Retkiluistelija sairastui jäähulluuteen

Retkiluistelija kuurassa Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Jäitä hatussa

Kohvajää, teräsjää, paannejää, marmorijää, jääpuikko, jääkukka, jääkukkameri ja luonnon lumoavista lauluista kaunein: jään laulu.

Retkiluistelija pizzajään äärellä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Porkkalan jäälummelammella

Jouluaattona pääsin melomaan merelle hilpeän seurueen kanssa. Auringon säihkeessä lauttauduimme hetkeksi ja nautimme glögit. Tapaninpäivänä pinosin vuodenvaihteen reissuun kasan kirjoja, polkujuoksutamineet ja vain varmuuden vuoksi, myös retkiluisteluvälineet. Luonto päätti toisin. Leuto sääennuste vaihtuikin paukkupakkasiin. Kirjojen lukemisen sijaan luin jäätä, karttoja, retkiraportteja, tuuliennusteita ja vielä vähän lisää jäätä. Enemmän kuin koskaan ennen.

Retkiluistelijan kirjapino Kuva: Terhi Jaakkola | Endorfiininmetsästäjä

Jäitä pitkin – joululomani lempilukeminen

Vain muutama vuosi sitten kuuluin siihen pelottavaan ihmisryhmään, jonka edustajat kysyvät: ”Joko jää kantaa?” Hämmästelen, miten olen voinut säilyä hengissä, hukkumatta. Jää ei ole on/off-asia. Jää elää. Jää voi kantaa kymmenen kulkijaa ja hajota yhdennentoista alla. Jään muodostumiseen vaikuttavat niin monet seikat, ettei yhdellekään vesistölle voi laskea täydellistä kaavaa, joka kertoisi kuinka paksua jää kulloinkin on. Ja siksipä jää onkin niin kiehtovaa.

Retkiluistelija heikon jään äärellä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Erotatko heikon jään rajan?

Suomen retkiluistelijoiden retkillä olen saanut nauttia kokeneiden retkenvetäjien turvallisista letkoista. Ahminut oppeja omatoimiretkikurssilla. Koputellut jäätä hieman laiskahkosti, antanut muiden hoitaa ajattelun. Ja yhtäkkiä olenkin Savossa, keskellä täydellisiä jäitä. Mukana terät ja terävät luisteluystävät.

Retkiluistelijat jääpirunpellolla Kuva: Helena Skogman | Endorfiininmetsästäjä

Syvärin jääpirunpellolla

Ensimmäiset omatoimiretket avasivat aivan uuden maailman. Vatsaan asettuu kylmä kuutio. Jännittää. On ihanaa. On pakko ajatella ja havainnoida ihan joka hetki. Kerrata turvallisuusoppeja. Tarkistaa omat ja kaverin varusteet. Tutkia jään paksuutta taukoamatta.

Retkiluistelija pizzajään äärellä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Porkkalassa aurinko kertoi keväästä

Sitten koittaa päivä, jolloin ensimmäisen kerran osaan ennakoida: jää on sellaista, kuten kartan perusteella arvelinkin. Salmien sulat, selkien teräsjäät ja kapeikoiden jääpirunpellot asettuvat paikoilleen. Kosken virtaus pyörähtää järvellä juuri kuten olemme retkeä suunnitellessa ennakoineetkin. Aikaisemmin huonommat jääalueet harmittivat, nyt onkin nautinnollista pohtia, miksi jää on läjäytynyt jossain ja lauttautunut toisaalla. Etsimme yhdessä parhaita herkkujäitä, mutta yhä useammin koukkaamme tutkimaan muutoksiä jäässä, pohtimaan railon paikkoja ja rannan sulaa kohtaa.

Retkiluistelija etsii railon ylityspaikkaa Kuva: Jukka Jaakkola | Endorfiininmetsästäjä

Pielisellä etsimässä turvallista railonylityspaikkaa

Pakkasen kiristyessä jää pamahtelee. Kuulostaa kuin ukkonen löisi jalkojen alle. Jalat tutisevat tovin spagetteina. Lauhtuessa lahti kurnuttaa ja kumisee. Jokaisella retkellä päädyn polvilleni. Tuijotan jään hämmentävän kauniita, miljoonia eri olomuotoja. Katselun lisäksi rakastun jään kuunteluun. Jää on laulua, pauketta, rahinaa ja helinää.

Retkiluistelija railolla Kuva: Jukka Jaakkola | Endorfiininmetsästäjä

Railo ylitetty turvallisesti ja kuivin monoin

Palaan Savon jäiltä Pielisen ja Päijänteen retkien kautta kotivesistöille. Porkkalan retkellä jää notkuu aaltojen keinussa.

Juuri kun hurmaantumiseni jäähän on kääntymässä sulaksi hulluudeksi, saapu lumi. Kausi katkeaa hetkeksi, mutta luisteleva yhteisö etsii uutta jäätä viehkolla vimmalla. Huhu kertoo: Ahvenanmaalla saattaisi olla tuoretta jäätä. Tammisaaressa jotain toivoa.

Retkiluistelijat jääkukkameressä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Päijänteen jääkukkameressä

Ehdin elämään lähes neljä vuosikymmentä tietämättä mitään jään upeasta maailmasta. Mikä onkaan seuraava mieletön maailma, johon en vielä ole ymmärtänyt kurkistaa?

Iloinen retkiluistelija Päijänteellä Kuva: Tom Toivonen | Endorfiininmetsästäjä

Päijänteellä – iloinen kuin saukko, jonka hilpeitä jälkiä näimme tällä retkellä

Linkkejä:
Suomenluonto.fi: Lauri Hallikaisen taltioimia jään ääniä
Jouni Kenttämiehen video jään laulusta luistelijoiden alla

Aikaisemmat kirjoitukseni retkiluistelusta:

10 tuunausvinkkiä retkiluistelijalle
Haikuja talvelle
Lönnrot, ultramatkaaja
Jäässä on reikä
Musta mieletön taikatalvi
Tyhjennys- ja täydennysharjoituksia

Mainokset

10 tuunausvinkkiä retkiluistelijalle

Jäitä poltellessa Kuva: Terhi Jaakkola

Vahvan väkevä suositus henkilöille, jotka eivät ole vielä ryhtyneet retkiluistelemaan: ethän edes harkitse. Mene vaikka kävelylle. Poikkea polulle ja hengittele luontoa. Pysyt tolkuissasi.

Retkiluistelun ajattelu tuo hullun jääkiillon silmiini, sekoilen, selaan vimmalla sää- ja jäätiedotuksia. Jos on mahdollista, että jossain on ehkä luisteltavaa jäätä, olen valmis valkoisiin valheisiin, lahjontaan ja roikkumaan maakunnan urheiluliikkeen myyjäpoloisen kauluksessa tivaten: ”Eikö teillä todellakaan ole edes yhtä retkiluisteluterää edes tiskin alla. Yhtä!” (Hajonneen tilalle. Olihan niillä.)

Jos olet vielä pysynyt onnellisesti talvisella rannalla, etkä tunne lajia. Suosittelen lukemaan nämä kaksi juttua:

  • Bettina S: ”Man glider fram på skridsko och får höra att man är galen” Bettiina kertoo valtavan hyvin lajin kauneudesta, Suomen Retkiluistelijat -seuran erinomaisesta toiminnasta sekä siitä, miten sanoinkuvaamattoman pysäyttävän kamalaa on ajatella, että joku ajattelematon ja varustautumaton voi seurata retkiluistelijaa vaarallisille jäille.
  • Suomen Ladun: Pysy hengissä jäillä liikkuessasi antaa neljä neuvoa. Liikut kuitenkin joskus jäällä. Lue nämä neljä elämää pidentävää ohjetta. Ehdit kyllä.

Jos olet jo tehnyt elämäsi virheen ja haaveilet juuri nyt teräsjäästä, jääkukista, jäänlaulusta ja kaikesta tuosta, voit jatkaa tämän jutun lukemista.

Osallistuin Suomen Retkiluistelijoiden tulokasretkelle Itsenäisyyspäivänä vuonna 2012. Alkamassa on siis vasta viides retkiluistelukauteni. Suomen Retkiluistelijoiden sivuilla on erinomainen lista pakollisista ja suositeltavista varusteista. Listaan alla 10 itse hyväksi havaitsemaani lisäystä perusvarusteisiin. Ilahdun kovasti, jos joku konkari innostuisi kommentoimaan ja kertomaan mahdolliset ajatusvirheeni tai innostuisi jopa jakamaan omat oivalluksensa ja oppinsa.

Jääsauvat Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Jääsauvat ovat ensisijaisesti jään tutkimista varten, siksipä piirsin omiin sauvoihini merkit 5, 10 ja 15 senttimetrin korkeuteen jään paksuuden tutkimista helpottamaan. Sauvoihin olen kirjoittanut sekä puhelinnumeroni että sähköpostiosoitteeni. Ensimmäisellä bussiretkellä 50 samanlaisen sauvaparin keskeltä omiani etsien ymmärsin miksi. Paukkupakkasella metallinen sauva on todella kylmä. Viritin sauvaan retkipatjan suikaleesta ja nilkkateipistä maailman rumimmat lämpöeristeet käsien jäätymistä estämään. Lisäämättä ovat vielä heijastinteipit.

Jäämittari Kuva: Terhi Jaakkola

2. Jäämittari roikkuu luistellessa takin helmassa. Mustasta mittarista oli vaikea tähyillä mustia numeroita. Lisäsin punaiset teipit 5 ja 10 senttimetrin kohdille.

Kypärä Kuva: Terhi Jaakkola

3. Kypärä on luistellessa paras päähine. Tätä kypärää olen käyttänyt kovimmalla viimalla, mutta huomannut korvien kohdalla olevan materiaalin estävän kaikkein tärkeimmän: jään ja luistelukavereiden kuuntelun. Hankintalistalla onkin siis korvat vapauttava kypärä.

Heijastin Kuva: Terhi Jaakkola

4. Heijastimen läiskäisin luistelureppuuni ilman sen suurempia viisasteluja. Nyt olen kuullut moneltakin kanssaluistelijalta, että heijastin helpottaa huomattavasti pimeässä luistellessa.

Pikaplutaussukat Kuva: Terhi Jaakkola

5. Pikaplutaussukat asuvat aina sivutaskussa, helposti saatavilla. Kokovartaloplutausta todennäköisempää on pikainen jalan kastelu varomattomasti rannasta jäälle siirryttäessä. Vaihtosukkien päälle laitettavaksi taskussa on 2 muovipussia, jotta märät kengät eivät estäisi luistelun jatkamista sekä kertakäyttöisiä lämmittimiä hetken hytinää helpottamaan.

Ensiapulaukku Kuva: Terhi Jaakkola

6. Ensiapupussi seilasi jossain laukun pohjalla. Nyt se on repussa päällimmäisenä. Pienet paikkaa vaativat naarmut lienevät plutausta todennäköisempiä ja silloin olisi turhaa tyhjentää koko reppua laastaria kaivellessa.

Pussit Kuva: Terhi Jaakkola

7. Vaihtovarustepussit ovat selkeästi eriväriset. Plutausharjoituksessa yritin minua avustaville sanoa: ”Anna paita siitä pussista, jossa lukee isolla YLÄOSA”. Viesti ei mennyt millään perille. Vihreä ja sininen ovat sekoilevana hetkenä helpompia ymmärtää. On myös hyvä, jos pussin jokainen vaatekappale on reippaan värikäs. Kerran luistelin Porvoosta Kotkaan ja pukeuduin perillä repun vaihtovaatteisiin ja päädyin ravintolaan illalliselle. Silloin olin iloinen, etten ollut vielä noudattanut tätä riemunkirjavaa neuvoani.

Plutauspussi Kuva: Terhi Jaakkola

8. Yläosan vaihtovaatteet sisältävään pussiin pakkasin päällimmäiseksi kolmet kumirukkaset. Yhdet sille, joka puristaa plutauksen jälkeen vaatteistani ylimääräisen veden pois. Toiset sille, joka auttaa riisuutumaan ja pukeutumaan. Kolmannet minulle.
Varaterä Kuva: Terhi Jaakkola

9. Varaterä kulkee aina mukana repussani paksun muovipussin suojissa. Ohjeistus suosittelee varaosia ja korjausvälineitä. Sormeni jäätyvät niin tehokkaasti, etten usko, että pystyisin jäällä pieniä muttereita viimassa nykertämään paikoilleen.

SuuntoAmbitSportCustom Kuva: Terhi Jaakkola

10. Mittari kaikkien hihojen alle. Vielä viikko sitten pidin mittarin kaikkien hihojen päällä, kunnes ystävä kysyi miten aion muistaa ottaa mittarin pois pudottuani veteen. No en tietenkään mitenkään. Siellä minä tempoisin mittarilla ranteeseen lukittuja hihoja sinertävän tärisevänä.

Luisteluystävät Kuva: Terhi Jaakkola

Kaikkea säätöä, sälää ja tuunaustakin tärkeämpää ovat hyvät luisteluystävät. Sellaiset jotka ovat käyneet samat kurssit ja haluavat pysyä yhdessä pinnalla. Niin kuin nyt esimerkiksi nämä kuvan upeat tyypit, jota tarkistavat jatkuvasti toisiaan ja huikkaavat aina välillä: ”Hei sulla on jäänyt toi haararemmi auki.” ”Sun naskalit on vähän huonosti hupun reunan alla.” ”Mä laitoin tän sun yhden repun remmin kiinni.”

Tärkeintä ovat ystävät. Ja äidin neulomat villahousut.

 

Muita kirjoituksiani retkiluistelusta:

Asioita jotka saavat sydämen loiskumaan

Viime kesäloman kuumimpana päivänä suolasimme itseämme ystäväni kanssa meressä. Huomasimme potevamme samaa kateuden lajia. Olemme kateellisia sille itsellemme, joka ei ole vielä lukenut tätä tai tuota suosikkikirjaamme. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Mia Kankimäen sielun sulattava Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ei ole tällainen kirja. Kankimäen tyynyn alle sopiva kirja ei ole luettava, se on tunnetila.

Sivu 697. Kuva: Terhi Jaakkola

Auringon palattua kevään myötä taivaalle, ilmaantui Kankimäen kirjan tunnetila mieleeni. Luin kirjan vuosi sitten juuri tämän saman huhtikuunvalon valloittaessa.

Kirjassa sekä kirjoittaja että kirjan päähenkilö laativat listoja. Listoja kaikesta: miellyttäviä asioita, asioita joita huomaa matkalla, julkeita asioita, ärsyttäviä asioita ja tietenkin asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Listaan asioita, jotka ovat saaneet mittarin mukaan sydämeni lyömään nopeammin viimeisten viikkojen aikana:

  • Porrastreeni Malminkartanon jätemäellä
  • Mäkijuoksu Haukkalammen metsissä
  • Kevät-rogaining
  • Pääsiäisen sohjokenkäkävely Kettukankaalta Sammakkolamminholman kautta Välimäelle
  • Lapasesta lähtenyt iltalenkki luistelusuksilla

Oliko tämä polku tässä jo silloin? Kuva: Terhi Jaakkola

Kirjan päähenkilö, Sei Shonagon tarkoittaa kuitenkin sykkeen sijaan jotain muuta. Hänen listansa eivät olekaan listoja asioista, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, vaan listoja asioista, jotka saavat sydämen läikkymään ja loiskumaan, kammiot tärisemään vailla ensiavun tarvetta.

Näitä hetkiä ei ehkä juuri eläessään huomaa. Siksi on syytä listata.

Juuri nyt, huhtikuun valossa, tässä istuessani sydämeni saavat läikkymään seuraavat ajatukset tulevista tai jo menneistä hetkistä:

  • Juuri kantavaksi jäätyneen jään laulu edellä luistelevan terien alla
  • Riemu mittarin kilometrien vaihtuessa 49:stä 50:een Hyvinkään Sveitsin pimeässä, märässä, lumisessa ylämäessä, kun luulen voivani jatkaa lenkkiä ikuisesti ja jokainen soluni on täynnä onnellisuutta
  • Kesäkuun ensimmäisen viikonlopun aamuyön hetki avomerellä, kun kädessä on kahvimuki, eikä kukaan veneessä tiedä laskeeko aurinko vielä vai joko kääntyi nousuun
  • Maaliskuinen ajatus Sipoonkorvessa kompassi kädessä, kun tajuan juosseeni metsässä jo monta tuntia, eikä satu yhtään mihinkään
  • Kesäloman ensimmäinen aamukahvi juuri oikeasta kupista, kun aikaa on niin paljon, että siinä voi kieriä (kahvi jo toista kertaa mukana listalla. Syytä huoleen?)

Ensi viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa. Ensi viikolla vien sydämeni lyömään sohjoiseen mäkeen, ja pääsen lukemaan ensimmäistä kertaa Peppi Pitkätossun tarinoita veljenpojilleni. Nämä ajatukset saavat sydämeni läikkymään.

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Kuva: Terhi Jaakkola

Blogosfäärin arvioita kirjasta:

Haikuja talvelle

 

Aurinkojää 1 Kuva: Terhi Jaakkola

Miksi kaipaat
Kevättä sekä kesää
Kukin vuorollaan

Aurinkojää 2 Kuva: Terhi Jaakkola

Jää älä jää
Ole vieraana talven
Kirkkaana ydin

 
Aurinkojää 4 Kuva: Terhi Jaakkola

aurinkojää 7 Kuva: Terhi Jaakkola

Talvi sylissä
Nautittava raakana
Kunnes sulaa pois

aurinkojää 8 Kuva: Terhi Jaakkola

aurinkojää 9 Kuva: Terhi Jaakkola

Yö lyhenee
Ei pääse päivää piiloon
Aamuton ilta

aurinkojää 10 Kuva: Terhi Jaakkola
aurinkojää 11 Kuva: Terhi Jaakkola

Jäässä on reikä

Jäässä on reikä Kuva: Terhi Jaakkola

Vuoden pimeimpänä päivänä Helsingin sanomat otsikoi: ”Retkiluistelija näkee pieniä ihmeitä.” Heti seuraavana päivänä Pelastuslaitos huutaa hädissään: Etelä-Suomen jäille ei saa mennä!

Merelle ei kannata lähteä yksin missään olosuhteissa, jos ei ymmärrä merenkulun perusteita. Metsään on todennäköistä eksyä, jos matkaan lähtee ilman perustaitoja tai paikallistuntemusta. Autoakin saa ajaa vasta luvan saatuaan. Jäähän pätee sama logiikka. Hesarin artikkeli kertoi monessa kohdassa jään tarkkailusta: kuuntelusta, koputtelusta, katselusta. Toimittaja välitti onnistuneesi palan retkiluistelun ihmeellisyyttä, mutta unohti pohtia, mitä kaikkea retkiluistelija kuljettaakaan mukanaan.

Monen jäällä liikkujan kaulassa kulkevat naskalit. Retkiluistelijalla naskalit ovat tiukasti kaulaan kiinni vedetyt, etteivät kaaduttaessa kolhi kasvoja. Kädessä kulkevia sauvoja voi käyttää tasapainon tukena hankalimmissa paikoissa, mutta ensisijaisesti nämä ovat jäänpaksuuden tutkimista varten. Selässä kulkee aina vesitiivis reppu, joka vesivahingon sattuessa kelluttaa luistelijaa. Reppu nousee niskan takana korkealle suojaten päätä taaksepäin kaaduttaessa. Repussa eväiden ja ensiaputarvikkeiden lisäksi kulkevat aina täydelliset vaihtovaatekerrat. Heittokäden ulottuvilla on aina heittoliina. Itselläni turvallisuutta lisäävät myös polvisuojat. Suomen Retkiluistelijoiden sivuilla on laajemmin vankkaa tietoa turvallisuudesta luisteluretkellä.

Täydelliset varusteet eivät yksin tee toiminnasta turvallista. Pohdin vähintään kerran retken aikana: mitä tekisin, jos nyt putoaisin avantoon. Mietin kaiken läpi vaihe vaiheelta. Käyn säännöllisesti kastautumassa kylmäaltaassa. Myös siellä viivyn aina niin kauan, että ehdin miettimään: mitä nyt tekisin, jos olisin avannossa? Suomen Retkiluistelijat järjestävät säännöllisesti plutauskursseja. Aion päästä plutaamaan jo tänä talvena, koska jäästä voi aina löytyä minun mentävä reikä.

Turvallisesti jäällä. Kuva: Tom Toivonen

Vapaa verbaalikko

Luovan toteuttajan töiden ja ajatusten arkisto

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (43) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille!

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.