Vahvan väkevä suositus henkilöille, jotka eivät ole vielä ryhtyneet retkiluistelemaan: ethän edes harkitse. Mene vaikka kävelylle. Poikkea polulle ja hengittele luontoa. Pysyt tolkuissasi.
Retkiluistelun ajattelu tuo hullun jääkiillon silmiini, sekoilen, selaan vimmalla sää- ja jäätiedotuksia. Jos on mahdollista, että jossain on ehkä luisteltavaa jäätä, olen valmis valkoisiin valheisiin, lahjontaan ja roikkumaan maakunnan urheiluliikkeen myyjäpoloisen kauluksessa tivaten: ”Eikö teillä todellakaan ole edes yhtä retkiluisteluterää edes tiskin alla. Yhtä!” (Hajonneen tilalle. Olihan niillä.)
Jos olet vielä pysynyt onnellisesti talvisella rannalla, etkä tunne lajia. Suosittelen lukemaan nämä kaksi juttua:
- Bettina S: ”Man glider fram på skridsko och får höra att man är galen” Bettiina kertoo valtavan hyvin lajin kauneudesta, Suomen Retkiluistelijat -seuran erinomaisesta toiminnasta sekä siitä, miten sanoinkuvaamattoman pysäyttävän kamalaa on ajatella, että joku ajattelematon ja varustautumaton voi seurata retkiluistelijaa vaarallisille jäille.
- Suomen Ladun: Pysy hengissä jäillä liikkuessasi antaa neljä neuvoa. Liikut kuitenkin joskus jäällä. Lue nämä neljä elämää pidentävää ohjetta. Ehdit kyllä.
Jos olet jo tehnyt elämäsi virheen ja haaveilet juuri nyt teräsjäästä, jääkukista, jäänlaulusta ja kaikesta tuosta, voit jatkaa tämän jutun lukemista.
Osallistuin Suomen Retkiluistelijoiden tulokasretkelle Itsenäisyyspäivänä vuonna 2012. Alkamassa on siis vasta viides retkiluistelukauteni. Suomen Retkiluistelijoiden sivuilla on erinomainen lista pakollisista ja suositeltavista varusteista. Listaan alla 10 itse hyväksi havaitsemaani lisäystä perusvarusteisiin. Ilahdun kovasti, jos joku konkari innostuisi kommentoimaan ja kertomaan mahdolliset ajatusvirheeni tai innostuisi jopa jakamaan omat oivalluksensa ja oppinsa.
- Jääsauvat ovat ensisijaisesti jään tutkimista varten, siksipä piirsin omiin sauvoihini merkit 5, 10 ja 15 senttimetrin korkeuteen jään paksuuden tutkimista helpottamaan. Sauvoihin olen kirjoittanut sekä puhelinnumeroni että sähköpostiosoitteeni. Ensimmäisellä bussiretkellä 50 samanlaisen sauvaparin keskeltä omiani etsien ymmärsin miksi. Paukkupakkasella metallinen sauva on todella kylmä. Viritin sauvaan retkipatjan suikaleesta ja nilkkateipistä maailman rumimmat lämpöeristeet käsien jäätymistä estämään. Lisäämättä ovat vielä heijastinteipit.
2. Jäämittari roikkuu luistellessa takin helmassa. Mustasta mittarista oli vaikea tähyillä mustia numeroita. Lisäsin punaiset teipit 5 ja 10 senttimetrin kohdille.
3. Kypärä on luistellessa paras päähine. Tätä kypärää olen käyttänyt kovimmalla viimalla, mutta huomannut korvien kohdalla olevan materiaalin estävän kaikkein tärkeimmän: jään ja luistelukavereiden kuuntelun. Hankintalistalla onkin siis korvat vapauttava kypärä.
4. Heijastimen läiskäisin luistelureppuuni ilman sen suurempia viisasteluja. Nyt olen kuullut moneltakin kanssaluistelijalta, että heijastin helpottaa huomattavasti pimeässä luistellessa.
5. Pikaplutaussukat asuvat aina sivutaskussa, helposti saatavilla. Kokovartaloplutausta todennäköisempää on pikainen jalan kastelu varomattomasti rannasta jäälle siirryttäessä. Vaihtosukkien päälle laitettavaksi taskussa on 2 muovipussia, jotta märät kengät eivät estäisi luistelun jatkamista sekä kertakäyttöisiä lämmittimiä hetken hytinää helpottamaan.
6. Ensiapupussi seilasi jossain laukun pohjalla. Nyt se on repussa päällimmäisenä. Pienet paikkaa vaativat naarmut lienevät plutausta todennäköisempiä ja silloin olisi turhaa tyhjentää koko reppua laastaria kaivellessa.
7. Vaihtovarustepussit ovat selkeästi eriväriset. Plutausharjoituksessa yritin minua avustaville sanoa: ”Anna paita siitä pussista, jossa lukee isolla YLÄOSA”. Viesti ei mennyt millään perille. Vihreä ja sininen ovat sekoilevana hetkenä helpompia ymmärtää. On myös hyvä, jos pussin jokainen vaatekappale on reippaan värikäs. Kerran luistelin Porvoosta Kotkaan ja pukeuduin perillä repun vaihtovaatteisiin ja päädyin ravintolaan illalliselle. Silloin olin iloinen, etten ollut vielä noudattanut tätä riemunkirjavaa neuvoani.
8. Yläosan vaihtovaatteet sisältävään pussiin pakkasin päällimmäiseksi kolmet kumirukkaset. Yhdet sille, joka puristaa plutauksen jälkeen vaatteistani ylimääräisen veden pois. Toiset sille, joka auttaa riisuutumaan ja pukeutumaan. Kolmannet minulle.
9. Varaterä kulkee aina mukana repussani paksun muovipussin suojissa. Ohjeistus suosittelee varaosia ja korjausvälineitä. Sormeni jäätyvät niin tehokkaasti, etten usko, että pystyisin jäällä pieniä muttereita viimassa nykertämään paikoilleen.
10. Mittari kaikkien hihojen alle. Vielä viikko sitten pidin mittarin kaikkien hihojen päällä, kunnes ystävä kysyi miten aion muistaa ottaa mittarin pois pudottuani veteen. No en tietenkään mitenkään. Siellä minä tempoisin mittarilla ranteeseen lukittuja hihoja sinertävän tärisevänä.
Kaikkea säätöä, sälää ja tuunaustakin tärkeämpää ovat hyvät luisteluystävät. Sellaiset jotka ovat käyneet samat kurssit ja haluavat pysyä yhdessä pinnalla. Niin kuin nyt esimerkiksi nämä kuvan upeat tyypit, jota tarkistavat jatkuvasti toisiaan ja huikkaavat aina välillä: ”Hei sulla on jäänyt toi haararemmi auki.” ”Sun naskalit on vähän huonosti hupun reunan alla.” ”Mä laitoin tän sun yhden repun remmin kiinni.”
Tärkeintä ovat ystävät. Ja äidin neulomat villahousut.
Muita kirjoituksiani retkiluistelusta:
Endorfiininmetsästäjä 