Sopivan suuri seikkailu

Kuovinkalliolla Kuva: Terhi Jaakkola

Kuovinkalliolla

Huhtikuussa ilmoittauduin Espoon Eskimoiden melonnan alkeiskurssille, kesäkuussa kurssin ohjaaja komensi pois vedestä – halusivat päästä ymmärrettävästi nukkumaan, vaikka kesäyö olisikin tarjonnut hyvin valoa. Elokuussa osallistuin jatkokurssille. Lokakuun vilkuttaessa ensimmäisiä pakkaslukemia liian iloinen retkue pyysi mukaansa melomaan Kymijoen Pyhtään haaralle. Löydän itseni testaamasta kajakkia pimenevässä pakkasillassa pohtien voinko lähteä mukaan reissuun, vai muuttuisinko jääpuikoksi heti kajakkiin pujahdettuani.

Piuhain haara Kuva: Terhi Jaakkola

Piuhain haara lokakuun valossa

Lokakuisena lauantaiaamuna ikkunoista vilkkuu jäälampareita, kun siirrymme Aholan Lomalaitumelta lähtöpaikallemme Inkeroisiin. Olin juuri pukenut päälleni kuivapuvun ensimmäistä kertaa elämässäni. Sateessa sormet muuttuvat pakkasnakeiksi ja kajakin pakkaaminen on rutiinitonta sähläystä. Vihdoin pääsen pujahtamaan retkipatjalla vuoraamaani kajakkiin, aukkopeitteen suojiin. Muutama veto ja sormia lukuun ottamatta on ihan lämmintä. Uskomatonta! Tämähän on talvilaji.

Hameväkeä Kuva: Terhi Jaakkola

Lokakuisena sunnuntaiaamuna kaikki aikaansa seuraavat pukeutuvat tyylikkääseen hameeseen.

Kylmyyttä pelätessäni en tajunnut pohtia reitin muita haasteita. Myötävirtaa ymmärsin olevan luvassa, mutta vasta ensimmäisen kohinan kantautuessa korviin ajatuksiini rakentui yksi olennainen juttu: luvassa on ainakin neljä koskea. Saan kokeneelta ja kultaiselta reissukaverilta hyvät neuvot: keskity pitämään kajakin keula kohti menosuuntaa, katso mistä vesi menee ja mene sieltä, siirrä painoa eteenpäin, melo, melo ja melo. Nopeimmin saat käännettyä kääntämällä melan hetkeksi takaperäsimeksi. Seuraan luottavaisena ohjeita ja edellä melojaa. Ensimmäinen ikinä melomani koski jää selän taakse. En kaatunut. Veden sijaan kajakin täyttää riemu.

Märät hanskat Kuva: Terhi Jaakkola

Melaan kiinnitettävät tuulisuojat olivat reissun pelastus. Tauolla tuulisuojien alle pukemistani hanskoista sai puristaa vuonollisen vettä. Kädet pysyivät meloessa hyvin lämpiminä.

Matkalla saamme ihailla kymmenten ja taas kymmenten joutsenten kokoontumista vaihtamaan kesän kuulumisia ja valmistelemaan muuttomatkaa. Maisema esittelee lempeästi kaikkia harmaan vivahteita.

Jääpuikko. Kuva: Terhi Jaakkola

Onneksi vesi oli enimmäkseen sulaa.

Ihmettelemme joen yli viriteltyjä tukkeja ja köysiä kunnes oivallamme niiden liittyvän jäiden tuhojen torjuntaan. Myöhemmin opin ELY-keskuksen sivuilta näiden olevan juuri paikoilleen asetettuja hyytöpuomeja. Ensimmäisen päivän päätteeksi harmaahaikara tervehtii meitä ylilennollaan.

Hyytöpuomit valmiina talveen Kuva: Terhi Jaakkola

Hyytöpuomit valmiina talveen

Illalla reissukaveri käy kävelylenkillä ja ihailee tuulen lauluja puissa. Hän haikailee telttaan, ja ihmettelee miten päädyimmekään majoittumaan kerrossänkyihin, tuulen kuulumattomiin. Hien paistuessa kiinni paitoihimme sähköpatterin lämmössä pohdin salaa olenkohan ihan arkajalka. Ennen unta tarinoimme hetken erilaisista vesiseikkailuista. Kuulen huimia tarinoita hernekeitolla käyvästä supermelojasta sekä ranskalaisesta jätehuollosta.

Pyhtäänhaaran kasvustoa Kuva: Terhi Jaakkola

Reittiopas suosittelee Kymijoen Pyhtään haaraa perheille ja aloittelijoille. Suosittelisin reittiä kajakinraahausinnokkaille perheille.

Sunnuntaina vastatuuli saa Tammijärven ylityksen tuntumaan viikon mittaiselta. Saan jälleen hyviä neuvoja ja pääsen opettelemaan letkassa melomista. Käsillä en jaksa enää repiä itseäni eteenpäin. On pakko muistella alkeiskurssin tekniikkaoppeja. Aaltojen läiskeessä mietin seikkailun suuruutta. Olen elämäni pisimmällä melontaretkellä, laskenut ensimmäiset koskeni, oppinut varustautumaan kylmään keliin ja tutustunut reittioppaan merkintöihin ensimmäistä kertaa. Jännittänyt lähtemistä, ja selviytynyt jo monesta minulle suuresta jutusta. Ymmärrän reissun olevan minulle juuri sopivan suuri seikkailu, sopivan haastava ja opettavainen. Yhtä numeroa suurempi olisi jo hölmöilyä, turvallisuusriski. Ensi kerralla voin valita taas yhtä numeroa suuremmat saappaat, ylemmän hyllyn yritykset.

Strukan sulun häämöttäessä olen asettunut kajakkiini, löytänyt retkimelonnan leppoisuuden ja oivaltanut tässäkin lajissa matkan olevan päämäärää tärkeämpi.

Sturkan sulku Kuva: Terhi Jaakkola

Strukan sululla. Onnellinen. Takana 55 kilometriä ja 4 koskea.

Linkkejä:

Outdoors Finlandin sivuilta löytyy reittiopas tälle ja monille muille reiteille täysin veloituksetta

Koskimelonta.com-sivuston hauska Koskimelonta – suomi -sanakirja

Potkijan paluu

 

Työmatkalla - kickbike & minä Kuva: Terhi Jaakkola

Kuulas, kaunis, hyytävä lokakuu. Potkien aamulla uimaan ja illalla töistä kotiin.

Elokuun lopulla X-kaadon Facebook-sivuilla vihjattiin:

”Treeniä ei kannata jättää viime tinkaan…

kickbike.com

…pikku potkutteluilla saattaa saada potkutekniikan kuntoon vielä kuukaudessa”

Postauksen bongattuani säntäsin varastoon. Mullahan ON kickbike! Mutta missä se on? Elääkö vielä? Potkutin piti saada ihan heti kuntoon. Mieluiten eilen. Paitsi että oli sunnuntai ja Kickbike-huolto avaisi ovensa vasta seuraavan päivän iltapäivällä. Mutta ainahan voi kysyä…

20 vuotta sitten pääsin suunnistusleirille, jolle oli pakattu lääkäriksi mukaan kaiken potkinnan supermaestro, kickbiken isä ja äiti, Hannu Vierikko. Nilkkoja teippaillessaan Hannu jakeli lääkärinvinkkejään suunnistajille, mutta kaiken muun ajan hän puhui potkimisesta. Viikon jälkeen olin valmis myymään rippilahjarahoilla ostamani kippurasarviseni ja vaihtamaan takapyöräni pienempään. Hannun autotallista lähti mukaan sininen kaunotar.

Kickbike ja minä Norjassa kesällä 1994

Mieleeni palaavat alkuperäiset syyt KB:n hankintaan: äärimmäisen tehokas juoksutreenin korvike, kehittää juoksussa tarvitsemiani ja itselläni jatkuvasti juoksuun liian heikkoja keskivartalon ja pakaran lihaksia, säästää sekundakoipiani. Mitä ihmettä olen miettinyt kaikki nämä välivuodet hillotessani tätä hienoutta varaston pohjimmaisena?!?

Kickbike Worldwide Oy vastasi vartissa malttamattomaan viestiini: ”Moi tule huomenna klo 10. Jos ei jostain syystä saada huollettua odottaessa saat ”vuokra”baikin käyttöösi huollon ajaksi.”

Mieletöntä palvelua!

Maailmanmestaripotkija huoltaa ja ihailee vanhusta Kuva: Terhi Jaakkola

Maailmanmestaripotkija huoltaa, ja ihailee samalla kokonaan Suomessa valmistetun vanhuksen taidolla hitsattua runkoa.

Huollossa iloinen kickbike-asiantuntija-trio häkeltyy pyörästäni: ”Onko tämä joku kilpamalli?”

”Ei, tämä on malli”, vastaan.

Vuonna 1994 ei päättämättömän onneksi muita malleja ollut tarjolla.

Nuori ja vanhus Kickbiket nokakkain. Kuva: Terhi Jaakkola

Markkinoiden uusin ja ehkä Suomen vanhin kohtaavat

Lainapyörän selässä

Maantiekarkki Kuva: Terhi JaakkolaAamukahvilla alkukesäisen aamu-uinnin jälkeen triatlonista innostunut Myynnin Teräsmies pohti erilaisia polkupyöriä ja iloitsi opittuaan lenkkipyöräilyn lisäksi polkemaan hitaasti ja hikoilematta, palaverista toiseen siirtyen. Hän väitti, että mitä nopeampi pyörä, sen vaikeampaa sillä on polkea hitaasti ja hikoilematta. Pyöräytin salaa silmiäni ja ajattelin hänen olevan vain yksi pyöräteiden pöyhkeä arkikisaaja muiden joukossa. Kunnes pääsin itse maantiepyörän selkään. Aikomuksena oli ihan vain rauhallisuuden pilvessä leijuen polkaista toimistolle. En pystynyt. Pyörä halusi mennä kovaa. Maantiepyörän sarvia puristaen ja hikeä tursuten muistelin ystävääni A:ta, joka perusteli lievää ylinopeutta Lahden tiellä kaahaillessaan: ”Autoni ominaisvauhtinopeus on noin 121 km/h”.

Keväällä onni potkaisi ja voitin Pian Kaukomara-blogin arvonnasta lahjakortin Velo&Oxygen-kauppaan, pyöräilijän karkkitaivaaseen, jossa saa kamaeuronsa tärvättyä helposti niin vuokra- kuin ostopyöriinkin. Elokuussa kalenterista löytyi vihdoin sopiva viikko maantiepyörän kokeilulle. Nappasin mukaani mintunvihreän, kepeän karkin.

Ensimmäinen ilta vierähti innosta täristen. Lopulta tärisin vain kylmästä, kun en millään malttanut kääntyä kotiin, vaikka ilta kääntyi jo yöksi. Pyörä kiiteli. Ja minä pyörän mukana. Huikeaa!

Seuraavana aamuna takapuoli vaatii jo paluuta omaan satulaan. Mutta eikö viiden päivän ajan voi polkea millä vain satulalla? Voihan?

Lainapyörän satulassa Kuva: Terhi Jaakkola

Lounaalla päädyn pöytään, jossa vaihdetaan vinkkejä hyvistä maantiepyöräilyreiteistä. Maantiekiiturilla pyöräteiden reunat ja pienetkin montut ovat muuttuneet kauhistuttaviksi. Aikaisemmin en olisi tajunnut tästä keskustelusta yhtään mitään. Nyt kuuntelen kiinnostuneena ja tajuan, että kyseessä onkin ihan oma lajinsa. Maantiepyörällä ei pääse joka paikkaan, mutta vastapainoksi voi polkaista vaikka Porvooseen ja takaisin – ihan vain huvikseen. Kaipaan reittihakua, joka näyttäisi Suomen tuoreimmat asfalttitiet.

Kolmantena aamuna en voi enää istua lainapyörän satulaan. On pakko ruuvata tilalle oman pyörän satula. Toivottavasti ihan kaikki maailman ihmiset ovat jo tajunneet hankkia omaan pyöräänsä omalle takapuolelle sopivan satulan. Ero on merkittävä ja investointi jokaisen euron arvoinen. Lähetän mielessäni jälleen kerran kiitoksia Nummelan Pro Bikeen, missä noin vuosi sitten näin valon bike fittauksen merkeissä.

Maantiekiituroimassa Kuva: Terhi Jaakkola

Viimeisenä vuokrapäivänä pääsen todellisen maantiekiituroinnin makuun. Hotkin aamupalaksi kilometrejä maratonin verran ja illalla saman annoksen. Mielestäni pyöräilijöiden viljelemä n+1-yhtälö pyörien määrästä on ollut hymyilyttävä lohkaisu. Nyt en vain tajua sen olevan totta, vaan myös tunnen. Kun on aika palauttaa maantiekarkki, tuntuu n+1 ihan joka paikassa. Varpaat ja vatsakin kipristelee. Pyörän palauttaminen ei niinkään satu, vaan sen tajuaminen, ettei yhden pyörän hankkiminen riittäisi ikinä. Jos ostan maantiepyörän, hingun heti cyclocrossia, kepeämpää maantiepyörää, uutta seikkailupyörää, uusia kiekkoja.

Palaan nöyränä oman Konani selkään. 14 vuotta yhteistaivalta menettää merkityksensä, kun vanha pyöräni haluaa diivailla. Puhkaisee renkaansa maanantaiaamun kunniaksi. Vannon polvillani ikuista rakkautta, mutta rengas ei täyty. Määränpäähän on tosin vain talutusmatkan verran metrejä. Ehkä meillä on vielä toivoa?

Rengasrikko Kuva: Terhi Jaakkola

Synttärit

X-kaadon pyöräosuudella. Kiitos iloisesta kuvasta Anne Dahlgrenille

X-kaadon pyöräosuudella. Kiitos iloisesta kuvasta Anne Dahlgrenille

Viime lauantaina blogini täytti vuoden. Juhlan kunniaksi herätyskelloni soi 4.00. Sohvalla samaan aikaan silmiään raotteli seikkailukisaan ensimmäistä kertaa starttaava superystäväni M. Pääsin ensimmäistä kertaa jalkaremonttini jälkeen tapahtuman lähtöviivalle. Vaikka vauhti olikin toisinaan varovaista, pääsin nuuskimaan seikkailun tunnelmaa. Ymmärsin jalkani kaipaavan vielä tunteja sitkeää kuntoutusta, mutta samalla motivoiduin: haluan päästä takaisin kaahottamaan hölmön lailla.

Heti kisan jälkeen iloinen joukko pakkasi seikkailusta punaiset poskensa samaan veneeseen ja suuntasi merelle. Iltapäivällä syysaurinko hemmotteli ja tuuli puhalsi vastaan juuri niin väkevästi, kuin olin salaa toivonutkin. Sain viettää illan ja pitkän aamun saaressa hyvien ihmisten ympäröimänä.

Samaiselta reissulta vuosi sitten palatessani kääntelin rukkaset kädessä ruoria ja pohdin uskaltaisinko perustaa ihan oman blogin. Onneksi uskalsin. Blogini ensimmäinen syntymäpäivä ei olisi voinut olla hienompi. Joskus voi vain olla onnellinen. Ehkä maailman onnellisin?

Olen saanut vastaanottaa uskomattoman määrän kivoja kommentteja kirjoituksistani tämän vuoden aikana. Kiitos teille kaikille!

Olen saanut vastaanottaa uskomattoman määrän kivoja kommentteja kirjoituksistani tämän vuoden aikana. Kiitos teille kaikille!

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (42) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Helena Kemppainen

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.

Saaressa

Elämää meren keskellä