Pisan suora torni

Auringonnousu Nilsiän Pisa-mäellä Kuva: Terhi Jaakkola

Taskulampun valossa etsin lämpömittarin pientä sinistä viivaa. Poloinen on mennyt yön aikana ujosti kyykkyyn. Lämmitän itseni hereille kuumalla kahvilla, pukeudun pyöreäksi, raavin sitkeän jään tuulilasista ja toivon ehtiväni Pisanmäelle ennen aurinkoa.

Kyltit Pisan luontopolulla Kuva: Terhi Jaakkola

Syksyllä Tahkovuoren tuskassa ja usvassa -kirjoitukseni lukenut tuttu vinkkasi Pisan luontopolun olevan yksi Tahkon vierailuidensa vakikohteista. Miten olen voinut vierailla vuorella vuosikaudet tajuamatta tällaisen upean kukkulan kurkkivan Syväri-järven toisella puolella? Paikkahan esitellään Suomen maisemia -teoksessa ensimmäisen kerran jo vuonna 1909!

Pisan näköalatorni Kuva: Terhi Jaakkola

Kiitän sydäntalven kiireetöntä aurinkoa kiivetessäni polun viimeisiä metrejä. Ehdin mäelle juuri aamun punaisen valon saavutaessa käkkärämäntyjen latvat.

Kapea portaikko Kuva: Terhi Jaakkola

Mäen korkeimmalle kohdalle kiivettyään on jo 270 metriä merenpinnan ja 170 metriä lähiympäristön yläpuolella. Jos tämä ei vielä riitä, voi kiivetä vuonna 2014 uusittuun näköalatorniin ihailemaan pökerryttävän hienoja maisemia.

Jo portaissa mahdollisesti pökertyviä tukee kapea porraskuilu. Juuri ja juuri mahdun monine villahousuineni ja untuvapallotakkeineni kiipeämään ylös asti.

Kuuraruudukko Kuva: Terhi Jaakkola

Tornista voi nähdä jopa 45 kilometrin päässä komeilevan Puijon tornin. Tornin bongailun sijaan tähyilin innoissani lähivesistöjen jäätilannetta.

Tahkovuori Pisalta nähtynä Kuva: Terhi Jaakkola

Taustalla ahkeroivat Tahkovuoren lumitykkimiehet. Kuusella ei ole mihinkään kiire.

Aamuaurinko Kuva: Terhi Jaakkola

Aamuauringossa leveilevä maisema läkähdyttää kauneudellaan, mutta talven toistaiseksi kylmin aamu hätistää pian pois tornista viimaa piiloon.

Pisan käkkäräpuu Kuva: Terhi Jaakkola

Jo ennen Suomen maisemia -mainintaa Pisa on päässyt kirjan sivuille. Pisan puut esiintyvät Kalevalan sivuilla:
”Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla:
pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla.”

Puiden pituuden sijaan ihailen lukuisia käkkäräisiä ja kippuraisia mäntyjä. Näitä haluan palata ihailemaan, kun lämpötila sallii sammalikossa istuskelun.

Pisan kierto Kuva: Terhi Jaakkola

Lähimmältä parkkipaikalta Pisan näköalatornille on vain parin kilometrin taival. Polku on helppokulkuista, joskin talvisäällä täytyy lukuisten jäätyneiden lätäköiden ja purojen kohdalla olla tarkkana. Lopun jyrkänteet pääsee kiipeämään tukevia, kaiteellisia portaita pitkin, joten paikka sopii monenlaiselle matkaajalle.

Valopolku Kuva: Terhi Jaakkola

Minun polkuvarpaitani jäi kutittamaan Pisankierros, kahdeksan kilometrin merkitty reitti.

Aarteita Kuva: Terhi Jaakkola

Kyltti paljastaa: täällä on aarteita! Ainakin muinaismuistolailla rauhoitettu Täyssinän rauhan rajakivi on jossain ihan lähellä.

Pisan puu Kuva: Terhi Jaakkola

Pipo on peittynyt kuuraan, kuvauskäsi kipristelee jäisenä, osa kameran nappuloista on jumiutunut pakkasessa. On aika laskeutua maanpinnalle. Mutta vain, jotta voisi palata.

Linkkejä:

Aikaisempia kirjoituksiani Tahkovuorelta:

Itsenäisyyspäivä luonnon linnassa

Kalajavuori Kuva: Terhi JaakkolaVoiko olla hienompaa tapaa juhlia itsenäistä Suomea, kuin astella hiljaisessa luonnon linnassa, suomalaisessa kansallispuistossa?

Suomessa on 39 kansallispuistoa. Vanhin kansallispuistoista on Lemmenjoki, nuorin Teijo Juuri ennen Teijoa upeiden puistojen listalle nousi Etelä-Konneveden kansallispuisto. Pääsin juhlistamaan itsenäisen Suomen 98-vuotisjuhlaa Savon sydänmaille, vesistöjen ja jylhien kallioiden kuvioimalle alueelle.

Kalajavuoren kierroksella Kuva: Terhi Jaakkola

Ennen retkeä varovainen vilkaisu Retkipaikka.fi:n Etelä-Konnevesi tarinoihin ja suosituksiin saa pääni sekoamaan. Läkähdyksiin asti koettavaa. Suljen selaimen. Muuten muuttaisin välittömästi Rautalammelle. Ei ole mitään muuta mahdollisuutta ehtiä kokemaan kaikkea tuota, kuin asua aivan puiston kupeessa.

Vuori-Kalajalampi Kuva: Terhi Jaakkola

Vaikka elämystärppien runsaudenpula pökerryttääkin, esitän nyt vankan vaatimuksen kaikille 9-tietä milloinkaan reissaaville – siis esimerkiksi Tahkolle, Rukalle tai savolaisiin mummoloihin matkaaville: tehkää pieni mutka matkaan ja käykää hengähtämässä kansallispuistossa!

Kalajavuorenkierros Kuva: Terhi Jaakkola 9-tieltä, Koskelon huoltoaseman kohdalta (57 kilometriä Kuopiosta/326 kilometriä Helsingistä) ajaa vain 20 minuuttia Kalajanvuoren kierroksen parkkipaikalle. Selkeät opasteet saattelevat perille 9-tien varresta asti. Parkkipaikalta lähimmälle laavulle on helppoa, hyvin merkattua polkua pitkin vain 900 metriä. Nyt ei ole kyse yötämyöten ultrajuoksusta. Tähän pystyy melkein kuka vain!

Kalajavuoren laavulla Kuva: Terhi Jaakkola

Vanhan laavun tilalle rakennetaan uutta. Kyltti kertoo laavun valmistuvan vuoden 2015 loppuun mennessä.

Laavulta voi ihailla aivan järjettömän kirkasvetistä, lukemani perusteella sukeltajienkien suosiossa olevaa, Vuori-Kalaja-lampea sekä Kalajanvuorta. Ja kun nyt sinne asti on kömpinyt, voi hyvin kiivetä Kalajanvuoren laelle maisemia ihailemaan. Koko Kalajavuoren kierros on noin viiden kilometrin mittainen. Reitti kaipaa vielä muutamia pitkospuita, joten vettä pelkäämättömät kengät kaikille mukaan.

Kalajavuorella Kuva: Terhi Jaakkola

Vuorelta laskeutuminen vaatii ketteryyttä. Huonokinttuisimmat voivat vuorikiipeilyn sijaan jäädä leppoisasti laavulle lettuja paistamaan. Todella helposti toteutettava, hurmaava miniretki.

Laavulla Kuva: Terhi Jaakkola

Hämäränä joulukuun päivänä puiston saa juhlallisesti aivan omaan yksityiskäyttöönsä. On sileää ja hiljaista. Retkipaikka.fi:n jutun kommenteissa kerrotaan, että Kalajan ja Kituvuoren välissä on joskus mitattu absoluuttinen hiljaisuuden piste. Voisiko sen kuulla tänään?

Kalajavuorella Kuva: Terhi Jaakkola

Olen jo unohtanut alueen miljoonat nähtävyydet, kun törmään polulla kylttiin: ”Tämä reitti on Kolmen vuoren vaellus (14 km) ja sitä ei ole vielä viitoitettu ja se kulkee umpimetsässä. Tällä reitillä tarvitset ehdottomasti suunnistustaitoa, kartan ja kompassin. Käänny takaisin ja seuraa Kalajavuoren-viitoitusta.”

Toistaiseksi kokematon polku Kuva: Terhi Jaakkola

Tämähän on kutsu minulle! Olen juuri kyltin etsimä henkilö! Minulla on kartta, kompassi ja taitoa. Vilkaisen edellä pahaa aavistamatta kulkevaan mieheeni. Maltan tällä kerralla mieleni, mutta päätän: seuraavalla ohiajoreissulla mukaan lähtevät polkulenkkarit ja pyyhe. Tähän luonnon linnankutsuun olisi epäkohteliasta olla vastaamatta myöntävästi! Vuoret on valloitettava mahdollisimman pian!

Kalajavuorella Kuva: Terhi Jaakkola

Linkkejä:

Marraskuun halauksessa

Pisaraiset havut Kuva: Terhi Jaakkola
Marraskuisessa metsässä tallustellessani pohdin Jyrki Harin Jäitä pitkin -kirjasta lukemaani vanhan hylkeenpyytäjän viisautta:

”Ei haittaa mitään, jos putoaa jäihin kaksi kertaa saman päivän aikana, mutta kolmatta kertaa on visusti varottava.”

”Olen sittemmin käytännössä kokenut tuon kolmannen nousemisen vaikeuden, olin ihan lopussa.
Kysyin eräältä lääkäriltä, voisiko tällainen heikkous johtua adrenaliinivaraston tyhjentymisestä. Hän laskeskeli päässään, että varastoon mahtuu pari kolme kerta-annosta, ja että niiden annosten uudelleen tuottamiseen kuluu pari päivää.”

Suohelmet Kuva: Terhi Jaakkola

En ole vielä pudonnut jäihin, mutta jonkun varaston huitaisin hetkeksi tyhjäksi. Neljään upeaan syysviikkoon sain mahtumaan kolme koitosta, yhteensä 182 jalan kuljettua (k)ilometriä ja miljoona mieletöntä elämystä. Hienoimpien elämysten läpitarpominen vaatii aina oman latautumisensa, kamasäätönsä sekä mittavan itsepetoksen.

Punainen sammal Kuva: Terhi Jaakkola
Olen siirrellyt mielessäni kipua kantapäistä peukaloihin, naureskellut jalkapohjassa loiskuvalla rakkulalle. Lahjonut itseäni täysin katteettomasti. Kovistellut lahjakkaasti ja vaatinut kohtuuttomia.

Hitaasti huijaamalla ei ehkä adrenaliinivarasto tyhjene, mutta jonkinlainen elastisuus katoaa niin lihaksista kuin mielestäkin. Ihan kuin pieni sielu lukittautuisi pernan portin taakse loukkaantuneena vaatien kuninkaallista kohtelua ja maailman nöyrintä ja aidointa anteeksipyyntöä.

Marraskuun lampi Kuva: Terhi Jaakkola

Onneksi on marraskuu. Vuoden kuukausista lempeimmän halauksen omaava hämärän hyssyn tyyssija. Kuukausi, johon voi piiloutua. Valoa riittää vain hetken ja sekin niin paksun pehmeää, että siihen voi melkein nojata.

Pakkaan reppuun kahvinkeittovälineet, otsalamput ja vara-akut. Vietän viikonlopun täysin vailla aikataulua, tavoitteita, lenkkareita ja ihmisjoukkoja. Konttaan suolla ja kuvaan karpaloita. Syön jokaisen kuvaamani marjan. Kuuntelen metsää ja kastelen kenkäni.

Karpalo Kuva: Terhi Jaakkola
Metsä parantaa. Ihan kuin jostain haiman takaa kuuluisi jo Yonan kappaleen Poppamiehelleni hyräilyä:

”Kun ulkona tuiversi tuuli, sitä jo noutajamieheksi luulin, mutta hellästi naurahdit sanoen: ”Tyttöseni pieni, sinun aikasi on vasta alkanut täällä”
Ja vierelläsi sen, totta tosiaankin tunnen, ehkä sittenkin elämä on hyvää ja uskallan minä olla onnellinen, vaikka varjoa rakastankin.”

(Tätä kirjoittaessani taisin ilmoittautua vuoden 2016 ensimmäiseen kisaan.)

Ruuhijärvi Kuva: Terhi Jaakkola

Tapasin miehen, joka käveli Suomen ympäri

Tero Pylkkänen Haltiassa Kuva: Terhi Jaakkola
Aamukahvilla seilailen somevirrassa ja tallennan muistiin ajatuksen: ”Doing what you like is freedom. Liking what you do is happiness.” ja päätän lähteä Haltian luontokeskukseen Seikkailu Suomen ympäri – Tero Pylkkänen vieraana Haltiassa -tapahtumaan kuuntelemaan tarinoita vapaudesta.

Mitä tekee masentunut nuorimies, jolle lääkäri on juuri paiskannut lääkereseptin kouraan ja todennut: ”Mene kotiin ja paranna itsesi”? Hän avaa selaimen ja etsii kaiken mahdollisen tiedon hänelle määrätyistä lääkkeistä. Toteaa niiden olevan myrkkyä ja päättää etsiä toisen tavan parantua.

Erilaisia sammalia Kuva: Terhi Jaakkola
Keväällä 2015 Tero Pylkkänen pakkasi reppunsa ja päätti kävellä Suomen ympäri. Tänään 10.10.2015, Aleksis Kiven päivänä, hän saapui reissunsa maalipaikkaan, Haltian luontokeskukseen, otti repun selästään ja kertoi tarinansa tuoreeltaan joukolle ihailijoita ja uteliaita. Takana 192 retkipäivää ja 4239 kilometriä.

juurakkopolku Kuva: Terhi Jaakkola

Milloin lähdet uudelleen?
No, ei ihan tänään vielä. Ehkä viikon päästä. No, totta jos puhutaan, niin nyt voisi välillä vähän juosta, kun en ole oikeastaan ottanut yhtään juoksuaskelta ainakaan vuoteen. Jos nyt joku kysyisin mukaan samalle reitille uudelleen, en lähtisi. Reitin tulisi olla mietitympi tarjoten enemmän elämyksiä. Itärajaa ja Lappia yhdistelevälle retkelle voisinkin lähteä.

Miltä tuntui ensimmäisenä päivänä?
Jos olisin tiennyt mihin olin lähdössä, en olisi lähtenyt. Ensimmäinen päivä oli hyvin sekava. Olin ihan pullamössökunnossa. Ensimmäisen 8 kilometrin jälkeen olin ihan puhki.

Jäkälä Kuva: Terhi Jaakkola

Mitkä olivat upeimpia elämyksiä?
Karhun kohtaaminen lähellä Raatteentietä
Itärajan retkeilyreitiltä löytynyt hieno laavu, jonka kohdalla koko päivän jatkunut rankkasade lakkasi ja aurinko revähti esiin.
Teltasta kuunneltu susilauman iltakonsertti

Ohjeesi vastaavaa reissua suunnittelevalle
Levitä kaikki, mitä aiot ottaa mukaan, lattialle. Ota puolet pois. Kanna mukanasi enintään 20 kg verran tavaraa.

Mikä aika oli kaikkein sävähdyttävin?
Keskikesä aivan pohjoisessa. Siellä 3,5 viikkoa sujui täysin sateetta.

kaarnakurkistus Kuva: Terhi Jaakkola

Oliko yksinäistä?
Monet ovat sanoneet, etteivät pystyisi vastaavaan, koska eivät kestäisi yksinäisyyttä. Väitän, että juuri he saisivat vastaavasta matkasta kaikkein eniten. Omat lääkkeeni yksinäisyyteen olivat musiikki ja Radio Suomi POPin podcastit. Nauru on hyvä lääke. Aamulypsyn podcastien tahdissa nauramisesta tuli ihan rutiini. Myös ystävät, joille pystyi soittamaan vaikeina hetkinä, tulivat matkan varrella todella tärkeiksi.

Mitkä hetket olivat kaikkein vaikeimpia?
Matkalle osui kolme todella vaikeaa paikkaa
Ensimmäinen vaikea hetki oli Kuusamon lähellä. Olin suunnitellut liian pitkän huoltovälin. Kolmen viikon eväät niskassa ja ajatus kolmen viikon yhtenäisestä taivaltamisesta yhteen menoon meinasivat katkaista matkan kokonaan.
Toinen vaikea hetki oli keskellä erämaata, kun edessä oli kolme vuorokautta pelkkää suota. Kolmas kohta, jossa henkinen selkärankani meinasi katketa, oli Kittilässä. Edessä ei ollut oikein mitään luontoelämyksiä tarjoavia kohteita. Vastassa pelkkää fyysistä taivalta.

puukuvio Kuva: Terhi Jaakkola

Kuinka paljon maksaa kävellä Suomen ympäri?
Etukäteen laskin, että kokonaiskustannus tällaiselle matkalle olisi 8 kuukauden ajalle 25 000 €. Onnistuin kuitenkin hankkimaan hyvät yhteistyökumppanit ja selvisin koko reissusta noin 7000 eurolla.

Mitä oivalsit itsestäsi? Mitä teet toisin, jotta et pala arjessa uudelleen loppuun?
Tajusin tehneeni elämässäni lähes kaikki päätökset ajatellen aina miltä päätökseni näyttää ulospäin. Olin elänyt elämääni muiden kautta. Ajattelin asiat aina ulkoapäin. Nyt aion toimia toisin.

Muuttuiko suhteesi luontoon?
En ollut aikaisemmin vaeltanut koskaan yksin. Ihan tyhmä juttu. Ryhmässä asioita kokee eri tavoin. Tulen jatkossa viettämään enemmän aikaa luonnossa.

Mikä paikka olisi sellainen, joka aivan taatusti sykähdyttäisi jokaista suomalaista?
Kevon kanjoni ja Kevon seinä
(Lisää näistä paikoista voi lukea vaikkapa täältä: Retkipaikka.fi: Kevon kanjoni kahdella tavalla)

Toinen suositus:
Pöyrisjärven erämaa-alue

Minne palaat?
Petkeljärven kansallispuistosta alkoivat ensimmäiset polkutaipaleet. Itä-Suomi kaiken kaikkiaan yllätti upeudellaan. Itä-Suomessa oli paljon vähemmän kulkijoita kuin Lapissa, loputtomasti puhdasta luontoa, hyvin hoidettuja laavuja. Itärajan retkeilyreitti lienee paikka, jonne seuraavaksi palaan.

sammalseinä Kuva: Terhi Jaakkola
Luennon päätteeksi Tero viihdyttää yleisöä kuvaesityksellä reissustaan. Haltian seinällä vaihtuvat vuodenajat. Kuvissa vilistää lumoavia paikannimiä kaikkialta Suomesta. Kirjoitan muistiin. Näissä haluan ainakin käydä: Möhkö, Susitaival, Piilolan polku, Tsarmitunturi, Vätsärin erämaa, Kaldoaivin erämaa, Valtijokilaakso. Karhunkierroksen kuvien kohdalla hymyilyttää: tuon paikan minäkin tunnen!

Kuvatarinan tunnetta alleviivaavat kappaleet, joita en tunnista:
”Story of your life, time of solitude and strife
Freedom of an open road, hope and many miles to go
Promises to keep, countless gold fields to reap
To be rich is to seek, to relive a memory.”

”Things we lost
The things we couldn’t share
Another rainbow’s end
Another memory”

Heijastus Kuva: Terhi Jaakkola

Jään notkumaan paikan päälle. Yleisön kaikottua rohkenen kysyä suurkävelijältä, mitä musiikkia juuri kuuntelimmekaan. Hän paljasti taustalla soineen kolme Tuomas Holopaisen kappaletta, joista yhtä hän oli kuunnellut viimeisen kävelyviikon aikana yli 200 kertaa. Hymyilyttää. Pohjois-Karjala oli sävähdyttänyt kävelijää muullakin kuin maastoillaan.

Luento päättyy. Jään tunnelmoimaan Haltian huoneisiin. Ajaudun Liikutus-näyttelyyn. Löydän seinän, joka esittelee 140 erilaista tapaa nauttia luonnosta. Kuulen toisen vierailijan tuskailevan: ”Eikö täällä olisi ihan tavallista kävelyä esiteltynä.”

Lasken kokeilleeni 140 tavasta kuuttakymmentäseitsemää.
Tajuan olevani aika onnellinen.

Kuplia Kuva: Terhi Jaakkola

P.S: Kuvituskuvista vain ensimmäinen liittyy tiiviisti tarinaan. Muut kuvat ovat Suomen luonnosta, mutta itse omilta seikkailuilta ottamiani.

Tajuttomana tuomen ja sireenin välissä

tuomenkukka Kuva: Terhi Jaakkola

Toukokuisena lauantaina juoksimme joukkuekaverini kanssa Lohjan Liessaaren polulla kohti Spring Adventure -multisportkisan neljättä rastia. Kaikkialla oli kainon, hennon vihreää, maa peitelty valkoisella. Mietin: ”Onpa upeasti johdettu orkesteri! Pienet vihreät tunnelmoivat taustalla antaen valkovuokon loistaa pääsolistina.”

Kevätruoho Kuva: Terhi Jaakkola

Kevätkonsertin jälkeen vietin pitkän Karhunkierros-viikonlopun Kuusamon keväässä. Lumi laikutti maisemaa. Vihreää vaivasi ujous. Oli ruskeaa ja rauhallista. Ja sitten täysin vaaraa aavistamattomana lensin takaisin Etelä-Suomeen, hyppäsin taksista kotipihaan ja olin pyörtyä. Viikonlopun aikana kotikulmilleni oli saapunut maaginen aika, aika tuomen ja sireenin kukinnan välissä. Kaikkialla oli liioittelevan vihreää, tuoksu tahmean makeaa ja vaatimattomimmatkin puut olivat ripustelleet kukkia oksilleen.

Mustikka Kuva: Terhi Jaakkola

Tarinan mukaan määritelmää ’tuomen ja sireenin välissä’ käytti ensimmäistä kertaa suutari, joka naulasi oveensa kyltin ”Stängt mellan hägg och syren”. (Tiedon löysin Institutet för språk och folkminnen -sivuilta)

Saniaiskippura Kuva: Terhi Jaakkola

Yritin käydä pienellä metsälenkillä. Siitä ei tullut yhtään mitään. Ojanvarren saniaiset olivat liian upeita. Purolaakso tulvi kielojen lehtiä. Mustikanvarpujen vihreys ja kukkien puna vaativat konttaamaan. Kokonaisuuden katselu ei antanut oikeutta yksittäisille kasveille, siksipä ryömin katsellen jokaista yksitellen. Tämän aamun varhainen pyöräily vasta silkkaa hulluutta olikin. Liikaa kastepisaroita, liian ihanaa.

Kastepisaroita poimulehdellä Kuva: Terhi Jaakkola

Ensi vuonna taidan olla kuin suutari, tavoittamattomissa tuomen ja sireenin välissä.

Sireeni Kuva: Terhi Jaakkola

Aamu taikavuorella

Joskus voi onnistua raapimaan kuuran silmistään riittävän aikaisin.

Aamu vuorella 5 Kuva: Terhi Jaakkola

Auringon ja kuun lyödessä kättä voi aikainen vaeltaja nähdä vuoren päällä palasen taikaa.

Aamu vuorella 9 Kuva: Terhi Jaakkola

Kulkiko tästä metsäyön kuningatar? Jättikö huntu timanttivanan?

Aamu vuorella 7 Kuva: Terhi Jaakkola

Soiko yössä sammalsamba? Kenen käädyt tarttuivat kaiteeseen?

Aamu vuorella 10 Kuva: Terhi Jaakkola

Feeniks-lintu palaa kanelipuun oksista rakentamassaan pesässä. Tuhkasta nouse uusi lintu. Mikä lintu rakentaa pesänsä kuuraan ja jäähän?

Aamu vuorella 2 Kuva: Terhi Jaakkola

Linnunlennonaikaan kurottautuvat timanttiviljelmät kohti valon pisaroita

Aamu vuorella 3 Kuva: Terhi Jaakkola

Kuka kiipesi pöydälle jättäen violetin vanan?

Aamu vuorella 1 Kuva: Terhi Jaakkola

Tarun mukaan Tahkovuoren notkelmassa kasvoi mystinen kasvi. Hän joka nostaisi kasvin juuren murustakaan katkaisematta ylös maasta, saisi itselleen aarteen. Joku taisi onnistua. Hän kulki juuri tästä pudotellen jalokiviä taskuistaan.

Aamu vuorella 8 Kuva: Terhi Jaakkola

Cafe Auringonnousu. Kattauksena kuura ja huurre. Lumoavat luomuvalot.

Aamu vuorella 4 Kuva: Terhi Jaakkola

Taikaikkuna sulkeutui. Aurinko keskittyy jo päivän työhön. On aika laskeutua vuorelta tavalliseen maailmaan.

Aamu vuorella 6 Kuva: Terhi Jaakkola

Jänis jätti ladulle limpun. Mökissä odotti tuore leipä.

Jäniksen kakka Kuka: Terhi Jaakkola

Kuvat otettu Nilsiässä, Tahkovuoren laella maaliskuisen auringonnousun aikaan.

Haikuja talvelle

 

Aurinkojää 1 Kuva: Terhi Jaakkola

Miksi kaipaat
Kevättä sekä kesää
Kukin vuorollaan

Aurinkojää 2 Kuva: Terhi Jaakkola

Jää älä jää
Ole vieraana talven
Kirkkaana ydin

 
Aurinkojää 4 Kuva: Terhi Jaakkola

aurinkojää 7 Kuva: Terhi Jaakkola

Talvi sylissä
Nautittava raakana
Kunnes sulaa pois

aurinkojää 8 Kuva: Terhi Jaakkola

aurinkojää 9 Kuva: Terhi Jaakkola

Yö lyhenee
Ei pääse päivää piiloon
Aamuton ilta

aurinkojää 10 Kuva: Terhi Jaakkola
aurinkojää 11 Kuva: Terhi Jaakkola

Vatsankääntötemppu

partioaitta 365 -lehti Kuva: Terhi JaakkolaLuen Partioaitan 365-lehteä aina kuin tontuista vimmastunut lapsi joulukuussa: voisin ympyröidä lähes jokaisen tuotteen ja lisätä toivelistalleni. Lehden sivuilla on superluontoliikkujia, joiden erätaitoja ihailen. Siksipä riemastuinkin kovasti, kun ajatuksiani pyydettiin mukaan uusimpaan lehteen. Juttu perustuu vastakkainasetteluun: Täysillä vai rauhassa? Edustan kahdesta luonnossaliikkujasta häntä, joka nautiskelee kaahottaen.

Pohdin olenko sittenkään aukeaman oikealla sivulla. Minähän sekoan syksyisin täysin sienistä. Ryömin tuntitolkulla vahverotantereilla. Kesällä myöhästyn allastreffeiltä, kun tuomi tuoksuu paremmalta kuin koskaan ennen tai kastepisarat vaativat pysähtymään. Sain yleisön itkemään, kun kerroin lapsuuden lähimetsäni kaadetuista puista. Silitän kiviä ja halaan puita. Joka kevät ilahdun suosikkipurostani kuin en olisi ennen sen solinaa nähnyt. En kyllästy koskaan ihailemaan lempijyrkänteideni sammalia.

Katselen kamera kädessä Bodom Trail -polkujuoksutapahtuman lähtöä. Kuuluttaja laskee sekunteja lähtöön ja sisuskaluni kääntyvät myönteisellä tavalla nurinpäin. Haluan lähtöviivalle. Myönnän, olen sittenkin lehden jutussa ihan oikealla sivulla!Sammalikossa Kuva: Terhi Jaakkola

Täysillä vai rauhassa -juttu luettavissa 365-lehden digiversiosta sivuilta 18 ja 19.

Edelfeltin huvilan tammi ja Veinin siirtolohkareikko

 

Espoon luontokohteet Kuva: Terhi Jaakkola

Lojun pihalla pyörääni nojaten eikä satula houkuta yhtään. Olon pitäisi olla pelkkää riemuloikkaa, kun pääsen kuukausien tauon jälkeen takaisin satulaan. Toisella kuntoutumisviikollani saan pyöräillä pienellä vaihteella tasamaita rauhalliseen tahtiin. Pieni, tasainen ja rauhallinen eivät ole ihan ne adjektiivit, jotka motivoivat minua liikkumaan. Jos en saa mennä pidemmälle tai hankalammin kuin koskaan ennen, haluan ainakin kokea jotain uutta ja mielellään luonnossa.

Espoon luontokohteet Kuva: Terhi Jaakkola

Edelfeltin huvilan tammi

Mistä löydän jotain uutta ja luontoa? Mustarastas sekoilee lähipuussa ja samalla muistan ladanneeni puhelimeeni Espoon luonto -sovelluksen.

Lähimmät kohteet -ominaisuus vaikuttaa juuri sopivan suunnittelemattomalta tavalta edetä. Edelfeltin huvilan tammi saa kunnian olla ensimmäinen bongaukseni. Olen kulkenut puun ohi satoja kertoja sitä näkemättä. Espoo.fi-sivusto kertookin: ”Kun luonto rikkauksineen tulee tutuksi, sitä oppii havainnoimaan eri tavalla” Kyllä! Yhtäkkiä pyörätien varrella on vaikka mitä mielenkiintoista nähtävää.

”Luontokirja esittelee espoolaisten lähiympäristöä, arkiluonnon kauneutta. Monien arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden rinnalla Espoossa kukoistaa rikas lähiluonto.” Arkiluonto ja lähiluonto. Näistä sanoista pidän. Päätän kuitenkin haaveilla myös juhla- ja kaukoluonnosta.

Pohdin koko lenkkini ajan, miten juuri nämä lohkareet, puut, kosteikot ja jäkälät ovat päätyneet luontokohteiksi. Espoon sivuilta löytämäni kaupunki-insinööri Harri Tanska vastailee viestiini nopeasti:

”Kirjanen koottiin aikanaan tuolloisen kaupungininsinööri Martti Tieahon aloitteesta juhlistamaan Espoon 550 juhlavuotta. Kirjan pohja-aineiston muodosti Espoon Luontokohteet -vihkonen. Toinen merkittävä lähde oli julkaisu Espoon arvokkaat geologiset kohteet.
Uusia kohteita on kirjan julkaisun jälkeen tullut useampien luonnonsuojelualueiden muodossa. Uusia kohteita saa toki ehdottaa!”

Espoon luonto -sovellus Sovelluksen kanssa jokainen löytää varmasti perille. Pohjalla on yksinkertainen kartta, jolla kohteet näkyvät punaisella ja oma sijainti sinisellä palkilla. Sitkeä suunnistaja minussa protestoi kartan helppoa zoomausta: enhän tiedä mikä mittakaava milloinkin on käytössä! Rotuaari-blogin kirjoittaja on kiertänyt kohteita sovelluksen sijaan kirja kainalossaan bongaten kallioita, kirnuja ja onkaloita.

Huomaan retkeilleeni suunnittelemani tunnin sijaan jo kaksi. Onneksi unohdin ladata kapulani. Akku loppuu ja maltan palata kotiin.

282 eri kohdetta. Ehtisinkö bongaamaan nämä kaikki yhden kesän aikana?

Espoon luontokohteet Kuva: Terhi Jaakkola

Ekbackan tammi

 

Lisäys 28.5.2014

Espoon kaupunki-insinööri Harri Tanska jakoi vielä hauskan tarinan: ”Kirjan julkaisuvuoden lopulla eräs mies oli esitellyt erittäin luetun näköistä kirjaa, joka oli turvonnut noin kolminkertaiseksi ja kertoi käyneensä kaikissa kohteissa.
Hän tosin oli liikkeellä moottoripyörällä.” Käyköhän kännykälleni samoin, jos yritän koluta kaikki kohteet polkupyöräillen?

Ja vielä yksi täsmennys Harrilta: ”Mobiilisovelluksessa on mukana myös kirjan julkaisun jälkeen perustetut luonnonsuojelualueet.”

Ystäviä ja ylistystä

Samalla viikolla ystävänpäivän kanssa Metsäntutkimuslaitos otsikoi: ”Luontoympäristöllä on ulkoiluseuraa suurempi merkitys emotionaaliseen hyvinvointiin”  Jutussa viitataan Kansainvälisessä Environmental Psychology -lehdessä julkaistuun tutkimukseen.

Olen kasvanut metsässä. Jos käyttäydyn oudosti, toivon tosiystävän kiikuttavan minut ensin metsään, sitten vasta ammattiauttajan luo, jos tarvetta enää ilmenee. Ihan parasta soppaa on, kun luonto ja liikunta lyövät kättä. Maistuu!

Joskus metsään pitää päästä ihan yksin, mutta mieleeni tulvahtaa aivan silmänräpäyksessä kymmeniä luontoelämyksiä, joita en olisi voinut kokea samanlaisina ilman ystäviä.

Jääkiipeily_Terhi Jaakkola

Viime viikonloppuna pääsin kokemaan minulle jotain uutta: ylitin itseni pystyyn ripustetulla jäällä. Tähän tarvittiin ihmeellisen kultainen kaveri, joka vei Vierivät sammalet kiipeämään ja hihkumaan. Itseni ylittämiseen tarvitsin ystävän, joka huutaa luovuttamisen hetkellä: ”Pystyt kyllä!” Ja niin pystyinkin.

Olen päässyt kokemaan hienoja hetkiä kesäistä horisonttia tuijotellen ja miettien nouseeko aurinko vai laskeeko se vielä. Avomerelle en yksin rohkenisi. Ystävien kanssa kyllä.

auringonnousu Kuva: Terhi Jaakkola

Usein mieleni tekee kokeilla rajoja – ihan vain vähän. Jaksaisinko pyöräillä yhden päivän aikana koko Reitti 2000 -lenkin? No jaksanhan minä, kun mukaan lähtevät luottokaverit.

Reitti 2000 Kuva: Terhi Jaakkola

Venda jos toinenkin – matka Suomen upean saariston maisemia ahmien. Ei olisi ollut mahdollista minulle ilman ystäviä.

hveneily Terhi Jaakkola

Pimeä retkiluisteluretki aaltoilevalla jäällä, valtavasti uutta oppien ja luonnon upeudesta läkähtyen. Yksin ei jäälle voi lähteä. Olen onnekas – olen löytänyt kavereita, joiden kanssa voin turvallisesti opetella jään ihmeitä.

Retkiluistelu kompassi Kuva: Terhi Jaakkola

Elämäni ensimmäinen jääkukkameri. Miten surullinen olisinkaan, jos ei mukana olisi ollut ystäviä. Kenelle silloin sanoisin: ”Muistatko silloin Sammatissa?”

retkiluistelija selällään Kuva: Terhi Jaakkola

Ystäviltäni voin oppia jatkuvasti uutta. Opittuani voin vaikka laskeutua kalliolta, mutta yksin ei tämäkään minulta onnistuisi.

laskeutumassa Kuva: Terhi Jaakkola

Ystävämme luotsasivat meidät toissakesän meriretkellä paikkaan, jota emme olisi merikortin avulla löytäneet. Opastivat saunan, jossa maailman makeimmat löylyt ja näyttivät reitin uimaan. Poimimme yhdessä katajanmarjoja talvisiin patoihimme kesästä muistuttamaan. Ja jäykistyimme kauhusta käärmeitä nähdessämme. Ja aina uudelleen ja uudelleen muistelemme: ”ai, kamala – se oli se käärmesaari!” Elämyksiä. Luontoa.

kruunu Kuva: Terhi Jaakkola

















Ison ilon saan viemällä ystäviä niihin paikkoihin, jotka saavat itseni huokaamaan ihastuksesta kerta toisensa jälkeen. Muutamat tämän maiseman jo tunnistavatkin ja toivottavasti hymyilevät juuri nyt.

Kornati Kuva: Terhi Jaakkola

Vapaa verbaalikko

Luovan toteuttajan töiden ja ajatusten arkisto

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Totaalisen pihalla / Totally out

Sekalaisia kertomuksia kiipeilystä, talvivaelluksista ja niihin liittyvistä asioista sekä aivopieruista / Random stories of climbing and winter skihikes and things related to those // Follow me on twitter @LauriHilander

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

liikuntapaivakirjacom.wordpress.com/

Nelikymppinen (43) täti-ihminen harrastaa triathlonia ja syö kasvisruokaa

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Intohimona maistuva elämä ruokarajoitteisille!

Allergisen elämää, reseptejä ja vinkkejä.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

OUT OF OFFICE

#Maisemaonnellinen maastossa ja maailmalla

Juuret maassa

Maanläheistä elämää kaupungin laidalla ja koulutusta luonnon antimien hyödyntämisestä.

Huitelua

METSÄ • TUNTURIT • VUORET

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Wow-Palvelua!

Ylivoimaisia asiakaskokemuksia luomassa

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Ukonilma.com

Outdoor endurance adventures - any weather

Onnellisen tädin treeni

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada liikunnallinen aikuisuus. Keski-ikäistyvä täti bloggaa liikunnan ilosta, ystävyydestä ja kokemuksista uusien ja vanhojen lajien ympärillä. Inspiraatioksi ihmisille, jotka haluavat löytää oman tapansa liikkua painosta, iästä ja olosuhteista huolimatta ja niistä johtuen.