52 kertaa vuodessa

Madon sijaan aamupyöräilijä nappaa parhaat maisemat.

Meneillään oleva Liikkujan viikko huipentuu huomenna Auton vapaapäivään. Liikkujan viikon sivusto tiivistää tavoitteensa: ”Liikkujan viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16.–22.9. Vuonna 2015 teemana on erilaiset kulkumuodot eri matkoilla.”

Ystävältäni Helenalta olen oppinut ajattelemaan, että totaalisen muutoksen sijaan tärkeämpää on tehdä jotain säännöllisesti, vaikka vähänkin.

Viikon sateisimpana aamuna muistin, etten ole vieläkään hankkinut kickbikeen lokasuojaa

Työmatkapyöräily ihan jokaisena aamuna on monelle mahdottomuus. Useimmat pystyisivät kuitenkin polkaisemaan töihin keskimäärin kerran viikossa. Keskimäärin kerran viikossa = keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Sehän onkin jo aikamoinen saavutus! Muutos, jota kannattaa tavoitella.

He, jotka ovat jo päätyneet työmatkasatulaan, virnuilevat nyt. He tietävät, ettei tätä ihanuutta malta yhteen kertaan viikossa jättää.

Meloen toimistolle. Ehdottomasti hitain, mutta myös elämyksellisin aamu.

Vielä muutama vuosi sitten olin täysin vakuuttunut, etten voi työmatkapyöräillä. Nyt olen puolivahingossa viettänyt viikon sijaan kokonaista liikkujan vuotta! Ensin hurahdin työmatkapyöräilyyn. Pyöräilyn lisäksi olen vuoden sisällä juossut, kävellyt, melonut ja potkinut kickbikella työn ääreen. Mitä seuraavaksi? Hiihtäen? Rullaluistellen?

Miltä kuulostaisi kokeilla jotain uutta? Vaikka vain kerran viikossa?

Multisport-ohjeita ensikertalaisille

Sain houkuteltua lauantaina 9.5.2015 käytävään Spring Adventure -multisportkisaan joukkuekaverikseni ensikertalaisen. Sähköpostitse yhden henkilön opastuksen sijaan jaan ajatukseni, ohjeeni ja pakkauslistani julkisesti. Ehkä listalta löytyy joku hyvä vinkki kokeneemmillekin?

Ensikertalaisen kysymykset:

Miten pitkiä etapit ovat? Tiedämmekö etukäteen missä järjestyksessä eri lajit kisassa ovat?
Kuntosarjalaisina meillä kisan kokonaismatka on noin 30 km. Matka koostuu enimmäkseen pyöräilystä ja vähiten melonnasta. Loput matkasta kuljetaan juosten. Tapahtuman Facebook-sivulla on jo paljastettu miesten kisasarjan lajien järjestys sekä eri lajien matkat. Samat tiedot kuntosarjasta paljastunevat viimeistään perjantaina. Muutenkin tuota FB-sivua kannattaa seurailla. Jaossa on hyviä vinkkejä, mutta ennen kaikkea hauskaa kisafiilistä nostattavia julkaisuja.

Kannammeko mukana vaihtovarusteemme? Jätämmekö johonkin meitä odottamaan?
Juomareppuun kannattaa napata mukaan omaa akilleenkantapäätä varten vaihtovaatteet vesitiiviiseen pussiin. Itselläni jäätyvät kädet kaikkein helpoiten, joten pakkaan mukaan parit vaihtohanskat. Kilpasarjoissa voi olla tarjolla hyvinkin märkiä pätkiä pitkin kisaa. Meidät kuntosarjalaiset saatetaan näin kevään kisassa säästää pahemmilta uiskenteluilta reitin varrella. Joskus melontaosuus voi olla keskellä kisaa. Tällöin on melontapaikalle saanut antaa kuljetettavaksi oman varavarustepussin.

Voiko käyttää pyöräilykenkiä vai kannattaako lähtee juoksulenkkareilla?
He joille pyöräilyosuudet ovat kaikkein vahvimpia, lukkopolkimet tuovat polkemiseen selkeästi lisää voimaa, polkimet eivät sovi lenkkareille ja polkupyöräilyn sijaan he kutsuisivat lajia pyörityspyöräilyksi – heille selvä kenkävalinta näyttää olevan klossikenkä.

Omista jaloistani pyöräilykengillä juoksu tuntuu kömpelöltä. En ole kovin ketterä klossipyörittelijä (vielä) ja polkimillani voi hyvin pyöräillä myös lenkkareilla. Minun kenkävalintani ovat polkulenkkarit. Mutta mitkä niistä? Onneksi ei tarvitse ihan vielä päättää!

Jotkut kuljettavat toisia kenkiä mukanaan ja vaihtavat kengät lajin vaihtuessa.

Onko juoksu enemmän asvaltilla vai maastossa?
Selvästi enemmän maastossa. Osittain jopa metsässä. Ihanaa!

Pärjääkö normipyörällä vai onko maastopyörä parempi?
Maastopyörä on parempi. Kuntosarjassa pärjää ihan millä vain pyörällä. En ihan maantiekiiturillä matkaan lähtisi, mutta vanhalla 3-vaihde-nopsalla jo reitistä selviäisi.

Voisiko pyöränpaikkaustarvikkeita yhdistää?
Voi hyvin yhdistää. Mielestäni on kuitenkin hyvä rutiini pitää aina pyörässä omat huoltovälineet mukana. Minulla pieni huoltolaukku kulkee aina pyöräillessä satulan alla kätevästi. Sitten, kun lähdemme urhoilemaan monen vuorokauden mittaisiin seikkailukisoihin, joissa aivan kaikki varusteet kannetaan koko ajan mukana – sitten voimme hieman optimoida ja pakata mukaan vain yhdet rengasraudat. On aina tärkeää osata tehdä itse tärkeimmät pikakorjaukset omaan pyörään.

Mukaan kannattaa pakata myös varaosia pyörän karttatelineeseen. Juuri oikeasta kohdasta kadonnut ruuvi muuttaa pyöräsuunnistuksen hetkessä muistisuunnistukseksi.

Miten paljon varaenergiaa kannattaa kantaa mukana?
Meillä kisaan mennee noin 4-5 tuntia. Juomaa ja muutama geeli tai patukka reppuun tai taskuihin riittää hyvin. Pyörässä lisäjuomapullot kulkevat kätevästi mukana. Kisassa on monta lajivaihtoa ja jatkuvasti jotain hauskaa mietittävää. Syöminen ja juominen saattavat helposti unohtua. Onneksi minulla on toistaiseksi ollut onni kisata kavereiden kanssa, joiden syömisestä en ole joutunut huolestumaan, ja jotka ovat muistuttaneet minua aiheesta kärsivällisesti.

Onko järjestäjien puolesta mitään juomapisteitä tai muuta tankkausta?
Kannattaa varautua kantamaan kaikki omat eväät mukanaan. Omaan reppuuni harkitsen hankkivani mukaan kokoontaitettavan muovikuksan, jolla voi kätevästi kaapaista lisää vettä mukaan mahdolliselta tankkauspisteeltä.

Kuinka vaativat kiipeilyosuudet ovat? Kannattaisiko harjoitella etukäteen?
Hyvä kuntoinen seikkailija pärjää kuntosarjassa ilman lajiharjoittelua. Kisat, joita olen ehtinyt koluamaan, ovat tarjonneet toistaiseksi vain erilaisia köysillä tasapainoilutehtäviä. Joinain vuosina tämän saman sarjan kisoissa on ollut laskeutumistehtävä, josta on suoriutunut turvallisesti vailla aikaisempaa kokemusta. Ensimmäinen kerta selkä kohti tyhjyyttä voi kuitenkin tuntua aika hurjalta, joten kiipeilyä tai laskeutumista – jotain missä pääsee kokeilemaan luottamustaan köysiin, on hyvä kokeilla etukäteen. Onnekseni olen päässyt kokeilemaan. Kokeilusta lisää tarinaa täällä.

Muutamia edellisissä kisoissa opittuja juttuja:

Emit-leimauskortti teipataan kuminauhaan tiukasti kiinni. Kuminauhan toinen pää kietaistaan varmasti pysyvällä, mutta helposti irroteltavalla solmulla kiinni juomareppuun. Yksi joukkueen jäsenistä vastaa kaikilla rasteilla leimauksesta. Kerran tuli kuitenkin vastaan tilanne, jossa leimausvastuullisen kannatti jäädä suorittamaan kiipeilytehtävää, suunnistusvastuullisen sännätessä leimauskorttia vaativan muistisuunnistustehtävän kimppuun. Tuossa kisassa olimme teipanneet emit-laitteen tiiviisti kiinni leimausvastuulliseen. Hampailla oli saksia ikävä.

Saamme kisan materiaalit (kartat + reittikirja) 2 tuntia ennen lähtöä. Piirrettyämme suunnittelemamme reitit kartoille päällystämme kartat tiiviisti kontaktimuovilla, jonka saumakohdat varmistamme erityisen tarkasti. Ensimmäisessä kisassa muovittamaton suunnistuskartta ui melontaosuudella mukana ja löytyi mössönä repun taskusta suunnistusosuuden koittaessa.

Illat ennen kisaa:

• Lataa sykemittari ja tyhjennä tarvittaessa
• Huolla pyörä
• Kiinnitä karttateline pyörään
• Viritä emit-kapulan kuminauha
• Pakkaa juomareppu
• Lue kisan säännöt ajatuksella läpi

Mukaan:

• Kisan jälkeen: vaihtovaatteet, pyyhe, eväät
• Muovipusseja mutaisten vaatteiden ja kenkien kotiinkuljetusta varten*
• Kisaan:
  • Polkulenkkarit
  • Polkupyörän karttateline
  • Kypärä
  • Polkupyörä + korjaustarvikelaukku
  • Juomareppu/liivi
  • Kontaktimuovia, sakset, korostustusseja reitin piirtämistä varten
  • Aurinkolasit/pyöräilylasit
  • Reppuun:
    • vesipullot
    • energiageelejä, patukoita
    • puhelin vedenpitävästi pakattu (joukkueelle riittää yksi puhelin)
    • sidostarpeita, urheiluteippiä vähintään 5cm x 1m ja 2 laastaria
    • avaruuslakana*
    • vessapaperia kaiken varalta*
    • emit-kortti kuminauhalla kiinnitettynä (yhdellä joukkueen jäsenistä)
    • kompassi (molemmilla – taktikon kompassi on suunnistusvastuullisen varakompassi)
    • vaihtohanskat/-sukat / -paidat
    • kynä
    • varahakaneuloja, jos kisanumero kiinni hakaneuloilla

Pitkiä listoja ja pohdintoja. Vankinkin valmistautuja tulee kohtaamaan yllätyksiä. Tämä kuuluu kisan luonteeseen. Vastassa voi olla peilikuvakartta, älynystyröitä ja hermoja riipova pulma, ennen kokeilematon köysirata, muistisuunnistusta – mitä vain! Ah ja nam – ja aina jää joku juttu mieleen kaivelemaan: miksi emme heti tajunneet! Ensi kerralla osaamme!

Kisassa lajit vaihtuvat tiheästi, kulkumuoto muuttuu, matka jatkuu, ja sitten aivan yhtäkkiä oletkin maalissa. Siksi kannattaakin keskittyä nautiskelemaan menosta jo aivan ensimmäisistä metreistä alkaen!

Linkkejä:

• Anne Dahlgrenin kirjoitus Relaa.com:ssa kertoo mainiosti mistä multisportissa on kyse. Jutussa mukana raportti kahdesta multisport-kisasta. Erityisestin Tallinnassa käyty kisa vaikuttaa aivan vastustamattoman hauskalta!
• Multisport-sivu Facebookissa. Hyvä lähde monelle tiedolle. Seinällä kutsuja moneen hauskaan kisaan.
• Kisaraportteja aikaisempien vuosien Spring Adventure -kisasta
  Jaksaa jaksaa: Spring Adventure ja Oxalis feat MJKettu

*lisätty 8.5.2015 pakkauksen tiimellyksessä

Sopivan suuri seikkailu

Kuovinkalliolla

Huhtikuussa ilmoittauduin Espoon Eskimoiden melonnan alkeiskurssille, kesäkuussa kurssin ohjaaja komensi pois vedestä – halusivat päästä ymmärrettävästi nukkumaan, vaikka kesäyö olisikin tarjonnut hyvin valoa. Elokuussa osallistuin jatkokurssille. Lokakuun vilkuttaessa ensimmäisiä pakkaslukemia liian iloinen retkue pyysi mukaansa melomaan Kymijoen Pyhtään haaralle. Löydän itseni testaamasta kajakkia pimenevässä pakkasillassa pohtien voinko lähteä mukaan reissuun, vai muuttuisinko jääpuikoksi heti kajakkiin pujahdettuani.

Piuhain haara lokakuun valossa

Lokakuisena lauantaiaamuna ikkunoista vilkkuu jäälampareita, kun siirrymme Aholan Lomalaitumelta lähtöpaikallemme Inkeroisiin. Olin juuri pukenut päälleni kuivapuvun ensimmäistä kertaa elämässäni. Sateessa sormet muuttuvat pakkasnakeiksi ja kajakin pakkaaminen on rutiinitonta sähläystä. Vihdoin pääsen pujahtamaan retkipatjalla vuoraamaani kajakkiin, aukkopeitteen suojiin. Muutama veto ja sormia lukuun ottamatta on ihan lämmintä. Uskomatonta! Tämähän on talvilaji.

Lokakuisena sunnuntaiaamuna kaikki aikaansa seuraavat pukeutuvat tyylikkääseen hameeseen.

Kylmyyttä pelätessäni en tajunnut pohtia reitin muita haasteita. Myötävirtaa ymmärsin olevan luvassa, mutta vasta ensimmäisen kohinan kantautuessa korviin ajatuksiini rakentui yksi olennainen juttu: luvassa on ainakin neljä koskea. Saan kokeneelta ja kultaiselta reissukaverilta hyvät neuvot: keskity pitämään kajakin keula kohti menosuuntaa, katso mistä vesi menee ja mene sieltä, siirrä painoa eteenpäin, melo, melo ja melo. Nopeimmin saat käännettyä kääntämällä melan hetkeksi takaperäsimeksi. Seuraan luottavaisena ohjeita ja edellä melojaa. Ensimmäinen ikinä melomani koski jää selän taakse. En kaatunut. Veden sijaan kajakin täyttää riemu.

Melaan kiinnitettävät tuulisuojat olivat reissun pelastus. Tauolla tuulisuojien alle pukemistani hanskoista sai puristaa vuonollisen vettä. Kädet pysyivät meloessa hyvin lämpiminä.

Matkalla saamme ihailla kymmenten ja taas kymmenten joutsenten kokoontumista vaihtamaan kesän kuulumisia ja valmistelemaan muuttomatkaa. Maisema esittelee lempeästi kaikkia harmaan vivahteita.

Onneksi vesi oli enimmäkseen sulaa.

Ihmettelemme joen yli viriteltyjä tukkeja ja köysiä kunnes oivallamme niiden liittyvän jäiden tuhojen torjuntaan. Myöhemmin opin ELY-keskuksen sivuilta näiden olevan juuri paikoilleen asetettuja hyytöpuomeja. Ensimmäisen päivän päätteeksi harmaahaikara tervehtii meitä ylilennollaan.

Hyytöpuomit valmiina talveen

Illalla reissukaveri käy kävelylenkillä ja ihailee tuulen lauluja puissa. Hän haikailee telttaan, ja ihmettelee miten päädyimmekään majoittumaan kerrossänkyihin, tuulen kuulumattomiin. Hien paistuessa kiinni paitoihimme sähköpatterin lämmössä pohdin salaa olenkohan ihan arkajalka. Ennen unta tarinoimme hetken erilaisista vesiseikkailuista. Kuulen huimia tarinoita hernekeitolla käyvästä supermelojasta sekä ranskalaisesta jätehuollosta.

Reittiopas suosittelee Kymijoen Pyhtään haaraa perheille ja aloittelijoille. Suosittelisin reittiä kajakinraahausinnokkaille perheille.

Sunnuntaina vastatuuli saa Tammijärven ylityksen tuntumaan viikon mittaiselta. Saan jälleen hyviä neuvoja ja pääsen opettelemaan letkassa melomista. Käsillä en jaksa enää repiä itseäni eteenpäin. On pakko muistella alkeiskurssin tekniikkaoppeja. Aaltojen läiskeessä mietin seikkailun suuruutta. Olen elämäni pisimmällä melontaretkellä, laskenut ensimmäiset koskeni, oppinut varustautumaan kylmään keliin ja tutustunut reittioppaan merkintöihin ensimmäistä kertaa. Jännittänyt lähtemistä, ja selviytynyt jo monesta minulle suuresta jutusta. Ymmärrän reissun olevan minulle juuri sopivan suuri seikkailu, sopivan haastava ja opettavainen. Yhtä numeroa suurempi olisi jo hölmöilyä, turvallisuusriski. Ensi kerralla voin valita taas yhtä numeroa suuremmat saappaat, ylemmän hyllyn yritykset.

Strukan sulun häämöttäessä olen asettunut kajakkiini, löytänyt retkimelonnan leppoisuuden ja oivaltanut tässäkin lajissa matkan olevan päämäärää tärkeämpi.

Strukan sululla. Onnellinen. Takana 55 kilometriä ja 4 koskea.

Linkkejä:

Outdoors Finlandin sivuilta löytyy reittiopas tälle ja monille muille reiteille täysin veloituksetta

Koskimelonta.com-sivuston hauska Koskimelonta – suomi -sanakirja

Jos rakastat liikennevaloja

”Minäkin voisin joskus pyöräillä töihin, mutta kun sinne on kotoani aivan liian pitkä matka”, toteaa ystäväni, jonka kodin sijainnin tiedän oikein hyvin. Tekee mieli halata ja sanoa: ”Olet suloinen. Olet IHAN kuin minä vuosi sitten”. Tyydyn hymyilemään leveästi ja kysymään kuinka monta kertaa hän on kokeillut. Siirtymispyöräilemättömyyden syyt ovat usein sympaattisia. Ja vain hyvin harvoin totta.

Vielä vuosi sitten kotoani oli lähes kaikkialle aivan liian pitkä matka ja kamalogistiikka oli ylipääsemätön este. Edellä mainitut olivat totuuksiani kunnes kokeilin ja koukkuunnuin. Vuoden aikana olen satulassa matkaten huumaantunut aamusumusta, seonnut kesäyöstä, rakastunut räntäsateeseen, epäonnistunut renkaanvaihdossa, ottanut hammaslukua. Olen saanut reppuuni mahtumaan aamu-uintipussin, läppärin, työvaatteet, monot ja melontavarusteet – siis samaan aikaan. Olen oppinut, että kaikkialle on alle tunnin matka.

Uimastadikan aamuun polkaisen hidastaen vain yksien liikennevalojen kohdalla. Autolla samaa matkaa kulkiessa pysäyttävät 14 liikennevalot.

Ääneen lausumani syyt satulaanmuuttooni olivat alun perin ehkä jotain ekologisuuden ja kuntoilun yhdistäviä yleviä tokaisuja. Oikeasti pyörällä kaikkialle kulkevat olivat mielestäni ällistyttävän makeita tyyppejä. Hyvin hiljaa ja salaa haaveilin olevani joskus samanlainen.

Tämän hetken lempiruokablogissani Jotain maukasta kirjoittaja toteaa: Kun mulla ei ole yhtään kiire. Kiire on mielentila.

Nyt hyppään satulaan ennen kaikkea siksi, että silloin olen perillä. Minulla on paljon vähemmän kiire.
Voin ähistä aamut autossa liikennevaloja tuskaillen. Useimmiten valitsen kuitenkin traktoripyöräni, nostan pullistelevan repun selkääni, annan maantiekiitäjien suihkia ohi ja viipotan vapaana.

”Jos rakastat pieniä tyttöjä
pieniä tyttöjä, pieniä poikia
koiria, mummoja, vanhojapiikoja
salaattia ja sellerinjuurta
lampaanpaistia, kevätaamuja
kylmien asemien yksinäisiä miehiä
minä tulen sinun kanssasi merenrantaan

Ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan”

Sanat: Kaj Chydenius

Silitystä ja stunt-videoita eli ohjeita toipilaille

”Mutta eihän tämä ole sinun jalka ollenkaan!”, hämmästelee maailman paras Tatu-hierojani, joka tuntee jalkani paremmin kuin minä itse.

”Eeeeeei – älä sano noin!”, kiljun. Olen ensimmäistä kertaa hierontapöydällä jalkaleikkaukseni jälkeen, ja olen viimeiset viikot keskittynyt liittämään operoitua jalkaa samaan tiimin muiden osasteni kanssa.

Kun hilseilevä, turvonnut, kalpeankarvainen ja höntti jalka paljastui kipsin suojista, olin varma, että jalka on vaihtunut vahingossa. Valittelin osteopaatilleni, kun jalka ei oikein tunnu omalta, iho ei näytä iholta ja huomaan puhuvanikin minussa roikkuvasta lihanpalasta kolmannessa persoonassa. Sain kehotuksen silitellä jalkaa, jotta se ymmärtäisi olevansa minun jalkani.

Vauvoja kehotetaan hieromaan silitellen mm seuraavin perustein: ”Ihon tuntohermot ovat pitkälle kehittyneitä hermoston osia. Niitä voidaan aktivoida, kun halutaan jouduttaa lapsen kehitysrytmiä, ihokosketus esimerkiksi hieronnan muodossa edistää lapsen fyysistä kehitystä. Kokonaisvaltainen kosketuskokemus auttaa lasta kokemaan itsensä kokonaisena ja tiedostamaan kehon eri osien liittyvän vartalon välityksellä toisiinsa.”

Miksipä sama ei toimisi leikkauksessa säikähtäneeseen jalkaan?

Silittelyn lisäksi osteopaattini kehotti katsomaan Jackie Chanin stunttivideoita. Chan on käsittämätön rämäpää, joka tekee kaikki stunttinsa itse, on katkonut varmasti kaikki luunsa kertaalleen ja saanut reiän päähänsä. Hän on jo syöksymässä uuteen otokseen, vaikka edellisestä saadut vammat ovat vielä arkoja. Hänellä on uskomaton kyky unohtaa kolhut välittömästi ja käyttää kehoaan täyspainoisesti loukkaantumisista huolimatta.

Jotta pääsen takaisin poluille pyyhältämään, on tärkeää saada mielen piilotetuinkin puoli luottamaan korjattuun jalkaan, unohtaa vanhat osumat. Minullahan on nyt täydellinen superjalka, jossa oli vamma, mutta ei ole enää. Tiedostamatta arastellen saattaisin vain aiheuttaa uuden ongelman johonkin toisaalle tai jättää jotain hauskaa väliin huomaamattani.

Vielä hetken liikun nilkkatuen kanssa ja moni juttu on vielä kiellettyä. Jackien Chanin top-10 on jo tuttu ja monia juttuja olen päässyt yrittämään ihan täysillä – eskimokäännöstäkin. Yrittämään.

Ystäviä ja ylistystä

Samalla viikolla ystävänpäivän kanssa Metsäntutkimuslaitos otsikoi: ”Luontoympäristöllä on ulkoiluseuraa suurempi merkitys emotionaaliseen hyvinvointiin”  Jutussa viitataan Kansainvälisessä Environmental Psychology -lehdessä julkaistuun tutkimukseen.

Olen kasvanut metsässä. Jos käyttäydyn oudosti, toivon tosiystävän kiikuttavan minut ensin metsään, sitten vasta ammattiauttajan luo, jos tarvetta enää ilmenee. Ihan parasta soppaa on, kun luonto ja liikunta lyövät kättä. Maistuu!

Joskus metsään pitää päästä ihan yksin, mutta mieleeni tulvahtaa aivan silmänräpäyksessä kymmeniä luontoelämyksiä, joita en olisi voinut kokea samanlaisina ilman ystäviä.

Viime viikonloppuna pääsin kokemaan minulle jotain uutta: ylitin itseni pystyyn ripustetulla jäällä. Tähän tarvittiin ihmeellisen kultainen kaveri, joka vei Vierivät sammalet kiipeämään ja hihkumaan. Itseni ylittämiseen tarvitsin ystävän, joka huutaa luovuttamisen hetkellä: ”Pystyt kyllä!” Ja niin pystyinkin.

Olen päässyt kokemaan hienoja hetkiä kesäistä horisonttia tuijotellen ja miettien nouseeko aurinko vai laskeeko se vielä. Avomerelle en yksin rohkenisi. Ystävien kanssa kyllä.

Usein mieleni tekee kokeilla rajoja – ihan vain vähän. Jaksaisinko pyöräillä yhden päivän aikana koko Reitti 2000 -lenkin? No jaksanhan minä, kun mukaan lähtevät luottokaverit.

Venda jos toinenkin – matka Suomen upean saariston maisemia ahmien. Ei olisi ollut mahdollista minulle ilman ystäviä.

Pimeä retkiluisteluretki aaltoilevalla jäällä, valtavasti uutta oppien ja luonnon upeudesta läkähtyen. Yksin ei jäälle voi lähteä. Olen onnekas – olen löytänyt kavereita, joiden kanssa voin turvallisesti opetella jään ihmeitä.

Elämäni ensimmäinen jääkukkameri. Miten surullinen olisinkaan, jos ei mukana olisi ollut ystäviä. Kenelle silloin sanoisin: ”Muistatko silloin Sammatissa?”

Ystäviltäni voin oppia jatkuvasti uutta. Opittuani voin vaikka laskeutua kalliolta, mutta yksin ei tämäkään minulta onnistuisi.

Ystävämme luotsasivat meidät toissakesän meriretkellä paikkaan, jota emme olisi merikortin avulla löytäneet. Opastivat saunan, jossa maailman makeimmat löylyt ja näyttivät reitin uimaan. Poimimme yhdessä katajanmarjoja talvisiin patoihimme kesästä muistuttamaan. Ja jäykistyimme kauhusta käärmeitä nähdessämme. Ja aina uudelleen ja uudelleen muistelemme: ”ai, kamala – se oli se käärmesaari!” Elämyksiä. Luontoa.

Ison ilon saan viemällä ystäviä niihin paikkoihin, jotka saavat itseni huokaamaan ihastuksesta kerta toisensa jälkeen. Muutamat tämän maiseman jo tunnistavatkin ja toivottavasti hymyilevät juuri nyt.