Tapasin miehen, joka käveli Suomen ympäri

Tero Pylkkänen Haltiassa Kuva: Terhi Jaakkola
Aamukahvilla seilailen somevirrassa ja tallennan muistiin ajatuksen: ”Doing what you like is freedom. Liking what you do is happiness.” ja päätän lähteä Haltian luontokeskukseen Seikkailu Suomen ympäri – Tero Pylkkänen vieraana Haltiassa -tapahtumaan kuuntelemaan tarinoita vapaudesta.

Mitä tekee masentunut nuorimies, jolle lääkäri on juuri paiskannut lääkereseptin kouraan ja todennut: ”Mene kotiin ja paranna itsesi”? Hän avaa selaimen ja etsii kaiken mahdollisen tiedon hänelle määrätyistä lääkkeistä. Toteaa niiden olevan myrkkyä ja päättää etsiä toisen tavan parantua.

Erilaisia sammalia Kuva: Terhi Jaakkola
Keväällä 2015 Tero Pylkkänen pakkasi reppunsa ja päätti kävellä Suomen ympäri. Tänään 10.10.2015, Aleksis Kiven päivänä, hän saapui reissunsa maalipaikkaan, Haltian luontokeskukseen, otti repun selästään ja kertoi tarinansa tuoreeltaan joukolle ihailijoita ja uteliaita. Takana 192 retkipäivää ja 4239 kilometriä.

juurakkopolku Kuva: Terhi Jaakkola

Milloin lähdet uudelleen?
No, ei ihan tänään vielä. Ehkä viikon päästä. No, totta jos puhutaan, niin nyt voisi välillä vähän juosta, kun en ole oikeastaan ottanut yhtään juoksuaskelta ainakaan vuoteen. Jos nyt joku kysyisin mukaan samalle reitille uudelleen, en lähtisi. Reitin tulisi olla mietitympi tarjoten enemmän elämyksiä. Itärajaa ja Lappia yhdistelevälle retkelle voisinkin lähteä.

Miltä tuntui ensimmäisenä päivänä?
Jos olisin tiennyt mihin olin lähdössä, en olisi lähtenyt. Ensimmäinen päivä oli hyvin sekava. Olin ihan pullamössökunnossa. Ensimmäisen 8 kilometrin jälkeen olin ihan puhki.

Jäkälä Kuva: Terhi Jaakkola

Mitkä olivat upeimpia elämyksiä?
Karhun kohtaaminen lähellä Raatteentietä
Itärajan retkeilyreitiltä löytynyt hieno laavu, jonka kohdalla koko päivän jatkunut rankkasade lakkasi ja aurinko revähti esiin.
Teltasta kuunneltu susilauman iltakonsertti

Ohjeesi vastaavaa reissua suunnittelevalle
Levitä kaikki, mitä aiot ottaa mukaan, lattialle. Ota puolet pois. Kanna mukanasi enintään 20 kg verran tavaraa.

Mikä aika oli kaikkein sävähdyttävin?
Keskikesä aivan pohjoisessa. Siellä 3,5 viikkoa sujui täysin sateetta.

kaarnakurkistus Kuva: Terhi Jaakkola

Oliko yksinäistä?
Monet ovat sanoneet, etteivät pystyisi vastaavaan, koska eivät kestäisi yksinäisyyttä. Väitän, että juuri he saisivat vastaavasta matkasta kaikkein eniten. Omat lääkkeeni yksinäisyyteen olivat musiikki ja Radio Suomi POPin podcastit. Nauru on hyvä lääke. Aamulypsyn podcastien tahdissa nauramisesta tuli ihan rutiini. Myös ystävät, joille pystyi soittamaan vaikeina hetkinä, tulivat matkan varrella todella tärkeiksi.

Mitkä hetket olivat kaikkein vaikeimpia?
Matkalle osui kolme todella vaikeaa paikkaa
Ensimmäinen vaikea hetki oli Kuusamon lähellä. Olin suunnitellut liian pitkän huoltovälin. Kolmen viikon eväät niskassa ja ajatus kolmen viikon yhtenäisestä taivaltamisesta yhteen menoon meinasivat katkaista matkan kokonaan.
Toinen vaikea hetki oli keskellä erämaata, kun edessä oli kolme vuorokautta pelkkää suota. Kolmas kohta, jossa henkinen selkärankani meinasi katketa, oli Kittilässä. Edessä ei ollut oikein mitään luontoelämyksiä tarjoavia kohteita. Vastassa pelkkää fyysistä taivalta.

puukuvio Kuva: Terhi Jaakkola

Kuinka paljon maksaa kävellä Suomen ympäri?
Etukäteen laskin, että kokonaiskustannus tällaiselle matkalle olisi 8 kuukauden ajalle 25 000 €. Onnistuin kuitenkin hankkimaan hyvät yhteistyökumppanit ja selvisin koko reissusta noin 7000 eurolla.

Mitä oivalsit itsestäsi? Mitä teet toisin, jotta et pala arjessa uudelleen loppuun?
Tajusin tehneeni elämässäni lähes kaikki päätökset ajatellen aina miltä päätökseni näyttää ulospäin. Olin elänyt elämääni muiden kautta. Ajattelin asiat aina ulkoapäin. Nyt aion toimia toisin.

Muuttuiko suhteesi luontoon?
En ollut aikaisemmin vaeltanut koskaan yksin. Ihan tyhmä juttu. Ryhmässä asioita kokee eri tavoin. Tulen jatkossa viettämään enemmän aikaa luonnossa.

Mikä paikka olisi sellainen, joka aivan taatusti sykähdyttäisi jokaista suomalaista?
Kevon kanjoni ja Kevon seinä
(Lisää näistä paikoista voi lukea vaikkapa täältä: Retkipaikka.fi: Kevon kanjoni kahdella tavalla)

Toinen suositus:
Pöyrisjärven erämaa-alue

Minne palaat?
Petkeljärven kansallispuistosta alkoivat ensimmäiset polkutaipaleet. Itä-Suomi kaiken kaikkiaan yllätti upeudellaan. Itä-Suomessa oli paljon vähemmän kulkijoita kuin Lapissa, loputtomasti puhdasta luontoa, hyvin hoidettuja laavuja. Itärajan retkeilyreitti lienee paikka, jonne seuraavaksi palaan.

sammalseinä Kuva: Terhi Jaakkola
Luennon päätteeksi Tero viihdyttää yleisöä kuvaesityksellä reissustaan. Haltian seinällä vaihtuvat vuodenajat. Kuvissa vilistää lumoavia paikannimiä kaikkialta Suomesta. Kirjoitan muistiin. Näissä haluan ainakin käydä: Möhkö, Susitaival, Piilolan polku, Tsarmitunturi, Vätsärin erämaa, Kaldoaivin erämaa, Valtijokilaakso. Karhunkierroksen kuvien kohdalla hymyilyttää: tuon paikan minäkin tunnen!

Kuvatarinan tunnetta alleviivaavat kappaleet, joita en tunnista:
”Story of your life, time of solitude and strife
Freedom of an open road, hope and many miles to go
Promises to keep, countless gold fields to reap
To be rich is to seek, to relive a memory.”

”Things we lost
The things we couldn’t share
Another rainbow’s end
Another memory”

Heijastus Kuva: Terhi Jaakkola

Jään notkumaan paikan päälle. Yleisön kaikottua rohkenen kysyä suurkävelijältä, mitä musiikkia juuri kuuntelimmekaan. Hän paljasti taustalla soineen kolme Tuomas Holopaisen kappaletta, joista yhtä hän oli kuunnellut viimeisen kävelyviikon aikana yli 200 kertaa. Hymyilyttää. Pohjois-Karjala oli sävähdyttänyt kävelijää muullakin kuin maastoillaan.

Luento päättyy. Jään tunnelmoimaan Haltian huoneisiin. Ajaudun Liikutus-näyttelyyn. Löydän seinän, joka esittelee 140 erilaista tapaa nauttia luonnosta. Kuulen toisen vierailijan tuskailevan: ”Eikö täällä olisi ihan tavallista kävelyä esiteltynä.”

Lasken kokeilleeni 140 tavasta kuuttakymmentäseitsemää.
Tajuan olevani aika onnellinen.

Kuplia Kuva: Terhi Jaakkola

P.S: Kuvituskuvista vain ensimmäinen liittyy tiiviisti tarinaan. Muut kuvat ovat Suomen luonnosta, mutta itse omilta seikkailuilta ottamiani.

Mainokset

Kuka palaa lomalta?

Aamukastesarja: puukaide Kuva: Terhi Jaakkola
”Loppulomasta se hiipii monelle mieleen: jos sanoisi vakityölle heipat ja alkaisi toteuttaa itseään? Kun tämä vapaana oleminen on niin kivaa. Seuraavana iltana huomaa miettivänsä kuka olenkaan, mitä haluan – ja kuinka toteutan itseäni, jos en tiedä kuka olen ja mitä haluan.” Me Naiset 23.7.2015*

Onneksi tämä ajatus hiipi mieleeni jo muutama vuosi sitten, ja päädyin ottamaan selvää. Yhden kesän kirjoitin, piirsin, pohdin ja työstin upean aurinkoisen valmentajani Kaijan minulle antamien tehtävien parissa.

Itseeni tutustuminen ei ollut alkuperäinen syy tutkimusmatkaani. Matkalla kuitenkin opin monille toivottavasti jo itsestään selvän asian: on tärkeää tietää kuka on. Loppu on helppoa. Itsenä oleminen on laji, jossa jokainen voi olla maailmanmestari.

Aamukastesarja: knaapi Kuva: Terhi Jaakkola

Kun tuntee itsensä, tietää mitä haluaa ja miten toteuttaa itseään, voi arjestaan rakentaa itsensä näköisen. Käytännön esimerkki: maanantaiangsti ei pilaa enää sunnuntaitani, kun aloitankin työviikon urheilemalla ja varaamalla aikaa rauhalliseen aamiaiseen. Aamusta asti viikosta on jo niskaote. Viisas esimieheni tietää, että tulen mielelläni mukaan aikaisiin aamutapaamisiin, jos aihe on oikeasti kriittinen. Parhaat puolet ja hyvää virtaa minusta saa kuitenkin vasta, kun olen päässyt ensin altaaseen tai lenkille. Yksinkertaista.

Monille toteutettavissa. Mutta mitä lähtee toteuttamaan, jos ei tiedä kuka on ja mitä haluaa?

Aamukastesarja: pelastusrengas Kuva: Terhi Jaakkola

Kesälomani viimeisenä päivänä rohkenin kysyä Kaijalta vinkkejä vielä riippumatossa loikoileville lomalaisille, jotka juuri nyt pohtivat, keitä oikein ovatkaan. Miten matkan voisi aloittaa, jos aika ei ole juuri oikea valmennukselle?

Ilokseni Kaija lähetti nopeasti 3 käytännön vinkkiä:

Kaijan 3 vinkkiä

Itsetuntemus on elämänmittainen taitolaji – matka, jonka alkuun voit päästä esim. näillä kolmella harjoituksella. Tee kutakin harjoitusta joka päivä 30 päivän ajan ja huomaat muutoksen. Tee, vaikket uskoisi ja katso mitä tapahtuu. Säännöllisyys on tärkeää! Työvälineiksi tarvitset vain kynän, paperia ja avoimen mielen.

AAMU
Kun heräät ja menet kylppärin peilin eteen, katso itseäsi syvälle silmiin ja sano ääneen: Minä hyväksyn itseni ehdoitta juuri nyt.

PÄIVÄ
Varaa itsellesi päivän aikana 3 x 3 minuuttia (laita vaikka kännykkään muistutus). Pysähdy hetkeksi ja tiedosta, mitä ajattelet (mitä ajatuksia päässäsi liikkuu juuri nyt), mitä tunnet (iloa, surua, suuttumusta, innostusta…) ja miltä kehossasi tuntuu (kipu, jännitys, kireys – mitä ja missä kohtaa kehoa?). Kirjaa huomiosi lyhyesti.

ILTA
Ennen nukkumaanmenoa kirjaa ainakin kolme asiaa, mistä olet kiitollinen juuri nyt. Vältä samojen asioiden toistoa ja huomioi pienetkin asiat.

Näillä pääset hyvään alkuun. Iloa tutkimusretkeen itseesi!

Aamukaste sarja: vinssi Kuva: Terhi Jaakkola

Palasin lomalta työn ääreen viime viikolla. Ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä en katsonut peiliin. Aloitin päivän lenkillä ja uimalla meressä. Vietin rauhallisen tovin aamukahvin ääressä. Kiitin itseäni tekemästäni, elämäni tärkeimmästä tutkimusmatkasta.

Edessä on kiireinen työjakso. Avaan tietokoneen, sähköpostin ja kalenterin ahdistumatta, koska tiedän kuka olen.

Aamukastesarja: basilika Kuva: Terhi Jaakkola

Linkkejä Kaijan kirjoituksiin:

*Artikkeli esitteli Elizabeth Gilbertin kirjaa Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä

Solmu, joka vei seikkailuihin

Paalusolmu Kuva: Terhi Jaakkola

Vuosi sitten olin lähdössä elämäni ensimmäistä kertaa Gotlannin kiertävään ÅF Offshore Race 2015 -avomerikilpailuun. Istuin isäni kanssa mansikkakakun ja kahvin ääressä. Isäni totesi: ”Sinäkin olet nyt sitten innostunut tuosta purjehduksesta

Ai, minäkö?”, ihmettelin. Olen niin metsäläinen, että etsin aina huoneesta muita, kun puhutaan purjehtijoista.

Spinnun skuuttausta kevyessä kelissä ÅFOR  2014

Käyskentelin juhannusaattoaamuna mieheni kanssa Kaunissaaren rantakivillä. Takana oli yö merellä. Edessä ihan uusi kokemus: matka veneellä Venäjän vesien puolelle, ja sieltä ylös 8 kanavan kautta Saimaalle. Kysyin osasiko mieheni aavistaa vuosia sitten, mihin seikkailuihin hänen minulle antamansa köydenpätkä vielä johtaisikaan.

Olin saanut häneltä vuosituhannen alussa lahjaksi solmuharjoitusköyden. Mukana oli lupaus. Jos oppisin tekemään paalusolmun, pääsisin mukaan kesälomapurjehdukselle.

Endorfiininmetsästäjä h-hetken mastossa

Nyt meneillään on jo viidestoista venekesä.
Olen viettänyt öitä avomerellä. Kiertänyt Suursaaren ja Gotlannin.
Nähnyt hylkeitä ja delfiinejä. Astunut melkein mustekalan päälle.
Keilannut lampulla merimerkkejä pimeässä.
Ahminut auringonlaskuja -ja nousuja merellä. Nähnyt trombin.
Meripahoinvoinut ja selvinnyt siitä hengissä.
Pelännyt ukkosmyrskyn silmässä.
Istunut veneenlaidalla lukuisia maileja maailmaa ihmetellen.
Mokaillut. Oppinut. Mokaillut lisää.

Paistanut lettuja vauhdikkaassa myötätuulessa.
Jäänyt keulan ja merenpinnan väliin housuistani roikkumaan ja samalla melkein kuollut nauruun.
Dippi- ja hippijiipannut.
Rikkonut purjeita. Paikannut purjeita. Vaihtanut purjeeseen numeroita.
Luullut osaavani ja taas hämmentynyt takaisin lähtöpisteeseen.

Endorfiininmetsästäjä ruorissa
Oppinut tekemään yhdessä.
Huomannut sanovani: ”fokkaa voisi vähän kiristää” tai ”skuuttipiste taitaa olla liian takana”. Tajunnut ymmärtäväni mitä ja miksi sanon.
Pleissannut köysiä. Hionut ja maalannut pohjaa. Vahannut kylkiä ja putsannut pilssiä. Oikonut windexejä, putsannut pentteriä, vaihtanut ikkunan tiivisteitä.
Olen ollut ymmärtämättä kokonaisia lauseita. Tuskastunut itseeni. Riemuinnut oivalluksen hetkillä.
Sitten taas törmännyt tilanteeseen, jollaisessa en ennen ole ollut.
Saanut nauttia kokeneempien opettavaisesta seurasta. Tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja veneisiin.

Oppinut, miten tehdään paalusolmu.

Saanut opettaa paalusolmun.

Yö merellä

Vuosi sitten täytimme isäni kanssa kahvikupit uudelleen. Pohdintamme päättyi yhteisten asuntoautoreissujen muisteluun.  Isänikin oivalsi, ettei hän autoilusta ollut silloin innostunut. Aivan muut asiat ajoivat retkille asuntoautolla.

Helena ja Terhi h-hetkellä kevyenkelin TIistiksissä

Kotimatkalla mietin, miksi oikeastaan olin niin innoissani lähdössä Gotlantia kiertämään. Pohdintani päätyivät kahteen aiheeseen:

  • Kokisin jotain minulle aivan uutta yhdessä hyvien tyyppien kanssa
  • Saisin olla luonnossa, luonnonvoimien edessä nöyränä, ulkona

Vaaleanpunainen taivas ÅFOR 2014 -avomerikilpailussa

Kolmen yön päästä olen taas tärisemässä jännityksestä upean miehistön mukana ÅF Offshore Race 2015 -kisan lähtöviivalla.

Olemme silloin varustautuneet ja valmistautuneet. Luonto päättää millainen kisasta tulee.

Endorfiininmetsästäjä ÅFORin illassa kesällä 2014

 

Henkinen lavasukeltaja

Vielä aivan vuoden viime metreillä pääsin kokeilemaan uutta lajia: lavasukellusta. En ihan sitä aitoa oikeaa, jossa on yleensä mikrofooni kädessä ja luut vaarassa, vaan laitteetonta, henkistä lavasukellusta.

Wikipedia kuvaa lavasukelluksen näin: Stage divingissä artisti (tai joku yleisöstä) hyppää lavalta yleisön joukkoon ja yleisö ottaa hänet käsillään vastaan. Usein oletuksena on, että yleisö kannattelee häntä käsillään (niin sanottu crowd surfing) ja kantaa hänet lopulta takaisin lavalle.”

Istuin hyvää aavistamattomana allasfilosofien ympäröimänä aamukahvilla. Pöydällä paloi kynttilä. Annoimme itsemme lipuilla aamussa, kuin meillä olisi kaikki maailman aika tuhlattavanamme. Paljastin haaveeni. Ei, haave on liian suuri sana tähän. Päästin ilmoille pienen unelman, ajatuksen poikasen. Yksi kahvittelija sanoi tietävänsä jonkun, joka voi auttaa eteenpäin. Toinen tiesi jonkun, joka osaisi neuvoa. Kolmas kannusti ja neljäs kannatteli. Olin sukeltanut ja kaverit kannattelivat.

Kuinka usein olen litistänyt muiden ajatuksia hyvää tarkoittavilla neuvoilla ja kysymyksillä: ”Oletko miettinyt tätä? Huomioinut tuon?” Oppisinko vain kannustamaan? Kannattelemaan? Olisiko ensi vuosi lavasukeltajien vuosi?

Kädet ovat jo ylhäällä. Kuka haluaa hypätä?

Kannustusta. Ei kannua, kiitos! Kuva: Terhi Jaakkola

Flyygeli korvassa ja muita lahjatoiveita

”No mitä sitä oikein voi toivoa joululahjaksi? Mitä sinä oikein toivot?” puuskahtaa työkaveri viereiseltä matolta ennen joogatuntia. Kömmin kotiin ja kirjoitan loputtoman listan. Ymmärrän saamani arvonimen kamahomo olevan ansaittu. Moitin itseäni materialistiksi, kunnes tajuan, että eikös joululahjoihin liittynyt kiltteys? Eikö itselleenkin pitäisi olla kiltti? Moi moittimiselle. Lupaan olla. Aina, kun onnistunut pitämään lupaukseni, voin ostaa itselleni urheiluvälineitä. Joulu voi olla milloin vain.

Joululahjaksi muttereita Kuva: Terhi Jaakkola

Kun tuntee lahjan saajan oikein hyvin, on lahjan antaminen helppoa. Viime vuonna seikkailuystäväni sai juuri omaan karttatelineeseensä sopivia varamuttereita. Jotain pientä, jotain mitä unohtaa aina itse ostaa. Tänä jouluna samoilla perusteilla joku riittävän tuttu saattaa saada nippusiteitä, maailman parhaita yleiskiinnittimiä kaikkiin seikkailuihin mm silloin, kun lamppu pitää saada kiinni kypärään tiukasti ja nopeasti.

Joululahjaksi nippusiteitä Kuva: Terhi Jaakkola

Olen onnekas – olen löytänyt ympärilleni hurmaavia tyyppejä, jotka kokeilevat jatkuvasti jotain uutta. Ensi vuodelle nämä huimat ovat suunnitelleet jo uimahyppykurssia, tankotanssia, akrobatian alkeita ja lintujen tunnistamisen opettelua. Jos näitä luonnostaan spontaaneja tyyppejä ei olisi, antaisin jollekin lahjaksi yhteisen elämysten sarjalipun, uuden lajin yhdessä opettelun tai ehkä vain 10 kerran sarjalipun yhteisille lenkeille.

Pelastusrengas vai pipari? Kuva: Terhi Jaakkola

Jo aika moni kaveri on saanut (kimppa)lahjaksi Meriturvan järjestämän Veneilijän pelastautumiskurssin. Elämyspäivän lisäksi lahjaan sisältyy vankka viesti: haluan, että pysyt pinnalla.

Vaikka uskoni Joulupukkiin on vankka, olen hukannut Korvatunturin osoitteen. On jotain, mistä haaveilen salaa. Jotain mitä en osaa itse ostaa enkä virkata. Luin marraskuussa ääri-inspiroivan Anna Wretlingin Instagram-postauksen ”That feeling När barnen är så stora att de kan vara själva en timme så jag kan bränna runt Djurgården i mörkret med opera högt i lurarna … DEN!!”  Tuosta lähtien olen haaveillut myrskyisästä aamusta, jolloin pyöräilisin läpi pimeyden kuunnelleen oopperaa. Jos olisi onnekas, osuisin oikeaan lumimyrskyyn. Orkesteri riepottelisi nuotteja ja tuuli nietoksia.

Kokeilen itse. Lataan mukaani klassisen sikermän, mutta mainoksissa kuluneet sävelmät latistavat tunteen. Uusi yritys ja taitava nainen laulaa liian korkealta. Haluan möreitä miehiä ja urheita torvia, rummun merkittävän läiskeen. Kurkistan varovasti Helsingin Sanomien kulttuurisivuja: ”Oh­jel­ma­ko­kei­lu­jen ohel­la van­ha kaa­va­kin toi­mii yhä: al­ku­soit­to, kon­sert­to, sin­fo­nia. Teos­va­lin­nois­sa­han on va­raa yl­lä­tyk­siin. Felix Mendelssohnin Heb­ri­deis­sä yh­dis­tyy on­nis­tu­nees­ti na­pak­ka muo­to, or­kest­raa­li­nen kek­sin­tä, jyl­hä luon­to­ku­vaus se­kä bar­di­ajan elä­vöi­tys.”

Suomea, jota en ymmärrä. Ehkä lukion historian opettajan perääni heittämä liikanimi, epäkultturelli imbesilli, olikin ihan totta?

Ensi maanantaina on vielä yksi lempeä joogatunti. Silloin osaan vastata: toivon omaa soittolistaa.

Lumikkoko? Kuva: Terhi Jaakkola

Korsunmetsästäjä

Raunion sammalryijy Kuva: Terhi Jaakkola

Raunion sammalryijy

Seison kartan kanssa marraskuisessa rinteessä ja tajuan, etten ihan tarkalleen ottaen tiedä, mikä on korsu. Olen luvannut viedä kyltit 5 juoksuhaudalle, 4 bunkkerille,  2 korsulle, rauniolle ja kivilohkareikolle. 13 viemätöntä lappua repussani pohdin miltä näyttää melkein 60 vuotta käyttämättömänä ollut juoksuhauta. Entä mikä on bunkkeri? Mitä olen etsimässä?

Parenteesilaput Kuva: Terhi Jaakkola

Suunnistusseura Lynx aloitti Mårten Boströmin vetämänä Parenteesiprojektin lokakuussa 2013. Projektissa etsitään mielenkiintoisimmat Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi vuonna 1994 vuokratun Porkkalan vuokra-alueen kohteet, ja merkitään ne kartalle kaikkien käyttöön. Seuran suunnistajat ovat vuoden ajan kolunneet metsiä ja merkinneet kartoille kohteiden tarkkoja sijainteja. Kartoitus on edelleen käynnissä ja uusia Parenteesikarttoja on valmistumassa.

Sammaltorvien soittoa Kuva: Terhi Jaakkola

Lynx järjesti sunnuntaina 16.11. Parenteesirastit. Lupauduin ripustelemaan laput metsään leppoisa lenkki mielessäni. Metsään lähtiessäni osasin ennakoida marraskuun karun kauneuden lumoavan täysin. En aavistanut lähihistoriaan voivan lumota, kun siihen sukeltaa etsimällä sammaleiden pehmittämiä, sotavuosien tylyjä tarinoita.

Alkuperäisen sopimuksen mukaan vuokra-aika olisi kestänyt vuoteen 1994 saakka. Nyt vapautumisesta olisi kulunut 20 vuotta. Olen suunnistanut alueella jo 30 vuotta sitten.

parenteesirastit Kuva: Terhi Jaakkola

Muistelen muita koluamiani metsiä ja havahdun: vastaavia kohteita olen nähnyt lukuisia ennenkin. En ole pysähtynyt pohtimaan mitä rakennelmia metsissämme maatuukaan. “Those who don’t know history are doomed to repeat it.” totesi Edmund Burke. Voisiko projekti muistuttaa lähihistoriastamme uudella tavalla? Myös heitä, jotka eivät ehkä kirjan ääressä viihdy?

parenteesirastit Kuva: Terhi Jaakkola

Kartan avulla löydän ensimmäisen korsun ja toisenkin. Kohtaan kauriin, metsästäjän, koiran ja rusakon ja pian huomaan ajattelevani: ”Kas, enää kaksi juoksuhautaa ja yksi bunkkeri.”

parenteesirastit Kuva: Terhi Jaakkola

Kuulen Parenteesitapahtuman yllättäneen järjestäjät suosiolla. Kartat loppuivat kesken. Metsään ripustelemia lappujani on siis käynyt ihmettelemässä jo satoja kiinnostuneita!

Uusi tapahtuma on kuulemma jo mietinnässä. Tapahtumaa odotellessa voi kohteita käydä kopioimassa omalle kartalleen Lynx:n Parenteesi suunnistuskartalle -sivulta. Kukakohan innostuisi laatimaan näistä oman sovelluksen taskussa kulkemaan?

 

Lisää Parenteesiprojektista:

Yle: Porkkalan bunkkerit ja sotajäänteet kootaan kartalle

Lynx: Parenteesi suunnistuskartalle

 

Synttärit

X-kaadon pyöräosuudella. Kiitos iloisesta kuvasta Anne Dahlgrenille

X-kaadon pyöräosuudella. Kiitos iloisesta kuvasta Anne Dahlgrenille

Viime lauantaina blogini täytti vuoden. Juhlan kunniaksi herätyskelloni soi 4.00. Sohvalla samaan aikaan silmiään raotteli seikkailukisaan ensimmäistä kertaa starttaava superystäväni M. Pääsin ensimmäistä kertaa jalkaremonttini jälkeen tapahtuman lähtöviivalle. Vaikka vauhti olikin toisinaan varovaista, pääsin nuuskimaan seikkailun tunnelmaa. Ymmärsin jalkani kaipaavan vielä tunteja sitkeää kuntoutusta, mutta samalla motivoiduin: haluan päästä takaisin kaahottamaan hölmön lailla.

Heti kisan jälkeen iloinen joukko pakkasi seikkailusta punaiset poskensa samaan veneeseen ja suuntasi merelle. Iltapäivällä syysaurinko hemmotteli ja tuuli puhalsi vastaan juuri niin väkevästi, kuin olin salaa toivonutkin. Sain viettää illan ja pitkän aamun saaressa hyvien ihmisten ympäröimänä.

Samaiselta reissulta vuosi sitten palatessani kääntelin rukkaset kädessä ruoria ja pohdin uskaltaisinko perustaa ihan oman blogin. Onneksi uskalsin. Blogini ensimmäinen syntymäpäivä ei olisi voinut olla hienompi. Joskus voi vain olla onnellinen. Ehkä maailman onnellisin?

Olen saanut vastaanottaa uskomattoman määrän kivoja kommentteja kirjoituksistani tämän vuoden aikana. Kiitos teille kaikille!

Olen saanut vastaanottaa uskomattoman määrän kivoja kommentteja kirjoituksistani tämän vuoden aikana. Kiitos teille kaikille!

Näköispatsas

Jalkapuolet Kuva TerhiJaakkola
Otaniemestä löysin näköispatsaan. Tosin näköisyys ilmenee vain toisen jalan kohdalla. Kulmikasta lakkia ei hyllystäni löydy vaan puolihumanistina minuun pätee Retuperän WPK:n erään palopuheen lausahdus: ”Humanistissa ei koulutus valu hukkaan”

Iloista vappua!

Korjaus 2.5.2014
Palopuheen humanistikommentti menikin näin: ”Humanistissa potentiaalia ei mene hukkaan” 🙂

Seisova koira, levoton jänis

seisovakoira Terhi Jaakkola

Joogan kerrotaan puhdistavan kehoa, kehittävän kokonaisvaltaista hyvinvointia ja itsetuntemusta. Sivussa myös tasapaino ja oman kehonhallinta kehittyvät. Vuodesta 2001 olen kerran vuodessa päätynyt siihen tulokseen, että tarvitsen kaikkea tätä. Ja vähintään kerran vuodessa olen ostanut joogakortin, kellahtanut hämmentyneenä matolle. Astanga, bikram, flow, hot – monenlaista olen kokeillut. Mutta joku meissä ei vain kohtaa.

Joogakortti TerhiJaakkolaTuttujen pitäis-käydä-lenkillä-toteamuksiin esitän usein kahdenlaisia neuvoja. Heiltä, jotka eivät ole koskaan lenkkeilleet kysyn: Miksi pitäisi? Eihän kaikkien tarvitse juosta. Lajeja on lukuisia ja joka päivä keksitään uusia. Arjessa on haastavaa löytää rako liikunnalle. Kannattaa harrastaa jotain sellaista, mihin on luontainen hinku. Oikea himo.

Heille, joilla on hyvä perustelu juoksemiselle, mutta tossu ei vain liikahda eteisestä oven ulkopuolelle, kerron että kannattaa vain juosta. Juoksu on aina tauon jälkeen tahmeaa – minullekin, vaikka juoksua rakastan. Menee lenkki tai viisi ennen kuin tunnelma löytyy. Mutta seinän takana on juoksijalle aina valo. Kannattaa käydä katsomassa.

Entä kumpaa laatua oma joogaamattomuuteni on? Tuleeko meistä koskaan kavereita? Voiko levottomasta jäniksestä tulla koskaan seisovaa koiraa?

Levoton jänis Terhi Jaakkola

Pasilassa. Ei pelastuslautalla.

Aamuna, jona reipas sade on juuri on muuttumassa rännäksi, vaihtopaita unohtunut kotiin ja hiuksetkin jäivät ekologisista syistä (=laiskuus) kuivaamatta, kolahtaa takarengas kiperästi rotvallin reunaan ja tyhjenee.

Nousen satulasta ja etsin yleisöä. Tähän hetkeen olen varautunut. Tämän minä osaan. Olen vaihtanut renkaan kotioloissa jo kolmesti ja olen sanoinkuvaamattoman ylpeä taidostani. Satulan alla matkustaa jatkuvasti turvallinen paketti: varasisärengas, rengasraudat, patruunalla toimiva minipumppu, varapatruuna.

Kampean ulkokumin irti ennätysvauhdilla. Irrotan vanhan sisäkumin. Oikaisen uuden. Käännän pumpun patruunan toiminta-asentoon. Yksinkertainenkin palapeli muuttuu mahdottomaksi, jos kolme paloista kuvaa Matterhornia ja yksi Muoniota. Varasisäkumini venttiili ei sovi yhteen pumpun suuttimen kanssa. Ilma ei hyppää renkaan sisään vaikka kuinka tuijotan.

Onneksi pumpun yhteensopimattomuus tapahtui Pasilassa, ei pelastuslautalla. Tästä päivästä eteenpäin testaan mukana kulkevat varaosat käytännössä, ihan kaikki.

renkaanvaihto. Kuva: TerhiJaakkola

Vapaa verbaalikko

Luovan toteuttajan töiden ja ajatusten arkisto

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (43) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille!

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.