”Ai nytkö se on leikattu? Milloin oikein päätit mennä leikkaukseen?”, kysyi ystäväni kuullessaan kipsistäni. En osannut vastata.
Syksyllä havahduin jalan kestokipuun. Vältin kipua aiheuttavia lajeja loppiaiseen asti. Talven keräsin tietoa. Kävin ortopedillä, osteopaatilla ja kahlasin nettiä.
Ja sitten vain odotin. Tiesin, että jonain päivänä tietäisin.
Veli-Matti Toivosen ja Marja Koiviston kirjassa ITSEstään todetaan: ”Tietoisessa ajattelussa on valintatilanteessa muutamia heikkouksia. Ensinnäkin tietoiseen mieleen mahtuu vain hyvin pieni määrä informaatiota kerrallaan. Esimerkiksi lukiessa tietoinen mieli käsittelee noin 45 bittiä sekunnissa, joka vastaa noin kahdeksan sanan lausetta. Ihmisen hermosto, tietoinen ja ei-tietoinen yhdessä pystyy puolestaan käsittelemään 11 200 000 bittiä sekunnissa.”
Olin tarjonnut päälleni aineistoa kuukausien ajan. Nyt minun piti vain odottaa oikeaa vastausta. Tajusin myöhemmin tehneeni päätöksen leikkauksesta jossain päin Päijännettä, maaliskuisena sunnuntaina, retkiluisteluletkassa talvesta nauttiessa ja uusista seikkailuista haaveillessa. Haaveilua yrittäessä. Huomasin liian monen haaveiluni pysähtyvän ajatukseen: ”mutta kun mulla on tämä jalka…”
Ensimmäinen diagnoosi: haljennut peroneus-jänne, ei tuntunut minusta riittävältä syyltä kuukausia vievään remonttiin. Tarkemmassa tutkimuksessa jänteen halkeama sai syyllisen. Jännettä hankasi terävä luupiikki. Kun leikkauksessa nilkasta löytyi vielä täysin hajonnut nivelside sekä ylimääräinen luunpala, olin erittäin tyytyväinen päätökseeni.
Kiitos haaveilunhalulleni, minulla on nyt onnistuneen leikkauksen ansiosta kaksi superjalkaa sekä lupa haaveilla.
Endorfiininmetsästäjä 