Olivia-lehti tarjoili 10 vinkkiä ammattiblogaajaksi aikovalle. Uutta on aina hauska oppia, vaikka tavoitteena ei ammattilaisuus olisikaan. Päätin toteuttaa ensimmäiseksi vinkin numero 5:
”Anna lukijoille sopivasti tirkisteltävää. Mitä enemmän itsestään antaa, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. Siinä on sellaista tirkistelynhalua, että mitä teillä on joulupöydässä ja millaiset tapetit olohuoneessa. Täydellinen on tylsää.”
Joulupöydässä meillä oli niin ujo silli, etten uskalla kuvaa jakaa. Kuusen alla sen sijaan päivystivät kovin hohdokkaat kaverit.
Koska olo- eikä muissakaan huoneissamme ole tapetteja, paljastan sisustusajatteluni vankan kulmakiven: röykkiöt.
8-tunnin tammikuinen rogaining-tapahtuma vaati normaalia suuremman röykkiön, koska osallistuin kisaan pyörällä.
Kestoröykkiön muodostavat uima- ja jumppailukassit sekä pyöräilyreppu. Talvisin kukkulaa koristaa myös retkiluistelureppu. Kaiken täytyy olla aina valmiina, muuten jää elämää elämättä. Tapahtumiin liittyvien röykkiöiden keruu käynnistyy jo pari vuorokautta ennen starttia. Eteisen lattia on aina toimiva paikka asioiden ripotteluun. Viime hetkellä ei mikään löydy. Keskellä lattiaa asioille annetaan mahdollisuus säilyä tallessa.
Joskus röykkiöitä voi kasvaa lattialle vaikkapa vain siksi, kun päätän kokeilla toimisiko pyöräilyreppu luistelureppuna ja voisinkohan korjata pyörän siinä sivussa ja onnistuisinko rakentamaan retkipatjasta retkiluistelusauvalle lämpimän kädensijan.
Kotiinpaluun ja lähtemisen välissä kuivattelen kamoja. Kuivatusröykkiö huolehtii kätevästi siitä, ettei kukaan ulkopuolinen eksy vahingossa saunaamme. Sisäpuolisillekin saunaan pääsy tuottaa toisinaan ongelmia. Jouluna tämä röykkiö oli kipattu piiloon. Keräsin kiitoksia.
Röykkiöt voivat kasvaa lattioiden ja seinien lisäksi myös ovenkahvoihin.
Vielä elämätön vuorokausi lähestyy taas vinhaa vauhtia rakentaessani eteiseen muuria seuraavan päivän varusteista.
Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa sivulla 65 Nipsu, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen ovat taivaltaneet koko yön.
”Nipsu alkoi kitistä.
– Minua väsyttää, hän sanoi.
– Olen väsynyt kaikkeen. Nyt on teidän vuoronne kantaa telttaa. Ja ohukaispannua.
– Se on hyvä teltta, sanoi Nuuskamuikkunen
Mutta pitää varoa kiintymästä liikaa omaisuuteen. Heitä se menemään. Ja ohukaispannu myös.
– Oletko tosissasi? Kysyi Nipsu ällistyneenä.
– Kuiluunko?
Nuuskamuikkunen nyökkäsi.”
Tietoja Endorfiininmetsästäjä
Endorfiininmetsästäjä 
Ihanaa tirkisteltävää ja mahtava huomata, etten sittenkään ole ainoa, joka vannoo röykkiöden nimeen 😉 Mitä järkeä esim. käyttää alkuillasta eka aikaa lasten ulkokamojen kuivumaan ripustamiseen, sitten myöhemmin laatikoihin ja kaappeihin sijoittamiseen ja aamulla taas kaivella kiireessä ne sieltä. Kun ne oikein eteisen lattialle leviteltynä parhaimmillaan kuivuvat siinä ja ovat taas seuraavana aamuna samasta paikasta noukittavissa. Useimmiten tosin kamat levitellään eka kylppäriin ja leivinuunin ympärille röykkiöiksi kuivumaan ja siitä sitten napataan taas seuraavaan käyttöön…
No juuri näin! Ylijärjestelyä rakastavat voi ohjata katsomaan vaikkapa näitä kuvia: http://www.viralforest.com/12-pics-that-will-satisfy-your-obsessive-compulsive-disorder/
🙂
Olemme piilokaksosia. Emme kuitenkaan ihan identtisiä, sillä minä vannon kasojen nimeen.
Hauskaa löytää sukulaissieluja! Toiset vannovat vuorten, toiset kasojen nimeen. Syksyn kiireiden keskellä pohdimme myös nöyhtävuorten mysteereitä Kahvila Utulassa: http://kahvilautula.wordpress.com/2013/09/04/syyskutsu-noyhtavuorelle
Kahvila Utula on uimahallikahviaamujeni yhteisöllinen runoprojekti, jonka absurdit ajatukset kumpuavat juuri siitä aamu-uinnin jälkeisestä euforiasta, jolloin kaikki on mahdollista – vaikkapa säyseä röykkiöelämä 🙂
Tuollaisesta runoudesta minä pidän 🙂 Meillä ainakin myös autoon pesiytyy kaikenlaista, mitä sieltä ei kannata kuskata edestakaisin sisälle ja takas autoon. Talvisaikaan autosta kuuluu löytyä esim. joku pitovoidepurkki + korkki. Ympärivuotisesti siellä majailee mm. jalkapallo, vähintään yksi juomapullo ja lasten tuoreimmat (jamyös vähemmän tuoreet) taideteokset. Siis kaiken vähemmän hyvin tunnistettavan sälän ohella. Lisäksi minun autosta näkee hyvin, että pienet liikkujan alut tapaavat nautiskella siellä välipalaa matkalla harratuksiin…. Voi olla, että joudun lainaamaan sinun ideaa postauksen aiheesta!
Todella hauskaa, jos kopioit idean! Kutsun autoani urheiluautoksi. En mallin vaan sisällön vuoksi. Talvella tosiaan mukana aina läjä suksia, retkiluistelusauvat ja määrittämätön määrä kaikkea, jota en osaa nimetä – osa liittyy jotenkin pyöräilyyn 😉
En kestä! Tää on kuin mun elämästä. Mua nimitetään kotona Kasamestariksi. Ymmärrän filosofiasi erittäin hyvin!
Helpottavaa kuulla, etten ole lajini ainut! Kasamestari kuulostaa paljon ylevämmältä, kuin joskus kuulemani Myttyjooseppi 😛