Kilpasuunnistuksella on iso rooli tarinassa nimeltä Miten minusta tuli minä. Siksipä en halunnut missään tapauksessa jättää väliin OK 77:n järjestämää 90 vuotta sitten -tapahtumaa.
Kartan reunaan oli painettu tarina Suomen ensimmäisistä siviilisuunnistuskisoista:
4. Marraskuuta 1923 järjestettiin Suomen ensimmäinen siviilisuunnistuskilpailu Grankulla samskolan pihalta Kauniaisista. Yleisen sarjan voitti K.Österlund ajalla 2.05.40. Nykymittapuulla hidasta aikaa selittää mm se, että venäläisen sotilastopografi Margevitchin vuosina 1877 – 1878 piirtämässä 1:42 000-mittakaavaisesta kartasta puuttui keskeltä viimeistä rastiväliä ollut Gallträsk-lampi. Lisäksi ykkösrastin rastimiehet olivat kärjen tullessa kahvilla viereisessä torpassa, koska eivät uskoneet kilpailijoiden löytävän rastia ”pitkään aikaan”.
90 vuotta sitten -tapahtuma tarjoili monen mittaisia ratoja myös 2000-luvun kartoilla. Koska en voi vastustaa kaikenlaisen oudon ja erilaisen tai ainutlaatuisen kokeilua, valitsin 6 km:n Classic-sarjan, jossa suunnistettiin 1950-luvun kartalla. 1800-luvulta kehitysloikka oli melkoinen: nyt kaikki järvet olivat paikoillaan. Onneksi olivat.
Hyvinkin klassisesti usko loppui noin 100 metriä ennen ensimmäiset rastin löytymistä ja lähdin haahuilemaan pitkin soiden reunoja hukaten otteen sijainnistani täysin. Suopursujen virnistellessä oli pakko kääntää askeleet kiltisti kohti pohjoisessa olevaa lampea, jonka avulla saisin itseni varmasti takaisin kartalle.
Nyt ymmärsin miksi lähdössä toimitsija totesi hilpeän ilkikurisesti: ”Onnea matkaan!”
Hulppean, nöyryyttä roimasti lisänneen, käsittämättömän kaarroksen jälkeen löysin vihdoin ensimmäisen rastin. Harmituksen häiväle katosi välittömästi, kun näin rastilipun: sympaattinen menneidenaikojen puuvillaviritys. Ihan halattava. Näitä haluan löytää lisää! Olisikohan joku osallistujista oivaltanut pukeutua 50-luvun kisa-asuun?
Ykkösrastin kaarrosten jälkeen sain juonesta kiinni. Juttelimme jo kartan kanssa sujuvasti, polutkin löytyivät ja luonto oli laittoman kaunis.
Vastaa