Ei voittoa. Kun minulla on prosessi, voin jopa kyykähtää välillä ja olla silti onnistuja, joka sitoutuu systeemiin. James muistuttaa myös, ettei tulevaisuutta voi ennustaa. Siksi yhteen tavoitteeseen itsensä tatuointi ei tee onnelliseksi, vaan prosessi, jota voi matkalla analysoida ja muuttaa. Tavoitteet antavat toki suunnan ja tuuppaavat vauhtiin.

jumppajänis #2 Kuva: Terhi Jaakkola

Rakensin itselleni systeemin, johon nyt sitoudun. Jumppaan jalkojani viitenä päivänä viikossa. Kulutan kuminauhaa, keikun ja venyttelen. 133 päivän kuluttua leikkauksesta on kulunut 365 päivää. Silloin on aika arvioida tilanne uudelleen. Sillä välin noudatan James Clarin kehoitusta: ”Fall In Love With Systems”.

Rakkauteni roikkuu nyt vessan ovessa.

Systeemi vessan ovessa. Kuva: Terhi Jaakkola

”Rouva, sun perse putoo!”

Jumppapallo ja minä emme ole ystäviä Kuva: Terhi Jaakkola

Ei olla kavereita.

No tietenkin tippuu, kun olen keskittynyt seitsemän viikon ajan fiikkaamaan ja virkkaamaan. Ja tippuu ihan rehellisesti juostessa muutenkin, jos en hinkkaa tunnollisesti keskivartalon treeniä ja keskity juoksutekniikkaan. Ominaisuus, ei bugi.

Maanvetovoimasta muistuttava kommentti fysioterapeutin suusta melkeinpä heti kättelyn jälkeen saa minut riemastumaan. Olen tullut oikeaan osoitteeseen! Terapeutti näkee jo parin askeleen perusteella asennostani olennaisen, eikä näytä verhoavan minua pumpuliin.

Nilkkaremontissa alku on osaltani helppoa: ensimmäiset tunnit nukun ja seuraavat viikot pötköttelen sympatiaa keräillen. Seuraavat 10 kuukautta ovat turhauttavimmat. Hinkkaan korvaavia treenejä ja opetan nilkkaani olemaan taas nilkka. Hammaskiille kuluu. Polut eivät. Koska päätin lähteä remonttiin, aion hoitaa oman osuuteni kunnolla, mutta tarvitsen avukseni reippaan raadollisen ammattilaisen, joka osaa auttaa minut takaisin poluille, ei vain konttorikuntoon. Sellaisen löysin suosituksen perusteella Kotkan Ergoselkäklinikalta.

Mielenkiintoisen käynnin aikana opin, että jänne paranee luuta huomattavasti hitaammin. Jänteessä ei veri kierrä parantamassa. Mieleni kevenee aina huomattavasti, kun kuulen ammattilaiselta leikkauksen olleen perusteltu. Näin myös tänään. Hymyä leventää myös kommentti: ”Älä valvo öitä. Hyvä tästä tulee.”

Hieman huolissani olen hoippunut ensimmäisen kipsittömän viikon ilman minkäänlaista tukea. Nyt saan mukaani nilkkatuen, jota käytän aina kuntoillessani. Helpotun. Lisäksi saan siviilikenkiini kantojen alle korokkeet, jotka helpottavat jänteen elämää ensimmäisten viikkojen ajan. Muutama viikko on vielä kuulemma todella kriittistä aikaa. Jalan kanssa voi helposti hölmöillä ja aiheuttaa itse viikkojen takapakin.

”Saat nyt tällaisen mummojumpan.” Seuraavat neljä viikkoa mummojumppaan kolmesti viikossa. Saankohan mummomaisia sivuoireita? Kuulen taas tutun ohjeen: ”Näitä liikkeitä voit tehdä telkkaria katsoessa.” Ehkä jonain päivänä keksin, mitä sieltä voisin katsoa? Neljän viikon jälkeen on luvassa haastavammat liikkeet. Tätileveli?

Oltaisko ystäviä?  Kuva: Terhi Jaakkola

Suositus vesijuoksuun uinnin sijaan on perusteltu, mutta ärsyttävä. Kuntopyöräilyn sijaan tingin itselleni luvan pyöräillä ulkona. Kuntoutumisohjeista ilahduttavin on lupa pyöräillä tuntien mittaisia lenkkejä – ei minuuttien. Siis ihan heti. Tosin niin, että poljen leikatun jalan keskiosalla ja vain varovasti tasaisilla teillä.

Riemuissani saamiani ohjeita kasaillessani rohkenen vielä kysyä: ”Milloin uskallan lähteä purjehtimaan?” ”Niin, siis kisaan. Keulagastina.”

Reipasotteisinkin fysioterapeutti voi joskus huokaista todella syvään.

Endorfiininmetsästys remonttitauolla

 

Kipsijalka Kuva: Terhi JaakkolaTarinat endorfiinimetsästyksestä jatkuvat taas, kun jalka osoittaa enimmän aikaa alaspäin ja pää ylöspäin.

Muokkaus 16.4.2014:

Siro ja viehkon valkoinen kipsi vaihtui hieman kömpelömpään kapistukseen. Tämän kanssa kolistelen seuraavat viikot:

AirCast KuvaTerhi Jaakkola

Vapaa verbaalikko

Luovan toteuttajan töiden ja ajatusten arkisto

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (43) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille!

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.