Ensimmäinen ultrajuoksuni

3 metriä takana, 82 000 metriä edessä

“Miten juostaan ultramaraton? Avaa rintasi, laita jalka toisen eteen, äläkä lopeta ennen kuin olet ylittänyt maaliviivan”, neuvoo Dean Karnazes kirjassaan Ultramarathon Man: Confessions of an All-Night Runner. Ahmin Karnazesin neuvoja NUTS Karhunkierros  -tapahtumaa edeltävällä viikolla. Olen hermostuneempi, kuin muistan koskaan ennen olleeni. Kun olen pohtinut kaiken järkevän kisaan liittyvän, ryhdyn pohtimaan päättömyyksiä. Mietin miten selviäisin koko matkasta yksittäisen, ikävän korvamadon iskiessä? Entä jos olenkin arvioinut kaiken väärin? Eihän minun jaloillani voi juosta 80 kilometrin matkaa. Jalkani tuntuvat ompelulangan paksuisilta, ja peilistä katsova tyyppi maailman isoimmalta ääliöltä. Dean Karnazes paljastaa kirjassaan sekopäisyyteni täysin normaaliksi kisaviikon olotilaksi.

Lyhyen ja levottoman yön jälkeen pääsen vihdoin raikkaaseen tihkusateeseen Karhunkierroksen luontokeskuksen lähtöviivalle 57 muun sitkeän kanssa.

Vielä viikkoa aikaisemmin reitti oli ennätyksellisen kevättulvan vuoksi poikki. Nyt polku on vain paikoin pehmeä. Letkassa muistellaan viime vuoden lumikaaoksen kamaluuksia. Minä muistuttelen itselleni, että tänään on se päivä, jota varten olen kevään harjoitellut. Nyt pitäisi nauttia ihan joka metristä.

Ensimmäinen 10 kilometriä opettaa, ettei tällä reitillä Karnazesin neuvoma jalan toisen eteen laittelu auttaisi. Reitti yllättää juurakkoisuudellaan. Jokainen askel on aseteltava huolella. Vastaan tulee edellisenä iltana Rukalta matkaan lähteneitä 160 kilometrin sarjalaisia. Pitkänmatkalaisten hymyt ovat hyytyneet vaativan yön aikana. Päädyn leppoisaan letkaan, jossa vauhtia pidetään kurissa kahden miehen voimin. Voin keskittyä läkähtymään luonnosta. Koski pauhaa ja metsä on pakahduttavan upea. Syke pysyy tasaisena, ruoka ja juoma uppoaa. On ihanaa.

Ninni, kiitos hilpeästä seurasta & kivoista kuvista!

Oulangan luontokeskuksella odottaa vaihtovarustesäkki. Vaihdan vesipullot täysiin, nappaan mukaan kuivia käsineitä ja täytän repun taskut eväillä. Olen varannut vaihtovarusteita ja varavarusteen varavarusteita. Kaikki on kuitenkin aivan täydellistä. Ei ole kylmä eikä kuuma. Jatkan matkaa samoilla varusteilla. Letka jatkaa reitillä, mutta päätän tehdä pienen pikaisen koukun ja käyn ihailemassa Kiutakönkään kuohut. Kannatti!

Kiutakönkään kuohuja

30 kilometrin kohdalla rohkenen nostaa sykettä pienen pykälän verran. Letkamme kutistuu kahden hengen joukkueeksi. Maisemat muuttuvat jylhemmiksi. Mukaan liittyy 160 kilometrin sarjalainen, jolla on takana jo 120 kilometriä. Hänen mielialansa on kuopassa. ”Ei minusta ole ultrajuoksijaksi”, hän harmittelee. Muutaman kilometrin päästä hän huikkaa hieman veryttelevänsä jalkojaan ja katoaa nopeasti näkyvistä.

Kulmakkavaaran nousu ennen Jussin kämppää näytti kartalla reisiä rääkkäävältä. Nousu ei tappanut, mutta loputon juurakkoristikko nakersi yllättävän paljon mieltä.

Reitistä oli helpompaa nauttia, kun matkan oli kulkenut mielessään ulkoilukartan avulla pariin kertaan edellisinä iltoina. Kartanlukukaverina polkujuoksutapahtumaan ensimmäistä kertaa osallistunut Helena.

Reitin kurvatessa Kitkanjoen varteen on kilometrejä takana melkein 50. Juoksukaverini ilmoittaa olevansa minulle liiaksi jarruna. Ojennamme toisillemme kannustavat lauseet evääksi loppumatkalle. Nyt annan itselleni luvan unohtaa numerot ja vain nauttia juoksusta. Muistan koulun valmentajan opastaneen ultrajuoksija Dean Karnazesia: ”Älä juokse jalkojesi vaan sydämesi tahtiin”. Näin teen. Sykemittarista tulee vellikello. Tarkkailen vain tasatunteja säilyttääkseni oikean ruokailutahdin. Leijailen. Unohdan kilometrit ja ajan. Tuntuu todella hyvältä. Luonto tykittää elämyksiä. Lisään cocktailiin endorfiineja isolla kauhalla.

Liihottelevaa onnea riittää noin 15 kilometrin matkalle. Sitten hiipii ensimmäinen seinä vastaan. Raekuuro raapii naamaa. Jylhät kosket ovat vaihtuneet hakkuuaukeaan. Vankka tuuli puskee vastaan. Lonkkiin sattuu. Mutta kaikkein eniten nujertaa se, etten pysty lainkaan piiskaamaan itseäni. Olen oman maailmani mestari huijaamaan itseäni. Katteettomien lupausten turvin jalkaparkani ovat juosseet monet kerrat tuskaisia tunteja. Mutta nyt pää on ihan turta. Yritän huutaa ja möykätä, mutta kukaan ei vastaa. Mitä jos jalkani pysähtyvät kokonaan? Jäänkö tänne hyiseen sateeseen istumaan? Luulin päätäni reisiä rautaisemmaksi.

Yksi syy lähteä tarpomaan ultramatkaa oli se, että halusin tutustua uuteen puoleen itsestäni. Millaisen minän löytäisin, kun matkaa on mittarissa enemmän kuin tarpeeksi? Nyt ylevä ajatus tuntuu typerältä. Täällä rajan toisella puolella on todella ärsyttävä tyyppi. Ei kannattanut tulla moikkaamaan. Masentaa.

Muutaman tuskaisen tuokion jälkeen muistan: pakkasin korvanapit ja soittolistat mukaan heikkoa hetkeä varten. Eikö nyt ole sellainen? Poppi korvissa ja karkkipussi kädessä jatkan hiipivää askellusta. Saan jalkani toimimaan. Meno on puolisitkuttelua, mutta etenen. 31 ja 53 kilometrin sarjalaisten käveleviä selkiä tulee hiljalleen vastaan. Niitä on mukavaa napsia. Mutta ei ole helppoa. Jokainen askel vaatii työtä. Ynisen.

Ei rakkuloita, ei mustelmia, ei yhtään hiertymää. Olikohan varvassukkien ja superisojen kenkien ansiota?

Repussani kulkee GPS-laite, jonka avulla kulkuani voi kuka tahansa seurata. Pohdin heitä, jotka lähettivät tsemppiviestejä etukäteen ja heitä, jotka nyt aivan varmasti tuijottavat pistettäni. Ajattelen heidän työntävän minua vähä vähältä eteenpäin. Nousen pahamaineista Konttaista edeltävälle Kumpuvaaralle näiden virtuaalikannustajien voimilla.

Muistelen lukemaani Karhunkierroksen historia: ”…Reitti valmistui 1955, kun Konttaisen ja Rukan väli suunniteltiin. Reitti kulkee vielä nykyäänkin samaa polkua vaarajonon ja kaikkien huippujen kautta. Reitin lopetuksesta olikin tarkoitus tehdä sellainen, että se varmasti tuntuu kulkijoiden jaloissa.” (Karhunkierros retkeilyopas ja kartta, Karttakeskuksen matkaoppaat) Pahin olisi siis vielä edessä. Miten ikinä selviäisin maaliin asti?

Konttaiselta laskeutujat palkitaan juomapisteellä. Tarjolla on jo tuttujen suklaiden, perunalastujen ja urheilujuoman lisäksi myös Red Bull -tölkkejä. Seuraava nousu vaatii melkein konttausotteita. Kulauttelen hämmästyksekseni mukaan nappaamaani energiajuomaa ja tyhjennän suklaamantelipussin. Ja yhtäkkiä saan siivet takaisin kantapäihini. Juoksen. Juoksen loivat mäet ja portaat ja osan alamäistäkin. Ylhäällä tuivertaa myrskytuuli ja tuntuu niin hyvältä, että melkein itkettää.

Suomen suosituin vaellusreitti, Karhunkierros, täyttää tänä vuonna 60 vuotta.

Maalissa kuulen olevani sarjani kolmas.

Linkkejä:

• NUTS Karhunkierros -tapahtuman sivusto
• Terho Lahtisen kanssa yhdessä kirjoittamani juttu Trailrunning.fi-sivustolla: NUTS Karhunkierros moninkertaisti osanottajamääränsä

Reissutarinoita blogosfäärissä:

•  Aina ylämäki: NUTS Karhunkierros 31k 2015
• Ninnin poluilla: NUTS Karhunkierros 80K 2015 – Ninnin kanssa juoksentelimme yhdessä samassa letkassa letkeät ensimmäiset 30 kilometriä
• Matsku treenaa: NUTS Karhunkierros 80 km
• Ultrajuoksua ja muuta vaellusta: Viikko 21 ja Karhunkierros 160 km
• Samba Trail Running Club: Kuusamon kisaraportti  ja Kuinka ultraneitsyys menetetään? Ilkan raportti Karhunkierroksen 53km matkalta
• Ihan hukassa: NUTS Karhunkierros 160km: vain yhren puukon tähren

27.5.2015 lisättyjä linkkejä:

• Samba Trail Running Clubin Harrin kirjoituksessa mainitaan hymyni! KARHUNKIERROS 31 (Hyvien ihmisten juhla – John Steinbeck)
• Poluntaika: NUTS Karhunkierros 53km
• Harrastuksena kestävyys: NUTS Karhunkierros 160km DNF
• Minä, kuntoileva perheenäiti: NUTS Karhunkierros 31 km – olihan se matka!
• Askel askeleelta: NUTS Karhunkierros 31 k – raportti
• TeamKunnostamo: Kohti Seikkailua – NUTS Karhunkierros 31k – kipeää kävi mutta oli se sen arvoista/Hanna
• Kirjoituksia juoksutapahtumista ja vähän muutenkin: Elämäni ensimmäinen ultra NUTS Karhunkierros 53 k
• Kestävyyttä kuntoliikkujan tavoittein: Polkujuoksua Rukalla – NUTS Karhunkierros 31km
• Juntit OK: Juntit goes NUTS Karhunkierros 80km

Lisätty 28.5.2015:

Yksi hauskimmista reissutarinoista on Juoksutarinoita-blogissa: NUTS Karhunkierros 2015

Missä lymyää polun pää?

Postilaatikkooni putosi hauska, polkuaiheinen viesti. Pyörittelen päivittäin mielessäni metsiä, joissa en ole vielä juossut, haaveilen juoksemattomista poluista ja suunnittelen tulevia.

Aloittelevalle polkujuoksijalle metsään lähtö ei olekaan niin yksinkertaista. Intoa riittää, mutta mistä löytää polun pää? Alla vastaukseni kysyjälle. Mukavaa, jos näistä ajatuksista ja vinkeistä on iloa muillekin.

Olisiko sinulla antaa vinkkiä hyvästä polkujuoksupaikasta Nuuksiossa tai sen lähellä? Mukavaa, jos paikkaan ei olisi  hirveän pitkä matka Helsingistä.

Ekologisin paikka löytyy aina ihan kotiovelta. Suomessa polkuja on kaikkialla. Seuraavalle tielenkille lähtiessä kannattaa tarkkailla tien pientareita. Polun bongattuaan voi hypätä polulle ja juosta niin kauan, kuin polkua riittää ja palata sitten takaisin. Tämä toistetaan niin kauan kuin virtaa tai aikaa riittää. Pian lähikulmille on muodostunut muutama oma lempireitti.

Joulukuussa olin mukana järjestämässä Vierivien sammalten Joulupolkujuoksua. Merkit on nyt kerätty pois, mutta poluthan ovat toki paikoillaan. 10 km reitin kartan voi käydä hakemassa täältä.

Erittäin hyvä tapa tutustua pääkaupunkiseudun polkuihin, on liittyä mukaan muiden letkoihin. Facebookissa kommunikoiva Helsinki Trail Running Club on uskomattoman aktiivinen ja mukavan henkinen ryhmä. Melkein joka päivä joku tarjoaa juoksuseuraa pääkaupunkiseudun poluille.

TrailRunning.fi-sivustolla on pitkä lista polkujuoksutapahtumia. Useimpien tapahtumien sivuilta löytyvät myös kartat sekä opasteet lähtöpaikalle. Olisipa hauskaa kiertää jonain vuonna kaikkien tapahtumien polut ihan vain lenkkeillen!

Oma suosikkimetsäni on lapsuudenkotini ympärillä, Kirkkonummen ja Espoon rajamailla, Ämmässuon kaatopaikan takana. Siellä käyn säännöllisesti läkähtymässä luonnosta ja korjautumassa arjen kiireistä. Lempipoluilleni luonnostelin noin 8 kilometrin mittaisen reitin. Kartan voi hakea käyttöönsä täältä.

Mihin päin Pirttimäestä kannattaisi lähteä, että pääsisi kunnolla poluille/metsään juoksemaan?

Pirttimäestä lähtiessä ehdottomasti parasta polkuluxusta tarjoavat Bodom Trail -kisan reitit. Reissun avaa 12 kilometriä pitkä alkuosa, joka tunnetaan nimellä ’Kivet ja kannot’. Loppulenkki on 9 kilometrin mittainen ja lempinimeltään ’Ummet ja lammet’. Aivan umpihurmaavia molemmat. Tapahtuman sivuilla on Movescount GPS-reitti sekä reittikartta ladattavana.

Mitä muita lähtöpaikkoja suosittelet Pirttimäen lisäksi?

Luontoon.fi-sivusto esittelee karttalinkkeineen monia Nuuksion reittejä. Nämä kaikki, kun nautiskelee, onkin jo aika kokenut polkujuoksija.

Polulla kaipaisin kunnon karttaa, jossa näkyisi polut. Onko tällaisia karttoja olemassa?

Verkossa on monia hyviä karttapalveluita kaikkien käytettävissä. Ainakin näitä kahta olen itse käyttänyt Retkikartta.fi ja Pikakartta.fi. Kun mittakaavan säätää sopivaksi, näkyvät molemmissa palveluissa isoimmat polut. Hyllyilleni on kertynyt myös aimo kasa erilaisia ulkoilukarttoja. Ulkoilukarttoja voi käydä haaveilemassa mm Karttakeskuksen karttakaupassa.

Mitä karttoja itse käytät?

Kaikkien mieluiten juoksen ihan oikea suunnistuskartta kädessäni. Lähiseudun karttoja on kertynyt hyllyille vuosien varrella erilaisilta kuntorasteilta. Karttoja voi usein ostaa suoraan suunnistusseuroilta. Lista kaikista Suomen suunnistuseuroista linkkeineen löytyy Suomen Suunnistusliiton sivuilta. Helsingin suunnistajat järjestävät maanantaisin Iltarastit. Kunkin viikon kartan voi käydä ostamassa Helsingin Suunnistajan Kaupasta (Museokatu 34). Samalla voikin hullaantua uuteen, polkujuoksijalle hyvin luontevaan lajiin, suunnistukseen!

Olisi iloinen yllätys, jos joku tämän kirjoituksen lukeneista rohkenisi paljastamaan kommenttikentässä oman lempipolkunsa pään tai suosikkikarttapalvelunsa!

Lisäyksiä 17.5.2015

Tanja Kantolan Partioaitan blogikirjoituksessa erittäin monipuolisia vinkkejä polkujenetsijälle niin Suomeen metsiin kuin ulkomaillekin: Ummet ja lammet – juoksupolkujen jäljillä

Facebook-kommenteista poimittua:
Tommi  neuvoi: Karttaretkisteristä löytää kaikki alueet, joista on tehty suunnistuskartta.
Ollin suunnistuskarttalinkit:
Nurmijärven suunnistuskartat
Espoon Akilleksen suunnistuskartat

 

10 ajatusta aloittelevalle polkujuoksijalle

Ilokseni pääsin puhumaan Amer Sports Brand Storen Trail Running -iltaan polkujuoksusta aloittelijoille. Olen kasvanut keskellä metsää. Metsä ja polut ovat aina olleet minulle luontevin paikka juoksennella.  Viime vuosina olen onnistunut houkuttelemaan monia uusia iloisia metsäisten rientojen pariin. Olen huomannut aloittelijoiden pohtivat usein samoja asioita, hämmästyvän samassa kohdassa ja kiljahtavan riemusta samoissa käänteissä. Näistä pohdinnoista aloittelijoiden kanssa keräsin 10 ajatuksen listan. Kilometrivauhdit ovat metsäpoluilla mielestäni toisarvoinen juttu. Vauhti on huomattavasti hitaampaa kuin tiellä, eikä koskaan vertailukelpoista oikeastaan minkään kanssa. Roiskuvaa ja märkää vai poutasäätä – jopa sama lenkki on vertailukelvoton kelien vaihtuessa. Ja miksi juosta samaa lenkkiä, kun maailmassa on niin paljon juoksemattomia polkuja? Suosittelen keräämään elämyksiä, ilometrejä. Polkulenkkarit ovat suositeltava hankinta jo aika alkuvaiheessa. Polkulenkkareiden pohja pitää maastossa paremmin, kenkä päästää nielaisemansa veden nopeasti takaisin luontoon ja narut pysyvät hyvin kiinni. Tuntuma maastoon pysyy hyvänä ja kenkä napakasti jalassa. Uusia polkujuoksukenkiä ilmestyy koko ajan uusia. Valikoima on kasvanut hurmaavan valtaisaksi. On mukavaa, että on valinnanvaraa, mutta samalla pää menee täysin pyörälle. Ei syytä huoleen! Polulle voi mennä ihan tavallisillakin lenkkareille. Useissa tapahtumissa pääsee kokeilemaan kenkiä. Kannattaa lähteä mukaan yhteislenkeille ja haastatella muita juoksijoita. Kerätä ajatuksia ja ostaa kengät sitten, kun tuntuu hyvältä. (Itsestäni tuntuu tällä tavoin hyvältä vähän liian usein…) Erityisesti talveksi suosittelen kaikille juoksijoille nilkan suojaksi ’gaitereita’. Olisikohan oikea suomenkielinen sana ’nilkkain’? Nilkkasuojia voi pitää myös kesällä. Estävät niin neulasten kuin oravienkin päätymisen kenkiin. Juomaliivin uumenissa minulla kulkee aina pieni ensiapupussi: avaruuslakana, nilkkateippiä, sidostarpeita, kertakäyttöinen kemiallinen lämmittävä pussi. Mukana kulkee myös puhelin, jolla voin avaruuslakanaan kääriytyneenä soittaa tarvittaessa apua.

(Lisäys 17.5.2015: Tarkemmin juoksureppuani tongittuani muistin, että mukana kulkee aina myös pieni pussillinen vessapaperia sekä kesäisin käärmepakkaus.)

Seurasin pitkään maantiemaratoneja juoksevan lenkkikaverin harjoittelua hämmentyneenä. Ihmettelin, eikö hän todellakaan tee lainkaan lihaskunto- tai koordinaatioharjoituksia. Opin, että maantiemaratonin pystyy juoksemaan läpi melkeinpä ilman vatsalihaksia. Polulla ensikertalaiset kauhistuvat ensin: ”Täällähän kaatuu!” Ja seuraavaksi kuuluu hihkuntaa: ”Tämähän on hurjan monipuolista!” Etkö pääse korpeen? Ei hätää, Suomessa melkeinpä missä vain löytyy metsälampareita, joilla voi juoksennella. Ehkä aloitat polkujuoksijan urasi poikkeamalla aina silloin tällöin tieltä polulle? Aloittelevat maantiejuoksijat kertovat aina ylpeinä: ”Jaksoin juosta x kilometriä kävelemättä yhtään.” Tätä kommenttia jään aina pohtimaan. Miksi ei voisi kävellä? Metsässä ja polulla ainakin voi. Ja pitää. Polulla voi myös pomppia ja loikkia tai kiivetä välillä vaikka puuhun tai kivelle. Polkujuoksija hullaantuu talvesta ja juoksee poluilla. Lisää aiheesta kirjoituksessani Polkujuoksijan parempi talvi. Uudellamaalla asuvalle paras paikka löytää polkulenkkiseuraa on Helsinki Trail Running Clubin Facebook-sivu. Samalla seinällä käydään jatkuvasti kiinnostavaa, hyvän henkistä ja asiallista keskustelua polkujuoksentelusta. Jostain syystä olen ihastunut Instagram-palvelun tarjoamaan mahdollisuuteen löytää polkujuoksijoita kaikkialta maailmasta. Joka päivä bongaan jonkun maiseman tai polun, johon olisi kiva päästä joskus juoksemaan. Inspiroivaa. Yhteislenkkejä on tarjolla kaiken vauhtisille. Letkassa oppii. Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan – ainakin kokeilemaan. Suomen lukuisat polkujuoksutapahtumat löytyvät Trailrunning.fi-sivustolta. Tapahtumat tarjoavat hauskan hengen lisäksi myös valmiiksi merkityn reitin. Jos et ole vielä lähtenyt poluille, niin harkitse vielä hetki. Lähdin ystäväni kanssa täysin tietämättömänä mukaan Nuuksio Classic Trail Marathon -tapahtuman yhteislenkeille. Letkassa kuuntelimme kokeneempien tarinoita. Pian olimme jo osallistuneet polkujuoksutapahtumien lisäksi myös rogaining-kilpailuihin ja kolunneet multisport-kisoja. SwimRun-kisat kuulostavat hauskalta idealta ja Jukolassa olemme tietenkin mukana. Puuhakalenteri täytyy. Lenkkarikasa eteisessä kasvaa. Arjessa on sopivalla tavalla seikkailun makua, ja mielessä on aina joku uusi hullutus, johon voisi lähteä mukaan. Polku kutsuu. Kuuletko?

 

Lisäys 30.4.2015 klo 13:00
Trail Running -illassa pitämäni esitys löytyy myös SlideSharesta:

Miten juosta mahdollisimman pitkälle juoksemalla mahdollisimman vähän?

11 kuukautta sitten istuin auringonpaisteessa, kipsi jalassa vanhempieni takapihalla matonkuteita leikaten. Tuijotin ruudulla hyvin hitaasti eteneviä pisteitä. Ystäväni tarpoivat NUTS Karhunkierros -tapahtumassa. Yritin työntää heidän pisteitään kartalla ajatuksen voimalla eteenpäin.

Kisaraporteista ymmärsin: olosuhteet olivat järjettömät. Reiteen asti lunta. Lumen alla solisi jäisiä puroja. Reitti tarjoili upottavia soita, liukkaita pitkospuita, kontattavia mäkiä. Olin myyty ja ensimmäisenä jonossa, kun ilmoittautuminen vuoden 2015 lähtöön avautui.

”No sun pitää varmaan harjoitella ihan kamalasti”, totesi joku hieman kysyvästi, kun kerroin ilmoittautuneeni 80 km:n mittaiseen hullutukseen. Syksyn keskityin houkuttelemaan muita mukaan omiin lempilajeihini. Opastin kavereita poluille ja houkuttelin seikkailemaan. Joulukuun lopussa katsoin kalenteriin ja sitten peiliin: nyt on jo kiire. Jos aion rämpiä koitoksen läpi, pitää harjoitella. Ei kamalasti vaan viisasti. Istuin excelin ääreen. Pyörittelin viikkoja, harjoituksia ja rytmitystä vuoroin koneella, vuoroin hiihtolenkillä.

Rakensin itselleni 8 ajatukseen pohjautuvan Karhunkierros-ohjelman:

1. Rytmitys

Rytmitin kevään viikot mallilla 3+1. Yhdellä viikoista saan hotkia määrää käsijarrutta. Neljäs viikko on aina selkeä lepo. Ei sinne-päin-lepo, vaan selvästi löysäilevä viikko.

2. Juoksua vain valikoiden

Jos harjoittelisin vain juosten, olisin juossut jalat altani jo monta viikkoa sitten. Siksipä juoksenkin vain tärkeimmät, lajinomaiset harjoitukset. Pohjaa kunnolleni rakennan uiden, pyöräillen, hiihtäen, lumikenkäillen, kävellen. Kauhulla käyn kurkkimassa ultrajuoksijoiden keskustelupalstoja, joilla pidetään ehdottomuutena juosta välillä vähintään 100 km viikossa. Olen juossut tänä vuonna keskimäärin 24 km viikossa.

3. 5 x viikossa huoltoa ja koordinaatiota

Juoksuni pysyy selvästi paremmin kasassa, kun teen säännöllisesti juoksutekniikkaharjoituksia. Juoksutekniikka tarvitsee tuekseen myös lajinomaista lihaskuntoharjoittelua. Jooga asettelee palat paikoilleen, ja hieroja hoitaa lopun. Helppo kirjoittaa, mutta melkein mahdotonta toteuttaa, kun mikään näistä ei aiheuta minussa hinkua. Siksipä rakensin itselleni pisteytyssysteemin vessan oveen. Joka viikko on kerättävä 5 pistettä. Pisteitä saa kaikesta edellä mainitusta. Lisäksi pisteitä voi keräillä kuminauhajumpaten, juurakoilla tasapainoillen, kuntopallolla pelleillen, foam-rullalla hieroen.

4. Palautuminen, kuuntelu

Aikaisemmin lähinnä hihittelin pulssimittareiden palautumisajoille. Oli jotenkin hauskaa, kun sai kovasta treenistä 2-numeroisen tuntimäärän palautumisajaksi. Moneen kertaan olen vetänyt päin seinää, kun oman elimistön huutelu on ollut liian helppoa jättää huomioimatta. Nyt olen nöyränä käyttänyt mittarin lukemia apuna. Palautumisaika on sääntö, ei vitsi.

5. Mäkeä, portaita, sohjoa, lunta

Kuunneltuani kokemuksia viime vuoden Karhunkierrokselta, ymmärsin, että vastassa on jotain muuta, kuin leppoisaa polkujolkottelua. Päästäkseni maaliin, täytyy rautaa kerätä niin korvien väliin kuin reisiinkin. Joka viikko olen harjoitellut mäessä, portaissa, lumessa, pitkospuilla tai sohjossa. Pimeässä, pitkässä lumisessa mäessä olen solvannut itseäni: ”Mitä, ottaako lipsuva lumi päähän?! Hyvä! Jos ottaa, voit jäädä kotiin! Vieläkö valitat vai noustaanko ylös asti!?” Tällaisten hetkien jälkeistä hyvän olon tunnetta eivät kaikki ymmärrä.

6. Avaintreenit keskittyen

Palauttelevalle aamu-uinnille voi hyvin heilahtaa rutiinin voimalla. Leppoisa siirtymäpyöräily tarjoaa hyvää pohjaa ajatuksetta. Viikoissani on kevään ajan 1-2 avaintreeniä, jotka teen ajatuksella ja keskittyen. Vauhdikas harjoitus tai tiukka tekniikkasetti siirtyy ajatuksiin jo paria päivää ennen itse harjoitusta. Väitän harjoitusvaikutuksen olevan näin tehden moninkertainen. En pysty perustelemaan. Uskomusjuttuja.

7. Hyötyä vai haittaa?

Pitkä vai ylipitkä? Vieläkö kilometri vai jättääkö koko lenkki väliin. Aina en tiedä, vaikka apuna olisi selkeä suunnitelma ja tukena hyvä mittari. Juoksija-juoksuvalmentaja Jouni Leppäsaajolta opin ohjenuoran: ”Mieti onko siitä enemmän hyötyä vai haittaa.” 25 km:n lenkki on hyvä, pitkäkestoinen harjoitus. 50 km:n lenkki voi vaatia niin pitkän palautumisen, että seuraavan viikon hyvät harjoitukset jäävät tekemättä. Kun treeniin on lähtenyt, ei pidä enää empiä. Silloin käytän uimahallissa samalla radalla uivalta herrasmieheltä kuulemaani ajatusta: ”Sattuuhan se, mutta ei siihen kuole.” Vielä en ole kuollut.

NUTS Karhunkierroksen lähtöön on 27 yötä. Mielessä väijyvät kymmenet asiat, joita olisi hyvä harjoitella – alueet, joita olisi hyvä kehittää. Jankutan itselleni: nyt malttia. Tämän enempää en ehdi. Olen itseni paras asiantuntija ja tiedän, että olen tehnyt juuri niin hyvää työtä kuin pystyn. Tämä riittää kyllä. Nyt voin vain mokailla. En mokaa. Nalkutan ja nautin.

Uimahallilla tuttu huikkaa: ”Joko jännittää?”

Ei. Minua ei jännitä yhtään. Odotan jo todella maltamattomana.

Polkujuoksijan parempi talvi

Sain kunnian viedä vastikään juoksuharrastuksen aloittaneen ystäväni ensimmäistä kertaa poluille juoksemaan. Alkumatkan aikana taisi käytössä olla jopa sana kuolemanpelko. Seuraavaksi ihmetys: tämähän on paljon monipuolisempaa, kuin tiellä juoksu! Samaan lenkkiin mahtui uusien lihasten löytymistä, itsensä ylittämistä ja iloisen leppoisaa seuraa. Päälle vielä metsän ihmistä korjaava vaikutus. Ja näin oli taas yksi onnellinen antanut hyvälle pikkusormensa.

Pian lenkin jälkeen saapuu sähköpostiviesti: ”Ja tyhmä kysymys… Miten polkujuoksua harrastetaan talvella?”

Ryhdyin kirjoittamaan vastausta, mutta tekstini maistui termisen- ja kalenteritalven vertailuineen saivartelevalta. Päätin kääntyä itseäni viisaampien puoleen.

Nina Heiskanen jäi mieleeni historian ensimmäisen Nuuksio Classic -polkumaratonin tulosluettelosta. Mietin pitkään, miten ihmeessä joku voi juosta niiiiin kovaa. Myöhemmin pääsin juoksemaan kimppalenkillä samaan letkaan, ja ihastuin Ninan reippaaseen asenteeseen.

Lähetän kysymyksen Ninalle. Vastaus saapuu muutamassa minuutissa:

”Periaatteessa samat polut ja urat ovat käytössä talvellakin, mutta ne on usein itse pidettävä kulkukelpoisina. Eli säännöllisin väliajoin vain juoksemaan. Kaupunkiolosuhteissa muut ihmiset ja etenkin koiralliset auttavat verkoston ylläpitämisessä.

Itseäni aina viehättää ajatus siitä, että polkujuoksu on kuin palaamista alkuun, aikaan ennen kunnon teitä. Polku on muodostunut sinne, missä on ollut paras ja helpoin kulkea turvallisesti. Ja yleensä niitä ovat käyttäneet myös eläimet.”

”Juosta voi aina ja säässä kuin säässä. Etenkin odotan kunnon jäätä merelle. Se taas tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja voi kun tulisi kunnolla lunta. Lumessa kahlaaminen on parasta treeniä talvella!

Viime keväällä juostiin jäätä pitkin Vartiosaareen. Oli hieno uusi tuttavuus tällaiselle muualta Helsinkiin muuttaneelle.”

Hullaannun vastauksesta täysin! Koirista tuli heti kavereita. En ollut koskaan ajatellut, että jäälläkin voisi juosta. Haluan päästä heti kokeilemaan ja kokemaan!

Päätän kuitenkin kysyä myös toiselta asiantuntijalta. Terho Lahtinen, mies monen suomalaisen polkujuoksutapahtuman takana, ilahduttaa monipuolisella vastauksellaan:

”Polkujuoksija lenkkeilee aurattuja reittejä, hölkkää koirankusetuspoluilla, tarpoo umpihangessa, hiihtää, lumikenkäilee, skimbailee mäkiä ylös ja alas ilman hissiä, menee Tuusulan Voima-Veikkojen talvitrail-tapahtumiin, käy ulkomaanlomalla juoksemassa sulissa maastoissa, tekee voimatreeniä salilla tai ulkona, retkiluistelee, jos on jäitä, juoksee metsässä, jos ei ole lunta, suunnittelee tulevan kesän hienoja juoksuja, inspiroituu edellisen kesän kisavideoista, tutustuu muihin harrastajiin netin kautta ja yhteislenkeillä, ja varmaan vielä paljon muuta.”

Ja taas koirat mainittu!

Pöydälläni pyörii jo kartta. Suunnittelen reittiä uudelle aloittelijoiden retkelle. Tulisipa hirmuiset lumikinokset. En mitenkään malttaisi odottaa ensikertalaisten epäröivien askeleiden vierellä kokemista, epäuskoa, pohdintaa ja lopulta iloista hihkuntaa.

Terhon ja Ninan vastauksista inspiroituneena lähetän toiveen vuodenaikojen säätäjille: ”Ei kevättä ihan vielä!”

PS: Innostuitko Terhon vinkeistä?

Tässä muutama linkki niiden toteuttamista helpottamaan:

• Pääkaupunkiseudulla asuvat pääsevät kätevästi kokeilemaan lumikenkäilyä vaikkapa Oittaalta käsin. Kengät vuokraamosta
• Ilman hissiä mäen kiipeämistä (tosin nousu ilman suksia/lautaa) voi kokeilla SwingHell-tapahtumassa. Olin viime vuonna mukana. Kivaa oli!
• Retkiluistelu on turvallisinta aloittaa kokeneempien seurassa. Kuulun Suomen Retkiluistelijoihin. Suosittelen!
• Videotunnelmointiin sopii kooste viime kesän Nuuksio Classic -tapahtumasta
• Muihin harrastajiin voi tutustua Facebookin Helsinki Trail Running Club -ryhmässä
• Ensi kesän hienoja juoksuja voi suunnitella selailemalla Trailrunning.fi-sivuston kisakalenteria