Narinaa vasemmalta

Vasen nilkka on arkana ja ujona kaverina yrittänyt saada suunvuoron jo heinäkuusta lähtien. Auton ongelmista suurimman osan voi peittää kääntämällä musiikin kovemmalle. Jalkojen narinat voi vaimentaa lisäämällä vauhtia tai kääntämällä pään sisäisen soittimen nupit kaakkoon. Syyskuun soitin päässäni korkealta ja kovaa mm Hello Saferideä:

”I was definitely made for these times

I can make the meanest daiquiri

I can quote all of high fidelity

I was definitely made for these times

Would have gotten stoned or ridiculed

Maimed or trampled

Or died from poor nutrition”

Lokakuussa havahduin, kun en tunnistanut lenkkipolulla napatuista kuvista askellustani, tasapainoni oli hukassa. Yhdellä jalalla seisominen ihan huimaa hommaa. Nyt oli pakko myöntää. Vasempaan nilkkaan sattuu ja kaikki muut palaset minussa yrittävät auttaa kaikin keinoin. Huomaamattani varoin kaikkea, ettei vain jalkaa vihloisi. Nyt pitää pysähtyä. Sammuttaa radio. Kuunnella, kun jalalla on asiaa.

Internet, tuo kaiken totuuden lähde, tekee jokaisesta hetkessä urheilulääkärin. Masennuin luettuani lukuisista eri lähteistä saman viestin: nilkkoja operoidaan enää todella harvoin. Omani on operoitu kahdesti. Ehkä en olekaan definitely made for these times.

Olisiko pitänyt sittenkin syntyä 20 vuotta myöhemmin?

Koska rakkaimpia lapsuusmuistojani ovat hetket, jolloin saatoin istua auton takapenkillä, etupenkkien välistä kurkistellen, selkänojissa roikkuen, päätän 70-lukulaisuuden olevan minulle oikea vuosikymmen. Jatkan nöyränä surfailua ja päädyn Tasapainopiste.fi-sivustolle.

Toimintaohjeet kroonisesta kivusta irti pääsemiseksi

1. Kuuntele kaikkia kehon antamia signaaleja (rajoitteita), ei vain kipua.
2. Mieti mistä ongelmasta nämä signaalit voisivat viestiä.
3. Päättele mikä on paras tapa toimia ongelman korjaamiseksi.
4. Unohda vanhat tekosyyt, ota vastuu ja toimi suunnitelman pohjalta.
5. Tarkista tulokset: jos toimintasuunnitelmasi toimii, jatka samalla tiellä – jos ei, tee muutoksia ja yritä uudestaan!

Kun tunnet kipua, älä siis ajattele: ”Voi ei, mikä minussa on vikana?!!” vaan: ”Hmmm… mitähän kehoni yrittää minulle viestiä?” Tämä pieni muutos ajattelutavassa sisältää valtavan eron, ja se ero on tässä: vain jälkimmäinen voi johtaa täysivaltaisen terveyden saavuttamiseen eli 4-kohdan toteutumiseen. Ensin mainittu johtaa vain oireiden jahtaamiseen ja lopulta turhautumiseen niin potilaan kuin hoitavien asiantuntijoiden puolesta. On suositeltavaa käyttää asiantuntijoita apuna 2- ja 3-kohtien selvittämisessä, mutta muista aina pitää vastuu itselläsi, eli osallistu prosessiin aktiivisesti.

(kopioitu www.tasapainopiste.fi-sivustolta)

Ärsyttävää, mutta niin totta. Otan vastuun, vaikka valtaisa kitinä ja jonkun vammaan auttavan urheiluvälineen ostaminen olisi paljon houkuttelevampi vaihtoehto. Junnuvuosina onnistuin juoksemaan jalkani palasiksi lukemattomat kerrat. Surkuttelin maailman epäreiluutta, kovaa kohtaloani. Lepäsin aikani. Väänsin käsittämättömällä sitkeydellä korvaavia treenejä. Päädyin aina hyväkuntoisena nopeasti lähtölistoille palatakseni taas uudestaan telakalle. Riemukas kierre.

Pari vuosikymmentä vanhempana ei ole enää niin kiire päästä kuntoon juuri tämän vuoden kisaan tai tapahtumaan x. Useimpia kisoja järjestetään joka vuosi, suurin osa mielenkiintoisista poluista on metsissä ensikin vuonna ja aikaa on loppu elämä. Kiireettömyyden lisäksi auttaa korvien väliin kertynyt materiaali. Ihailen parikymppisen minun idealismia, mutta kapeakatseisuus on silloin estänyt Tasapainopisteenkin suositteleman pohdinnan: Mistä signaalit viestivät?

Säännöllinen kuukausipalkka taas mahdollistaa asiantuntijoiden konsultoinnin – hei kiro-, osteo- ja ihanmikävaan-paatti – varaan ajan!

Viimeksi säpälöin jalkani keväällä 2009. Lähdin ortopedin vastaanotolta kädessäni lappu, jossa mainittiin mm kysta, luukuolio, ödeema ja selvä effuusio. Luukuolio kengässäni olin varma, etten voisi enää juosta.

Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, joka jaksoi sitkeästi vesijuosta kanssani diagnoosista seuraavan puolen vuoden ajan. Vielä kiitollisempi olen samaiselle ystävälleni siitä, että lähti kanssani rohkeasti uintikurssille. Uintikurssille kannusti myös Kaukomara-blogi, jossa olin seurannut selkävaivoista kärsivän urhean kuntourheilijan uimaan opettelua. Jos Kaukomara, miksi en minäkin?

Edellisen telakkakauden ansiosta löysin siis uuden lajin: uinnin. Ilman jalkavaivaani, en olisi koskaan päätynyt uintikurssille ja löytänyt lajia, joka tuottaa minulle valtavasti iloa ihan joka viikko. Nyt on tarjolla taas oppimisen paikka.  Mitä tulen oppimaan tästä jaksosta? Ryhdynkö paljasjalkajuoksijaksi? Hurahdanko joogaan? Opettelenko perhosuinnin alkeet?

Aamukuurassa

 Mittari näyttää pakkasta, jaloissa painaa eilisillan sauvarinne ja puhelimen laturi huolehti huonoista yöunista. Eilen vielä niin ihanat, uudet pyöräilykenkien suojat eivät mahdukaan kenkien päälle. Minkä ihmeen vuoksi kampean itseäni pyörälenkille aamun pimeyteen?

Unen karistua silmistä ja aamun valjettua nostan katseeni. Valkoiseksi kuuraantuneen pellon reunoilla läikkyy keltaisten lehtien meri. Pellon yli loikki kolme peuraa. Kolmikko pysähtyy. Katsovat minuun kauniin symmetrisessä rivissä ja jatkavat sitten matkaa. Tätä maisemaa en olisi halunnut menettää.

Ponneton ponnahduslauta

Biltema-vierailu muutti illan suunnitelmat epätoivoisten ruuvailujen sikermäksi. Aivan muita juttuja etsiessäni löysin tästä kaiken tavaran kaupasta hämmästyksekseni monta käytävällistä pyöräilytavaraa. Tongin iloisena jokaisen hyllymetrin ja kaappasin kainaloon kaikkea sillä hetkellä äärimmäisen hyödylliseltä tuntuvaa.

Fiksuimmalta ostokselta tuntui telineellinen pyörän lukko, joka osoittautui mahdottomaksi kiinnittää pyörääni. Hankkimani pyörän takavalon onnistuin ruuvailemaan. Valaisee toki heti, kun muistan hankkia valon lisäksi myös pariston. Kun työkalut ja pyörä olivat kätevästi löytäneet toisensa päätin vihdoinkin kiristää myös pitkään lonksuneet karttatelineen ruuvit. Tähän riemukkaaseen projektiin kannatti ryhtyä maanantai-iltana, hieman nälkäisenä ja väsyneenä. Kuuden ruuvin avaamisen jälkeen pääsin kiristämään löystyneitä ruuveja. Ja sitten sama lysti toisinpäin… ja mitenkäs se menikään… IKEAN huonekalujen kokoaminen on silkkaa iloittelua karttatelineen ruuvien kanssa taisteluun verrattuna. Taidan rakentaa itselleni ihan oman telineen Kalle & Johnny vs. Fortress Europa – with bikes! -blogin ohjeiden mukaan. Teippi ja rautalanka ovat ystäviä.

Topografi Margevitchin kömmähdys

Kilpasuunnistuksella on iso rooli tarinassa nimeltä Miten minusta tuli minä. Siksipä en halunnut missään tapauksessa jättää väliin OK 77:n järjestämää 90 vuotta sitten -tapahtumaa.

Kartan reunaan oli painettu tarina Suomen ensimmäisistä siviilisuunnistuskisoista:

4. Marraskuuta 1923 järjestettiin Suomen ensimmäinen siviilisuunnistuskilpailu Grankulla samskolan pihalta Kauniaisista. Yleisen sarjan voitti K.Österlund ajalla 2.05.40. Nykymittapuulla hidasta aikaa selittää mm se, että venäläisen sotilastopografi Margevitchin vuosina 1877 – 1878 piirtämässä 1:42 000-mittakaavaisesta kartasta puuttui keskeltä viimeistä rastiväliä ollut Gallträsk-lampi. Lisäksi ykkösrastin rastimiehet olivat kärjen tullessa kahvilla viereisessä torpassa, koska eivät uskoneet kilpailijoiden löytävän rastia ”pitkään aikaan”.

90 vuotta sitten -tapahtuma tarjoili monen mittaisia ratoja myös 2000-luvun kartoilla. Koska en voi vastustaa kaikenlaisen oudon ja erilaisen tai ainutlaatuisen kokeilua, valitsin 6 km:n Classic-sarjan, jossa suunnistettiin 1950-luvun kartalla. 1800-luvulta kehitysloikka oli melkoinen: nyt kaikki järvet olivat paikoillaan. Onneksi olivat.

Hyvinkin klassisesti usko loppui noin 100 metriä ennen ensimmäiset rastin löytymistä ja lähdin haahuilemaan  pitkin soiden reunoja hukaten otteen sijainnistani täysin. Suopursujen virnistellessä oli pakko kääntää askeleet kiltisti kohti pohjoisessa olevaa lampea, jonka avulla saisin itseni varmasti takaisin kartalle.

Nyt ymmärsin miksi lähdössä toimitsija totesi hilpeän ilkikurisesti: ”Onnea matkaan!”

Hulppean, nöyryyttä roimasti lisänneen, käsittämättömän kaarroksen jälkeen löysin vihdoin ensimmäisen rastin. Harmituksen häiväle katosi välittömästi, kun näin rastilipun: sympaattinen  menneidenaikojen puuvillaviritys. Ihan halattava. Näitä haluan löytää lisää! Olisikohan joku osallistujista oivaltanut pukeutua 50-luvun kisa-asuun?

Ykkösrastin kaarrosten jälkeen sain juonesta kiinni. Juttelimme jo kartan kanssa sujuvasti, polutkin löytyivät ja luonto oli laittoman kaunis.

Etelänkiisla ja järripeippo

Valo ja linnut vähenevät. Yle julkaisi juuri jutun:
Muuttomatka on linnulle rankka rupeama – väsähtäneen hippiäisen saa kiinni paljain käsin:
http://yle.fi/uutiset/muuttomatka_on_linnulle_rankka_rupeama_-_vasahtaneen_hippiaisen_saa_kiinni_paljain_kasin/6857515

Jutun ohessa reissukartta:

 

 
 
 
 
 
 

 
 
 
Aivan samaan aikaan aktivoituu hieman tuntemattomampi reissukartta:

 
Tälle reissulle ei tarvitse tankata  kuin linnut: ”Monet linnut tankkaavat rasvaa muuttomatkaa varten niin paljon, että painoa voi tulla puolet lisää”

Riittää, kun löytää linnunmielisen kaverin ja varastosta sauvat. Syksyn pimennyttyä kriittiseen pisteeseen, on ihan pakko päästä sauvarinteeseen! Lintujen muutolle keksin montakin syytä, mutta sitä tunnetta, kun sauvarinnehinku ryhtyy kaihertamaan vatsassa, en pysty perustelemaan.  No, ainakin treenistä saa mittariin hilpeän korkeuskäppyrän: 

Tärähtänyttä menoa! Mutta – ah! – niin ihanaa!

Punaista ja pimeää

Takana niin monta epäonnistunutta lenkkariostosta etten kehtaa edes itselleni myöntää. Kovalla yrityksellä ja liian kiireessä hankittuja. Muut viat ovat olleet vaihtelevia, mutta todella taidokkaasti olen osannut aina ostaa liian pienet.

Upouudet punaiset pirteydet jalassa säntäsin taas valmiina kokemaan uuden pettymyksen, mutta taisinkin rakastua. Riittävä pohjakuviointi, enemmän iskunvaimennusta kuin edeltäjissä, kepeän ketterät ja riittävän ISOT. Onnellisena hahmottelin mielessäni jo ylistyslorua kengilleni, kun silmissä pimeni. Pitkän, valoisan kesän jälkeen on melkein mahdotonta muistaa, että illalla tulee ensin pimeää ja sitten sammutetaan pururadoilta valot. Pimeässäkin pystyy juoksemaan – ainakin pirteän punaisilla kengillä. Viime viikolla testailin otsalamppua liian valoisassa, tänään juoksua liian pimeässä. Huomisen ohjelmaan sopinee hierontaa hämärässä.