Lönnrot, ultramatkaaja

Jääkukkia Sammattissa Kuva: Terhi Jaakkola

Sunnuntairetken vetäjä kirjoitti kutsussa: ”Iltalukemisena retkeä odotellessa voit lukaista Sammatin suuren pojan Elias Lönnrotin tuotannon.” Yö ei ihan riittänyt koko tuotannon tutkailuun, mutta jo nopea vilkaisu Wikipediaan sai minut ymmärtämään Lönnrotin olleen valovuoden verran kiinnostavampi henkilö kuin olin ymmärtänytkään. Elias Lönnrot tunnetaan Kalevalan kokoajana, kansanrunouden kerääjänä. Hän oli myös kasvi- ja kielitieteilijä, sanakirjailija, lehtimies, runoilija, lääkäri ja tutkimusmatkailija. Ja varsin tuottelias joka alalla.

Koko päivän kestävän Sammatin-retken aikana ehdin pohtimaan monenlaista. Lönnrot oli lääkäri, joka virkavapaakausien turvin keskittyi varsinaiseen intohimoonsa: kansanrunojen keruuseen ja suomen kielen kehittämiseen. Mies siis muistetaan ensisijaisesti asioista, joita hän teki päivätyönsä ulkopuolella. Kuinka moni henkilö muistetaan työuransa saavutuksista? Kuinka moni harrastuneisuuden kautta saavutetuista asioista?

Sammattilaisia jääkukkia Kuva: Terhi Jaakkola

Jatkan pohdintaani. Mikä mahtoi motivoida Lönnrotia? Mikä sytytti liekin ja sai lähtemään matkaan aina uudelleen ja uudelleen?

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vastaa: ”Toisaalta velvollisuudentunne ajoi täyttämään häneen kohdistetut kansalliset odotukset, toisaalta tiedonhalu houkutteli tutkimaan, mitä taipaleiden takaa voisi saada saaliiksi hyödyntämään historian, kielitieteen tai kansanperinteen tutkimusta” Mieletöntä! Ja minä kun tallustelen ihan vain huvin vuoksi. Voisinko oman liikkumiseni ohella tuottaa jotain hyödyllistä?

Sammattilaisia jääkukkia Kuva: Terhi Jaakkola

Kahlaan jääkukissa ja minusta tuntuu kuin olisin joutunut vahingossa satumetsään. Kukkameren kauneus pyörryttää. Runojen ohella Lönnrot keräsi myös kasveja. Ahkeran poiminnan tuloksena syntyi ensimmäinen suomenkielinen luonnontieteellinen kirja: Flora Fennica – Suomen Kasvisto. Mutta näkikö Lönnrot matkoillansa koskaan jääkukkia?

Jääkukkien helistessä mietin miten Lönnrot mahtoi taivaltaa. SKS kertoo: ”Elias Lönnrot kulki kävellen, soutaen, hiihtäen ja kulkuneuvoja niukalti hyödyntäen viidentoista vuoden aikana matkan, jonka pituus vastasi matkaa Helsingistä etelänavalle.”

Lönnrothan olikin melkoinen ultramatkojen luomuliikkuja!

Paljasjaloin kulkevasta Lönnrotista tehdyn pilakuvan tekstissä lukee: ”Unus homo nobis currendo restituit rem = Yksi ainoa mies meille juoksemalla korjasi kaiken” Paljasjalkajuoksu, luomuliikunta, omien intohimojen seuraaminen. Kuulostako tutulta? 2000-luvun ihanteilta?

Kiitos luomujuosseen Lönnrotin saatoin kirjoittaa tämänkin tekstin minulle rakasta suomenkieltä käyttäen.

Päivän leikit aika lopettaa on Kuva: Terhi Jaakkola

Lähierä™

Luonto on lähellä

Kaikkea teestä

Teeblogi rennolla otteella.

Rauli Rautavuori

Melonnasta ja muustakin ulkoilmaelämästä

Erämaan vaeltajatar

Tarinoita retkiltä & vaelluksilta Saamenmaalta sekä Lapista

Polku

Outdoor Life Above the Arctic Circle

Vapaa verbaalikko

Kirjoittavan yrittäjän elämää ja työnäytteitä | Terhi Kangas

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

HELENA KEMPPAINEN

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

MAISEMAONNELLINEN

Maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Luonnon antimia ja luonnon tarjoamia elämyksiä

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, puutarhanhoitoa, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta