Uusin ihastukseni: swimrun

Nyt kerron teille salaisuuden, jonka kaikki muut jo tiesivätkin: syksyllä järvien vesi kirkastuu aivan ihmeellisen ihanaksi. Koko elämäni ajan metsät ovat olleet täynnä kaikille avoimia järviä ja lampia, lähes yksityisiä kirkasvesialtaita. Tästä upeudesta olen ollut autuaan tietämätön. Maailmahan on amme!

Tämä tajunnan räjäyttävä seikka paljastui viime viikon tyynenä taikailtana. Kaksi sporttiystävistä sai puuhakalenteriinsa ujutettua Solvalla Swimrun -tapahtuman. Meitä rannalle jääneitä ei harmittanut kuin hetken, kun viisain tajusi: ei tähän mitään tapahtumaa tarvita. Siellähän ne järvet ovat meitä jo odottamassa!

Aikaisemmin olin tuupannut koko lajin ei-oo-mun-juttu-laariin. Silmät pyöreinä kuuntelin hurjia tarinoita jo 10 vuotta Ruotsissa järjestetystä Ötillö-kisasta.  En todellakaan halunnut lähteä Itämereen vapaaehtoisesti hukkumaan. Mutta kuka sanoo, että pitäisi kisata lajin haastavimmassa kisassa? Tai kisata ollenkaan?

Olinhan toki juossut monesti pohjalle ja sitten uinut hieman päälle. Kesälomalla jopa juoksin monet aamut auringonnousun kanssa jonkun poukaman reunaan ja uin takaisin. Luulin tajuavani lajin juonen, mutta en oikeasti tiennyt mistään mitään.

Viime viikon juoksentelu märkäpuvussa hurmaavan hullujen ystävien kanssa päästi maistamaan lajin todellista luonnetta. Ei riitä, että juoksee yhden lammen rantaan. Pitää juosta polulla yhteen rantaan, nousta toisesta ylös, juosta ja sitten taas uida ja juosta. Kirmailla märkäpuvussa lapsen lailla. Pyllähtää taas veteen. Istahtaa, kompastua, iloita. Edetä niin, että unohtaa muun, kuin alla olevan polun tai pohjan. Kokea olevansa hyvällä tavalla vinksahtanut. Onnellinen. Kolmen tunnin nautiskelun jälkeen poluille hiipi hämärä ja oli pakko lopettaa.

Mutta hinku jäi. Tällä viikolla sain taas yhden yllytyshullun mukaani. Kun oikein varhain herää, ehtii metsään arkisinkin ennen työpäivää. Ja niin me menimme. Viikonloppuna vein rasteja metsään uiden vaikka tietäkin olisi ollut tarjolla. Ensi viikolle on jo suunnitteilla uusi märkäpukuinen metsäreissu.

Ja sitten kerron toisen salaisuuden: Nuuksion Orajärven pohja on sininen kuin velhon tukka.

Swimrun-tarinoita blogeissa:
Onnellisen tädin treeni: Ajalla onni ja elämys
Unelmiia märissä lenkkareissa: Solvalla Swimrun, sprintti
Haastetta elämään: Solvalla Swimrun 2014
Pink Seals: Kisaraportti – Engadin swimrun 12.7.2014

Lajin oma ryhmä Facebookissa:Facebook Swimrun Finland

Suomessa järjestetään toistaiseksi vain kahta Swimrun-kisaa:
Solvalla Swimrun
Porkkala Swimrun
Facebookissa juoruilllaan jo: Vuoden 2016 heinäkuun alkuun tulossa kisa Ylläkselle

Ruotsin kisakalenteri
Maailman kisakalenteri

Muita juttuja:
Headswimming: Osa 1 – Mikä ihmeen swimrun?
Kestävyysurheilu.fi: Swimrun rantautuu Suomeen

Polkujuoksija kiipesi vuorelle

Tahkovuoren nousua testaamassa

Juuri kun olen saavuttanut Onnellisen tädin treeni -blogissa lähes polkujuoksuropagandistin kunnioitettavan arvonimen, on aika keksiä uusi hullutus. Ei laillani (vielä) endorfiineihin hurahtanut mieheni kysyi yllättäen lähtisinkö Tahkolle Vuorijuoksu-viikonloppuna. Pelkkä numerolappu rinnassa juoksentelu ei saa minua innostumaan, mutta kun sanassa on mukana vuori, ja tarjolla olisi jotain sellaista, mitä en ole ennen kokeillut, niin pitihän reittiä lähteä nuuskimaan jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Syyskuun auringon helliessä selkää nautiskelin reitin parhaita paloja ja pohdin, miksi reitti ei kulje Tahkovuoren suosikkipolkujani pitkin? Mitä oikeastaan on vuorijuoksu?

Tästä ylös. Maistuisko?

Järjestävän organisaation Juuso Kutvonen vastaili pian pohdintoihini sähköpostitse:

Minä: Mitä eroa on vuorijuoksulla ja polkujuoksulla?
Juuso: Perinteisissä polkujuoksutapahtumissa reitin haastavuuden muodostaa reitin teknisyys. Vuorijuoksussa reitit ovat teknisesti helpompia ja haasteena ovat korkeuserot.

Minä: Aikaisemmin järjestettiin erilaisia hölkkätapahtumia. Nyt on tarjolla kiihtyvään tahtiin vuorijuoksuja, polkujuoksuja ja extreme-kisailuja. Mistä suosio johtuu?
Juuso: Aktiiviset ihmiset haluavat haasteita ja vaihtelua. Perinteiset ”hölkät” eivät tällä hetkellä taida ihmisille tuoda aivan sitä ”juttua” mitä he etsivät.

Monipuolisen reitin metsäisimpiä polkuosuuksia.

Minä: Miten reitti on suunniteltu? Miksi reitti on juuri tämä?
Juuso: Reitti on suunniteltu yhdistelemällä olemassa olevia polkuja, teitä ja reitteä siten, että mukaan saataisiin mahdollisimman paljon paikallista fiilistä.

Toivottavasti rinneterassit avaavat luukkunsa ja keräävät paljon kannustajia vuorelle kisapäivänä.

Minä: Millä kengillä kannattaa startata Tahkon vuorijuoksuun?
Juuso: Moni juoksee aivan normaaleilla juoksukengillä eikä reitti vaadi mitään erikoisvarusteita. Itse juoksisin maastojuoksukengillä.

Minä: Miten eroaa maailmalla järjestettävistä vuorijuoksuista?
Juuso: Suurin ero lienee nousumetreissä, joita maailmalla vastaavissa tapahtumissa saattaa kertyä jopa 1500m Tahkon 600m sijaan (21 km reitin nousumäärä).

Minä: Onko reitistä tarjolla jossain ladattavaa GPS-tiedostoa? Tai olisiko jossain tarkempi reittikartta? Sivustolla olevasta 21 km:n reittikartasta puuttuu pala eikä reitistä saa ihan tarkasti selvää
Juuso: Kartat on aavistuksen heikot, mutta emme lähteneet tälle vuodelle tekemään uusia karttoja, koska ensivuodelle on jo uusia suunnitelmia. Silloin Tahkonvuorijuoksusta tulee kansallisen trailcup sarjan finaalikisa.

Syyskuussa maa jo viritteli ruskaa. Kisaviikonloppuna tästäkin kohdasta saattaa avautua leiskuva väriloisto.

Minä: Kerro joku iloinen muisto viime vuodentapahtumasta?
Juuso: Vuorijuoksu järjestettiin Tahkolla viimevuonna ensimmäistä kertaa ja sää oli vuodenaikaan nähden aivan käsittämättömän hieno. Reitit olivat yöpakkasen jälkeen erinomaisessa kunnossa ja päivällä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lämpötilan noustessa +10 asteeseen. Kilpailupäivän jälkeisenä päivänä satoi ensilumi maahan.

Minä: Mitä muuta haluaisitte kertoa tapahtumaan osallistuville tai heille, jotka vielä pohtivat osallistumista?
Juuso: Tahko on äärettömän hieno paikka mille tahansa tapahtumalle ja paikalle kannattaa ehdottomasti tulla!

Tässä kohdassa reittiä voi jo tuulettaa. Pelkkää alamäkeä jäljellä. Ainiin… ja sitten vielä toinen kierros.

Juuson avattua tapahtuman luonnetta kääntelen karttaa uudelleen. Maistelen mielessäni mäkiä ja mutkia. Nälkä kasvaa. Eiköhän tilata tätä herkkua ihan koko rahalla. Lokakuussa luvassa 42 kilometriä reipasta reisirääkkiä savolaisissa syysmaisemissa.

Ehdinkö maaliin ennen ensilunta?

Kotiinpaluun aamuna Tahkovuori heräsi kauniisti usvaan kääriytyneenä.

Lisää tapahtumasta: Tahko Vuorijuoksu 17.10.2015

52 kertaa vuodessa

Madon sijaan aamupyöräilijä nappaa parhaat maisemat.

Meneillään oleva Liikkujan viikko huipentuu huomenna Auton vapaapäivään. Liikkujan viikon sivusto tiivistää tavoitteensa: ”Liikkujan viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16.–22.9. Vuonna 2015 teemana on erilaiset kulkumuodot eri matkoilla.”

Ystävältäni Helenalta olen oppinut ajattelemaan, että totaalisen muutoksen sijaan tärkeämpää on tehdä jotain säännöllisesti, vaikka vähänkin.

Viikon sateisimpana aamuna muistin, etten ole vieläkään hankkinut kickbikeen lokasuojaa

Työmatkapyöräily ihan jokaisena aamuna on monelle mahdottomuus. Useimmat pystyisivät kuitenkin polkaisemaan töihin keskimäärin kerran viikossa. Keskimäärin kerran viikossa = keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Sehän onkin jo aikamoinen saavutus! Muutos, jota kannattaa tavoitella.

He, jotka ovat jo päätyneet työmatkasatulaan, virnuilevat nyt. He tietävät, ettei tätä ihanuutta malta yhteen kertaan viikossa jättää.

Meloen toimistolle. Ehdottomasti hitain, mutta myös elämyksellisin aamu.

Vielä muutama vuosi sitten olin täysin vakuuttunut, etten voi työmatkapyöräillä. Nyt olen puolivahingossa viettänyt viikon sijaan kokonaista liikkujan vuotta! Ensin hurahdin työmatkapyöräilyyn. Pyöräilyn lisäksi olen vuoden sisällä juossut, kävellyt, melonut ja potkinut kickbikella työn ääreen. Mitä seuraavaksi? Hiihtäen? Rullaluistellen?

Miltä kuulostaisi kokeilla jotain uutta? Vaikka vain kerran viikossa?

Lenkkikenkäinen työmatkaturisti

Ihan liekeissä. Aamusta alkaen.

Tuttu kysyi miten voin juosta 82 km, kun hänelle jo viiden kilometrin hölkkä on tuskaisen tylsää. Yleensä kannustan pohtimaan lajeja, joita kohtaan kokee imua. Kaikkien ei tarvitse juosta. Syyskuisen viikon rakentuessa kolmen päivän työmatkasta ajauduin juoksuvimmaan, ja tajusin, että kyse ei olekaan puhtaasti väärästä lajivalinnasta vaan myös siitä, mitä lenkkarit jalassa lähtee etsimään.

Turistikierroksella klo: 6:30

Jos lähtisin juoksemaan viittä kilometriä, pökertyisin tylsyyteen jo viiden metrin jälkeen. En lähde juoksemaan matkaa. Lähden usein vaihtamaan kuulumisia, nuuskimaan uutta polkua, kehittämään jotain ominaisuutta, kokemaan uutta, katsomaan auringonnousua, ihailemaan maisemaa, kurkkaamaan miltä suosikkipaikkani näyttää juuri nyt.

Olisinkohan joskus ajoissa, jos minulla olisi näin hieno aurinkokello?

Hotelliin kirjautuessani sain avaimen lisäksi yllättävän kelvollisen kartan alueesta. Ensimmäisenä aamun säntäsin tutkimaan, miltä hotellin läheltä löytynyt vihreä alue näyttää. Taivas tarjoili bonuksena upean, punaisen auringonnousun. Puisto yllätti upeudellaan. Suihkulähteitä, kukkaloistoa, loputtomasti pieniä kujia ja käytäviä. Kun aika oli jo auttamatta lopussa, avautui näkyviin aamun valossa keikaroiva mäki. ”Tuonne haluan kiivetä! Palaan heti huomenna!”, ajattelin.

Polkujuoksija hämmästyy: vihreys nousi lenkillä maasta taivaisiin.

Reissuun osui myös täysin poikkeuksellinen vapaailta. Viikonloppuna olin saanut vinkin kauniista viinitilojen päällystämästä alueesta sporttiystävältäni Päiviltä. Miten iloinen olinkaan, kun löysin kyseisen paikan aivan turistikartan reunalta.

Aamupala oli hieman lentävä, kun aamun lenkin maisemat saivat ajankulun unohtumaan

Ehtiäkseni ahmimaan viinitilojen syysviehkeyttä sijoitin taksimatkaan. Hyppäsin kyydistä keskelle paikallisten viikonloppuvaellusten suosikkikohdetta.

Viinitilojen läpi kulki lukuisia kujasia

Juosten pujottelin pieniä teitä pitkin. Ihailin puroja ja viiniköynnösten säntillistä vihreyttä. Viinitilat vaihtuivat puistikoiksi. Olin turisti. Ihailin kirkkoja ja esikaupunkialueen pienten keskusten iltakuhinaa.

Itävaltalainen energiapatukka

Illalla ennen unta kääntelin lähipuiston karttaa. Ehtisinkö aamulenkillä koluamaan kaikki tutkimattomat nurkat?

Taustalla siintelevä mäki jäi ensimmäisenä aamuna kokematta

En juokse kilometrien vaan elämysten perässä. Kerään ilometrejä. Juoksen seikkaillakseni. Elääkseni. Nähdäkseni jotain, mitä en muuten näkisi.

Ja ennen kaikkea juoksen, koska voin.