113 (k)ilometrin mittainen flow

20. elokuuta 2015 klo 9.30 Terhi Jaakkola kirjoitti:
Tässä ehdotukseni MM-vauhdiksi:
88 km linnuntietä = 114 km kuljettua matkaa
21 km linnuntietä / 6 tuntia
3,5 km linnuntietä / 1 tunti = 4,7 km kuljettua matkaa / tunti
Suunnitellaan siis neljä 6 tunnin pätkää. Kun kokonaispläni on hahmottunut, yritetään tehdä viimeisestä pätkästä korkeintaan viiden tunnin mittainen.
Perusteena Someron rauhallinen yötaivallus, jossa kuljimme 8 tunnissa 43 kilometriä. Samalla vauhdilla pääsisimme 129 kilometriä.
Miltäs kuulostaa?

20. elokuuta 2015 klo 9.57 Merja Enroos kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä! Tosin tuo lähes 5 km tunnissa voi olla kyllä aika paljon, ainakin yön pimeinä tunteina ja loppua kohden. Ja hitaissa maastokohdissa…. Mutta lähdetään yrittämään! Huomioidaan vaan reittiplänäyksessä, että jos paukut on loppu, että päästään tulemaan joku oikoreitti tms. lyhempikin vaihtoehto lopussa. Mutta jos saadaan 100 km talsittua vuorokauden aikana, ollaan kyllä aikamoisia oman maailmamme mestareita!

Kiilopään kylmäkylpylä Kuva: Terhi Jaakkola

Kiilopään kylmäkylpylä

220 senttimetriä kisaa varten mitattua reittisuunnittelulankaa repussamme saavumme Kiilopäälle. Tunturi täyttyy kilpailijoista kaikista maailman kolkista. Vanhimmat ovat puhaltaneet syntymäpäiväkakuistaan kerralla jo yli 70 kynttilää. Ahkerimmat ovat kiertäneet kaikki lajin 13 tähän mennessä järjestettyä MM-kisaa. Emme saavu vain kisakeskukseen, vaan solahdamme mukaan maailmanlaajuiseen yhteisöön. Riemukas retkueemme valtaa pian majoituksen ohi virtaavan tunturipuron omakseen. Siellä viilennämme kisajännitystä aamuin illoin.

Kisaa edeltävä viikko on tyypillistä jännityssekoilukierrettä, jossa psykofyysinen ihmismössö yrittää käyttäytyä ihmisiksi. Ainoana toiveena: olisipa jo lähtöviivalla – silloin kaikki helpottuu. Nyt tyyni saapuu päähäni kuitenkin jo edellisenä iltana. Juuri ennen nukahtamista sanon taisteluparilleni: ”Nyt on kaikki hyvin.”

MM-kyltillä Kuva: Terhi Jaakkola

Kansainväliset rogaining-säännöt kieltävät koirat ja aseet kilpailun aikana.

Edessä olevaa 24 tunnin koitosta enemmän pelottaa suunnistus tiettömässä kansallispuistossa. Eksymmekö Venäjälle? Pysäyttääkö joku meidät rajalla? Hoidan päävastuun joukkueemme suunnistuksesta. Tunturisuunnistuskokemukseni rajoittuu vuoden 1994 Luosto-Jukolan superpummikkaaseen reissuun. En uskalla ottaa yhtään riskiä, joten reittisuunnitelmastamme muodostuu hyvin varovainen, vaikeita rastipisteitä kaihtava.

Matka ensimmäiselle rastille taittuu kansainvälisessä letkassa polkua tarpoen. Leppoisasti tunturiin noustessa ehdin maistelemaan karttaa. Käyrät puhuvat minulle, ojat ovat paikoillaan, värit selkeitä. Itseluottamus kasvaa. Seuraavat rastit osoittavat kartan toimivuuden pääni kanssa. Muutamme reitinvalintoja ja lisäämme matkalle vaativampia rasteja.

Mallirastilla kisan aattona. Kuva: Terhi Jaakkola

Mallirastilla kisan aattona. Leimaussysteemi poikkesi tutusta emit-järjestelmästä.

Pohja on kova, maisema avara, kasvillisuus arktisen kyykyssä. Loivassa alamäessä en pysty enää jarruttelemaan. Kysyn pariltani voisimmeko juosta vähän, vaikka vauhti on sovittukin hyvin maltilliseksi. En voi olla juoksematta. On liian kaunista. Jalat eivät suostu pysymään maassa.

Rastit ovat paikoillaan. Aurinko paistaa. Kohtaamme ensimmäisen poron ja liikutumme. Viidennelle rastille saamme edetä loivia tuntureiden lakia 2,5 kilometrin avaran matkan. Tuntuu kuin olisin solahtanut maailman hienoimpaan polkujuoksuvideoon ja toivon, etten heräisi unesta ihan heti. On niin ihanaa, että itkettää. Mihinkään ei satu. Kaikki toimii.

Rengastettu sammal Kuva: Terhi Jaakkola

Kisaa ennen leimauskapulat sinetöidään kiinni ranteisiimme.

Muiden juodessa kilpailuissa litroittain vettä, minä annostelen juomani pipetillä. Nyt kauhomme täytettä astioihimme tunturipuroista. Juomakelpoista vettä on tarjolla ihan kaikkialla ja maku on niin uskomaton, että juon herkutellakseni – en janooni.

Herkullinen vesi kulkee mutkaisissa uomissa, joista yksi käänne sekoittaa sisäisen suunnistajani täysin. 20 minuutin ajan onnistun uskottelemaan itselleni, että olemme joen itäpuolella, vaikka kuljemmekin länsipuolta täysin toiseen suuntaan. Sitten on pakko pysähtyä. Ja samalla kaikki notkelman lentävät otukset huomaavat herkkuhetken koittaneen. Silmissä on mustanaan ötököitä ja korvat täyttyvät ininästä. En pysty keskittymään. ”Tämä on nyt todella noloa, mutta voisitko heilutella karttaasi ja hätistää ötökät ympäriltäni, kun yritän kuunnella ajatuksiani ja löytää meidät kartalle?”, huomaan sanovani. Joukkueemme toimii saumattomasti ja pian kipuamme taas kohti rastia pienen uudelleen reitityksen jälkeen.

Innokkaat sammalet Kuva: Tom Toivonen

Juuri ennen karttojen jakoa. Emme vielä tiedä miten uskomattoman upea seikkailu meillä on edessä. Helena – kiitos superhyvistä kisaleteistä taas kerran!

Syömme mustikoita ja variksenmarjoja. Kohtaamme kirkkaita lampia, läkähdyttävän kauniita kankaita, tupasvillapeltoja. Uimme joen yli.

Olen onnellinen. Ihan kokoajan ja välillä vielä onnellisempi. Kun tyynenä kesäiltana ui aivan hiljaisessa järvessä, voi tuntea samanlaista pehmeää onnellisuutta. Kesäjärvessä uivan yllättää aika ajoin veden kylmempi laikkua. Samanlaisia onnenlaikkuja läikkyy jostain minuun koko kisan ajan.

Valitsemme rinteessä väärän puron. Etsiskelyyn vierähtää tovi. Harmitus katoaa, kun kiipeämme taas ylös avotunturiin. Taas on ihan pakko juosta. Meditatiivisessa mielentilassa leijumme pitkin tunturia auringonlaskua ihaillen. Auringon tilalle syttyvät tähdet ja otsalamput.

sinettipussi Kuva: Terhi Jaakkola

Puhelin hätätilanteita varten sekä kaikki GPS-dataa näyttävät laitteet sinetöidään kisan ajaksi pussiin. Numeromme 313 on joko sijoitustamme enteilevä tai ehkä viittaa lopulta kulkemaamme matkaan: 113 km. Kyseessä oli myös historian 13. MM-rogaining-kilpailu.

12 tunnin kohdalla on todella vaikeaa, mutta pienen tauon jälkeen minut valtaa taas flow. Ajattelen appelsiinia. Kuinka hyvältä appelsiini maistuisikaan. Kuljen tunteja ajatellen vain appelsiineja. Ja sitä, miten hienoa olisi olla poro. Taisteluparini tahti hidastuu. Minulta sammuu lamppu. Yhden lampun varassa pysähdymme ihastelemaan yössä hämähäkin seittiä.

Olemme laatineet suunnitelman, jossa pimeässä ja kaikkein väsyneimpänä kuljettavat kohdat ovat suunnistuksellisesti helpoimpia. Aamuyöllä huomaamme näiden rastien olevan myös kaikkein matalimmissa maastonkohdissa. Suklaat ja sormet jäätyvät. Normaalisti kovin puliseva kaksikkomme tarpoo aivan hiljaa. Molemmat käyvät mielessään läpi reppujensa sisältöä: mitä voisin vielä pukea päälleni. Jo yhden korkeuskäyrän nousu helpottaa oloa. Poikkeamme suunnitelmasta ja jätämme yhden rastin väliin.

Tunturipuron kuvaaja Kuva: Tom Toivonen

Matkalla aamu-uinnillle kisan aattona. Takana aamulenkki ja pieni puronvarsijooga.

Sammalkaverini vauhti hiipuu entisestään. Mietin mielessäni, miten voisin vielä kannustaa jaksamaan. Onko edes inhimillistä kannustaa, kun takana on jo 16 tuntia taivallusta? Mitä silloin saa sanoa olemalla vielä ihminen? Mutta jaloillani on vahva vimma päästä eteenpäin. Kaivamme yhteisen historiamme ensimmäisen kerran hinausköyden käyttöön. Ja yhtäkkiä elämä helpottuu täysin. Saan pidettyä taisteluparini pulinaetäisyydellä. Vauhtimme kasvaa. Aurinko lämmittää taas.

Kolmen kilometrin päässä maalista teemme kiperän valinnan. Päädymme varmistelemaan ja jätämme suunnitellun kuuden pisteen rastin käymättä. Emme halua yhtään maalista myöhästymisen aiheuttamaa miinuspistettä.

Laskettelemme kohti kisakeskusta Ahopäältä saapuvaa polkua pitkin. Muistelen elämäni ensimmäistä Lapin reissua 30 vuoden takaa. Silloin hiihdin marraskuisessa valossa tätä samaa reittiä. Sain lapinkasteen, ihailin keloja ja podin koti-ikävää. Silloin en voinut kuvitellakaan millaiselle reissulle tänne vielä palaisinkaan.

Leimaamme joukkueemme maaliin taivallettuamme 23 tuntia. Olo on käsittämättömän leijuva. Hihkumme ja riemuitsemme.
Maalissa nopeakin vilkaisu karttaan paljastaa monta laatimaamme viisaampaa reittisuunnitelmaa. Olemme kuitenkin ylpeitä suorituksestamme. Reittisuunnitelman teimme kaikella sillä viisaudella ja kokemuksella, joka meillä oli suunnitelmaa tehdessä käytössämme. 23 tunnin jälkeen olemme tietenkin paljon kokeneempia.

Kaverit rivissä Kuva: Terhi Jaakkola

Kotimatkallakaan hymy ei hyydy. Kiitos Te upeat tyypit – mieletön reissu!

Pelkkä kisaan osallistuminen oli elämys, josta riittää pureskeltavaa vuosikausiksi. Osallistumistakin upeampaa oli matka kokonaisuudessaan. Matka, joka alkoi talvisena aamuna uimahallin kahviossa joukkueita ja lentoaikatauluja pohtien. Kaikki ryhmämme yhdessä kokemat naurut, jaetut opit, MM-treenit ja hilpeät hetket. Tännekö ne johtivat? Tunteikkaaseen tunturiin.

Keräämme ryhmän kaikki kuplivat juomat, leiriydymme auringonpaisteisen tunturipuron varteen viilentämään rääkättyjä jalkojamme ja kohottamaan maljoja upeille suorituksillemme. Taskuuni saapuu viesti kotoa kisaa jännittävältä mieheltäni:
”Sammalet alustavissa tuloksissa oman sarjan kolmas ja yleisessä 105. Loistavaa! Onneksi olkoon!”

Olemme KOLMANSIA! Oho!

PS: Sinettipussista avattu mittari paljasti kulkemaksemme matkaksi 113 (k)ilometriä.

Linkkejä:

Kisaraportteja:

24 tuntia tuntureilla

Lokakuussa 2012 osallistuin ystäväni kanssa elämäni ensimmäistä kertaa rogaining-tapahtumaan. Kisan aikana kävimme vakavan keskustelun 5 tuntia kestävän koitoksen sopivuudesta. Olimme vakuuttuneita, että tämä tapahtuma on meille kestoltaan juuri sopiva. Pidempään emme pysty. Seuraavan vuoden tammikuussa osallistuimme 8 tuntia kestävään Loppiais-rogaining-tapahtumaan ja toukokuussa juoksimme jalkamme tohjoiksi 12 tunnin rastihullutuksessa.

Kotimatkalla 12 tunnin kisasta teimme lähes verivalat ja vannoimme: 12 tuntia on ehdoton maksimi. Tämän pidempään tapahtumaan emme lähde.

Ensi lauantaina starttaamme Kiilopäältä yhdessä suursuklaashamaanin, maailman parhaan Vierivät sammalet -seikkailutaisteluparini kanssa 24 tunnin kisaan.

Rogainingkartta Kuva: Terhi Jaakkola

Rogaining.fi-sivusto selittää lajin seuraavasti:
”Rogaining-kilpailuissa liikutaan 2-5 -henkisillä joukkueilla sarjasta ja kilpailusta riippuen yleensä kahdesta tunnista vuorokauteen. Kilpailijoiden tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä käymällä eriarvoisilla rasteilla haluamassaan järjestyksessä annetun ajan puitteissa.”

Erityisesti pidän siitä, miten kansainvälinen rogaining-järjestö tiivistää lajin säännöt:
”Rogaining is an amateur sport to be enjoyed by social and competitive participants and event organisers. These rules have been drafted with simplicity and enjoyment as primary guides and govern the conduct of all rogaining events organised by any group affiliated with the International Rogaining Federation”

Yksinkertaisuuteen ja nautinnollisuuteen ensisijaisesti nojautuvien sääntöjen yhdistyessä luonnossa liikkumiseen olin tietenkin oikopäätä ilmoittautumassa mukaan lajin Suomessa käytäviin MM-kisoihin ajattelematta sen tarkemmin onko vuorokauden mittainen tarpominen tunturissa ihmiselle ylipäätään mahdollista.

Rogaining-suunnittelua Rogainingkartta Kuva: Terhi Jaakkola

Kesälomalla näin unta, jossa kadotin kaverini tunturiin. Löysin hänet vihdoin paksussa toppapuvussa kesähelteessä puuskuttamasta. Unessa teimme yhdessä kaikki mahdolliset ja mahdottomat mokat. Ajattelin tämän olleen loistokas kenraaliharjoitus, jota seuraisi sulavaisen sujuva kisa.

Onneksi kävimme verryttelemässä roga-tunnelmia ihan oikeassakin kisassa Someron yössä. Touhukkaasti käytimme yli puolet reitin suunnitteluun annetusta ajasta, kunnes tajusimme karttoja olevan luulemamme yhden paperin sijaan kaksi. Loma oli paahtanut henkisen hiusvärimme astetta blondimmaksi. Aikapaineen alla ajattelu on lajin suola. Nyt suolapitoisuus kohosi turhan korkeaksi. Tärkein oppi Someron yöstä: mokan sattuessa otetaan kiukulla ja turhautumisella täytetty kuppi nöyrästi käteen. Kaadetaan sisältö maahan. Täytetään henkinen kuppi alkuperäisellä iloisella innostuksella ja aloitetaan tyynesti alusta.

Kisaa alustava viikko on sikermä sekoilua, hermoilua, ärsyyntyneisyyttä, malttamatonta odotusta, kihelmöivää spekulointia, eväiden pakkausta, sääennusteen kyttäystä, varustepohdintaa, sääntöjen lukua, harjoituskartan tutkintaa, hetken onnellisia fiilistelyjä ja sitten taas vähän varustesekoilua.

Lauantaina olemme samalla viivalla satojen muiden kisaajien kanssa. Ensimmäiseen koskaan napapiirin pohjoispuolella järjestettävään lajin MM-kilpailuun on ilmoittautunut osallistujia Australiasta, Espanjasta, Norjasta, Uudesta-Seelannista, Puolasta, USA:sta ja 16 muusta maasta. Lähtöviivalla meillä on reput täynnä eväitä ja käsissämme kartat, joille olemme suunnitelleet noin 100 kilometrin reitin.

Vierivät sammalet somerolla Kuva: Terhi Jaakkola

Joukkueemme hilpeästä sitkeydestä huolimatta, me emme pysty kisaamaan kärkisijoista. Jossain uskon joukkueemme kuitenkin olevan maailmanmestaruustasoa. Me olemme loistokkaan hyviä nautiskelemaan, iloitsemaan elämyksistä. Pahin moka ei tulekaan olemaan väärä sukkavalinta tai armoton sekoilu reitinsuunnittelussa. Suurin moka, jonka voisimme tehdä, olisi se, ettemme nauttisi kauan odottamamme tapahtuman aivan jokaisesta sekunnista.

Tätä kisaa me emme mokaa.

 

Linkkejä:

10 ajatusta aloittelevalle polkujuoksijalle

Ilokseni pääsin puhumaan Amer Sports Brand Storen Trail Running -iltaan polkujuoksusta aloittelijoille. Olen kasvanut keskellä metsää. Metsä ja polut ovat aina olleet minulle luontevin paikka juoksennella.  Viime vuosina olen onnistunut houkuttelemaan monia uusia iloisia metsäisten rientojen pariin. Olen huomannut aloittelijoiden pohtivat usein samoja asioita, hämmästyvän samassa kohdassa ja kiljahtavan riemusta samoissa käänteissä. Näistä pohdinnoista aloittelijoiden kanssa keräsin 10 ajatuksen listan. Polkujuoksua aloittelijoille 1 Kuva: Terhi Jaakkola Kilometrivauhdit ovat metsäpoluilla mielestäni toisarvoinen juttu. Vauhti on huomattavasti hitaampaa kuin tiellä, eikä koskaan vertailukelpoista oikeastaan minkään kanssa. Roiskuvaa ja märkää vai poutasäätä – jopa sama lenkki on vertailukelvoton kelien vaihtuessa. Ja miksi juosta samaa lenkkiä, kun maailmassa on niin paljon juoksemattomia polkuja? Suosittelen keräämään elämyksiä, ilometrejä. Polkujuoksua aloittelijoille 2 Kuva: Terhi Jaakkola Polkulenkkarit ovat suositeltava hankinta jo aika alkuvaiheessa. Polkulenkkareiden pohja pitää maastossa paremmin, kenkä päästää nielaisemansa veden nopeasti takaisin luontoon ja narut pysyvät hyvin kiinni. Tuntuma maastoon pysyy hyvänä ja kenkä napakasti jalassa. Uusia polkujuoksukenkiä ilmestyy koko ajan uusia. Valikoima on kasvanut hurmaavan valtaisaksi. On mukavaa, että on valinnanvaraa, mutta samalla pää menee täysin pyörälle. Ei syytä huoleen! Polulle voi mennä ihan tavallisillakin lenkkareille. Useissa tapahtumissa pääsee kokeilemaan kenkiä. Kannattaa lähteä mukaan yhteislenkeille ja haastatella muita juoksijoita. Kerätä ajatuksia ja ostaa kengät sitten, kun tuntuu hyvältä. (Itsestäni tuntuu tällä tavoin hyvältä vähän liian usein…) Polkujuoksua aloittelijoille 3 Kuva: Terhi Jaakkola Erityisesti talveksi suosittelen kaikille juoksijoille nilkan suojaksi ’gaitereita’. Olisikohan oikea suomenkielinen sana ’nilkkain’? Nilkkasuojia voi pitää myös kesällä. Estävät niin neulasten kuin oravienkin päätymisen kenkiin. Juomaliivin uumenissa minulla kulkee aina pieni ensiapupussi: avaruuslakana, nilkkateippiä, sidostarpeita, kertakäyttöinen kemiallinen lämmittävä pussi. Mukana kulkee myös puhelin, jolla voin avaruuslakanaan kääriytyneenä soittaa tarvittaessa apua.

(Lisäys 17.5.2015: Tarkemmin juoksureppuani tongittuani muistin, että mukana kulkee aina myös pieni pussillinen vessapaperia sekä kesäisin käärmepakkaus.)

Polkujuoksua aloittelijoille 4 Kuva: Terhi Jaakkola Seurasin pitkään maantiemaratoneja juoksevan lenkkikaverin harjoittelua hämmentyneenä. Ihmettelin, eikö hän todellakaan tee lainkaan lihaskunto- tai koordinaatioharjoituksia. Opin, että maantiemaratonin pystyy juoksemaan läpi melkeinpä ilman vatsalihaksia. Polulla ensikertalaiset kauhistuvat ensin: ”Täällähän kaatuu!” Ja seuraavaksi kuuluu hihkuntaa: ”Tämähän on hurjan monipuolista!” Polkujuoksua aloittelijoille 5 Kuva: Terhi Jaakkola Etkö pääse korpeen? Ei hätää, Suomessa melkeinpä missä vain löytyy metsälampareita, joilla voi juoksennella. Ehkä aloitat polkujuoksijan urasi poikkeamalla aina silloin tällöin tieltä polulle? Polkujuoksua aloittelijoille 6 Kuva: Terhi Jaakkola Aloittelevat maantiejuoksijat kertovat aina ylpeinä: ”Jaksoin juosta x kilometriä kävelemättä yhtään.” Tätä kommenttia jään aina pohtimaan. Miksi ei voisi kävellä? Metsässä ja polulla ainakin voi. Ja pitää. Polulla voi myös pomppia ja loikkia tai kiivetä välillä vaikka puuhun tai kivelle. Polkujuoksua aloittelijoille 7 Kuva: Terhi Jaakkola Polkujuoksija hullaantuu talvesta ja juoksee poluilla. Lisää aiheesta kirjoituksessani Polkujuoksijan parempi talvi. Polkujuoksua aloittelijoille 8 Kuva: Terhi Jaakkola Uudellamaalla asuvalle paras paikka löytää polkulenkkiseuraa on Helsinki Trail Running Clubin Facebook-sivu. Samalla seinällä käydään jatkuvasti kiinnostavaa, hyvän henkistä ja asiallista keskustelua polkujuoksentelusta. Jostain syystä olen ihastunut Instagram-palvelun tarjoamaan mahdollisuuteen löytää polkujuoksijoita kaikkialta maailmasta. Joka päivä bongaan jonkun maiseman tai polun, johon olisi kiva päästä joskus juoksemaan. Inspiroivaa. Polkujuoksua aloittelijoille 9 Kuva: Terhi Jaakkola Yhteislenkkejä on tarjolla kaiken vauhtisille. Letkassa oppii. Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan – ainakin kokeilemaan. Suomen lukuisat polkujuoksutapahtumat löytyvät Trailrunning.fi-sivustolta. Tapahtumat tarjoavat hauskan hengen lisäksi myös valmiiksi merkityn reitin. Polkujuoksua aloittelijoille 10 Kuva: Terhi Jaakkola Jos et ole vielä lähtenyt poluille, niin harkitse vielä hetki. Lähdin ystäväni kanssa täysin tietämättömänä mukaan Nuuksio Classic Trail Marathon -tapahtuman yhteislenkeille. Letkassa kuuntelimme kokeneempien tarinoita. Pian olimme jo osallistuneet polkujuoksutapahtumien lisäksi myös rogaining-kilpailuihin ja kolunneet multisport-kisoja. SwimRun-kisat kuulostavat hauskalta idealta ja Jukolassa olemme tietenkin mukana. Puuhakalenteri täytyy. Lenkkarikasa eteisessä kasvaa. Arjessa on sopivalla tavalla seikkailun makua, ja mielessä on aina joku uusi hullutus, johon voisi lähteä mukaan. Polku kutsuu. Kuuletko?

 

Lisäys 30.4.2015 klo 13:00
Trail Running -illassa pitämäni esitys löytyy myös SlideSharesta:

Asioita jotka saavat sydämen loiskumaan

Viime kesäloman kuumimpana päivänä suolasimme itseämme ystäväni kanssa meressä. Huomasimme potevamme samaa kateuden lajia. Olemme kateellisia sille itsellemme, joka ei ole vielä lukenut tätä tai tuota suosikkikirjaamme. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Mia Kankimäen sielun sulattava Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ei ole tällainen kirja. Kankimäen tyynyn alle sopiva kirja ei ole luettava, se on tunnetila.

Sivu 697. Kuva: Terhi Jaakkola

Auringon palattua kevään myötä taivaalle, ilmaantui Kankimäen kirjan tunnetila mieleeni. Luin kirjan vuosi sitten juuri tämän saman huhtikuunvalon valloittaessa.

Kirjassa sekä kirjoittaja että kirjan päähenkilö laativat listoja. Listoja kaikesta: miellyttäviä asioita, asioita joita huomaa matkalla, julkeita asioita, ärsyttäviä asioita ja tietenkin asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Listaan asioita, jotka ovat saaneet mittarin mukaan sydämeni lyömään nopeammin viimeisten viikkojen aikana:

  • Porrastreeni Malminkartanon jätemäellä
  • Mäkijuoksu Haukkalammen metsissä
  • Kevät-rogaining
  • Pääsiäisen sohjokenkäkävely Kettukankaalta Sammakkolamminholman kautta Välimäelle
  • Lapasesta lähtenyt iltalenkki luistelusuksilla

Oliko tämä polku tässä jo silloin? Kuva: Terhi Jaakkola

Kirjan päähenkilö, Sei Shonagon tarkoittaa kuitenkin sykkeen sijaan jotain muuta. Hänen listansa eivät olekaan listoja asioista, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, vaan listoja asioista, jotka saavat sydämen läikkymään ja loiskumaan, kammiot tärisemään vailla ensiavun tarvetta.

Näitä hetkiä ei ehkä juuri eläessään huomaa. Siksi on syytä listata.

Juuri nyt, huhtikuun valossa, tässä istuessani sydämeni saavat läikkymään seuraavat ajatukset tulevista tai jo menneistä hetkistä:

  • Juuri kantavaksi jäätyneen jään laulu edellä luistelevan terien alla
  • Riemu mittarin kilometrien vaihtuessa 49:stä 50:een Hyvinkään Sveitsin pimeässä, märässä, lumisessa ylämäessä, kun luulen voivani jatkaa lenkkiä ikuisesti ja jokainen soluni on täynnä onnellisuutta
  • Kesäkuun ensimmäisen viikonlopun aamuyön hetki avomerellä, kun kädessä on kahvimuki, eikä kukaan veneessä tiedä laskeeko aurinko vielä vai joko kääntyi nousuun
  • Maaliskuinen ajatus Sipoonkorvessa kompassi kädessä, kun tajuan juosseeni metsässä jo monta tuntia, eikä satu yhtään mihinkään
  • Kesäloman ensimmäinen aamukahvi juuri oikeasta kupista, kun aikaa on niin paljon, että siinä voi kieriä (kahvi jo toista kertaa mukana listalla. Syytä huoleen?)

Ensi viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa. Ensi viikolla vien sydämeni lyömään sohjoiseen mäkeen, ja pääsen lukemaan ensimmäistä kertaa Peppi Pitkätossun tarinoita veljenpojilleni. Nämä ajatukset saavat sydämeni läikkymään.

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Kuva: Terhi Jaakkola

Blogosfäärin arvioita kirjasta:

Kohtaaminen 16-vuotiaan kanssa

Annika Norlin kirjoittaa kirjassaan ’Texter’ itselleen: ”Och mest av allt vill jag tillägna den till Annika femton år som hade det här som sitt stora intresse. Tack för allt du du läste. Tack för allt dåligt du skrev som gjorde att det til slut blev bra.”

Annika on kiitollinen itselleen. Listaan monesti mielessäni ihmisiä, joille olen kiitollinen siitä, että juuri he ovat osuneet elämääni. Itseäni en ole muistanut kiittää. Ehkä voisin yrittää?

Lukeva, vihreä jänis Kuva: Terhi Jaakkola

Somessa pyörineen nuortenkirjahaasteen innostamana tartun Vilja-Tuulia Huotarisen Kimmel-kirjaan. Ensimmäisellä sivulla tyttö saatellaan matkaan: ”He uskoivat kuitenkin, että tyttö pelastaisi pallon. Kuten kaikki vanhemmat, he olivat siitä ihan varmoja. Kukaan ei pystyisi hoitamaan maailmaa paremmin kuin tämän päivän kuusitoistavuotias.”

Kuusitoistavuotiaana olin varmastikin viisaampi, kuin koskaan sen jälkeen. Ehkä voisin kiittää tuota kuusitoistavuotiasta?

Kiitän häntä ensin Annika Norlinin tavoin kaikista kirjoista, joita hän on tuohon mennessä lukenut. Olen saanut elää niiden kautta monta elämää. Muuten olisin ehtinyt vain yhden. Kiitän sitkeästi urheilemisesta, vaikka kolhuja on jo osunut matkalle pari. Kerron saaneeni liikkumisen ansiosta itselleni oman laiseni, jatkuvasti uusia elämyksiä tarjoavan elämäntavan.

Kuusitoistavuotias vaivautuu. Ei osaa ottaa kiitoksia vastaan.

Vihreän jäniksen häntä Kuva: Terhi Jaakkola

Hätäännyn. Täytän ilman puheella, ettei hetki menisi ohi. Yritän keksiä kiitosten väliin jotain, josta tuo tyttö voisi kiinnostua. Kerron olevani matkalla elämäni ensimmäiseen ultramatkan juoksutapahtumaan. Selitän kuinka iloinen olenkaan, kun pääsin mukaan syksyn isoon rogaining-kisaan ihan suoraan, vaikka pelkäsin, että osallistumiseen vaaditaan kovia karsintatuloksia.

Tyttö katsoo minua tyrmistyneenä ja kysyy: ”Olet siis iloinen, kun pääsit mukaan? Mitä oikein tavoittelet?”

Vihreä jänis ja pinkki kirja Kuva: Terhi Jaakkola

Vastaan haaveilevani ultramatkalla maaliin pääsystä.

Hän ei ymmärrä. Ei ymmärrä, miksi matkustaa mihinkään, jos ei aio voittaa. Hän on tyrmistynyt ja ehdoton. Mieleeni nousee sana kirkasotsainen, vaikken merkitystä täysin tiedäkään. Lähetän lämpimän, osaaottavan epätoivoisia ajatuksia kaikkien teinien vanhemmille. Tästä ei nyt tule yhtään mitään. Emme ymmärrä toisiamme. Yritän sanoa jotain matkan merkityksellisyydestä määränpäähän verrattuna, mutta kuulostan lattealta aforismitädiltä.

Kiitollisuus taitaakin olla tuoretavaraa. Pitää kiittää itseään tänään. Tämän päivän asioista tänään ja huomenna lisää. Yritän vielä huikata lämmöllä tytölle Norlinia mukaillen: ”Tack för allt dåligt du gjorde som gjorde att det til slut blev bra.”, mutta hänellä taisi olla mielenkiintoisempi lankapuhelu kesken.

Tack det blev bra. Kuva: Terhi Jaakkola

Röykkiöittäin tirkisteltävää

Olivia-lehti tarjoili 10 vinkkiä ammattiblogaajaksi aikovalle. Uutta on aina hauska oppia, vaikka tavoitteena ei ammattilaisuus olisikaan. Päätin toteuttaa ensimmäiseksi vinkin numero 5:

”Anna lukijoille sopivasti tirkisteltävää. Mitä enemmän itsestään antaa, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. Siinä on sellaista tirkistelynhalua, että mitä teillä on joulupöydässä ja millaiset tapetit olohuoneessa. Täydellinen on tylsää.”

Joulupöydässä meillä oli niin ujo silli, etten uskalla kuvaa jakaa. Kuusen alla sen sijaan päivystivät kovin hohdokkaat kaverit.

kuusen alla Endorfiininmetsastaja Kuva: Terhi Jaakkola

Koska olo- eikä muissakaan huoneissamme ole tapetteja, paljastan sisustusajatteluni vankan kulmakiven: röykkiöt.

8-tunnin tammikuinen rogaining-tapahtuma vaati normaalia suuremman röykkiön, koska osallistuin kisaan pyörällä.

rogainvarusteet Endorfiininmetsastaja Kuva: Terhi Jaakkola

urheiluvarusteita Endorfiininmetsastaja Kuva: Terhi Jaakkola

Kestoröykkiön muodostavat uima- ja jumppailukassit sekä pyöräilyreppu. Talvisin kukkulaa koristaa myös retkiluistelureppu. Kaiken täytyy olla aina valmiina, muuten jää elämää elämättä. Tapahtumiin liittyvien röykkiöiden keruu käynnistyy jo pari vuorokautta ennen starttia. Eteisen lattia on aina toimiva paikka asioiden ripotteluun. Viime hetkellä ei mikään löydy. Keskellä lattiaa asioille annetaan mahdollisuus säilyä tallessa.

Reppuja Kuva: Terhi Jaakkola Joskus röykkiöitä voi kasvaa lattialle vaikkapa vain siksi, kun päätän kokeilla toimisiko pyöräilyreppu luistelureppuna ja voisinkohan  korjata pyörän siinä sivussa ja onnistuisinko rakentamaan retkipatjasta  retkiluistelusauvalle lämpimän kädensijan.

Kotiinpaluun ja lähtemisen välissä kuivattelen kamoja. Kuivatusröykkiö huolehtii kätevästi siitä, ettei kukaan ulkopuolinen eksy vahingossa saunaamme. Sisäpuolisillekin saunaan pääsy tuottaa toisinaan ongelmia. Jouluna tämä röykkiö oli kipattu piiloon. Keräsin kiitoksia.

sauna Endorfiininmetsastaja Kuva: Terhi Jaakkola

Röykkiöt voivat kasvaa lattioiden ja seinien lisäksi myös ovenkahvoihin.

kengänlämmittimet Endorfiininmetsästäjä Kuva: Terhi Jaakkola

rukkaset_Endorfiininmetsastaja_TerhiJaakkolaVielä elämätön vuorokausi lähestyy taas vinhaa vauhtia rakentaessani eteiseen muuria seuraavan päivän varusteista.

Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa sivulla 65 Nipsu, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen ovat taivaltaneet koko yön.

”Nipsu alkoi kitistä.
– Minua väsyttää, hän sanoi.
– Olen väsynyt kaikkeen. Nyt on teidän vuoronne kantaa telttaa. Ja ohukaispannua.
– Se on hyvä teltta, sanoi Nuuskamuikkunen
Mutta pitää varoa kiintymästä liikaa omaisuuteen. Heitä se menemään. Ja ohukaispannu myös.
– Oletko tosissasi? Kysyi Nipsu ällistyneenä.
– Kuiluunko?
Nuuskamuikkunen nyökkäsi.”

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (42) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Helena Kemppainen

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.

Saaressa

Elämää meren keskellä