Päivänä, jolloin auringonvalo on liian kirkas maatuneeseen mielentilaan ja hiirenkorvat menettivät heleytensä, selailen tuttuja blogeja. Latistaa ja ahdistaa. Normaalisti motivoivat, ilahduttavat ja kannustavat blogit eivät maistu. Aina ei maistu reipas greippi. Huomaan omienkin kirjoitusteni olevan juuri samaa genreä: oli ihan hirmu kivaa ja sitten oli vielä hauskempaa, kun sai vähän oppia uutta ja urheilla ja kaikki oli ihanaa kunnes tuli pieni kommellus: nenäliina olikin unohtunut väärän takin taskuun, mutta siitäkin selvittiin ja sitten oli taas hirmu kivaa.
Mutta nyt on päässä plääh-hattu.
Eikö lohturuoka toimi? Auttaisiko lohtublogi?
On-niin-kivaa-treenata-blogosfäärin sijaan meloskelin hetken kirjablogeissa. Hahtuvalohtua. Silittää, ei tartu.
Heidin Ei saa mennä ulos saunaiholla -blogi on täsmälääke, jota etsin. Nasevaa, ei negailevaa. Hidasta, ei raskasta. Älykästä, ei briljeeraavaa. Jotenkin sallivan armollista.
Seilaan täällä kunnes Uimastadion avaa ovensa. Siellä asuu kesä ja lohtukahlaajalintu.
Enää yksi yö.
Endorfiininmetsästäjä 