52 kertaa vuodessa

Madon sijaan aamupyöräilijä nappaa parhaat maisemat.

Meneillään oleva Liikkujan viikko huipentuu huomenna Auton vapaapäivään. Liikkujan viikon sivusto tiivistää tavoitteensa: ”Liikkujan viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16.–22.9. Vuonna 2015 teemana on erilaiset kulkumuodot eri matkoilla.”

Ystävältäni Helenalta olen oppinut ajattelemaan, että totaalisen muutoksen sijaan tärkeämpää on tehdä jotain säännöllisesti, vaikka vähänkin.

Viikon sateisimpana aamuna muistin, etten ole vieläkään hankkinut kickbikeen lokasuojaa

Työmatkapyöräily ihan jokaisena aamuna on monelle mahdottomuus. Useimmat pystyisivät kuitenkin polkaisemaan töihin keskimäärin kerran viikossa. Keskimäärin kerran viikossa = keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Sehän onkin jo aikamoinen saavutus! Muutos, jota kannattaa tavoitella.

He, jotka ovat jo päätyneet työmatkasatulaan, virnuilevat nyt. He tietävät, ettei tätä ihanuutta malta yhteen kertaan viikossa jättää.

Meloen toimistolle. Ehdottomasti hitain, mutta myös elämyksellisin aamu.

Vielä muutama vuosi sitten olin täysin vakuuttunut, etten voi työmatkapyöräillä. Nyt olen puolivahingossa viettänyt viikon sijaan kokonaista liikkujan vuotta! Ensin hurahdin työmatkapyöräilyyn. Pyöräilyn lisäksi olen vuoden sisällä juossut, kävellyt, melonut ja potkinut kickbikella työn ääreen. Mitä seuraavaksi? Hiihtäen? Rullaluistellen?

Miltä kuulostaisi kokeilla jotain uutta? Vaikka vain kerran viikossa?

Potkijan paluu

 

Kuulas, kaunis, hyytävä lokakuu. Potkien aamulla uimaan ja illalla töistä kotiin.

Elokuun lopulla X-kaadon Facebook-sivuilla vihjattiin:

”Treeniä ei kannata jättää viime tinkaan…

kickbike.com

…pikku potkutteluilla saattaa saada potkutekniikan kuntoon vielä kuukaudessa”

Postauksen bongattuani säntäsin varastoon. Mullahan ON kickbike! Mutta missä se on? Elääkö vielä? Potkutin piti saada ihan heti kuntoon. Mieluiten eilen. Paitsi että oli sunnuntai ja Kickbike-huolto avaisi ovensa vasta seuraavan päivän iltapäivällä. Mutta ainahan voi kysyä…

20 vuotta sitten pääsin suunnistusleirille, jolle oli pakattu lääkäriksi mukaan kaiken potkinnan supermaestro, kickbiken isä ja äiti, Hannu Vierikko. Nilkkoja teippaillessaan Hannu jakeli lääkärinvinkkejään suunnistajille, mutta kaiken muun ajan hän puhui potkimisesta. Viikon jälkeen olin valmis myymään rippilahjarahoilla ostamani kippurasarviseni ja vaihtamaan takapyöräni pienempään. Hannun autotallista lähti mukaan sininen kaunotar.

Kickbike ja minä Norjassa kesällä 1994

Mieleeni palaavat alkuperäiset syyt KB:n hankintaan: äärimmäisen tehokas juoksutreenin korvike, kehittää juoksussa tarvitsemiani ja itselläni jatkuvasti juoksuun liian heikkoja keskivartalon ja pakaran lihaksia, säästää sekundakoipiani. Mitä ihmettä olen miettinyt kaikki nämä välivuodet hillotessani tätä hienoutta varaston pohjimmaisena?!?

Kickbike Worldwide Oy vastasi vartissa malttamattomaan viestiini: ”Moi tule huomenna klo 10. Jos ei jostain syystä saada huollettua odottaessa saat ”vuokra”baikin käyttöösi huollon ajaksi.”

Mieletöntä palvelua!

Maailmanmestaripotkija huoltaa, ja ihailee samalla kokonaan Suomessa valmistetun vanhuksen taidolla hitsattua runkoa.

Huollossa iloinen kickbike-asiantuntija-trio häkeltyy pyörästäni: ”Onko tämä joku kilpamalli?”

”Ei, tämä on malli”, vastaan.

Vuonna 1994 ei päättämättömän onneksi muita malleja ollut tarjolla.

Markkinoiden uusin ja ehkä Suomen vanhin kohtaavat