10 tuunausvinkkiä retkiluistelijalle

Jäitä poltellessa Kuva: Terhi Jaakkola

Vahvan väkevä suositus henkilöille, jotka eivät ole vielä ryhtyneet retkiluistelemaan: ethän edes harkitse. Mene vaikka kävelylle. Poikkea polulle ja hengittele luontoa. Pysyt tolkuissasi.

Retkiluistelun ajattelu tuo hullun jääkiillon silmiini, sekoilen, selaan vimmalla sää- ja jäätiedotuksia. Jos on mahdollista, että jossain on ehkä luisteltavaa jäätä, olen valmis valkoisiin valheisiin, lahjontaan ja roikkumaan maakunnan urheiluliikkeen myyjäpoloisen kauluksessa tivaten: ”Eikö teillä todellakaan ole edes yhtä retkiluisteluterää edes tiskin alla. Yhtä!” (Hajonneen tilalle. Olihan niillä.)

Jos olet vielä pysynyt onnellisesti talvisella rannalla, etkä tunne lajia. Suosittelen lukemaan nämä kaksi juttua:

  • Bettina S: ”Man glider fram på skridsko och får höra att man är galen” Bettiina kertoo valtavan hyvin lajin kauneudesta, Suomen Retkiluistelijat -seuran erinomaisesta toiminnasta sekä siitä, miten sanoinkuvaamattoman pysäyttävän kamalaa on ajatella, että joku ajattelematon ja varustautumaton voi seurata retkiluistelijaa vaarallisille jäille.
  • Suomen Ladun: Pysy hengissä jäillä liikkuessasi antaa neljä neuvoa. Liikut kuitenkin joskus jäällä. Lue nämä neljä elämää pidentävää ohjetta. Ehdit kyllä.

Jos olet jo tehnyt elämäsi virheen ja haaveilet juuri nyt teräsjäästä, jääkukista, jäänlaulusta ja kaikesta tuosta, voit jatkaa tämän jutun lukemista.

Osallistuin Suomen Retkiluistelijoiden tulokasretkelle Itsenäisyyspäivänä vuonna 2012. Alkamassa on siis vasta viides retkiluistelukauteni. Suomen Retkiluistelijoiden sivuilla on erinomainen lista pakollisista ja suositeltavista varusteista. Listaan alla 10 itse hyväksi havaitsemaani lisäystä perusvarusteisiin. Ilahdun kovasti, jos joku konkari innostuisi kommentoimaan ja kertomaan mahdolliset ajatusvirheeni tai innostuisi jopa jakamaan omat oivalluksensa ja oppinsa.

Jääsauvat Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Jääsauvat ovat ensisijaisesti jään tutkimista varten, siksipä piirsin omiin sauvoihini merkit 5, 10 ja 15 senttimetrin korkeuteen jään paksuuden tutkimista helpottamaan. Sauvoihin olen kirjoittanut sekä puhelinnumeroni että sähköpostiosoitteeni. Ensimmäisellä bussiretkellä 50 samanlaisen sauvaparin keskeltä omiani etsien ymmärsin miksi. Paukkupakkasella metallinen sauva on todella kylmä. Viritin sauvaan retkipatjan suikaleesta ja nilkkateipistä maailman rumimmat lämpöeristeet käsien jäätymistä estämään. Lisäämättä ovat vielä heijastinteipit.

Jäämittari Kuva: Terhi Jaakkola

2. Jäämittari roikkuu luistellessa takin helmassa. Mustasta mittarista oli vaikea tähyillä mustia numeroita. Lisäsin punaiset teipit 5 ja 10 senttimetrin kohdille.

Kypärä Kuva: Terhi Jaakkola

3. Kypärä on luistellessa paras päähine. Tätä kypärää olen käyttänyt kovimmalla viimalla, mutta huomannut korvien kohdalla olevan materiaalin estävän kaikkein tärkeimmän: jään ja luistelukavereiden kuuntelun. Hankintalistalla onkin siis korvat vapauttava kypärä.

Heijastin Kuva: Terhi Jaakkola

4. Heijastimen läiskäisin luistelureppuuni ilman sen suurempia viisasteluja. Nyt olen kuullut moneltakin kanssaluistelijalta, että heijastin helpottaa huomattavasti pimeässä luistellessa.

Pikaplutaussukat Kuva: Terhi Jaakkola

5. Pikaplutaussukat asuvat aina sivutaskussa, helposti saatavilla. Kokovartaloplutausta todennäköisempää on pikainen jalan kastelu varomattomasti rannasta jäälle siirryttäessä. Vaihtosukkien päälle laitettavaksi taskussa on 2 muovipussia, jotta märät kengät eivät estäisi luistelun jatkamista sekä kertakäyttöisiä lämmittimiä hetken hytinää helpottamaan.

Ensiapulaukku Kuva: Terhi Jaakkola

6. Ensiapupussi seilasi jossain laukun pohjalla. Nyt se on repussa päällimmäisenä. Pienet paikkaa vaativat naarmut lienevät plutausta todennäköisempiä ja silloin olisi turhaa tyhjentää koko reppua laastaria kaivellessa.

Pussit Kuva: Terhi Jaakkola

7. Vaihtovarustepussit ovat selkeästi eriväriset. Plutausharjoituksessa yritin minua avustaville sanoa: ”Anna paita siitä pussista, jossa lukee isolla YLÄOSA”. Viesti ei mennyt millään perille. Vihreä ja sininen ovat sekoilevana hetkenä helpompia ymmärtää. On myös hyvä, jos pussin jokainen vaatekappale on reippaan värikäs. Kerran luistelin Porvoosta Kotkaan ja pukeuduin perillä repun vaihtovaatteisiin ja päädyin ravintolaan illalliselle. Silloin olin iloinen, etten ollut vielä noudattanut tätä riemunkirjavaa neuvoani.

Plutauspussi Kuva: Terhi Jaakkola

8. Yläosan vaihtovaatteet sisältävään pussiin pakkasin päällimmäiseksi kolmet kumirukkaset. Yhdet sille, joka puristaa plutauksen jälkeen vaatteistani ylimääräisen veden pois. Toiset sille, joka auttaa riisuutumaan ja pukeutumaan. Kolmannet minulle.
Varaterä Kuva: Terhi Jaakkola

9. Varaterä kulkee aina mukana repussani paksun muovipussin suojissa. Ohjeistus suosittelee varaosia ja korjausvälineitä. Sormeni jäätyvät niin tehokkaasti, etten usko, että pystyisin jäällä pieniä muttereita viimassa nykertämään paikoilleen.

SuuntoAmbitSportCustom Kuva: Terhi Jaakkola

10. Mittari kaikkien hihojen alle. Vielä viikko sitten pidin mittarin kaikkien hihojen päällä, kunnes ystävä kysyi miten aion muistaa ottaa mittarin pois pudottuani veteen. No en tietenkään mitenkään. Siellä minä tempoisin mittarilla ranteeseen lukittuja hihoja sinertävän tärisevänä.

Luisteluystävät Kuva: Terhi Jaakkola

Kaikkea säätöä, sälää ja tuunaustakin tärkeämpää ovat hyvät luisteluystävät. Sellaiset jotka ovat käyneet samat kurssit ja haluavat pysyä yhdessä pinnalla. Niin kuin nyt esimerkiksi nämä kuvan upeat tyypit, jota tarkistavat jatkuvasti toisiaan ja huikkaavat aina välillä: ”Hei sulla on jäänyt toi haararemmi auki.” ”Sun naskalit on vähän huonosti hupun reunan alla.” ”Mä laitoin tän sun yhden repun remmin kiinni.”

Tärkeintä ovat ystävät. Ja äidin neulomat villahousut.

 

Muita kirjoituksiani retkiluistelusta:

Tapasin miehen, joka käveli Suomen ympäri

Tero Pylkkänen Haltiassa Kuva: Terhi Jaakkola
Aamukahvilla seilailen somevirrassa ja tallennan muistiin ajatuksen: ”Doing what you like is freedom. Liking what you do is happiness.” ja päätän lähteä Haltian luontokeskukseen Seikkailu Suomen ympäri – Tero Pylkkänen vieraana Haltiassa -tapahtumaan kuuntelemaan tarinoita vapaudesta.

Mitä tekee masentunut nuorimies, jolle lääkäri on juuri paiskannut lääkereseptin kouraan ja todennut: ”Mene kotiin ja paranna itsesi”? Hän avaa selaimen ja etsii kaiken mahdollisen tiedon hänelle määrätyistä lääkkeistä. Toteaa niiden olevan myrkkyä ja päättää etsiä toisen tavan parantua.

Erilaisia sammalia Kuva: Terhi Jaakkola
Keväällä 2015 Tero Pylkkänen pakkasi reppunsa ja päätti kävellä Suomen ympäri. Tänään 10.10.2015, Aleksis Kiven päivänä, hän saapui reissunsa maalipaikkaan, Haltian luontokeskukseen, otti repun selästään ja kertoi tarinansa tuoreeltaan joukolle ihailijoita ja uteliaita. Takana 192 retkipäivää ja 4239 kilometriä.

juurakkopolku Kuva: Terhi Jaakkola

Milloin lähdet uudelleen?
No, ei ihan tänään vielä. Ehkä viikon päästä. No, totta jos puhutaan, niin nyt voisi välillä vähän juosta, kun en ole oikeastaan ottanut yhtään juoksuaskelta ainakaan vuoteen. Jos nyt joku kysyisin mukaan samalle reitille uudelleen, en lähtisi. Reitin tulisi olla mietitympi tarjoten enemmän elämyksiä. Itärajaa ja Lappia yhdistelevälle retkelle voisinkin lähteä.

Miltä tuntui ensimmäisenä päivänä?
Jos olisin tiennyt mihin olin lähdössä, en olisi lähtenyt. Ensimmäinen päivä oli hyvin sekava. Olin ihan pullamössökunnossa. Ensimmäisen 8 kilometrin jälkeen olin ihan puhki.

Jäkälä Kuva: Terhi Jaakkola

Mitkä olivat upeimpia elämyksiä?
Karhun kohtaaminen lähellä Raatteentietä
Itärajan retkeilyreitiltä löytynyt hieno laavu, jonka kohdalla koko päivän jatkunut rankkasade lakkasi ja aurinko revähti esiin.
Teltasta kuunneltu susilauman iltakonsertti

Ohjeesi vastaavaa reissua suunnittelevalle
Levitä kaikki, mitä aiot ottaa mukaan, lattialle. Ota puolet pois. Kanna mukanasi enintään 20 kg verran tavaraa.

Mikä aika oli kaikkein sävähdyttävin?
Keskikesä aivan pohjoisessa. Siellä 3,5 viikkoa sujui täysin sateetta.

kaarnakurkistus Kuva: Terhi Jaakkola

Oliko yksinäistä?
Monet ovat sanoneet, etteivät pystyisi vastaavaan, koska eivät kestäisi yksinäisyyttä. Väitän, että juuri he saisivat vastaavasta matkasta kaikkein eniten. Omat lääkkeeni yksinäisyyteen olivat musiikki ja Radio Suomi POPin podcastit. Nauru on hyvä lääke. Aamulypsyn podcastien tahdissa nauramisesta tuli ihan rutiini. Myös ystävät, joille pystyi soittamaan vaikeina hetkinä, tulivat matkan varrella todella tärkeiksi.

Mitkä hetket olivat kaikkein vaikeimpia?
Matkalle osui kolme todella vaikeaa paikkaa
Ensimmäinen vaikea hetki oli Kuusamon lähellä. Olin suunnitellut liian pitkän huoltovälin. Kolmen viikon eväät niskassa ja ajatus kolmen viikon yhtenäisestä taivaltamisesta yhteen menoon meinasivat katkaista matkan kokonaan.
Toinen vaikea hetki oli keskellä erämaata, kun edessä oli kolme vuorokautta pelkkää suota. Kolmas kohta, jossa henkinen selkärankani meinasi katketa, oli Kittilässä. Edessä ei ollut oikein mitään luontoelämyksiä tarjoavia kohteita. Vastassa pelkkää fyysistä taivalta.

puukuvio Kuva: Terhi Jaakkola

Kuinka paljon maksaa kävellä Suomen ympäri?
Etukäteen laskin, että kokonaiskustannus tällaiselle matkalle olisi 8 kuukauden ajalle 25 000 €. Onnistuin kuitenkin hankkimaan hyvät yhteistyökumppanit ja selvisin koko reissusta noin 7000 eurolla.

Mitä oivalsit itsestäsi? Mitä teet toisin, jotta et pala arjessa uudelleen loppuun?
Tajusin tehneeni elämässäni lähes kaikki päätökset ajatellen aina miltä päätökseni näyttää ulospäin. Olin elänyt elämääni muiden kautta. Ajattelin asiat aina ulkoapäin. Nyt aion toimia toisin.

Muuttuiko suhteesi luontoon?
En ollut aikaisemmin vaeltanut koskaan yksin. Ihan tyhmä juttu. Ryhmässä asioita kokee eri tavoin. Tulen jatkossa viettämään enemmän aikaa luonnossa.

Mikä paikka olisi sellainen, joka aivan taatusti sykähdyttäisi jokaista suomalaista?
Kevon kanjoni ja Kevon seinä
(Lisää näistä paikoista voi lukea vaikkapa täältä: Retkipaikka.fi: Kevon kanjoni kahdella tavalla)

Toinen suositus:
Pöyrisjärven erämaa-alue

Minne palaat?
Petkeljärven kansallispuistosta alkoivat ensimmäiset polkutaipaleet. Itä-Suomi kaiken kaikkiaan yllätti upeudellaan. Itä-Suomessa oli paljon vähemmän kulkijoita kuin Lapissa, loputtomasti puhdasta luontoa, hyvin hoidettuja laavuja. Itärajan retkeilyreitti lienee paikka, jonne seuraavaksi palaan.

sammalseinä Kuva: Terhi Jaakkola
Luennon päätteeksi Tero viihdyttää yleisöä kuvaesityksellä reissustaan. Haltian seinällä vaihtuvat vuodenajat. Kuvissa vilistää lumoavia paikannimiä kaikkialta Suomesta. Kirjoitan muistiin. Näissä haluan ainakin käydä: Möhkö, Susitaival, Piilolan polku, Tsarmitunturi, Vätsärin erämaa, Kaldoaivin erämaa, Valtijokilaakso. Karhunkierroksen kuvien kohdalla hymyilyttää: tuon paikan minäkin tunnen!

Kuvatarinan tunnetta alleviivaavat kappaleet, joita en tunnista:
”Story of your life, time of solitude and strife
Freedom of an open road, hope and many miles to go
Promises to keep, countless gold fields to reap
To be rich is to seek, to relive a memory.”

”Things we lost
The things we couldn’t share
Another rainbow’s end
Another memory”

Heijastus Kuva: Terhi Jaakkola

Jään notkumaan paikan päälle. Yleisön kaikottua rohkenen kysyä suurkävelijältä, mitä musiikkia juuri kuuntelimmekaan. Hän paljasti taustalla soineen kolme Tuomas Holopaisen kappaletta, joista yhtä hän oli kuunnellut viimeisen kävelyviikon aikana yli 200 kertaa. Hymyilyttää. Pohjois-Karjala oli sävähdyttänyt kävelijää muullakin kuin maastoillaan.

Luento päättyy. Jään tunnelmoimaan Haltian huoneisiin. Ajaudun Liikutus-näyttelyyn. Löydän seinän, joka esittelee 140 erilaista tapaa nauttia luonnosta. Kuulen toisen vierailijan tuskailevan: ”Eikö täällä olisi ihan tavallista kävelyä esiteltynä.”

Lasken kokeilleeni 140 tavasta kuuttakymmentäseitsemää.
Tajuan olevani aika onnellinen.

Kuplia Kuva: Terhi Jaakkola

P.S: Kuvituskuvista vain ensimmäinen liittyy tiiviisti tarinaan. Muut kuvat ovat Suomen luonnosta, mutta itse omilta seikkailuilta ottamiani.

Ensimmäinen ultrajuoksuni

Terhi Jaakkola NUTS Karhunkierroksen lähdössä Kuva: Minttu Mustonen

3 metriä takana, 82 000 metriä edessä

“Miten juostaan ultramaraton? Avaa rintasi, laita jalka toisen eteen, äläkä lopeta ennen kuin olet ylittänyt maaliviivan”, neuvoo Dean Karnazes kirjassaan Ultramarathon Man: Confessions of an All-Night Runner. Ahmin Karnazesin neuvoja NUTS Karhunkierros  -tapahtumaa edeltävällä viikolla. Olen hermostuneempi, kuin muistan koskaan ennen olleeni. Kun olen pohtinut kaiken järkevän kisaan liittyvän, ryhdyn pohtimaan päättömyyksiä. Mietin miten selviäisin koko matkasta yksittäisen, ikävän korvamadon iskiessä? Entä jos olenkin arvioinut kaiken väärin? Eihän minun jaloillani voi juosta 80 kilometrin matkaa. Jalkani tuntuvat ompelulangan paksuisilta, ja peilistä katsova tyyppi maailman isoimmalta ääliöltä. Dean Karnazes paljastaa kirjassaan sekopäisyyteni täysin normaaliksi kisaviikon olotilaksi.

Lyhyen ja levottoman yön jälkeen pääsen vihdoin raikkaaseen tihkusateeseen Karhunkierroksen luontokeskuksen lähtöviivalle 57 muun sitkeän kanssa.

NUTS Karhunkierros nukkuva Terhi Jaakkola Kuva: Tom Toivonen

Vielä viikkoa aikaisemmin reitti oli ennätyksellisen kevättulvan vuoksi poikki. Nyt polku on vain paikoin pehmeä. Letkassa muistellaan viime vuoden lumikaaoksen kamaluuksia. Minä muistuttelen itselleni, että tänään on se päivä, jota varten olen kevään harjoitellut. Nyt pitäisi nauttia ihan joka metristä.

Ensimmäinen 10 kilometriä opettaa, ettei tällä reitillä Karnazesin neuvoma jalan toisen eteen laittelu auttaisi. Reitti yllättää juurakkoisuudellaan. Jokainen askel on aseteltava huolella. Vastaan tulee edellisenä iltana Rukalta matkaan lähteneitä 160 kilometrin sarjalaisia. Pitkänmatkalaisten hymyt ovat hyytyneet vaativan yön aikana. Päädyn leppoisaan letkaan, jossa vauhtia pidetään kurissa kahden miehen voimin. Voin keskittyä läkähtymään luonnosta. Koski pauhaa ja metsä on pakahduttavan upea. Syke pysyy tasaisena, ruoka ja juoma uppoaa. On ihanaa.

Karhunkierroksella Kuva: Anniina Erkkilä

Ninni, kiitos hilpeästä seurasta & kivoista kuvista!

Oulangan luontokeskuksella odottaa vaihtovarustesäkki. Vaihdan vesipullot täysiin, nappaan mukaan kuivia käsineitä ja täytän repun taskut eväillä. Olen varannut vaihtovarusteita ja varavarusteen varavarusteita. Kaikki on kuitenkin aivan täydellistä. Ei ole kylmä eikä kuuma. Jatkan matkaa samoilla varusteilla. Letka jatkaa reitillä, mutta päätän tehdä pienen pikaisen koukun ja käyn ihailemassa Kiutakönkään kuohut. Kannatti!

Kiutakönkään kuohuja Kuva: Tom Toivonen

Kiutakönkään kuohuja

30 kilometrin kohdalla rohkenen nostaa sykettä pienen pykälän verran. Letkamme kutistuu kahden hengen joukkueeksi. Maisemat muuttuvat jylhemmiksi. Mukaan liittyy 160 kilometrin sarjalainen, jolla on takana jo 120 kilometriä. Hänen mielialansa on kuopassa. ”Ei minusta ole ultrajuoksijaksi”, hän harmittelee. Muutaman kilometrin päästä hän huikkaa hieman veryttelevänsä jalkojaan ja katoaa nopeasti näkyvistä.

Kulmakkavaaran nousu ennen Jussin kämppää näytti kartalla reisiä rääkkäävältä. Nousu ei tappanut, mutta loputon juurakkoristikko nakersi yllättävän paljon mieltä.

Karttakaverit Kuva: Tom Toivonen

Reitistä oli helpompaa nauttia, kun matkan oli kulkenut mielessään ulkoilukartan avulla pariin kertaan edellisinä iltoina. Kartanlukukaverina polkujuoksutapahtumaan ensimmäistä kertaa osallistunut Helena.

Reitin kurvatessa Kitkanjoen varteen on kilometrejä takana melkein 50. Juoksukaverini ilmoittaa olevansa minulle liiaksi jarruna. Ojennamme toisillemme kannustavat lauseet evääksi loppumatkalle. Nyt annan itselleni luvan unohtaa numerot ja vain nauttia juoksusta. Muistan koulun valmentajan opastaneen ultrajuoksija Dean Karnazesia: ”Älä juokse jalkojesi vaan sydämesi tahtiin”. Näin teen. Sykemittarista tulee vellikello. Tarkkailen vain tasatunteja säilyttääkseni oikean ruokailutahdin. Leijailen. Unohdan kilometrit ja ajan. Tuntuu todella hyvältä. Luonto tykittää elämyksiä. Lisään cocktailiin endorfiineja isolla kauhalla.

Liihottelevaa onnea riittää noin 15 kilometrin matkalle. Sitten hiipii ensimmäinen seinä vastaan. Raekuuro raapii naamaa. Jylhät kosket ovat vaihtuneet hakkuuaukeaan. Vankka tuuli puskee vastaan. Lonkkiin sattuu. Mutta kaikkein eniten nujertaa se, etten pysty lainkaan piiskaamaan itseäni. Olen oman maailmani mestari huijaamaan itseäni. Katteettomien lupausten turvin jalkaparkani ovat juosseet monet kerrat tuskaisia tunteja. Mutta nyt pää on ihan turta. Yritän huutaa ja möykätä, mutta kukaan ei vastaa. Mitä jos jalkani pysähtyvät kokonaan? Jäänkö tänne hyiseen sateeseen istumaan? Luulin päätäni reisiä rautaisemmaksi.

Yksi syy lähteä tarpomaan ultramatkaa oli se, että halusin tutustua uuteen puoleen itsestäni. Millaisen minän löytäisin, kun matkaa on mittarissa enemmän kuin tarpeeksi? Nyt ylevä ajatus tuntuu typerältä. Täällä rajan toisella puolella on todella ärsyttävä tyyppi. Ei kannattanut tulla moikkaamaan. Masentaa.

Muutaman tuskaisen tuokion jälkeen muistan: pakkasin korvanapit ja soittolistat mukaan heikkoa hetkeä varten. Eikö nyt ole sellainen? Poppi korvissa ja karkkipussi kädessä jatkan hiipivää askellusta. Saan jalkani toimimaan. Meno on puolisitkuttelua, mutta etenen. 31 ja 53 kilometrin sarjalaisten käveleviä selkiä tulee hiljalleen vastaan. Niitä on mukavaa napsia. Mutta ei ole helppoa. Jokainen askel vaatii työtä. Ynisen.

Polkujuoksukengät Kuva: Terhi Jaakkola

Ei rakkuloita, ei mustelmia, ei yhtään hiertymää. Olikohan varvassukkien ja superisojen kenkien ansiota?

Repussani kulkee GPS-laite, jonka avulla kulkuani voi kuka tahansa seurata. Pohdin heitä, jotka lähettivät tsemppiviestejä etukäteen ja heitä, jotka nyt aivan varmasti tuijottavat pistettäni. Ajattelen heidän työntävän minua vähä vähältä eteenpäin. Nousen pahamaineista Konttaista edeltävälle Kumpuvaaralle näiden virtuaalikannustajien voimilla.

Muistelen lukemaani Karhunkierroksen historia: ”…Reitti valmistui 1955, kun Konttaisen ja Rukan väli suunniteltiin. Reitti kulkee vielä nykyäänkin samaa polkua vaarajonon ja kaikkien huippujen kautta. Reitin lopetuksesta olikin tarkoitus tehdä sellainen, että se varmasti tuntuu kulkijoiden jaloissa.” (Karhunkierros retkeilyopas ja kartta, Karttakeskuksen matkaoppaat) Pahin olisi siis vielä edessä. Miten ikinä selviäisin maaliin asti?

Konttaiselta laskeutujat palkitaan juomapisteellä. Tarjolla on jo tuttujen suklaiden, perunalastujen ja urheilujuoman lisäksi myös Red Bull -tölkkejä. Seuraava nousu vaatii melkein konttausotteita. Kulauttelen hämmästyksekseni mukaan nappaamaani energiajuomaa ja tyhjennän suklaamantelipussin. Ja yhtäkkiä saan siivet takaisin kantapäihini. Juoksen. Juoksen loivat mäet ja portaat ja osan alamäistäkin. Ylhäällä tuivertaa myrskytuuli ja tuntuu niin hyvältä, että melkein itkettää.

Karhunkierros 82 km Kuva: Terhi Jaakkola

Suomen suosituin vaellusreitti, Karhunkierros, täyttää tänä vuonna 60 vuotta.

Maalissa kuulen olevani sarjani kolmas.

Linkkejä:

Reissutarinoita blogosfäärissä:

27.5.2015 lisättyjä linkkejä:

Lisätty 28.5.2015:

Yksi hauskimmista reissutarinoista on Juoksutarinoita-blogissa: NUTS Karhunkierros 2015

Multisport-ohjeita ensikertalaisille

karttapiilo Kuva: Terhi Jaakkola

Sain houkuteltua lauantaina 9.5.2015 käytävään Spring Adventure -multisportkisaan joukkuekaverikseni ensikertalaisen. Sähköpostitse yhden henkilön opastuksen sijaan jaan ajatukseni, ohjeeni ja pakkauslistani julkisesti. Ehkä listalta löytyy joku hyvä vinkki kokeneemmillekin?

Ensikertalaisen kysymykset:

Miten pitkiä etapit ovat? Tiedämmekö etukäteen missä järjestyksessä eri lajit kisassa ovat?
Kuntosarjalaisina meillä kisan kokonaismatka on noin 30 km. Matka koostuu enimmäkseen pyöräilystä ja vähiten melonnasta. Loput matkasta kuljetaan juosten. Tapahtuman Facebook-sivulla on jo paljastettu miesten kisasarjan lajien järjestys sekä eri lajien matkat. Samat tiedot kuntosarjasta paljastunevat viimeistään perjantaina. Muutenkin tuota FB-sivua kannattaa seurailla. Jaossa on hyviä vinkkejä, mutta ennen kaikkea hauskaa kisafiilistä nostattavia julkaisuja.

Kannammeko mukana vaihtovarusteemme? Jätämmekö johonkin meitä odottamaan?
Juomareppuun kannattaa napata mukaan omaa akilleenkantapäätä varten vaihtovaatteet vesitiiviiseen pussiin. Itselläni jäätyvät kädet kaikkein helpoiten, joten pakkaan mukaan parit vaihtohanskat. Kilpasarjoissa voi olla tarjolla hyvinkin märkiä pätkiä pitkin kisaa. Meidät kuntosarjalaiset saatetaan näin kevään kisassa säästää pahemmilta uiskenteluilta reitin varrella. Joskus melontaosuus voi olla keskellä kisaa. Tällöin on melontapaikalle saanut antaa kuljetettavaksi oman varavarustepussin.

Voiko käyttää pyöräilykenkiä vai kannattaako lähtee juoksulenkkareilla?
He joille pyöräilyosuudet ovat kaikkein vahvimpia, lukkopolkimet tuovat polkemiseen selkeästi lisää voimaa, polkimet eivät sovi lenkkareille ja polkupyöräilyn sijaan he kutsuisivat lajia pyörityspyöräilyksi – heille selvä kenkävalinta näyttää olevan klossikenkä.

Omista jaloistani pyöräilykengillä juoksu tuntuu kömpelöltä. En ole kovin ketterä klossipyörittelijä (vielä) ja polkimillani voi hyvin pyöräillä myös lenkkareilla. Minun kenkävalintani ovat polkulenkkarit. Mutta mitkä niistä? Onneksi ei tarvitse ihan vielä päättää!

Jotkut kuljettavat toisia kenkiä mukanaan ja vaihtavat kengät lajin vaihtuessa.

Onko juoksu enemmän asvaltilla vai maastossa?
Selvästi enemmän maastossa. Osittain jopa metsässä. Ihanaa!

Metsässä Kuva: Terhi Jaakkola

Pärjääkö normipyörällä vai onko maastopyörä parempi?
Maastopyörä on parempi. Kuntosarjassa pärjää ihan millä vain pyörällä. En ihan maantiekiiturillä matkaan lähtisi, mutta vanhalla 3-vaihde-nopsalla jo reitistä selviäisi.

Voisiko pyöränpaikkaustarvikkeita yhdistää?
Voi hyvin yhdistää. Mielestäni on kuitenkin hyvä rutiini pitää aina pyörässä omat huoltovälineet mukana. Minulla pieni huoltolaukku kulkee aina pyöräillessä satulan alla kätevästi. Sitten, kun lähdemme urhoilemaan monen vuorokauden mittaisiin seikkailukisoihin, joissa aivan kaikki varusteet kannetaan koko ajan mukana – sitten voimme hieman optimoida ja pakata mukaan vain yhdet rengasraudat. On aina tärkeää osata tehdä itse tärkeimmät pikakorjaukset omaan pyörään.

Mukaan kannattaa pakata myös varaosia pyörän karttatelineeseen. Juuri oikeasta kohdasta kadonnut ruuvi muuttaa pyöräsuunnistuksen hetkessä muistisuunnistukseksi.

Miten paljon varaenergiaa kannattaa kantaa mukana?
Meillä kisaan mennee noin 4-5 tuntia. Juomaa ja muutama geeli tai patukka reppuun tai taskuihin riittää hyvin. Pyörässä lisäjuomapullot kulkevat kätevästi mukana. Kisassa on monta lajivaihtoa ja jatkuvasti jotain hauskaa mietittävää. Syöminen ja juominen saattavat helposti unohtua. Onneksi minulla on toistaiseksi ollut onni kisata kavereiden kanssa, joiden syömisestä en ole joutunut huolestumaan, ja jotka ovat muistuttaneet minua aiheesta kärsivällisesti.

Onko järjestäjien puolesta mitään juomapisteitä tai muuta tankkausta?
Kannattaa varautua kantamaan kaikki omat eväät mukanaan. Omaan reppuuni harkitsen hankkivani mukaan kokoontaitettavan muovikuksan, jolla voi kätevästi kaapaista lisää vettä mukaan mahdolliselta tankkauspisteeltä.

Kuinka vaativat kiipeilyosuudet ovat? Kannattaisiko harjoitella etukäteen?
Hyvä kuntoinen seikkailija pärjää kuntosarjassa ilman lajiharjoittelua. Kisat, joita olen ehtinyt koluamaan, ovat tarjonneet toistaiseksi vain erilaisia köysillä tasapainoilutehtäviä. Joinain vuosina tämän saman sarjan kisoissa on ollut laskeutumistehtävä, josta on suoriutunut turvallisesti vailla aikaisempaa kokemusta. Ensimmäinen kerta selkä kohti tyhjyyttä voi kuitenkin tuntua aika hurjalta, joten kiipeilyä tai laskeutumista – jotain missä pääsee kokeilemaan luottamustaan köysiin, on hyvä kokeilla etukäteen. Onnekseni olen päässyt kokeilemaan. Kokeilusta lisää tarinaa täällä.

Muutamia edellisissä kisoissa opittuja juttuja:

Emit repussa Kuva: Terhi Jaakkola

Emit-leimauskortti teipataan kuminauhaan tiukasti kiinni. Kuminauhan toinen pää kietaistaan varmasti pysyvällä, mutta helposti irroteltavalla solmulla kiinni juomareppuun. Yksi joukkueen jäsenistä vastaa kaikilla rasteilla leimauksesta. Kerran tuli kuitenkin vastaan tilanne, jossa leimausvastuullisen kannatti jäädä suorittamaan kiipeilytehtävää, suunnistusvastuullisen sännätessä leimauskorttia vaativan muistisuunnistustehtävän kimppuun. Tuossa kisassa olimme teipanneet emit-laitteen tiiviisti kiinni leimausvastuulliseen. Hampailla oli saksia ikävä.

karttapuuro Kuva: Terhi Jaakkola

Saamme kisan materiaalit (kartat + reittikirja) 2 tuntia ennen lähtöä. Piirrettyämme suunnittelemamme reitit kartoille päällystämme kartat tiiviisti kontaktimuovilla, jonka saumakohdat varmistamme erityisen tarkasti. Ensimmäisessä kisassa muovittamaton suunnistuskartta ui melontaosuudella mukana ja löytyi mössönä repun taskusta suunnistusosuuden koittaessa.

Illat ennen kisaa:

  • Lataa sykemittari ja tyhjennä tarvittaessa
  • Huolla pyörä
  • Kiinnitä karttateline pyörään
  • Viritä emit-kapulan kuminauha
  • Pakkaa juomareppu
  • Lue kisan säännöt ajatuksella läpi

Mukaan:

  • Kisan jälkeen: vaihtovaatteet, pyyhe, eväät
  • Muovipusseja mutaisten vaatteiden ja kenkien kotiinkuljetusta varten*
  • Kisaan:
    • Polkulenkkarit
    • Polkupyörän karttateline
    • Kypärä
    • Polkupyörä + korjaustarvikelaukku
    • Juomareppu/liivi
    • Kontaktimuovia, sakset, korostustusseja reitin piirtämistä varten
    • Aurinkolasit/pyöräilylasit
    • Reppuun:
      • vesipullot
      • energiageelejä, patukoita
      • puhelin vedenpitävästi pakattu (joukkueelle riittää yksi puhelin)
      • sidostarpeita, urheiluteippiä vähintään 5cm x 1m ja 2 laastaria
      • avaruuslakana*
      • vessapaperia kaiken varalta*
      • emit-kortti kuminauhalla kiinnitettynä (yhdellä joukkueen jäsenistä)
      • kompassi (molemmilla – taktikon kompassi on suunnistusvastuullisen varakompassi)
      • vaihtohanskat/-sukat / -paidat
      • kynä
      • varahakaneuloja, jos kisanumero kiinni hakaneuloilla

Pitkiä listoja ja pohdintoja. Vankinkin valmistautuja tulee kohtaamaan yllätyksiä. Tämä kuuluu kisan luonteeseen. Vastassa voi olla peilikuvakartta, älynystyröitä ja hermoja riipova pulma, ennen kokeilematon köysirata, muistisuunnistusta – mitä vain! Ah ja nam – ja aina jää joku juttu mieleen kaivelemaan: miksi emme heti tajunneet! Ensi kerralla osaamme!

Kisassa lajit vaihtuvat tiheästi, kulkumuoto muuttuu, matka jatkuu, ja sitten aivan yhtäkkiä oletkin maalissa. Siksi kannattaakin keskittyä nautiskelemaan menosta jo aivan ensimmäisistä metreistä alkaen!

Linkkejä:

*lisätty 8.5.2015 pakkauksen tiimellyksessä

Tarahumalassa

Syntynyt juoksemaan -kirja Kuva: Terhi Jaakkola
”Joka vuosi 60-80% juoksijoista loukkaantuu. Juostujen kilometrien määrällä ei ole merkitystä, loukkaantumisriski on aina sama.”

Viime keväänä nilkkaleikkauksesta toipuessani ahmin Christopher McDougall:n Syntynyt juoksemaan -kirjan. Huomasin ujuttavani kirjamerkkejä itselleni erityisen merkityksellisten aukeamien kohdalle. Jossain vaiheessa luovuin laputuksesta. Kirja hukkui lappuihin.

Kirja on tarina tarahumara-intiaaneista, paljasjalkajuoksusta, ultramatkoista, hurmaavalla tavalla vinksahtaneista ihmisistä, ihmisen evoluutiosta, ja mikä tärkeintä: juoksemisen ilosta.

Kipsi jalassa mietin, miten tulisin liikkumaan tästä eteenpäin. Rikkooko juoksu jalkani? Kestääkö jo kolmesti operoitu jänne enää rasitusta? Jos jatkan, mikä on hinta? Mikä muu voisi tuottaa saman ilon kuin juokseminen? Riittäisikö vain puolikas ilo?

”Jalan keskipisteenä on jalkaholvin kaari, joka on hienoin koskaan luotu painoa kantava rakenne. Kaaren upeus perustuu sen tapaan vahvistua paineenalaisena.” ”Jalkojen laittaminen kenkiin on sama kuin pistäisi jalat kipsisidokseen. Jos jalka kipsataan, sen lihaksista 40–60 % surkastuu kuuden viikon aikana. Samantapaista näivettymistä tapahtuu myös silloin, kun jalat laitetaan kenkiin.”

Kuuden viikon kipsituomio ei tuntunutkaan enää kovin pahalta. Olinhan upottanut jalkani monenmoisiin näivettäviin kenkiin jo vuosikymmenten ajan.

Jalkapohjani Kuva: Tom Toivonen

Kirja saa vakuuttumaan: ihminen on suunniteltu juoksemaan. Kirjan luettuani olin ajatuksissani perinteiset kengät hylkäävä, täyskäännytetty luomujuoksija. Onneksi paljasjalkakenkäkauppojen lisäksi surfailin myös kokeneempien paljasjalkailijoiden blogeissa. Aitoon Nylkky paljastaa hankkineensa kuukausien juoksutauon ja Tahdonvoiman käyttöohje -blogi raportoi mahtavia rakkulatarinoita. Hitaan hillitysti tyydyinkin kesän vain kävelemään five fingerseilläni. Vuoden vaihteesta lähtien olen juossut paljasjalkaillen keskimäärin kerran viikossa. Tekniikka on vielä aivan hukassa. Pohkeet jämähtävät sementiksi jokaisen lenkin jälkeen.

Tahto saada jalkaterieni kaikki 52 luuta, 110 niveltä, 214 nivelsidettä ja 62 lihasta toimimaan niille suunnitellulla tavalla on kova. Uudet paljasjalkasandaalit ovat jo kesää odottamassa. Tuoreet tekniikkaneuvot mielessäni aion saada askeleen siirtymään edes vähän kantapäältä päkiälle kesään mennessä.

Askellanpa kengittä, kantapäillä, metsässä tai maantiellä, haluan juosta ajatuksiltani kuin tarahumara. Tarahumalassa, koska juokseminen on niin hurmaavaa.

”Ei ihme, että niin monet ihmiset inhosivat juoksemista. Jos sitä vain ajatteli keinona saavuttaa jokin päämäärä – nopeammaksi, laihemmaksi tai rikkaammaksi tuleminen – miksi sitä olisi syytä jatkaa, ellei saisi investoinnilleen tarpeeksi vastinetta?”
”Se oli tarahumarojen varsinainen salaisuus. He eivät olleet koskaan unohtaneet, miltä tuntui rakastaa juoksemista.”

Chia ja lime Kuva: Terhi Jaakkola

PS: Jos aiot lukea kirjan, varaudu totaaliseen hurahdukseen. Jos et ole hurahtajatyyppiä, osta kuitenkin valmiiksi jo pussillinen chia-siemeniä ja lime-hedelmiä. Luettuasi tiedät kyllä miksi.

Linkkejä muihin blogosfäärissä tästä kirjasta kirjoitettuihin juttuihin:

Tyhjennys- ja täydennysharjoituksia

Retkiluistelu Kuva: Terhi Jaakkola
Toissa talven paukkuvimpana pakkasiltana istuin ammattikoulun auditoriossa ja tuijotin lumoutuneena seinälle heijastuvia kuvia. Kilometreittäin siloista jäätä. Luonnon muovaamia jääveistoksia, pengermiä, paasia. Taianomaisia satumaisemia. Olin Suomen Retkiluistelijoiden tulokaskurssilla. Vuosi sitten vietin mielenkiintoisen päivän tulokasretkellä. Nämä molemmat ovat pakollisia palasia, jotta voi osallistua Skrinnareiden järjestämille retkille.

Kaksi talvea katosi johonkin. Kurssin satumaisemat leijailivat edelleen mielessäni enkä oikein uskonut niitä todeksi. Viime talven kurkin haikaillen retkiraporttien kuvia. ”Jää on tuoretavaraa”, hoki ystäväni. Jään ilmestyessä olin aina toisaalla. Olen mestari täyttämään kalenterini täpösen täyteen ja senkin jälkeen vielä puristamaan päälle vielä muutaman hauskan menon. Retkiluistelijan kalenteri täytetään tyhjyydellä marraskuusta huhtikuulle.

Tahto on nyt asennettu. Kalenterin tyhjentämistä harjoittelen. Harjoittelun lomassa pakkasin retkiluistelureppuni Skrinnari.fi-sivuston ohjeita noudatellen.

Mitä pakkaan retkiluistelureppuun? Kuva: Terhi Jaakkola

Vaihtovaatteet viikkailin kahteen erilliseen pussiin, joista ylimmäksi repussa jätin yläosan vaihtovaatteet. Yläosan vaatetus kannattaa vaihtaa ensimmäisenä, jotta valuva vesi ei kastele alaosaa. Molempiin vaihtovaatepusseihin sekä helpoimmin kädenulottuvilla olevaan taskuun pakkasin kädenlämmitinpusseja. Lisähanskat ja tuubihuivi löysivät paikkansa sivutaskuista – myöskin helposti käyttöön napattavissa. Kännykkä, jota haluan käyttää erityisesti valokuvaamiseen, etsii vielä omaa paikkaansa. Kännykkä ei kaatuessa saa aiheuttaa vahinkoa, mutta toivoisin sen olevan nopeasti esiin napattavissa.

Repun päälle ripustin muistilapun asioista, joilla täydennän varustustani aina jokaiselle retkelle erikseen.

Täydennyslista Kuva: Terhi Jaakkola

Retkihälytykset on tilattu. Reppu, luistinterät, kengät ja sauvat muuttivat autoon.
Tänä talvena aion nauttia jään tuoreena.

Vapaa verbaalikko

Luovan toteuttajan töiden ja ajatusten arkisto

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (43) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille!

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.