12 ajatusta kuntoutujalle

Postilaatikkooni tipahti viesti: ”Olen lukenut blogiasi, ja muistin, että sinultahan leikattiin nilkka viime vuonna. Minulla on sama ruljanssi edessä kuukauden päästä…kuntoutuksesta haluaisin pitää huolta. Olisiko sinulla vinkkejä leikkauksen jälkeiseen elämään ja nilkan kuntouttamiseen?”

Tulevalla potilaalla on edessä peroneusjänteen operaatio. Samainen pala parsittiin vasemmasta nilkastani kasaan 11 kuukautta sitten.

Pilleripurkki Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Nappia

Sain tämän neuvon itse ennen leikkausta: leikkauksen jälkeisinä päivinä kannattaa syödä aivan kaikki särkylääkkeet, mitä annetaan. Pientäkään kipua ei kannata sietää. Näin annat elimistön keskittyä ensimmäisinä toipumispäivinä kriittisimpään tehtäväänsä.

Kipsijalka Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Kynä ja paperi

Heti leikkauksen jälkeen tunnet olevasi aivan kartalla. Viikon päästä tajuat olleesi aivan pihalla. Leikannut lääkäri käy tervehtimässä sinua hyvin pian leikkauksen jälkeen. Saat ajan lääkärin tapaamiseen viikkojen päähän ja käteesi lapun, jossa lukee: sinulle tehtiin struptura druxtura fixtuura onnistuneesti. Ota siis mukaan kynä ja paperi. Kirjoita muistiin kaikki, mitä lääkäri kertoo heti leikkauksen jälkeen. Ehkä pyydät häntä vielä piirtämään havainnollistavan kuvan? On mukavampaa köllötellä kotona kipsi kohden kattoa, kun yöpöydällä on paperi, jossa on selvällä suomenkielellä: kaikki meni hyvin. Paranet kyllä.

Kengurupalloilija Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Liiku

Kuuntele lääkärin, hoitajien ja fysioterapeutin ohjeita siitä, kuinka paljon ja kuinka nopeasti voit liikkua. Käytä suositeltuja tukia, keppejä ja teippejä. Ennen kaikkea kuuntele itseäsi. Älä kuuntele ystävää, miestä, naapuria, postikantajaa ja hortonomia, jotka voivottelevat tilannettasi, ja kehottavat sohvan pohjalle. Ihmisen sisällä täytyy virrata, jotta rikotut palat pääsevät uusiutumaan. Seisova vesi ummehtuu. Paikallaan olo ei paranna. Liiku, keiku, heilu.

  1. Sairaslomaile

Nauti sairaslomasta – se on sinun työtäsi. Pohdinta siitä, voiko mennä ulos talosta, hymyillä, nauttia tai rouskuttaa kulttuuria, on turhaa. Hyvä mieli saa kehon paranemaa nopeammin. Sairasloma on paranemista varten. Tee outoja juttuja. Jotain, mitä arki ei muuten salli. Pyydä kaveri kuskaamaan sinut kahvilaan, kirjastoon, taidenäyttelyyn – rauhallisiin paikkoihin, joissa voi nostaa jalan ylös ja liikkua kömpelösti. Heittäydy hemmoteltavaksi, tuhlaa aikaa. Muista kiittää kaikkia kahvia keitelleitä ja kuskina toimineita vuolaasti jälkikäteen.

  1. Vauvahiero

Kun jalasta on napsittu tuhat piuhaa poikki, ei jalka tiedä olevansa jalka. Silittele jalkaa heti leikkauksen jälkeen joka päivä, jotta se ymmärtää olevansa osa sinua. Kun arpi on parantunut hiero myös arpea. Jos olet heitä, jotka käyttävät kuorintavoidetta, voit lisätä rutiineihisi arven hieronnan kuorinnan yhteydessä. Arpikudos on hölmöä materiaalia – iho viisasta. Mitä pikemmin arpi muuttuu ihoksi, sen paremmin jalka toimii. Leikkaus on elimistölle melkoinen säikähdys. Ehkä Tension Releasing Exercises (TRE) tuo jollekulle avun?

  1. Älä sairasta

Kannattaa tehdä fysioterapeutin ohjauksessa vain ehdottoman välttämättömät kuminauha- ja pallojumpat. Pyydä konkreettinen tavoite, ja päätä itse milloin tämän tavoitteen saavutat. Muuten keskity liikkumaan monipuolisesti, koska liikkuminen on kivaa. Jos ei ole, etsi lajit, jotka ovat juuri sinun mielestäsi hauskoja. Itse hinkkasin liian kauan fysioterapeuttien toipumisjumppailuja ja pidin itseäni kuukausitolkulla ajatuksissani sairaana.

Vesijuoksija Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Poista turvotus

Annoin jalkani olla liian kauan liian turvoksissa. Turvonnut jalka ei pääse toipumaan täydellä teholla. Kannattaa kokeilla kompressiosukkia ja vesijuoksua turvotuksen vähentämiseen. Märkäpuku muuten kelluttaa niin hyvin, ettei vesijuoksuvyötä tarvitse lainkaan. Märkäpuku päällä voi juosta villinä ja vapaana jopa Suomen vesissä.

Luihureisi Kuva: Terhi Jaakkola

  1. Reisipenkki

Kuntosalit eivät oikein viehätä minua. Siksipä keskityin jumppailemaan kotikonstein. Melkein kaikki onnistuukin kotona, mutta jos nyt menisin leikkaukseen, kävisin muutaman viikon ajan leikkauksen jälkeen tehojumppaamassa reiden takaisin tähän maailmaan kuntosalilaitteissa heiluen.

  1. Tasapainolauta

Fysioterapeutti suosittelee sinulle tasapainolautaa. Sitkeinkin tyyppi tulee seisoskelleeksi tasapainolaudalla vain rajatun ajan. Jos haluat toimivan jalan, tee sillä asioita, joihin tulet jalkaa tarvitsemaan jatkossa, ja jotka ovat sinun mielestäsi hauskoja. Olin onnekas. Pääsin asumaan veneeseen kesällä loman ajaksi. 24/7 veneessä tasapainoilua oli ehdottomasti parasta kuntoutusta jalalle. Ehkä vuokraat SUP-laudan kesäksi? Tai etsit Suomen juurakkoisimmat polut ja yrität kävellä juurakoita pitkin maahan koskematta. Hauskaa ja taatusti nilkan toipumista edistävää!

  1. Mistä ongelma johtuu?

Kuntoutusta enemmän olen keskittynyt pohtimaan, mistä ongelma johtuu? Mitä voin tehdä, jottei ongelma toistu.

  1. Keskity siihen mitä voit tehdä

Aktiivisesti liikkuva törmää aina päiviin/viikkoihin/kuukausiin, jolloin ei voi harrastaa rakastamaansa lajia. Juoksupalstoilla voivotellaan kuinka monta päivää on kulunut juoksematta, ja hihkutaan miten hienoa on hypätä lenkkareihin tauon jälkeen. On oma päätös sairastaako vai elääkö ihan jokaisen päivän täysillä.

Huomaamattani olen päättänyt elää. Tajusin vasta vuoden ensimmäisinä päivinä pitkää lenkkiä juostessani, että minähän voin juosta. Tajusin, että menneeseen vuoteen on mahtunut käsittämätön määrä hienoa hikoilua ja liikuntaelämyksiä, vaikka pala minusta onkin ollut telakalla.

  1. Totuus

Mikään edellä mainituista ei ole absoluuttisen totta. Nämä ovat vain minun ajatuksiani. Ortopedi, fysioterapeutti, äiti, isä, supersomettaja, pappi, poliisi ja opettaja – kaikki ovat omien alojensa asiantuntijoita. Kun on kyseessä oma keho, on jokainen itsensä paras asiantuntija. Oman kehon kuuntelun oppiminen on hidasta ja haastavaa. Kuuntelun tueksi tarvitaan toki eri asiantuntijoiden lausuntoja ja ajatuksia, mutta päättävä kaveri seisoo aina omissa sukissasi.

Jos en olisi viettänyt kuukausia telakalla, olisin juossut yhden tossuparin puhki. Nyt olen oppinut tekemään kajakilla eskimokäännöksen ja kutomaan räsymattoja. Tiedän, että jaksan polkea Espoosta Keuruulle kolmessa päivässä, ja että jokaisen suljetun oven vieressä on ikkuna, josta voi kiivetä ulos, ja lentää kohti uusia seikkailuja.

Toivottavasti joku ajatuksistani antaa kysyjälle himpun iloa ja aineksia omiin oivalluksiin!

Onnea matkaan!

Aikaisemmat kirjoitukseni vasemman jalkani remontista:

 

PS: Voit nyt seurata blogiani myös Bloglovin-palvelun kautta:

Endorfiininmetsästäjä Bloglovinissa

Advertisements
Tietoja endorfiininmetsastaja

Aamu-urheilua rakastava endorfiininmetsästäjä.

Trackbacks

  1. […] keväänä nilkkaleikkauksesta toipuessani ahmin Christopher McDougall:n Syntynyt juoksemaan -kirjan. Huomasin ujuttavani kirjamerkkejä […]

  2. […] samoja ajatuksia pyörittelevä saisi kirjoituksistani jonkun valoa matkaan tuovan murun. Jutun 12 ajatusta kuntoutujalle lopusta löytyvät linkit koko nilkkaleikkausmatkan […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (42) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Helena Kemppainen

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.

Saaressa

Elämää meren keskellä

%d bloggers like this: