Retkiluistelija sairastui jäähulluuteen

Jäitä hatussa

Kohvajää, teräsjää, paannejää, marmorijää, jääpuikko, jääkukka, jääkukkameri ja luonnon lumoavista lauluista kaunein: jään laulu.

Porkkalan jäälummelammella

Jouluaattona pääsin melomaan merelle hilpeän seurueen kanssa. Auringon säihkeessä lauttauduimme hetkeksi ja nautimme glögit. Tapaninpäivänä pinosin vuodenvaihteen reissuun kasan kirjoja, polkujuoksutamineet ja vain varmuuden vuoksi, myös retkiluisteluvälineet. Luonto päätti toisin. Leuto sääennuste vaihtuikin paukkupakkasiin. Kirjojen lukemisen sijaan luin jäätä, karttoja, retkiraportteja, tuuliennusteita ja vielä vähän lisää jäätä. Enemmän kuin koskaan ennen.

Jäitä pitkin – joululomani lempilukeminen

Vain muutama vuosi sitten kuuluin siihen pelottavaan ihmisryhmään, jonka edustajat kysyvät: ”Joko jää kantaa?” Hämmästelen, miten olen voinut säilyä hengissä, hukkumatta. Jää ei ole on/off-asia. Jää elää. Jää voi kantaa kymmenen kulkijaa ja hajota yhdennentoista alla. Jään muodostumiseen vaikuttavat niin monet seikat, ettei yhdellekään vesistölle voi laskea täydellistä kaavaa, joka kertoisi kuinka paksua jää kulloinkin on. Ja siksipä jää onkin niin kiehtovaa.

Erotatko heikon jään rajan?

Suomen retkiluistelijoiden retkillä olen saanut nauttia kokeneiden retkenvetäjien turvallisista letkoista. Ahminut oppeja omatoimiretkikurssilla. Koputellut jäätä hieman laiskahkosti, antanut muiden hoitaa ajattelun. Ja yhtäkkiä olenkin Savossa, keskellä täydellisiä jäitä. Mukana terät ja terävät luisteluystävät.

Syvärin jääpirunpellolla

Ensimmäiset omatoimiretket avasivat aivan uuden maailman. Vatsaan asettuu kylmä kuutio. Jännittää. On ihanaa. On pakko ajatella ja havainnoida ihan joka hetki. Kerrata turvallisuusoppeja. Tarkistaa omat ja kaverin varusteet. Tutkia jään paksuutta taukoamatta.

Porkkalassa aurinko kertoi keväästä

Sitten koittaa päivä, jolloin ensimmäisen kerran osaan ennakoida: jää on sellaista, kuten kartan perusteella arvelinkin. Salmien sulat, selkien teräsjäät ja kapeikoiden jääpirunpellot asettuvat paikoilleen. Kosken virtaus pyörähtää järvellä juuri kuten olemme retkeä suunnitellessa ennakoineetkin. Aikaisemmin huonommat jääalueet harmittivat, nyt onkin nautinnollista pohtia, miksi jää on läjäytynyt jossain ja lauttautunut toisaalla. Etsimme yhdessä parhaita herkkujäitä, mutta yhä useammin koukkaamme tutkimaan muutoksiä jäässä, pohtimaan railon paikkoja ja rannan sulaa kohtaa.

Pielisellä etsimässä turvallista railonylityspaikkaa

Pakkasen kiristyessä jää pamahtelee. Kuulostaa kuin ukkonen löisi jalkojen alle. Jalat tutisevat tovin spagetteina. Lauhtuessa lahti kurnuttaa ja kumisee. Jokaisella retkellä päädyn polvilleni. Tuijotan jään hämmentävän kauniita, miljoonia eri olomuotoja. Katselun lisäksi rakastun jään kuunteluun. Jää on laulua, pauketta, rahinaa ja helinää.

Railo ylitetty turvallisesti ja kuivin monoin

Palaan Savon jäiltä Pielisen ja Päijänteen retkien kautta kotivesistöille. Porkkalan retkellä jää notkuu aaltojen keinussa.

Juuri kun hurmaantumiseni jäähän on kääntymässä sulaksi hulluudeksi, saapu lumi. Kausi katkeaa hetkeksi, mutta luisteleva yhteisö etsii uutta jäätä viehkolla vimmalla. Huhu kertoo: Ahvenanmaalla saattaisi olla tuoretta jäätä. Tammisaaressa jotain toivoa.

Päijänteen jääkukkameressä

Ehdin elämään lähes neljä vuosikymmentä tietämättä mitään jään upeasta maailmasta. Mikä onkaan seuraava mieletön maailma, johon en vielä ole ymmärtänyt kurkistaa?

Päijänteellä – iloinen kuin saukko, jonka hilpeitä jälkiä näimme tällä retkellä

Linkkejä:
Suomenluonto.fi: Lauri Hallikaisen taltioimia jään ääniä
Jouni Kenttämiehen video jään laulusta luistelijoiden alla

Aikaisemmat kirjoitukseni retkiluistelusta:
10 tuunausvinkkiä retkiluistelijalle
Haikuja talvelle
Lönnrot, ultramatkaaja
Jäässä on reikä
Musta mieletön taikatalvi
Tyhjennys- ja täydennysharjoituksia