Pasilassa. Ei pelastuslautalla.

Aamuna, jona reipas sade on juuri on muuttumassa rännäksi, vaihtopaita unohtunut kotiin ja hiuksetkin jäivät ekologisista syistä (=laiskuus) kuivaamatta, kolahtaa takarengas kiperästi rotvallin reunaan ja tyhjenee.

Nousen satulasta ja etsin yleisöä. Tähän hetkeen olen varautunut. Tämän minä osaan. Olen vaihtanut renkaan kotioloissa jo kolmesti ja olen sanoinkuvaamattoman ylpeä taidostani. Satulan alla matkustaa jatkuvasti turvallinen paketti: varasisärengas, rengasraudat, patruunalla toimiva minipumppu, varapatruuna.

Kampean ulkokumin irti ennätysvauhdilla. Irrotan vanhan sisäkumin. Oikaisen uuden. Käännän pumpun patruunan toiminta-asentoon. Yksinkertainenkin palapeli muuttuu mahdottomaksi, jos kolme paloista kuvaa Matterhornia ja yksi Muoniota. Varasisäkumini venttiili ei sovi yhteen pumpun suuttimen kanssa. Ilma ei hyppää renkaan sisään vaikka kuinka tuijotan.

Onneksi pumpun yhteensopimattomuus tapahtui Pasilassa, ei pelastuslautalla. Tästä päivästä eteenpäin testaan mukana kulkevat varaosat käytännössä, ihan kaikki.

Ylpeys käy halkeemuksen edellä

Kun pyörähuoltamon kellariveijari mainitsi kolmannen työkalun nimen, jota en tunnistanut ja jonka käyttötarkoitusta en edes selityksen jälkeen ymmärtänyt, päätin, että polkupyörän rattaiden vaihtaminen on parasta ojentaa ammattilaisen käsiin.

Rattaita vaihdetaan tuhansien kilometrien välein, joten tätä taitoa en tarvitse. Sen sijaan nopeammin kuluvat osat päätin opetella huoltamaan itse.

Viime viikolla olin henkilö, joka teettäisi mielellään polkupyörän renkaidenkin täytön jollain muulla. Nyt olen henkilö, joka vaihtaa jarrupalansa itse. Ja nastarenkaat. Ja vauhtiin päästyään myös vaihdevaijerin!

Jarrupalojen vaihtoon löytyy helposti hyviä ohjeita esimerkiksi Matkafillari.com:n erittäin selkeä kuvasarja neuvoo tärkeimmät vaiheet. Oma oivallukseni oli kuvata kaikki yksityiskohdat ennen kokonaisuuden purkamista. Toinen oivallus oli, ettei paketin ohjetta kannata kyseenalaistamatta noudattaa. Jarrupalojen oikea prikkajärjestys selvisi vanhoja paloja tutkaillen ja paketin ohje osoittautui toimimattomaksi.

Vasemmalla prikkojen oikea järjestys, oikealla paketin neuvoma.

Nastarenkaita vaihtaessani opin, että rengasrautojen koukku ei ole ensisijaisesti seinälle ripustamista varten. Onneksi kaikki muut tiesivät tämän jo.

Jarrupalojen ja renkaiden kanssa näpertely oli oikeastaan aika hauskaa puuhaa. Riittävän opettavaista ja palkitsevaa. Vaihdevaijerin vaihdon kohdalla tuli seinä vastaan. En saanut vaijeria irti ohjaustangon päädystä. Selasin keskustelupalstojen kommentteja, joista jokainen kehottaa avaamaan takapyörän päädyn vaijerista ensin. Sitkeästi pidin vaijerin takapään kiinni pyörässä. Enhän voi irrottaa jotain melkein toimivaa, jos en sitten saisikaan toista päätä irti. Keskustelupalstoilta opin, ettei pyörää kannata purkaa terassilla tai nurmikolla. Siis jos ei halua purkaa myös terassia, kuten joku onneton mutterinhukkaaja oli tehnyt. Päätin myös, etten avaa ohjaustangossa kiinni olevaa vaihdekahvaa luettuani mm kommentin: ”Koko illan opetellut kahvaa ja ihan hiton kiva.” Yhden pitkän illan jälkeen lopetin lukemisen kommenttiin ”Yritän tätä neuvoa heti, kun vitutus lakkaa.” Yö järjestelee ajatukset ja aamulla tajusin: vaijerin toinen takapää täytyy irrottaa, jotta tangon pään vaijerista saa irti. Tyhmyydestä sakotetaan. Nyt meni vain aikaa, yleensä kuluu myös kamaeuroja.

Loppu olikin aika simppeliä askartelua. Vaijerin kuoren sivuleikkurointiin jouduin lainaamaan vahvempia käsiä. Vaijerin loppupään kiinnityksessä pääsin jo aika monennen kerran turvautumaan ennen osien purkua ottamiini kuviin. Pientä säätöä pääsen vielä tekemään. Apuna toimii YouTubesta löytämäni suhteellisen selkokielinen video-ohje.

Kaiken korjailun ansiosta olen niin ylpeä itsestäni, että todennäköisesti halkean ennen kuin ehdin seuraavalle pyörälenkille. Jos vastoin ennakkoarvauksiani pääsen ehjänä pyörän selkään, telon itseni varmasti törmäämällä pylvääseen. Näin meinasi jo käydä, kun ihan vähän testailin pyörääni, ja tuijottelin upouusia, kimaltavia rattaita – en eteeni. Kun toikkaroin, lupaan hymyillä ylpeän onnellisena ohjan pohjallakin uusia taitojani sekä korjattua pyörääni ihaillen!

Pyöräilijä otti hammaslukua

Mielikuva ja todellisuus eivät aina näytä ihan samalta. Pyöräilyvalaistuksen saatuani viiletän mielikuvissani pitkin upeita metsäpolkuja. Rapaisena sankarittarena palaan seikkailuista ja todella reippaina päivinä jopa pesen pyöräni. Olen aina varautunut pahimpaan – kulkeehan mukanani vararengas.

Mielikuva on värikäs ja kirkas, kunnes rattaista kuuluu ”kruncxzh” uudelleen ja uudelleen. Ei tietenkään kotiovella, vaan korven kainalossa, kesken ylihauskan ja -pitkän lenkin.
Asiantuntevampi pyörälenkkikaverini tutkii hetken pyörääni ja kysyy, enkö ole katsonut yhtään rattaitani. ”Ööh, kyllä minä ne viime viikolla rasvasin”, mutisen hölmönä.
Mitä – pitääkö pyörää huoltaa?

Jos ei omat taidot riitä, kannattaa mukaan lenkille houkutella yksi jolla on työkalut, yksi joka löytää vian ja yksi joka jaksaa väsymättä pitää yllä hyvää tunnelmaa ja ruokkia varikkohenkilökuntaa. Onnekseni lenkin letkasta löytyi nämä kaikki. Iso kiitoshalaus teille kaikille kolmelle!

Viilaten ja vääntäen kumartunut piikki suostuu väistämään riittävästi, jotta voin jatkaa lenkkiä vain isoin eturatas apunani. Etureidet valittavat tapahtuneesta etureisiliittoon. Valitus hylätään.

Kotiin palattuani olen nöyrtynyt uudelle ajatukselle: jos haluan pyöräillä, täytyy minun opetella huoltamaan pyörääni.

Avaan oven uuteen maailmaan. Netin ja lehtien sivuilta löydän tuttuja sanoja oudoissa yhteyksissä: pakka, kiekko, droppi, laippa, kampikierros, hammasluku. Kahlaan uudessa maailmassani luottavaisin mielin kunnes törmään englanninkieliseen testiin Test Your Fix-It IQ, jonka kysymyksistä en ymmärrä yhtäkään, mutta mukava loppusointu sentään löytyy: ”Fix a ding in your rim..” Päätän kerätä energiaa parin yön ajan ja lähteä vasta sitten hölmönä varaosakauppaan. Niiskuttaen haen lohtua erään artikkelin lauseesta: ”Kampien pituus on henkilökohtainen asia.”

Aion oppia. Aivan varmasti.